Oi oivallus!

Mitä ihmettä, tästäkö se nyt oli kiinni?! Näin "pienestä" jutusta!?

Monelle (onhan?) varmaan tuttua, hakkaat päätä seinään jonkun tietyn asian kanssa ja kun tajuat vastauksen olleen ihan vieressä, hyvin yksinkertaisena, jopa ihan päivänselvänä. Ja se tunne... Kyllä te tiedätte.

Nimittäin Tara teki tänään ihan huippuseuraamiset! (Ainakin meidän omassa arvosteluskaalassa) Nii´ ih, tiedän tiedän. Sunnuntaina vietetään nelivuotissynttäreitä, eikä olisi ehkä enää ihan niin yltiöpäisenylpeän hehkutuksen paikka, mutta ihan sama, kyllä se nyt kuitenkin meille vaan on; JES! JESJESJES! Joo,o. Mennään Taran kanssa ehkä kolme vuotta muista jäljessä, mitä sitten, mihin meillä on kiire, ei minnekään! Tai no Taralla on juu useinkin, mutta ehkä vähän eri asioiden perään kun meillä kaksjalkaisilla. 

Tara, jota ei koskaan ole herkuilla lahjottu mihinkään. Tara, jolle lelut on maaninen pakkomielle (lelu kädessä = koira ympäri ihmistä, ehkä noin sata kertaa minuutissa ja joka kuulee jokaisen sanan pallona). Tara joka yrittää epätoivoisesti kerätä kaikki lelut pihalta kasaan ja kun se ei onnistu, se käy jokaista tönimässä ja käpälöimässä valitsemansa lelu suussaan, vuorotellen, kuin kertoen että ovat edelleen tarkan vartion alla, vaikkei nyt juuri suuhun mahdukaan. Tämä samainen Tara seurasi siis vihdoin hienosti katsekontaktilla! Ekan kerran sen suu kävi ja hakkasi, mutta pian sekin rauhottui! Ja kuka ihme se oikein sanoi ettei vanha koira uusia temppuja opi? (Erinomainen kirjoitus muuten, tuo linkin takaa löytyvä vaikkei niinkään ehkä koiriin liittyvä, mutta narunjatkeisiin kyllä) Kyllä se oppii jos osaa opettaa ja antaa aikaa eikä sitäpaitsi Tara kyllä ole edes mikään vanhakaan, aikuisikään vasta saapumassa. (Koska muuten ne kennelliiton kuvatulokset oikein tulee julki, kuinka pitkään niitä pitää oikein odottaaaaaa?)


Mistä ikinä se lamppu syttyikin, idea koittaa Taran kanssa Kiran kasvattipäivillä näkemääni Ollikan Päivin ohjeistamaa "pallo kainaloon - takaperin"-seuruuta, Ja jumangautsi, sehän toimi!! No ei nyt mitään maratonia vedetty mutta ihan pieniä pätkiä ja siitähän se siis lähtee! Siinä se napitti, seuras ihan suorassa, okei, vähän edisti innoissaan, mut hei; Seurasi katsekontaktilla! Noin pieni juttu, noin suuri tulos! Mahtavaa! Pienistä suurista jutuista sitä voikin suunpielet venyä korviin asti, hyvä ettei kahtia mennyt koko kuuppa.

Kira taas ei ois oikeen millään jaksanut keskittyä tänään, on tehty edelleen makupalkalla kaikki, koska pallo on saanut aikaan jonkinsortin kommunikointia, piippausta, pomppimista ja yleistä häsläystä. (Onko tää nyt sitä, mistä sisar-Sitkiksen narunjatke varoitit?;) Perjantaina ois oikeesti tarkoitus suunnata kentälle, kun kerran on keseloma narunjatkeella ja aikaa sen myötä paaaaljon enemmän. Katsotaan sitten, ilmoittavatko ne sieltä että itseasiassa treenit alkaakin tästä eteenpäin jo neljältä... Ehkä jopa kolmelta...

Taralla on ollut juoksuaika meneillään, (missä viipyy Kiran?) se muuttuu aina vähän seesteisemmäksi ja rauhallisemmaksikin, no ainakin jossain määrin. Lihapuolta on lisätty ruokintaan, Tara saisi edelleen vähän saada ympärilleen lisää kiinni, ja sehän sille sopii. Aamupalana parilla haukkaisulla kitaan hävisi heppa-ateria jonka Kira taas söi paljon sivistyneemmin rauhassa, niinkuin se aina syö. Söi Tarakin ennen ja Tintti hotki, onko se vanhemman sitten aina vaan oltava hotko... Syövät eri huoneissa, Kira pentuhuoneessa ja Tara keittiössä, tiedä mikä juttu moinen sitten on.

Nyt on pakkasessa taas hetkeksi kaupansaaliit, lohta, sikaa, broiskua ja sitä hevosta. Hienoa että sitäkin vihdoin saatiin. Kilohinta on aika hyvä, verraten siihen, mitä hevosesta kävelevässä muodossa viedessään saa. Jossain vaiheessa se oli alle 50e/hevonen. Vaikka meillä asuu näitä kaviokkaita ja rakkaita ovatkin, kannatan ehdottomasti kotimaisen hevosenlihan käyttöä koiran, miksei narunjatkeidenkin, ruokinnassa. Tällä hetkellä aivan liian moni surkeasti vaivainen tai vanha hevonen kärsii ja kiertää omistajalta toiselle parilla sadalla, jopa ilmaiseksi, koska se on helpompaa myydä parilla sataa tai lahjoittaa naapurin tyttöjen "riesaksi", kuin viedä vaikkapa sinne teurastamoon. Jos taas hevosesta maksettaisiin kunnon hinta, kuten vanhaan hyvään aikaan, madaltuisi tämä teuraaksiviemisen kynnys kovin monella ja hevoset, vähän ironiselta vaikka se kuulostaakin, hyötyisivät samalla.

Henk.kohtaisesti vähän harmittaa se, (Vuodatusvaroitus!) että kun hevosen teurastamoon vie, vetävät kaikki tahot välistä ja sitten kaupan tiskillä tai koiranruuan pakastealtaassa Poku on saanut aivan uudenlaiset hintamittasuhteet, kuin viedessä. Toki ymmärrän että väliin saattaa mahtua monta, joiden pitää perheensä ja (ennenkaikkea!) koiransa elättää; On teurastamo, (joka itsessään elättää monta tahoa) on kuljetusfirma, (joka vie sen lihan eteenpäin) on kauppias, joka sitten myy lihat ja elättää hänkin useampaa tahoa omalta osaltaan. Silti ainoastaan bensarahojen verran tästä hyötyy se, joka ehkä jopa useita tuhansia tähän kalliiseen, tässä vaiheessa lihanlähteeseen, on rahojaan upottanut ja kaviokastaan rakastanut kaksijalkainen. Ja on muuten hänkin omalta osaltaan kaviokumppaninsa kanssa eri tahoja (heinän- ja kaurantuottajat, eläinlääkärit, kengittäjät, ehkä valmentajat, jne.) työllistänyt ja sitä kautta elättänyt. Joku ei siis ihan natsaa.

Toisaalta taas henk.kohtaisesti ko. harrastus on kallis ja vielä kalliimpi, eikä sitä passaa lähteäkään rahassa ajattelemaan, tulee vaan paha mieli siitäkin. Silloin käytännössä on ihan sama, saako siitä hevosesta sen 30euroa vai antaisiko sen ihan ilmaiseksi jollekulle, joka osaisi asian varmasti sekä hevoselle mukavasti ja tehdä sitten työstään omalle perheelleen ja koirilleen ruokaa. Kehen sitten vain uskaltaa luottaa, jos ei ihan tuttupiiristä löydy, että arvoisen päätöksen hevosen kohdalla loppuun asti hoitaa, sepä se. Minusta ei ole narunjatkeeksi pitelemään kiinni tai katsomaan vierestä, että toimitus asianmukaisesti hoidetaan. Heikkopeikko-minä.