Vastapalloa


Jos eilen oli tämä, luustollisesti terveen koiran juhlistamista...


... niin tänään oli tämä.

Ei, ei mitään juhlimiseen tai sen jälkeiseen olotilaan viittaavaa. Pitäishän sitä vaan jo olla oppinut pari asiaa tässä vaiheessa eloa ja oloa. Koirut on kyllä loppujenlopuks tosi nopeita oppii ja oivaltaa. Narunjatkeet jäyheempiä.

Eilen tuli tuuleteltua onnessaan hyviä kuvaustuloksia, terve koira, jeeeeeee! Juu,u, jeejee. No mitä siitä seuraa? Ei ainakaan palkkapallo mut vastapallo vois olla oikea vastaus. Karma ivaili, oletko ihan varma, että terve...?

Kira ja vasen silmä = Silmätulehdus. Samainen, joka teki todellista kiusaa ihan alkuvuodesta, siitä voit lukea tästä. Silloin jouduttiin menemään vielä toistamiseenkin lääkäriin, mentiin PET-VETiin josta saatiin sopivammat lääkkeet ja kurja lastentauti tokeni. Melko pahaksi pääsi kuitenkin äitymään, monien käänteiden kera.

Autohan on edelleen korjaamolla (siitä on pari fotoa tuolla googleplussan puolella, kyse oli siis vaan vähän isommasta ikärempasta, ei mistään tramaattisemmasta) kokoamisvaiheessa, eli kulkupelittömiä ollaan. Kaikkihan aina tulee tietysti samaan aikaan, selvä se. Onneksi naapurista iskä lähti meille taksikuskiksi. Peljästyin nimittäin sen verran nähdessäni sen menneisyydestä tutun kuvan Kirasta, jolla oli surkea vasen silmä, että päivystykseenhän sitä oli jouduttava.

Niinpä sitä taas, jo maanantaina tutuksi tulleella penkillä istuttiin ja hetki odotettiin. Kauaa ei tarvinnut kun päästiin tutkailtavaksi. Tällä kertaa meillä oli tohtorina Sonja, joka tiiraili silmiin hassunlaisen häkkyrän kautta, mihin sielunsopukoihin sillä mahtoi nähdäkään. Myös värjäys tehtiin varuiksi, mutta inhottavia liuskoja ei tällä kertaa laitettu ja hyvä niin. Ei naarmuja tai haavoja, mutta rakkuloita oli. Oikea silmä terve. Huh.

Rakkulallinen sidekalvon tulehdus oli siis diagnoosi ja 10pv Prednisonkuuri, laskevasti. Määrä kuulosti jotenkin kovalta, viimeksi määrättiin vain 5pv kuuri. Sekä lisäksi Fucithalmic-rasvaa. Koska Kira pakkaa vähän helposti närästellä, tuumasivat että omeprazolia voisi ohessa antaa. Antoivat apteekista Losecia matkaan.

Narunjatkeen silmä kutisee, vaikka kello on jo mitä on ja aamulla vielä vähemmän, epäilen ettei täysin edes unihiekasta...

JESJESJES!!!

Koiran WOLF MAGIC BOLERO lonkka- ja/tai kyynärnivelkuvista on nyt kirjattu lausunto. 

MITÄ!?!?! Nyt jo?!?!?! Kiiruusti pankkitunnukset esiin ja maksamaan.... Ooohhh... JES JES JES!!!
Mä oon niin onnellinen ettette tiedäkään! Onkohan meillä jotain kuohuvaa täällä, kilistehän sinäkin kasvattaja siellä, nyt on sen hetki!


Myydään!

No ei nyt sentään koiruja! ;) Ei ikinä, vaikka miten testaisi narunjatkeen hermoja, vaan;

Takapenkin hieno suoja & treenitasku vailla koteja!

Oikeasti *superhyvä* takapenkin suoja. On ns. kaukalomallinen, eli oikeasti suojaa etupenkkien takaosan, takapenkkien etuosan sekä ovien sivut! Vahvaa kangasta, hyvät kiinnitykset. Joitakin kertoja käytetty kun Kira oli pieni. Uutena 79,50e. Lue lisää tästä

Sekä hieno, kaikilla herkuilla oleva sakemannitreenitasku kokoa S (reilua kokoa). HelsiTaren taattua kotimaista laatua. UUSI, ostin kun halvalla (22e. ovh 40e.) sain, mutta treeniliiviä tekis kuitenkin enempi nyt mieli;) Molemmista saapi rohkeastikin tarjota, jos tarvetta on!


Lenkkeilijän 10 sääntöä

Tämä on aika hyvä *klik*

Terve!

Potilas skarppina
HUH. Mää oon nyt niin onnellinen. Koira kyllä selkeesti vähän vähemmän onnellinen, taitaa olla aika kankkunen, ressukka... "Mitä tapahtu? Kaamee olo ja väsyttää, olinko mä jossain? Jalatkin on ihan makaroonit, mitä nyt pitäs tehdä? Ei oikeen jaksas... Olemisen sietämätön keveys ja painavuus..." On ehkä maailman surkeimman näköinen, edelleen. Nukkuu krapulaa pois. Välillä hoipertelee surkeanan ihan kadoksissa ja menee taas nukkumaan. Hirveän kauan kestää (nyt 7h) tuollaisesta tokeentuminen, riittäiskö näissä vähän pienempi annos tokkuraa, Kiralle ainakin. Oivoi.

Viimeksi tätä samaa fiilistä kärsittiin 13.3.13. (tuntuu että siitäkin ois jo iäisyys!) kun käytiin epävirallisissa.

Kuvauspäivän aamusta oltiin jo silmät suurina kun ruokaa ei herunut. "Mikä ihmeen kuvauspaasto?" Hetki siinä masisteltiin maailman raakuutta, syliin ja kainaloon tunkemalla, mutta kaikki synkkyys unohtui kun lähdettiin lenkill, tehtiin tallihommat, pakkauduttiin autoon ja lähdettiin vihdoin sinne virallisiin kuviin. Tara jäi kotiin Kongin pariin askartelemaan, ihmeen suosiolla.

Pitkän pähkimisen tuloksena päädyttiin lopulta Pet-Vetiin. Tein soittokierroksen aiheesta viralliset lonkka- kyynär- ja selkäkuvat. Kyselin ja vertailin. Hinnoissa oli jonkinverran eroa, aikoja oli tarjolla aika hyvin, ei mitään dramaattista. Oltiin jo lähellä samaa paikkaa jossa Taran kanssa käytiin (lue lisää tästä), mutta päädyin kuitenkin PV:tiin.

Potilasta alkoi väsyttää...
Uusi klinikka oli hieno. Parkkitilaa mukavasti, avarat, toimivat tilat. Elinalle saatiin aika ja 15min. päästä saapumisestamme odotteli Kira jo nukkumattia. Tätä ennen ilmoittauduttiin, punnittiin (arvio 30kg meni lähelle, 30,4kg, tasan kilo lisää siitä viime kuvauskeikasta!) odotettiin hetki ihmetellen kaikkea lattiasta kattoon tutkaillen. Sitten päästiinkin jo privahuoneeseen ja tsiikattiin ensin polvet; Toimii. Siinä kohden alkoi Kiraa vähän jänskättää ja tuumas että Hyvä! Polvet kondis, eikon menoks! Siinä vaiheessa kun Elina otti päivätorkkuannostimen, meni Kira taakseni istumaan piiloon. Ei auttanut, eläinlääkäri löysi ja toivotti hyviä päiväunia.

Uni ei meinannut millään tulla, oli niin paljon kaikenlaista kuunneltavaa, kunnes sitten... Pikkuhiljaa.. Alkoi niiiin ramaisemaaaannn... "Zzzz.. zzzzz ZZZZz..." 

Sitten vielä pieni hetki ja kuljetus seuraavaan privahuoneeseen. Ekaa kertaa Narunjatke komennettiin pihalle odottamaan, tai no ei nyt kirjaimellisesti pihalle, mutta huoneesta pihalle. Ehkä hyvä niin, hevosten kanssa klinikkahoitajana ja pelkkänä hoitajana/talliorjana, sekä koiruleiden kanssa on siellä tullut säteiltyä varmasti ihan riittävästi. Siinä sitten söin kynsiä ja jännitin. Välissä Elina huikkasi että hyvältä näyttää, ajatteli kai että pyörtyy polo kohda sinne odotusjakkaralle.

*kops* Zzzzzz... zzzz.. zz... zzzzz...
Sitten seuraavaksi jo että terve koira, tule katsomaan kuvia. Iso huojentunut huokaus. Vaikka jotenkin luotin, silti sitä pelkää, että jos kuitenkin jotain. Ei ollut Elinan mielestä. Jos jotain kaivamalla halusi kaivaa, lonkkamaljat olisivat voineet olla aavistuksen syvemmät. Ei silti ongelmia eikä murhetta tule, noiden kuvien perusteella, tuumasi hän. Nythän sitten mielenkiinnolla odotellaan vielä liiton tuomiota. Taran kuvathan lähti myös melkolailla parhain ajatuksin sinne. Vaan periaatteessa ihan sama, kyllä tämän tohtorin sanaan ja ammattitaitoon sen verran luotetaan että Kira Koiruus on terve. Kuitissa luki vielä että "Luustollisesti koira on aivan hienossa kunnossa".

Kaikki on siis hyvin, so far, Kiran krapulaa lukuunottamatta. (Kello on nyt 21.00. ja koira potee edelleen rapulaa, tujut pökeröt!)

Pieni tumma pilvi näinäkin aikoina leijuu auringon vieressä, kaikilla ei ollut ja ei ole näin hyvin. Siksi jännitti ja vähän pelottikin. Ja painaa se mieltä, että joidenkin kohdalle se käsittämätön epäreiluus osuu vaikka miten kaikki olisi tehty parhaan mukaan. Pitää vain silloin koittaa muistaa että ne on sitten jo asioita joille me emme kertakaikkiaan voi mitään.

Vähän vielä unta... Väzytäää....
Mitä tapahtui?
PetVetille vielä kiitokset, homma toimi hienosti.

Varasin ajan lopulta helposti netistä, porukka oli ystävällistä, tilat mukavat.

Erikoisplussa siitä, että lääkäri itse oli koiraa kuvaamassa.

Ja se kaikkein paras tietysti; Saatiin hyvä "tuomio" :)

Jännittääää...

Huomenna mennään Kiran kanssa kuviin. Niihin virallisiin. Lonkat, kyynärät ja selkä. Jännittää jo valmiiksi. Aika aikaista joo, kun liittohan sitten sen tuomion antaa, joskus kuukauden tai parin päästä. Vai oliskos jonot lyhentyneet...?

Vaan kyllä silti lasken vähän sen kuvaavan eläinlääkärinkin osaamiseen, lukea kuvia ja antaa osviittaa, vaikkeivät luokitella osaisikaan. Ja luotan. Luotan että kaikki on hyvin. Pitäkäähän meille peukkuja.

Älä tule paha kuva, tule hyvä kuva!

Kiitos

Eilen tehtiin paljon. Syötiin jo aamusta kynsiä ja tehtiin paljon pähkittäviä puheluita (PPP). Häiriköitiin kasvattajaa koko rahan edestä (ja koska se ei ollut eka kerta, aletaan olla kyllä jo varmaan kohta sitten maksamisen puolella). On tehty vihdoin ratkaisu yhteen pähkinään. Käyty THE Kentällä, armotta myöhässä ja silti saaden aina yhtä jaksavan, ymmärtäväisen vastaanoton. Kaiken näiden takana tuo toinen übermahtava koiruuteni Kira.

Sillä on kyllä ihmeellinen kasvattaja. Sellainen oppikirjakasvattaja. Sellainen, jonka vähintään jokainen amatööripennunostaja tarvitsisi. Se ei hermostu edes miljoonasta pähkimispostista, vuoronperään sähköpostiin ja fasebuukkiin. Se suhtautuu jokaiseen hölmöön ja ehkä vähän hysteeriseen kyssäriin tyynesti ja asiallisesti opastaen. Mitä mahtaakaan ajatella oikeasti, kaikenlaisia hulluja sitä... - varmaan ;)
No, en sentään kokoajan pommita, mutta silloin kun tulee niitä pähkimisiä. Niitä kausia tai hetkiä, kun oikean polun valitseminen tuntuu vaikealta. Kun miettii, tekeekö oikeita päätöksiä koiran etuja ajatellen, osaako valita oikein. Kun tarvii vähän tönäisyä, sinne oikean polun suuntaan. Kiitos Kasvattaja. Arvostan tätä paljon. Tästä voisi kirjoittaa ihan yhden blogikerran, mitä kasvattaja merkitsee.

Sitten on The Kenttä ja The Ohjaaja. Me tultiin vajaa vuoden häviksissäolemisen jälkeen, tälläkin kertaa onnettomasti myöhässä, sekin vaan jaksaa meitä. Jaksaa tsiikata haukkana, opastaa, vääntää rautalangasta ja havainnollistaa. Narunjatkeen ajatukset saa aikaa raksuttaa ja käsitellä, tehdä ja huomata että väärin meni, ei tehty mitä piti, ja taas yritetään. Koira hokaa toki lähes heti.

Ajellessa kotiin The Kentältä pähkisin, etten ehkä ole ennen tällaiseen porukkaan törmännyt. Porukkaan joka sitoutuu. Jatkuvasti, vuodesta toiseen, hyvää hyvyyttään. Se on aika hienoa oikeesti ja varsinkin tänäpäivänä, maailmassa, jossa jokainen haluaa hyötyä ja tavoitella omaa etuaan.

Se on näin muissa, ei-niin-pyyteettömissä piireissä pyörineelle jotenkin hämmentävää. Tämä jengi kerääntyy säitä uhmaten, oman rankankin viikon jälkeen, opastamaan ja auttamaan muita samanhenkisiä. Kiitos The Ohjaajat, varsinkin se meidän vahtiva silmä.

Liian harvoin muistetaan kiittää. Se on pieni sana sekä palkka kaikesta työstä, mutta toivottavasti antaa merkityksen sille arvostukselle, jota itse näidenkin asioiden tiimoilta tunnen.


The Kameratyyppi!

Mää oon taas ihan innoissani, meillä piipahti The Kameratyyppi! Se on sit mahtava! Kattokaa nyt, oikeesti, mikä on hienompaa heti itse kuvattavan jälkeen kun upea kuva, tai kaks tai enemmän, siitä? No ei mikään! 

Päivä valoineen ei halunnut tehdä yhteistyötä, piti enemmän pilkkanaan ja pienen hetken ymmärsin, miten haasteellista on oikeasti saada hyviä kuvia. Pitää olla monta palikkaa kuulkaa kohdillaan, ei riitä enää että se Palikka-Narunjatke häslää sinnetänne. Mut yritettiin (onneks!) kuitenkin ja tässä pari. Vähän mun ♡ itkee verta, kun siellä oli muutama "liikkuva kuvakin", mutta kuvaajan deletenappula on aika herkässä...

Tara ei päässyt kuvituksiin tänään mukaan, se vaihtaa karvaa eikä ole oikein edustavan näköinen. Jos The Kuvaaja on kuviensa suhteen übertarkka, mä haluaisin olla vähän tarkka siitä, että se kuvauskohde olis kutakuinkin siistin näköinen. Vaan tässäkin kyllä auttaa kuvaustaito. The Kuvaaja otti nimittäin pari hevoskuvaakin siinä ohessa, ja ne oli aikalailla... No ei niin tukat kammattuina jne., mut kuvissa ne näytti silti hienoilta.

Tarasta sitten enskerralla, kun villahousut on taas vaihdettu kulmahousuihin.

EDIT:: Jaapajaapa. Miten on jäänyt ihan mainitsematta, että Taran velipuoli B.Furioso kisaa ämämmissä!!! Aika hienoa sekin, onnea! (Ihan koko Suomen poppoolle toki!)




Taitaa Narunjatke kohta jättää omat kuvaukset kokonaan tekemättä... ;) Kiitos Jaana!

Saksalainen metsästyspaimen

Ihan alkuun, jos syöt, olet herkkä jne. Tämä postaus sisältää metsästysaineistoa, eli riistaa eli metsästyksen uhriksi joutunutta riistaa. Pienriistaa, mutta kuitenkin. Noin. Sitten vähän muuta hurjaa väliin, jotta ehdit olla jatkamatta alaspäin ja jättää tämän väliin jos olet herkkä.

Huimaa, tämä ← siis. Ei mahdu mun jakeluun, kelle ylipäätään tulee mieleen käyttää jalostukseen keskivertoa huonompia eläimiä, kun ne ehdottomasti pitäisi olla niitä parhaimpia. Eipä sakemanneilla olekaan niin huonosti, mutta toki sielläkin paljon olisi parantamisen varaa varmasti.

Saksalainen metsästyspaimen. Meillä seisoi sellainen maanantaiaamuna pihalla. Ylpeänä häntä pystyssä, sanoi että Tsiikaa! Täällä oli aamupala! Ja yritti repiä sisäfilettä irti... Tara istui vaivaantuneen näköisenä rappusilla ja sanoi ettei ole osaa eikä arpaa, eikä tiedä miten se tuohon tuli ja että eikös ole aika brutaalia touhua tuo tuollainen jo, meiltä sakemanneilta...

Joo, oli, olin ihan samaa mieltä. Aamupala jäi siihen sikseen ja se oikea aamupala siirryttiin nauttimaan sisälle, kanansisäelin soppaa. Koska päätön rusakko oli jo kankea, metsästyskunniakirjaa ei Kiralle myönnetty. Mysteeriksi jäi, kuka tai mikä sen oli meidän pihalle, keskelle pihaa, tuonut. Pohdin myös pään kohtaloa... Mietin oliko tallikissamme Räpsä syyllinen, hyvinkin palloisen vatsansa kanssa. En ole saanut vahvistusta epäilylleni että kissa isoa rusakkoa metsästäisi. Ellei sitten se sapelihammastiikeri, josta en ole muistanut täällä kertoakaan. Olen varma että sellainen meidän nurkissa yksi ilta lymyili ja Tara ajoi sen takaisin siperiaan, tai mistä ne sitten tulevatkin.

Se on toisinaan aika jännää, asua täällä maalla, keskellä ei mitään. RIP Rusakko, päätön sellainen.



Siellä se oli

THE Kenttä. Paikallaan niinkuin ennenkin. Osa samasta porukastakin, osa uusia. Kaikki oli kuten ennenkin, silloin joskus kauan sitten. The Tuuttorikin, ohjeisti ja opasti, yhtä energisenä kuin ennenkin. Hyvä huomata, että tietyt asiat vaan pysyy ja on, vaikka itse ei oltaiskaan. Peruspilarijuttuja, niitä pitää olla.

Perjantaina Taran naama venähti väärinpäin, kun se joutui jäämään yksin talovahdiksi. Me tehtiin nimittäin Kiran kanssa jotain, mitä ei olla aikoihin tehty. Se taas on hiertänyt mieltä kuin kivi kengässä. Me mentiin sinne THE Kentälle. En oikeestaan edes tiedä mikä voima lopulta sysäsi eteenpäin, sopiva tilaisuus ja kellonaika, tarpeeksi kauan hiertänyt kivi mielessä...


Reippaita, hienoja penneleitä, pörheitä opiskelevia aikuisia ja supernuoria. Ainakin yhdestä superpennelistä oli jo kasvanut supernuori. Jotkut tekee siitä kaikesta niin helponnäköistä, taito sekin.

Vaikka me ollaan täällä kaikessa rauhassa pitkälti metsiydytty, ei sitä Kirasta juuri huomannut. Siitä me jatkettiin, mihin oltiin jääty. Se tokikaan ole mikään elvistelynaihe sinäänsä, olisihan tässä luvattoman pitkän tauon aikana voinut yrittää itsekin oikeasti edistyä, mutta todistaa se kuitenkin sen, miten hyvä koira on, kun ei olla taaksepäinkään taannuttu. Olin siitä siis vähän salaa ihan ylpeä ♡

Koska saatiin lupa tulla vähän myöhässäkin vielä mukaan, ehkä sitä kalenteria on nyt vaan pakko järjestellä uusiksi ja tehdä pientä lahjontaa, perjantai-iltatallien suhteen... Saas nähdä. Joskus pitäis vaan tehdä enempi kuin ajatella ja pähkiä. Se ois monessakin asiassa paljon parempi.

Mietteitä

2 vuotta sitten kohtasin sen päivän, jota olin jo pari vuotta ennen kyseistä päivää paljon miettinyt. Miettinyt miten siitä, sen järjestämisestä ja ajasta sen jälkeen, selviän. Miettinyt paljon, yrittänyt valmistautua, selittää järjellä ja tuhertanut itkuakin kaiken miettimisen ohessa. Pelännyt, niellyt monta kertaa palaa kurkusta alas.
"Sen järjellä me ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää. Vain pieni lapsi sisällämme ei sitä tahdo käsittää." 
Tuttu joutui luopumaan rakkaasta kaviokkaastaan. Se ja tämä kyseinen päivämäärä nosti taas ikävän pintaan. Myötäelän sitä pohjatonta ikävää, jota tiedän hänen parhaillaan kokevan. Nieleskelin taas sitä palaa kurkusta. Mietin miten jaksan, kun maallinen aika tulee näistä kahdesta jättämään. Mitä pidemmälle yhdessä polkua tallaamme ja elämäntilanteita kohtaamme, sitä syvemmät jäljet niistä sydämeen jää, sitä tärkeämmäksi ne itsensä tekevät, mutta sitä kipeämmäksi eronhetki tulee kasvamaan.

Taralle tuumasin että Tintti oli samanikäinen, kuin se nyt, tullessaan. Meillä on oltava siis vähintään yhtä paljon yhteistä aikaakin edessä, reilut kahdeksan vuotta. Siitä ei tingitä, mielummin laitetaan paremmaksi, Kiran kanssa tietysti myös.

Vaikka nämä hetket puristaa sydämen ruttuun, me selvitään, jaksetaan ja jatketaan koska niin se menee. Juniorit ja muut maalliset tallaajat jatkaa meidän kanssa tehden jälkiä eteenpäin. Terveisiä sinne taivaaseen kaikille edeltä menneille ja pitkää, tervettä ikää meille sekä teille, jotka täällä vielä matkaa jatketaan.

Meillä, Taralla ja minulla, on aina vaan kova ikävä. Ei se lopu koskaan.
Heiluta häntää meille, yön tähdissä. Kerro terveisiä koko laumalle.
Vielä me nähdään... ♡


In your eyes, I sense your fear, 
but I'm by your side, I'm always near.
I'll be watching over you,
You know that I'll be your Guardian Angel
and I'll be looking out for you
You know that I'll be your Guardian Angel