YÄK-kä kuriin-visa?

Heti alkuunsa, älä lue, jos syöt, olet juuri syönyt tai ajattelet juuri syöväsi herkullisen minkä-tähänsä-aterian.

Nyt oikeesti, jos kellään tulee mieleen joku poppaskonsti, millä tuon autopahoinvoinnin Kira-Neidiltä voisi saada kuriin, palkitsen ruhtinaallisesti (heh heh) parhaan ja tulokseen johtaneeseen vinkin antajalle Dogpron -20% alennuskupongin hihnoihin ja pantoihin!

Ei, ei tämä oikeastaan ollut edes vitsti, Dogpro jakoi koirien karkkipusseja ja mukana tuli alekuponki. Me ollaan jo juur törsätty hyvään nahkaremmiin ja pantakin on passeli joten kaverillehan koodit joutaa. Hihkaise (vinkin kera!) jos löydät jotain kivaa, DP:n valikoima löytyy tästä ja postarithan heillä jo taisi hintoihin sisältyäkin.

Voi nimittäin kaameus! Eilen illalla sitten taas suunnattiin treeneihin, koiruus autoon ja menoksi. Ruokaahan ei ennen reenejä tarjoilla, se on selvä. Ajan nätisti, (uskokaa tai älkää) tasaisesti ja rauhallisesti. Koira ei siis seilaa reunasta reunaan tai ole kuono lytyssä etupenkkien selkänojaa vasten, taas kimmoten takapenkin väliin. (Hevosten trailerilla kuskaaminen on opettanut hyvinkin maltilliseksi, ainakin tarvittaessa;) Päästiin noin 2km. ja kuului ääni jota seurasi kaaaamea haju. Aika hyvin kestän kaikkea ja aikaisempiakin YÄK-kiä hajuineen, mutta nyt oli koetuksella omakin YÄK-kän kesto/sietokyky. Kira ei koskaan hermostu, se istuu / makaa ihan rauhassa koko matkan ajan, ei läähätä, ei pyöri, ei hyöri eikä varoittele YÄK:kän tullessa. Se vaan tulee. YÄK ja penkillä on YÄK-kä. Sen jälkeen se on vähän surkean näköinen. No on kai. Olisin minäkin. Ressukka. En ymmärrä, luulin että tästä päästiin jo yli. Useampi reissu meni ilman ongelmia. Yleensä tämä tapahtuu melkolailla matkan alussa tai lähes jo kotipihalle käännyttäessä. Voiskohan syynä olla taas tämä kamala kylätie? Se on kyllä nyt taas aika kamala, nimismiehenkiharalla koko tie ja täristää, mutta voiko se kuitenkaan (oikeasti?) saada pahoinvointia aikaan?

Siinä taas jälleen kerran siivotessa yäkkiä takapenkin suojasta pois (irroittelet tiukkoja klipsuja pitkin autoa, revit jäykän suojuksen pois, jynssäät tallissa karvaista ja yäkkäistä suojaa puhtaaksi, raahaat sen takaisin autoon yrittäen olla kurastuttamatta sitä auton ulkoreunoihin, vääntelet paikalleen ja ekan kiinnityksen tehdessä huomaat että se menikin väärinpäin... Jne.) näin sieluni silmissä jo bongaamani farmarimallisen auton, jonka takatilasta, isosta takaluukun lävestä nappaisin suojakaukalon ulos, tai ehkä edes en, vaan pyyhkäisisin rätillä muovisesta pinnasta helposti yäkät veks ja  mahdollisesti nappaisin jonkun pyyheliinan tai rievun pesukoneeseen... Nojoo.

Farmari ois kiva, siitä haaveillessa, mut tuo pahaolo pitää nyt saada penskakoiralta pois. Kohta se ei taas halua tulla autoon kun aina tulee huono olo. Että kuponki odottaa, ehkä just sua...! ;)

Muuten treenit meni... No ei ehkä ihan parhaiten, tuntui että Kira oli jotenkin vähän väsykin. Tai innoton tehtäviin. Sormille tuli oikeen urakalla pari kertaa ja jopa käsille kun harjoiteltiin maahanmenoa lelun kanssa. Ei se tahallaan tietenkään, huti tuli kun piti lelunpeijoonia yrittää kiinni. Kuitenkin hetken pohdin, olisikohan tähän samaan oppiin joku muu väylä. Auts.

Iso henkilökohtainen erävoitto kuitenkin on se, ettei Kira enää vedä ollenkaan siinä määrin mitä veti, se malttaa olla sinkoamatta toisen koiruuden/ihmisen perään, se malttaa keskittyä narun toiseenpäähän ja kuunnella & seurata mun juttuja. Opiskelu on varmasti helpompaa kun oppilas keskittyy. Eihän se nyt ihan aukotonta vieläkään ole mutta eipä ole koirakaan vielä vanha ja ohjaaja itsekin opettelee. Onneksi meillä on aikaa.

Nyt jään odottelemaan vinkkejä (joita tietysti satelee pilvinpimein) ja lähdetään peltolenkille, auringon paistellessa. Oli muuten maanantaina tämän vuoden hienoin päivä, vai voitteko väittää vastaan? ;) (Kuvat taas Nokian peruskapulalla, laatu ei päätä huimaa mutta luonnonkauneus kyllä!)


Kaupungille kera bodyquardin

Semper Fidelis vs. Immer Treu, on päättynyt 6-0, murskavoitto. Hyvä ja kiitos, eipähän jäänyt jossittelun varaa. Ehkä näette siis toisenkin tekstin käyttökohteen blogin lisäksi, jahka se saadaan "uunista ulos". Uskoisin että siitä tulee hieno, tulee siitä, innolla odotan... Ja karvaasti petyn?;) No ei, ammattilainen asialla, hyvä siitä tulee. Elämän pieniä, hassuja ideoita, niitä pitää vaan joskus toteuttaa. Ja jos menee mönkään, ette nää :)

Kevät alkaa tekemään tuloaan, upea ilma oli sunnuntaina, eilen ja oletettavasti tänäänkin. Sunnuntaina aurinkoisissa merkeissä maalaistytsyt lähti kaupungille. Tosin eihän se ole hyvä pienen sakemannityttösen vielä lähteä yksin, siispä lyöttäydyttiin jo aikaisemmin tutuksi tulleen "bodyguard"-Eppu Tiibetinmastiffin mukaan. Kyllä kelpasi siinä Kiran tepsutella, katuja ja parkkiksia, kun oli "kylmänviileä", raamikas urho tassupuolessa.

Autoilu ei ole enää onneksi Kiralle niin kamalaa. Se menee käskyttä, "mää itte!"-asenteella jo autoon. Kun kietaisen hienon treenitaskuhameeni päälle ja puetaan panta kaulaan, se pääsääntöisesti tietää että lähdetään jonnekin ja on innoissaan. Pienempänähän se oli vähän vähemmän innoissaan, lähes luikki jonnekin häviksiin piiloon. Tarakin on innoissaan ja vähän pettyy kun ei pääsekään. Silloin hyvänä mielennostattajana toimii possunkorva ja tärkeä talonvahtitehtävä. Ja tietysti katsoa että isäntä pitää seuraa sekä tarjoilee ehkä ruokaa. Pitää jossain välissä vähän nyt jo vaihtaa, ottaa Tara ajelulle, tekisi Kirallekin hyvää jäädä välillä kotiin, hoitamaan talon- ja isännän vahtihommia.

No, vaikka autoilu on jo Kiran mielestä hauskaa, tai ainakin se tietää että se on pakollinen paha että pääsee jonnekin hauskaan, tuli silti taas YÄK-kä... Pieni ja ihan loppumetreillä, mutta kuitenkin.  Miteköhän näistä YÄK-kistä oikeen pääsisi jo eroon? (Vinkkejä koiralapsen matkapahoinvointiin kellään?)

Autoilua seurasi kuitenkin se hauska osuus taas, tällä kertaa parkittiin kaara Paalupaikalle ja treffattiin jättikarvakaveri-Eppu ihmisineen. Jahka Eppu oli kertonut Kiralle kaupungin pelisäännöistä ja siitä, miten homma oli hällä tassuissa ja että sen mukaan sitten kantsi edetä, lähdettiin tarpomaan pitkin katuja. Luotin kartturintaidot täysin jo kokeneemman kaupunkikävelijän huomaan ja hyvä niin, varsin hyvä lenkki saatiin aikaan. Autoja meni (ihan likeltä, pieni hui, ainakin bussien kohdalla), oli suojatietä, ihmisiä (Jeeee!), pyöräilijöitä (kai nekin periaatteessa ihmisiä...), alikulkutunnelia (O.o), rappusia (Iiiik!), parkkipaikkaa ja vaikka mitä. Ja ihan älyttömän paljon kaikenlaisia pisuposteja! Epun perässä oli hyvä hipsitellä, mutta rappuset... Ne on kaameita ja niiden edessä jopa Epun vetovoima joutui koetukselle. Eppuhan ne käveli ihan yhtä coooolisti kun muutenkin, mutta Kiran korvat menivät vaakatasoon ja ilme oli surkea. Apua, rappuset, apua, Eppu meni jo, apua-apua... Apua. Kyllä ne omanlaisella vapaalla tyylillä sitten alas mentiin ja toiset ylös tultiin. Tässä meillä on treeninpaikka. Toinen koira on kyllä ihan ehdoton apuri näissä hommissa, kiitos Epulle ja Kira mielellään osallistuu jatkossakin Epun kaupunkikouluun. Jos joku muukin käy tääläpäin kaupungilla kävelyllä joka sopisi koirajunnun kaupunkioppiin, me tullaan mielellään messiin!

4km tunnissa... Eli haisteltavaa ja ihmeteltävää oli... ;)

Kaikenkaikkiaan reissu sujui paremmin kuin odotin, Kira ei vetänyt kumoon, ei hyppinyt mummoja kumoon, malttoi olla kuulolla eikä oikeastaan pelännyt mitään, no paitsi ne rappuset niin. Toisilla on hämähäkit, toisilla pimeä, toisilla käärmeet, Kiralla rappuset. Kaikkihan me jotain kai vähän pelätään. Mutta eiköhän me Kiran kanssa vielä rappusten yli päästä. Niin ja kiitos taas Marille ja Epulle!

Vielä loppukevennykseksi; Kiran eka lapsuudenystävä Atso-"pohjoismaidenpihakoira" lähetti kuvaterveisiä.

Atso oli luokkaretkellä koirauimala Sirifassa, mutta uimahousut, snorkkeli ja kellukkeet jäivät kotiin eikä uimaan voinut sitten tietenkään mennä. Hauskaa oli kuitenkin ollut ja Kirakin odottaa innoissaan omaa reissuaan uimaan, kyllä me vielä, jahka vähän lämpenee.

Tänään onkin taas treeni-ilta, aiheina luoksepäästävyys, seuraaminen, sivullaolo, luoksetulon pysähtyminen, liikkeestä maahanmeno. Saas nähdä miten suoriudutaan ja samalla pyydän liikkeiden puhtaussyynin. Oma koiranliikesilmä ei erota eepeyttä, mutta tarkastetaan asia vielä varuiksi tarkemman syynin alaisena.

Hau seuraavaan kertaan!

Koira(t) ja poni

Niin, me täällä maalla saadaan revittyä hauskaa vaikka mistä.
Ponit on jo tietty tuttuja mutta silti seinän toiselta puolen aikas jänniä juu.... ;)
(Ja taas sitä taattua Noksu-laatua, videokameraa haaveillessa...)



Kun Paniikki-Peikko astui kuvaan..

Ontuuko se...? MitääÄÄÄää?!!

Edellisiltaisen treenien päähänjäänein osio. Ihan lopputunnista ohjaaja tuumasi että kävelepäs sen kanssa muina naisina vähän, ihan rauhassa... Ajattelin huolettomasti että tämä on joku juttu, liittyen johonkin illan juttuihin tai ainakin koulutusjuttuihin. Hienosti Kira käveli, kyllähän me nyt kävellään, big deal... Tehtiin vielä pyynnöstä toinenkin rauhallinen kävely. Sitten hienoa kävelyä seurasikin kysymys "Ontuuko se vähän tota vasenta takajalkaansa?"

MITÄ?!? O.O Ei onnu, ei voi ontua, ontuuko se?! Mikä siinä on, miksi se ontuu? Koska se alkoi, miksen huomannut?! Miljoona kysymystä kävi mielessä ja myös letkan jatkona, ei, ei nyt koiratkin... Kyllä se riittää että hevosien kanssa saa  ihmetellä ja juosta klinikalla... Voisko sen jalat taivuttaa, niinkun hevosilla? No ei voi ei, mutta Hanna vinkkasi nostamaan vuorotellen ylös ja tunnustelemaan eroa. Oikea nousi vähän rauhallisemmin, kun vasen rauhallisen alun jälkeen varsin ripeästi. Sitten sain itse katsoa eroa koiran kävellessä, etäämmältä, ja todellakin se keventeli vasenta takastaan hippasen, välillä en juuri rehellisyyden nimissä eroa huomannut, välillä taas huomasin. Olen niiin silmä kovana koittanut seurata molempien liikkumista ja kyllä pähkinyt että hevosten eepee-liike on paljon helpompaa huomata heti. Varsinkin nämä kun irti mennessään harvoin menevät samaa tahtia kovinkaan pitkää pätkää, suoraan ja muutenkaan suorassa juosten.

Ja juuri pari päivää sitten tuli ilouutisia Kiran siskolta Hukalta välikuvista, hyvältä näyttää, ei syytä huoleen. (Isot Onnittelut Hukkalaan!) Itsekin olen paljon pähkinyt välikuvien ottoa, lähinnä siksi että jos jotain näkyy, voisiko siihen nyt ajoissa vielä koittaa vaikuttaa jotenkin kun koiruus kasvaa. Uskon ja/tai haluan uskoa ettei mitään ole, eikä pitäisikään olla ja muutenkin panikoin taas vaan turhaan, ehkä ja varmasti se onkin vaan tuolla mennessään venäyttänyt tai muuta, normikoiralapsien elämän kolhuja. Silti Paniikki-Peikko (Paha-Possun sukulaissielu) istuu olkapäällä. Olen ehkä liikaa lukenut juttuja siitä miten nuoria koiria on jouduttu lopettamaan. Mielenrauha on varmasti se avainsana nyt. Vaikka periaatteessa ajattelee että kaikki on hyvin, silti se Paniikki-Peikko tökkii välillä virnuillen... Jees, eiköhän me välikuvissa käydä, eipä siitä taida haittaakaan olla kuin lompakolle ja saadaan se mielenrauha.

Talliapuri
Neiti Pikku-Harmaa itse ei tunnu takajalkansa tiimoilta yhtään olevan huolissaan, edes huomaavan koko asiaa. Leikkii ja touhuu kuten aina. Siinäpä sitä tekemistä, että saisi nyt ottamaan iisisti muutamat päivän, jotta näkisi häviääkö eepeys. Häviää se. Käytiin eilen aamulla narulenkillä, 4km kävellen, Häröilijä-Tara hiukan, ja vähän enemmänkin välillä, häiritsi yrittäessään villitä Kiraa. Aika kauniisti Kira kuitenkin tilanteessa toimi, olisihan se halunut pinkoa perään mutta kun nyt ei päässyt. Hevosten juoksutusliinasta kieputtelin sille "valjaat", ei jäänyt paine pelkästään kaulaan ja pannan varaan kun pinkovaihde meinasi mennä päälle. Onhan se vetäminen vähän vielä päällä, varsinkin kun toinen hyppii ja hilluu edessä, ei kai sitä voi pentua silloin moittia. Treeneissä se pysyy jo aika kivasti kuulolla.

Nyt alkuhyperventiloinnin jälkeen voinen vähän kai rauhoittua ja vetää henkeä. Mielestäni varsin vähän on sitä keventelyä kyllä havaittavissa, että varmasti parissa päivässä ei enää mitään.

Muuten Kira loisti koirakoulussa, ainakin minun silmissäni ;) Kaikissa toki on hiomista, meillä molemmilla, mutta keretäänhän niitä sitten hiota. Kehuja tuli myös kyllä muualtakin, varsinkin luonteesta, onhan se, hieno luonne. Ehkä vähän hillitymmin tosin voisi osoittaa avoimuuttaan ihmisiä kohtaan, sen mielestä se voisi mennä vaikka kaikkien syliin... ;)

Ja se videokamera, se ois kyllä pakko hankkia. Voin sitten lähetää vaikka liikkuvaa kuvaa kehittyneempien koirienliike-silmien katseltavaksi aika-ajoin että kaikki on kondiksessa.

Treenipäivää!

Väsynyt pieni karvakerä, jalkoihin pitää tulla nukkumaan vaikka
oma pehmeä sänkykin olisi tarjolla... (Arkistokuva)
Tänään mennään taas treenailemaan, saas nähdä mitä tulee. Eilen kaksikolla oli ainakin kuulon hetkellinen menetyskohtaus, tai mulla äänenlähtö, pellolla mennäpainelivat aivan omien juttujensa mukaan eivätkä ollenkaan kiinnostuneita mitä mulla olis ollut sanottavaa. Tänään aamulla meni vähän paremmin ja kynnetkin leikattiin juuri. Molemmat nukahti lattialle vierekkäin. Nyt herätys ja kongit eteen, kaksikko saa jäädä työpäiväksi kongeilemaan ja sitten vasta päiväunille.

Koitan illalla tai huomenna saada lisää juttuja ja pientä videonpätkääkin... Ainiin, PP eli Paha-Possukin tuli jo kotiin! Vähän erinäköisenä taas kun sairaalaan lähteissään, mutta kovasti odotettuna. Molemmat olivat innoissaan. Saa nähdä miten Pahis kestää, leikkauksen jälkimainingeissa moisen ylenpalttisen "halailun"... ;) Kiitos taas hoitaneelle ja leikanneelle tohtorille!


Pelimannikoirat

Noniin, nyt voidaan sitten lähteä koiravoimin vaikka Sata-Häme soi häppeninkiin kuuntelemaan Kultaisen Harmonikan pilipalimusiikkia! Tuli nimittäin koirat jo testattua kun mies, joka täällä asuu, kaivoi jo pölynpeittämän pirunkeuhkonsa esiin ja veresteli muistoja. Nipsu The Mäyriskoira säesti aina lauluillaan mukana, Tiina tyytyi kuuntelemaan kaikessa rauhassa ja tämäkin kaksikko oli ihan mallikelpoinen yleisö.

Ensin molemmat kallisteli päitään keskittyessään nuottien oikeilla raiteilla pysymiseen niin tarkasti että hyvä jotta päät ei yhteen kolissut. Hetken päästä Kira tuumasi että jopas on hauskaa musaa ja villiintyi leikkimään kun Tara sen sijaan vähän vanhempana ymmärsi käyttäytyä sivistyneesti ja kuunnella musisoinnin loppuun asti. Vähän se oli ihmeissään, Taramaiseen tapaansa että mikäs härpäke sylissä on ja erikoista ääntäkin päästelee, mutta tyytyi sitten vaan kuuntelemaan.

Semper Fidelis kerää vahvaa kannatusta tuossa vasemmalla, taitaa tulla ylivoimavoitto! :)

Ainiin, kalenteri on ihan sekaisin. Huomenna ei olekaan Kiran treenejä. Olin sen jo kerran kalenterista ottanut pois mutta itsepintaisesti lisäsin taas tänään takaisin. Onneksi tuli lukkarista varmistettua. Perjantaina olisi ollut luento, mutta työt haittasi taas harrastuksia. No, reenataan siis kotosalla.

JK. Paukahti muuten juuri 2000 latausta täyteen, kiitos teille kaikille, hauskaa että meidän remmin koirajorinat kelpaa! Jokohan meidän pitää arpoa jotain, niinkun heppaplokeissa on nyt tapana... ;)

Viikon kysymys ja kuvia!

Viimeviikonlopulta niitä kuvia muutama hassu ja samalla pieni mielipideäänestys tuossa vasemmalla reunassa, vastaa sinäkin! Kyse on siis siitä että blogin nimi on Semper Fidelis joka on siis latinaa ja meidän kielellä meinaa Aina Uskollinen. Joku fiksumpi ;) esitti kuitenkin kysymyksen että miksi latinaksi, miksei saksaksi? Niinpä tietysti. Enpäs ajatellut noin pitkälle. Saksankielelle sama olisi ymmärtääkseni Immer Treu. (Ja ellei ole, korjatkaa kiiruusti!;)

Tarkoitus olisi käyttää tätä vähän muutenkin kuin blogin nimityksessä, joten kumpi sun mielestä särähtää särmikkäämmin, latina vai saksafraasi? Klikkaa vasemmalta valitsemasi pallura ja sitten Votea! Kiitokset haukkuu Vartiopartio Tara & Kira - Team

 Hukat pellolla, Kira ihmettelee kuka siellä?!
Lets mennään Tara tsiikaa kuka tuli!
Kiiiiruuuusti...
Äkkiä äkkiääää!

Vai kuka toi oikeen on? Mistä se siihen tipahti?
Hölmö Kira, kukakohan se nyt ois niin...
 No näyttää se vähän oudolta, ootko varma että on tuttuja?
 Ai oli se toi... No en mä nyt oikeesti ees epäillyt mut mitäs...
kukas täällä on mennyt....
ja tuolla... Tuli siis joku outo haju tuolta, miks mä epäilin,
kyllähän mä nyt tottakai tiesin ketä siellä on!
Mutta minne se Tara nyt hävis?
Sieltä se tulee! Haaa! Tää oli väijytys, hyökkäykseen!
Ja sit jahdin perään leikitään myös vuorenvalloitusta...

 Ja pihan vahtimista tietysti, kukas sieltä sit tulee...
Juu parempi mennä ohi vaan, täällä on nimittäin vahtikoirat työssänsä... 
 Tuleeko joku muu vielä?
Hehhe, ei ne uskalla tulla likellekään kun me Kiran kanssa partioidaan!
Me ollaan aika hyvä tehokaksikko... 
Häh? Eikö ollakin niin?
 Tottakai me ollaan, mitä sä Kira sellaisia kyselet, siltä ainakaan!
 Me ollaan kato niin hyviä et voidaan ihan näin lonkalta vedellen vaikka hoidella nää hommat...
Mut joo, kyllä mä leikkiäkin voisin, tässä on tää mun mutka,
heitätkö, tietysti heität, nyt heti..kö?!?!
Leiki sä Tara vaan, sä oot kyllä yks oikee pentu,
mä kyllä hoitelen näitä aikuisten hommia sit ja vartioin!

Reenit reenit

Koulun matoille on siis tehty comepäkki, tossa reilu viikko sitten. Vähän jänskätti että miten siellä taas selviydytään, mutta ihan hienostihan me, ainakin meidän mielestä. ;) Mitä Kira nyt alkuunsa meinasi haljeta riemussaan, mahtoikohan ohjaaja-Hannan ylitse pyyhkäistä pieni turhautumisen puhallus, opetuslapsi palaa tauolta remmissä lennellen kuin heliumpallo...

Tätä ennen, pienen tauon jälkeen, tuli tietysti taas edeltävänä päivänä mieleen että edelleenhän se treenipussukka puuttui, lelu... Makupalat... Eihän tossa lomalla ollut aikaa hankkia, se viimeinen päivä on aina se paras päivä epätoivoisesti yrittää etsiä juuri sitä mitä tietysti haluaa. Tosi helppoa, kannattaa kokeilla!

Bongasin sitten Mustin ja Mirrin sivuilta Helsitaren treenitaskun, jota olin (tai en tiennyt että on ko. merkkiä, mutta...) jo hetken himoinnut nähdessäni sellaisen pentukurssilla ohjaajalla. Äärikätsy! Isot taskut sivuilla, pienet taskut sivuilla ja takana vielä iso tasku. Helppo ja nopea klipsi edessä, lukko ja solki, johon jotain hauskaa sai vielä roikkumaankin. Onneksi älysin soittaa Mustiin ja Mirriin, löytyykö hyllystä, no ei tietystikään löytynyt. Muita löytyi mutta kun ei, piti olla just tämä, olin niin vakuuttunut että se on hyvä. Soitin toiseenkin koiraliikkeeseen, jossa myöskin ei-oota myytiin. Kuulemma tulevat vasta kesällä enemmissä määrin varastoon, sitten kun on liiveille ja takeille on liian kuuma. Höh ja pöh, tämähän oli just hyvä talvellakin, ihan milloin vaan! Tosta vaan päälle ja menoks, toppahousujen päälle tai sortsien päälle, ihan sama, toimii! Ko. koiravarusteliike kuitenkin vinkkasi soittamaan suoraan toimittaja/tekijälle, ko. tuote oli ihan puhdasta Suomilaatua ja löytyipä tekijä vielä läheltäkin! Siispä soitto Helsitareen joka kannatti, kävi ilmi että ko. koirakoulu, jonne ollaan menossa, toimii myös jälleenmyyjänä! Vielä kätevämpää!

Joten ekana tiistaina, ekana tekona lunastamaan just sopiva treenitasku 5min. ennen treenien alkamista. Ja vihdoin myös se lelu, joka varattiin jo edellisen kurssin aikana, pentupentu-ajalta. Se oli lampaankarvavetolelu joka on aivan huippu! Se tuntuu tepsivän lähes kaikkiin koiriin, jotka ei muuten leluista innostu, suositellaan siis molemmat, mä ja Kira.

Ja sit nahkahihna, se piti ja hankkia. Aikaisemminhan ostin sellaisen lyhyen joustoremmin, no, se ei oikeen ollut mun juttu. Sit oli käytössä Tintin perintöremmi nailonista, sekään ei ollut kiva käsille. Satsattiin siis kunnon säätöjä sisältävään nahkahihnaan.

Ja sit kelpaskin taas aloittaa julkiset reeninkit!

Heliumpalloilun takia saatiin siis pari vinkkiä taas matkaan jolla keskittyminen oli helpompi kerätä kasaan ja toinen kerta mielestäni sujui jo paljon paremmin.

Ekalla kerralla treenattiin luoksepäästävyyttä, (mikä on Kiralle vähän työlästä, koska kaikkia ihania ihmisiä olisi niin ihanaa päästä moikkaamaan!) palkitsemista (joo, narunpäässä paha tapa kiirehtiä syötävän makupalan kanssa, jotenkin vieläkin vaan pieni paniikki että "Nyt se teki oikein - palkkapalkkapalkka!! Heti-äkkiä-heti-nyt-heti se makupala suuhun!") ja vapaa - käskyä. (Ei Kira ihan kaiketikaan sitä vielä ole hiffannut, pakkaa antamaan itse itselleen sen omia aikojaan, kun mielestään sen ansaitsee tai jää ihmettelemään että kuka on vapaana?)

Tokalla kerralla treenattiin taas luoksepäästävyyttä, (joka sujui ehkä jo vähän paremmin, vinkkien avulla) maahanmenoa, (se ei ole ihan helppoa vielä ilman käsiohjausta) paikallaoloa, (eikä varsinkaan paikallaolo..) kontaktin omahaku (Kontaktin omahaku, kuulostaakin jo hienolta! - joka oli vaikeaa mutta tähän astisista ehkä oma suosikkini!) ja merkki. (Merkki olikin hauska juttu!)

Kontaktin omahaku tosiaan taisi nousta omaksi suosikiksi, siinä koiraa kannustettiin itse hakemaan kontakti, pysymään vierellä ilman käskyjä. Se oli vähän vaikeaa kun kaikkea kiinnostavaa oli kerran ympärillä mutta uskon että kotona saadaan hiottua tätä hyvin ja lisäksi otettiin treenien loppuun vähän omaaharjoitusta joka meni mielestäni erinomaisen hyvin! Merkki olikin ihan uusi tuttavuus, idea (jos nyt oikein ymmärsin) oli se, että merkki (joka oli sellainen oranssitötterökartio) vietiin n. 10m päähän, käytiin viemässä sen taakse makupalat jotka koirakin siis näki, mentiin takaisin toiseen päähän ja annettiin käsky Merkki! Siitähän se Kirakin parin toiston jälkeen jo hiffasi mennä kartion taakse merkkikäskystä. Ja se selkeästi oli koirista hauskaa.

Tiivistettynä treenit siis näin. Eka kerta meni vähän hulinoidessa mutta tokakerrasta jäi voittajafiilis, jos nyt niin voisi sanoa. Olen äärityytyväinen että ko. paikka löydettiin. Kaikenlaisiahan koirakouluja ja kouluttajia, varsinkin nykyään, löytyy. On pieni haaste löytää se oikeasti hyvä. Tämän löytymisestä kyllä ihan ehdoton kiitos kuuluu jättikarvakaverien omalle ihmiselle Marille, joka vinkkasi All4dogsin.

Koitan saada taas uusia kuvia tänne, tässä alkupala viimeviikonlopulta, Tara ja Taran mutka sekä hieno pakkaspäivä, josta ilmekin jo kertoo kaiken :)


JÄTTIkarvakaveri

Kira sai uuden kaverin kun reilu viikko sitten poikettiin henkisiin koiratuki- ja kaverijoukkoihini kuuluvan Marin ja Epun luona. Marin "pieneen" laumaan karhunkokoisia ja -näköisiä tiibetinmastiffeja, kuuluu myöskin Eppu, isojen junnu, yksi vee. Ajateltiin että Eppu ja Kira voisivat pitää pienen leikkisession kaksijalkaisten  päivitellessä koira- ja hevoskuulumiset pitkältä ajalta ajantasalle.

Matkaan lähdettiin reippain mielin, vaikka talven vilakat Tuuli ja Tuisku, hyörivät ja pyörivät ympärillä, molemmissa paikoissa. Kira-Koiruus loikkasi autoon ihan hetken pohdintasession ja parin kehoituksen jälkeen, (jee!) matkustellen kaikessa rauhassa istuapönötellen, maisemia katsellen.

"Pikku"-Eppu ©M.Lehtinen
Perille päästyä Eppu oli jo vastassa odottelemassa. Kira-Koiranpentu näki ensimmäistä kertaa elämässään näin ison koiraturilaan ja olikin hauska nähdä, mitä koirakersa kaveristaan tuumasi, juoksisiko kiljuen karkuun vai löisikö käpälää heti ensinäkemältä. Asenne oli melkolailla Kiramainen, innokkaasti vastaan, mutta tällä kertaa maantasolla.

Iloisin ja rohkein mutta selkeästi "minä täällä maantasolla, pieni maanmatonen, ompas kiva tavata, leikittäiskös ehkä vähäsen?"- elkein tehtiin tuttavuutta, alkuunsa vähän pohdiskelevanoloisen Epun kanssa. Kun todettiin nuorenparin tulevan juttuun, suunnistettiin kohti urhojen tarhatiloja ja nehän jos mitkä olivat mahtavat! Metsäinen, ISO, vahva ja vankka tarha, jossa oli ylä- ja alamäkeä, puita, kiviä, koirien yksiöitä, huilailu- ja tarkkailupöytiä ja vaikka mitä! Ehdottomasti hienoin näkemäni tarha koskaan. Olisi meidän hevososastokin jo siellä viihtynyt.

Eppu lämpeni harkitsevan hitaammanpuoleisesti Kiran intoiluille mutta kun lämpeni, kirmattiin ympäri tarhaa, leikittiin piilosta ja tähystyspaikan valloitusta, jossa tosin Eppu taisi olla kiistaton tähystelijä jokaisella kerralla. Aikansa tätä koirakersahulinaa kesti kunnes Eppu (normi miehenä?) keksi alkaa nipistelemään Kiraa hännästä. Kira tietysti pienenä tytönsipsukkana oli näreissään moisesta ja kitisi "Äääääää! Eppu nipistää ja kiusaaaaaa! Määää en ala!" No eipä siinä sitten oikeen mikään auttanut kun rauhoitella sen kerran leikkisessio loppuun. Ja juuri kun Eppu pääsi vauhtiin. Tytöt... ;) (Ja olipas muuten ihan uskomattoman ketterä ja sporttinen kaveri tuo Eppu, karvaisen ja suuren olemuksensa sisällä, loikki ja pomppi kuin jänis ja hämmensi ketteryydellään ainakin allekirjoittaneen, oletettavasti myös Kira-Kersankin!)

Ylväs Vihtori ©M.Lehtinen
Ennen autoon hyppäämistä Kira sai tutustua myös lauman aikuisosastoon, Vihtoriin ja Pabloon. Jälkimmäinen suhtautui hyvin tyynesti tervehtien, varsin nopsaan tuumaten että jaahas, tämä tuli nähtyä ja Vihtori (josta varmaan tuli oma karvaköriläsjätti-suosikkini!) oli oikea lempeä herrasmies. Mukava (mutta kaksijalkaisen mielestä ainakin kunnioitusta herättävä!) äijälauma, joka suhtautui esimerkillisellä ystävyydellä nuoreen Kira-Koiruuteen. Kotiinlähdön tullessa käsille ehdin vain avata auton oven, kun Kira jo istui takapenkillä! (Hienoa, tämäkin homma alkaa siis jo oikeasti sujua, miksen jo aikaisemmin tajunnut pyytää tähän(kin) hommaan Taralta apua?)

Ja kuten aina, jutut venyy, Kira-Koiralapsi aikansa ikkunan takaa jorinoita kuunteli keskittyneesti, kunnes sitten yhtäkkiä ikkunasta oli kolmion malliset kuulostimet kokonaan hävinneet. Takapenkinmatkaaja makasi pitkin pituuttaan, tuhistellen ja koiramaailman unia katsellen, ihan koko matkan kotiin asti. Loppukilometreillä vähän vähemmän fiksu peurajengi oli kokoontunut tielle, tai yksi niistä, lauman kovis kaiketi, ihan keskelle tietä. Kipakka jarrutus sai takapenkillä aikaan vain syvän "Voisitko edes yrittää ajaa vähän tasaisemmin, täällä yritetään nukkua" - huokauksen. Ilta kuluikin melko rauhallisissa merkeissä, taisi Kira nähdä koko yön unta uusista karvakavereistaan. Kiitos Marille ja äijälaumalle, nähdään taas! :)

Koitan vielä illalla naputella Kiran koulunpenkille, tai oikeastaan lattioille, palaamisesta joka tapahtui siis viimeviikon tiistaina, eikä torstaina, kuten jossain aikaisemmin hehkutin...