Voihan varvas sentään!

Plogikommenttivyöry! Mutta ei teidän toimesta, mikä on harmillista. Se olisi vallan mukavaa teidän kanssa rupatella. Ei. Roskapostipostaajien ja robottien puolesta. Se ei ole kivaa. Aivan turhaan innostun kun sähköpostiohjelma ilmoittaa päivittäin muutamista blogikommenteista. Höh. Eli anonyymiys vaihtarina joutuu poistumaan täältäkin. Toisena vaihtarina olisi se roskapostisuodatin, mutta se ehkä karsii ihan oikeatkin käyttäjät. Monesti jää nimittäin kommentoinnit tekemättä (tiedä sitten kohdallani, onko se niin suuri vahinko;) kun roskapostivarmisteet on niin merkillisiä venkuroita etten saa niistä mitään tolkkua. Että jos on toiveita jompaan kumpaan, olkaat hyvät ja kertokaa, kumpi paha pahempi?

Ja sitten ihan elävään elämään. Keskiviikkona hypättiin taas kaaraan ja huristeltiin hierontakurssille. Tällä kertaa aiheena oli venytykset. Ensin jälleen teoriapläjäys, sitten demo ja sen jälkeen oman koiran hieronta ja venytys. Se, mitä erityisesti korostettiin, oli, ehkä aika luonnollisestikin, ettei liikaa tai väkisin saanut venuutella. Ajatus "jos-vähän-vielä" oli tässäkin ihan yhtä vaarallinen kuin monessa muussakin. Ahneella on... Niin.

Kylmää koiraa ei saanut venyytellä, nivelrikkoista koiraa ei saanut venyytellä, paitsi jos tiesi mitä teki. Jos koira vastustelee, pitää sitä kuunnella ja edetä pikkuhiljaa. Joko se kertoo omat rajansa jotka vähitellen kasvaa, tai sitten se on kipeä. Venyttely tapahtui hieronnan ohessa ja venytyksiä oli yllättävän monta, noinniinkuin hevosiin verrattuna ainakin. Tai sitten se vaan nyt tuntui siltä.

Eniten ehkä nyt kaiversi se, ettei demoja oikein kunnolla päässyt näkemään ja muistimonisteista puuttui kuvat. Ihan oikeasti näin duunariälyiselle ainakin ne kuvat... Ne ois kyllä ehkä kaikkein tärkeimmät. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa jne.

No, Kira antoi kyllä vanutella ihan hyvin, mutta takajalkojen, lähinnä kankun hieronta oli sille jotenkin epämiellyttävää. Se nousi pystyasentoon, koitti laittaa leikiksi ja täristi jalkaansa aina kun yritin hieroa. Ajattelin tietysti taas draamaqueeninä että SEHÄN ON TIETYSTI NYT KIPEÄ! Herranjestas se on nyt kipeä! Oivoivoi oi.. Pyysin hierojaa tsiikaamaan tilanteen, että kun se nyt on kerta kipeä, että miten pahasti ja noin... Hieroja hieroi hetkenaikaa ja sanoi ettei tässä mitään ole. Ai ei ole? Ai että mun otteet pitäisi vaan olla varmemmat? Että ehkä kutiaa ja on epävarma, kun minäkin olen? No hyvä... Parempi se kuitenkin sitten niin... Varmastikkin kuitenkin... Huh huh...

Sitten teroitettiin taas sitä juomisen tärkeyttä, levon tärkeyttä... Sitähän me vaalitaan, siis nimenomaan siks ettei tule liikaa treenattua! ;) Monesti ongelmat johtuu siitäkin että halutaan treenaa jatkuvasti. Koiralla ei ole niitä ollaan vaan ja hengaillaan pihalla-päiviä. Rauhallisia, lyhyitä kävelylenkkejä. Niinpä. Mutta mä opin tän jo hevospuolella.

Joo, se oli sellainen reissu se. En vielä ole varma, onko jäljellä vielä 1 kerta vai 2. Tämä johtuu siitä, että ilmoitettiin 12 tunnista ja kolmesta kurssikerrasta. Yksi kerta kestää 3h. Erittäin lyhyen ja onnettoman matikkani mukaan tuo ei toimi, ei sitten minkään laskukaavan mukaan, mutta toisaalta, se matikannumero oli aika alhainen... Nähtäväksi siis jää.

Taraa olen kotona hieronut, selänalueelta sain vasteen aikaiseksi, joka häälyi tyytyväisyyden ja epätyytyväisyyden rajoilla. Katsotaan mihin se muuttuu. Muuten se on taas ollut iloinen itsensä, liikkuu paljon, lujaa ja hienosti. Tuntuu että toi BOTti ihan oikeesti auttaa, ja saas nähä, että jos tää mun ääriamatöörimäinen lihashuoltokin ehkä. Toivossa on ainakin hyvä elää, jälleen.

Ja sitten torstai - perjantaina huomasin (Siis erityishuomio Team Rakkimus!!) että Kira seuraa katsekontaktilla vaikka pallo on vasemmassa kädessä, käsi sen päänvieressä, kädessä THE "Geelari" Pallo. Voi kuulkaa sitä pientä, mutta tunteiltaan niin suurta, onnistumisen tunneta! Wo-Hoo!

Vaan jottei liikaa lähtisi mieli leijumaan, ryskäytettiin se tänään alas kun sisälle tultaessa koirulit otti pienet nokoset ja siitä kun Kira kömpi ylös, se ontui ihan selkeästi vasenta etustaan. Sitä seurasi koti Teho-osasto, ja hyvin nopeasti selvisi että ongelma oli tassussa. Alettiin laskea varpaita, kynsiä, tyynyjä... Kaikki tallella, mutta joku teki kipeetä, potilas oli hyvin levoton ja tassuun koskiessa sanoi AU - voitteko lopettaa...?! Kovan, tyynen taistelun jälkeen, mahdollisimman hellävaraisesti (Josta Kira tosin on taatusti eri mieltä), selvisi että varpaan vierestä, tassun pohjasta näkyi ihan pikkuruinen nirhauma/verenpurkauma-alue ihossa. Siis hyvin pieni ja vähän verestävä. Itse varpaaseen koskeminen sai melko kipakat kipureagtiot.

Varvas oli toooosi kipeä ja sattui tietysti tutkimisen jälkeen lähes ihan maailmanlopun paljon sanoi Kira. Oikeasti taisi kyllä särkeä, sen verran ahdistuneenmasentuneeseen mielentilaan Kirsikka meni, ei tiennyt miten päin olisi ollut ja joka asennossa tassua piti kannatella. Rimadyl, puoli tuntia ja sikeä, rauhallinen uni. Siitä herätessä tassu ei enää ollut niin kipeä, joskin kyllä toki aika kipeä. Onnahdellen Kira hyppi siis iltapisut ja oli närkästynyt ettei päässyt Taran kanssa leikkimään ulos. Helpotus oli valtaisa, kun koira kuitenkin jo varasi vähän painoa eikä selkeästi kärvistellyt enää säryissään.

14.3.2013 oli näin paljon lunta!

Samaisena varvasturman aamuna, lauantaina, satoi lunta, maa on ihan selkeästi lumenpeitossa. Tästä koirat ottivat tosin ilon irti, reuhasivat ja peuhasivat ylipursuavalla ilolla, kun itse Narunjatke jupisi ikkunan takana ilmalle manauksiaan. Päivän lenkit tehtiin normisti, rauhallista mutta tehokasta palloilua, peltokirit ja hengailua. Missään vaiheessa en huomannut minkään sortin äksidenttiä. Ja todella sisällekin tultiin nelijalkaisena, kunnes pienen torkun jälkeen oltiin kolmijalkaisia? Torkutkin oli rauhallisia. Missäköhän vaiheessa siis tapahtui ja mitä. Onko varvas venähtänyt, nyrjähtänyt vai oikein murtunut? Onko kokemuksia?

Onko taas lekurireissu eessä taukoineen? Murtuman varalta varmasti tietysti pitäisi kuvata, että tietäisi, muttei ne ilmeisesti silloinkaan paljoa tee? Ei laiteta kipsiä ja anneta keppejä? Tylsää joka tapauksessa eikä missään muotoa helppoa tällaista pitää paikallaan! Meillä ei edes hankalimmat hevoset ole jalkapotilaina olleet näin vaikeita pitää iisisti, kuin tämä väkkärä... Ja mitä duunia mahtaa keksiä päivällä, kun ei pääse liikkumaan niin reippaasti vähään aikaan. Korvienväliäkin koetellaan ja testataan, palikkatesti-ideoita otetaan vastaan sen väsyttämiseksi...

Aamulenkki

Koska kukaan ei tullut hehkuttamaan verkko-BOTin tehoa, päädyttiin pysymään ulkotoppiksessa. Pähkäilin siis kovasti sen ja ulkotakin välillä, sisällä öisin kevyt verkkisbäkkäri ois voinut olla hyvä, mutta toisaalta ulkona, nyt jo viileessä (kylmässä!), 0-100km/h siirtyvällä koiralla lihasten kannalta tuollainen ylimääräinen lihaslämmitysapukaan ei varmaan huono ole. (Klikkaamalla kuvaa saat ne suuremmaksi)

Tara oli takin kanssa heti sinut, ehkä yksi koko pienempi olisi voinut olla parempi, näin saman peikon tämän kanssa kuin usein hevosilla loimissaan, etulapojen kinnaus, reilu kaula-aukko, mutta jos pienempi sitten kuitenkin ois käynyt pieneksi, päätettiin jäädä tähän ja säädellä etu ja niskasäädöillä sopivammaksi. 

Kira tais ihmetellä enemmän kuin takillinen, ehkä takillinen muisti takin menneisyydestä... Vaan nopeestipa koko takki aamulenkin menossa unohtui. Tarassa tuntuu olevan jonkinsortin vinttikoiran tai täysverisen kiitolaukkahevosen vikaa, se heittää helposti aina vielä pykälän pari lisää, kun Kira alkaa yrittää ohi.

...

Aamulenkkiin kuuluu myös päivän pallohaku laitumelta. Molemmat maahan, suu tyhjäksi esineistä, yksi pallo seläntaa ja yksi viskataan pellolle heinikkoon jaaaa ETSI! Molemmat sinkoo pellolle etsimään kovalla tohinalla. Kun jompikumpi löytää, tullaan molemmat lujaa vaihtopallon luo ja toinen, palloton, yleensä saa sitten sen löydetyn, vaihtopallon korvikkeen. Tätä tehdään jonkunkerran ja sitten matka jatkuu...

Viittasankari

Hilijasta on! Se johtuu siitä, että sain The Supervisorilta mielenkiintoisen kirjan lainaan. Sitä on siis luettu kun piru raamattua... Eikun... No aika paljon. Toisaalta myös aika vähän. Usein käy niin että otan opuksen iltasella esille ja valmistaudun vastaanottamaan aimo annoksen tietotaitoa, mutta 15min. jälkeen näen tekstin enää puolittain ja 20minuu..ti...nZzzz... zzzZ...

Koirahieronta -käytännön opas hierontaan ja venyttelyyn. Hyvänoloinen kirja antamaan perustietoa ko. asiasta, tekemään itsekin pientä rentouttavaa hyvääoloa. Anoin jo kerran jatkolaina-aikaa, nyt on viikko aikaa lukea, muuallakin kuin unimaailmassa.
Tähän liittyen on myös käyty jo keskusteluita hierojalle pääsystä ja testattu Tintin vanhaa Back On Track ulkomanttelia. Härö-Tara ei ollut minänsäkään uudesta rotsistaan. Ei tuntunut sen pinkeämmälle kai, kun oma nahkarotsikaan. Viitta lepattaen se on kiitänyt pitkin peltoja. Tarkoitus on kuitenkin hankkia verkkoversio. En usko että Tartzan tarvitsee niinkään ulos manttelia, mutta voisi nyt talvella (vanha talo - jokainen vanhantalon asukki tietää, mitä vanhassa talossa talvella tapahtuu) pitää yöjumpperinaan verkkoversiota. Mielenkiintoista olisi nähdä, minkälainen, olisiko minkäänlaistakaan apua siitä sitten. Toistaiseksi vannon BOTien nimeen, oman ja hevoskäyttökohtaisten kokemuksien perusteella.

Pientä kevyttä kotihierontaa on myös harjoiteltu, vaan eipä se koskaan ole ollut ongelma. Ei Taran kanssa kotona ole mikään ongelma, ainakaan pääsääntöisesti. Se nukahtaa kahdessa sekunnissa kun sitä hieroo. Selkeästi siis nauttii siitä, lähes tajuttomuustilaan asti. Olen varma että jos Taralla olisi omaa rahaa ja vähän enemmän avarakatseisuutta, olisi se jo aikaa sitten käynyt säännöllisesti hierojalla. Siispä olen päättänyt toteuttaa sen aikomukset ja haaveet. Toivottavasti joku hieroja on myös samaa mieltä.

Kira ei jaksa hierontoihin vielä keskittyä, sen mielestä on paljon kivampaa opetella vaikka temppuja. Meillä on taas uusi temppu The Visorille esitettäväksi. Hän on varmasti innoissaan ja haltioissaan kun uuden osaamisemme esitämme. Siis ne temputhan se on pääasia, eikä tottiskotiläksyjuttujen reenaaminen... Vai miten se nyt oli... ?

Eniveis, onko kellään kokemusta tuosta verkkiksestä? Onko siitä mihkään?

Palelee - ei palele?

Niitä päiviä kun ois kiva vaan saada jäädä kotiin. Hieno talvinen aamu, koirat nukkuu aamupalalepojaan (Kira kopassa, Paha-Possu kainalossa ja Tara kiepillä omassa punkassaan, uunin vieressä, Tiinan vanhalla paikalla.) Rauhallista ja hiljaista ja ulkona on kaunista, joskin kylmää. Olishan se mukavaa kun ei tarvis tästä kellon orjana kohta herätellä torkkuvia koiria pakkaseen, vaan voisi odotella rauhassa ja vähän myöhemmin mennä ulos. Näin ehkä tosin kaikki töihinjoutuvat ajattelevat? ;)

Eilen oli pakkasta -22°, eikä se tainnyt päiväksi montaa astetta hellittää. Aika kipakkaa ja iso muutos, varsinkin pienelle koiralle joka ole eläissään vielä koko Pakkasherraa oikeasti edes tavannut. Koirakaksikko vihellettiin aika-ajoin talliin lämmittelemään ja sitten taas hetkenpäästä ulos "jäähylle". Tara ei pakkasista piittaa mutta pienen pellollakäynnin jälkeen ihmettelin että mitäs se Kira oikein hakee, näytti kun olisi ollut sopiva wc-nurkka etsinnässä, muttei millään meinannut löytyä. Oli vähän huolestuneen näköinen, kulmat kurtussa, katseli ja haisteli, etsi ja etsi...
Ajattelin että noinkohan ruohojen ja heinikkojen hävitessa lumenalle ei meinaa enää sopivaa ruohotupsu-vessapaikkaa löytää ollenkaan? Sitten pikkuneiti yhtäkkiä vetäytyi istumaan ja oikein kunnolla kainostelematta peffalleen, takakenoon. Pienet tassunpohjathan ne siellä käpristelivät kylmyyttä! Pieni sanakirja Kiran koirakielestä - ihmiskielelle olisi siis vielä meillä paikallaan. Kira lähtikin kiiruusti rappusille odottamaan kun sanoin että äkkiä sisälle, varpaita lämmittelemään! Melko huojentuneen näköinen olikin, ajatteli varmaan että vihdoin tuokin hölmö, karvavuorikengissään sitten ymmärsi...

Pikku-mäyrisNipsu paleli herkästi pikkutassuistaan eikä pystynyt enää itse ottamaan askeltakaan sen jälkeen vaan tassu ojossa viittaili kainalokyytiä sisälle lämpimään. Onneksi oli kainalokokoa. Puettu ei kyllä silti koskaan, oltiin vaan vähemmän ulkona. Ei kai oikein silloin vaan ajatellutkaan että karvallista koiraa pitäisi missäänmuotoa pukea, mutta niin vaan vähitellen sekin ahdasmielinen ajatusmaailma muuttui kun Tintti alkoi vanhoilla päivillään palella tassuistaan ja oli ihan selkeästi ikionnellinen kun ostin sille tossut.

Seuraavana talvena se sai sitten vielä Back On Trackin manttelin. Vanhus ei jaksanut enää juosta ja reuhota, istuatönötteli enemmän paikallaan, eikä sitä muutakaan eristävää kerrosta enää niin paljon ympärillä ollut. Tuntui että  bäkonträkin taika olisi vetristänytkin kroppaa, hevostenkin kohdalla kyllä jo ihan positiivisia  käyttökokemuksia tuotteesta oli ja siksi rohkaistuin Tintillekin botti-takin hankkimaan. Nyt jakku on käytössä vanhempieni Wanni-sakumanniseniorilla, uskon ja ainakin toivon että siitä on sillekin apua.

Taralla kovina pakkasjaksoina oli taas tassunpohjat kovilla, Relaxantin tassuvoide toi helpotusta. Mahtaisiko joku "sisäinen voide" auttaa asiaa jo ennaltaehkäisevästi, ehkäpä joku ruokaan laitettava öljy? Jossain vaiheessa pohdin Nutrolin-öljyä, olisikohan se hyvä, tai kellään lukijoilla kokemuksia vinkattavaksi hyväksikoetuista, ottaisimme Taran kanssa niitä mielellämme vastaan, kiitos! :)

Nyt on sitten saatu leikkiä sisällä hillitysti, kun ei ulkona kerran montaa tuntia voi. Eilen huvitti miten ilmeikäs pikkuheppu tuo Kira onkaan. Sillä ihan selkeästi kävi kolme ilmettä naamalla, kun Taran kanssa leikki ja yhtäkkiä huomasi kyyläämiseni. Ensin hurjaakin hurjempi, kulmat kurtussa - irvistys Taralle, sitten huomasi minut, pieni hämmentynyt ilme jota seurasi ihankuin sellainen hymynmallinen, "Ai Moi!" ja taas uppoutuen vakuuttavaan irvailuun Taralle.

Ne leikkii kauniisti sisällä, pääosin makoilee maassa ja esittelee kitojaan, tönii vähän tassuillaan tosiaan. Äänitehosteet on kyllä sitten taas vähän suurempaa luokkaa. Mukava seurailla, tulee aina hyvä mieli. Allekirjoitan väitteen, että koirat ehkäisevät kaikenmaailman masennuksia ja muita synkistelyitä. Tämä kaksikko ainakin. ♥