Tara 4 vuotta!

Parikin asiaa, kuten Rrrryhtiliike eli päk thö the Kenttä ja Taran 4 vee syndet!

Siellä se, jossain, Pikku-Tara! ©P.Hassinen.

Tärkeimmät ensin, eli tietysti ne Taran syndet. Tasan neljä vuotta sitten Hurukselan kylässä harmaahukka-Ruuti-emo sai viisi tummanpuhuvaa tenavaa ja minä sain yhden elämäni viisaimmista tai ainakin rakkaimmista päätöksistä, soittaa kasvattajalle ja kysellä oliko se meidän penneli siellä. Tarina Tarasta oli saanut alkunsa ja jatkuu vielä reilusti toiset samanmoiset vuodet. Mitäpä sitä muuta koiralleen kaikkein eniten haluaisi syntymäpäivälahjaksi antaa, jokaisena synttärinä, kuin pitkää hyvää elämää. No, jotain kuitenkin, joka itse sankarittarestakin joltain tuntuu tai ennemmin maistuu.

Aamulla tarjoiltiin lohiateria ja päivällä luu... (Mitämitämitä, missä se luu on, haistoin jo eilen että se on tuolla kaapissa, anna se jo, anna anna anna!) Mutta... (Mitä mutta, ei mitään muttia häh?!) ensin pesulle! (Whaaaaat?! Pesulle?! C'moon!) Ei ihan hirveesti harrastella tota koiruuksien pyykkausta, mutta nyt oli hyvä ilma, pihalla sitten paistatella, sitä luuuta syödessä... 

Aaamupala, aaaamupala....

Jokojokojokojokojoko jo joko....?!?!?

Kainalohiet pois pestynä olikin sitten mukavaa käydä luun kimppuun. (Omnomnomom...)

Ja eihän tietysti pikkusysteriäkään ilman jätetty, oma luu sillekin. (Pienempi tosin kun mun, tietysti...)

Loppusynttäripäivä menikin kaksijalkaisten "kaapeista vaatekaapeiksi" - tuunauksessa. Synttärisankari vähän kyllä välillä  vilkuili kuin ajatellen että joko nää bileet ny loppu, erityisesti se tarjoilu...?

Niin ja hyvää synttäriä tietysti muillekin BeeceeBee-penskoille!

Sitten takaisin perjantain tunnelmiin, eli RrrRRryhhHtiliikkeeseen! Pitkän, jos minkäkinmoisten selitysten siivittämän tauon jälkeen hypättiin dogibiiliin ja huristeltiin Kirtsarin kanssa THE Kentälle. Oli se vaan jännä, kun reppua alettiin pakkaamaan, molemmat tiesi. Kira alkoi toohottaa ympäriinsä ja oli sitä mieltä ettei palloa kuitenkaan reppuun vaan suuhun. Tara taas oli mökömökö-fiiliksissä, vähän touhuten mukana, mutta marttyyrimäisen vaisusti. (Joojoo, jättäkää mut taas vaan tänne, mitäs mä, menkää te vaan, kyllä mä täällä, YKSIN taas, pärjään...) Vaikka miten sille on kerrottu, kuinka tärkeä ja vaativa tehtävä se vasta taloa onkin vahtia, eikä sitä penskalle vielä voisi edes toimeksi antaa, vaan vaatii nimenomaan vanhemman ja rohkeamman otetta, iskee aina silti toi marttyyrimartta-asenne. Onneksi toinen kaksjalkaisista tuli sopivasti kotiin eikä tarvinnut Taran jäädä yksin mököilemään.

Oltiin taas, tai siis... No oltiin ajoissa paikanpäällä (yleensä kun oon myöhässä) ja huudit oli aika hiljaset. Siinä sitten palloiltiin nurkissa ihmetellen ja haistellen, aloin jo epäilemään tuleeko ketään, (se leirikin ja kaikki kun kerta) oli nii-in hiljaista mutta alkoihan jengiä valua paikalle. Se pieni pentukuumeen kylväjäkin, joka ei ollut enää niin pieni vaan aika iso tai ainakin isompi paaaljon kuin viimeksi, kuten korvansakin. Vaan vallan hurmaava pentupoika se edelleen, parempi ettei liian likelle joudu...

THö Kentältä. (Vanhaa mätsärikuvaa) ©T.Eskelinen

Vähän alkuunsa Kiran kanssa palloiltiin kentällä ja vau, sehän palloili! Geelipallon voima on mahtava! Ei muutakun hetkeksi autoon ja narunjatke tuijottamaan & imuttamaan tietoa näkemästään, muiden tekemisistä. Ja sitten takaisin kentälle. Vähän kerrattiin asioita mitä on tehty ja miten ne sujuvat nyt. Hyvin sujuivat, ainakin Kiran kohdalla. Se jaksoi olla skarppina ja mukana. Aito hämmästys, lähinnä siksi, että oltiin pitkästä aikaa kentällä (eikä ees ihan yksin-kaksin) ja silti se pääosin piti huomiota oikeassa paikassa eli narunjatkeen häseltämisessä. Ehkä sekin ajatteli että tämä on vaan nähtävä, mitä toi oikeen duunaa... 

Joku henkillökohtainen dilemma on muodostunut palkkakäden paikasta ja siitä koitetaan nyt päästä eroon. Lisäksi saatiin kotiläksyksi opetella pakki, Helkaman sukulaissielu Kira kun ei osaa sivulta pakitella, siis korjata tarvittaessa taaksepäin. Ai mitä se tekee? No se nousee ylöspäin ja siitä taaaa...aaaa..aaa..aaapua - ksepäin muksis-hupsis. Joo,o, todellakin kellahtaa kumoon. Nyt koitetaan treenata vähän sitä ajatusta takajaloista ja niiden taaksepäinkin liikkumisesta. Tai no kyllä se osaa pakittaa esimerkiksi umpikujasta, muttei sivulta. Ehkä se vaan on niin keskittynyt, siinä sivulla. 

Ollaan kyllä kaikenkaikkiaan kaikkeen saatu hyviä vinkkejä ja ajatuksia (Näitähän ei koskaan tule liikaa, vinkit ovat erittäin tervetulleita, kiitos!), paljon sellaisia joita pitää ajatuksella ajatella että ne oikeesti ja sisäistää. Ja sitten vielä se, että niitä oikein osaisi soveltaakin, koirakohtaisesti. 

Huh, ei oo ihan helppoa ja vielä kun jotenkin kokoajan ajattelee että iiiik, teenkö nyt väärin, jos teen väärin niin menee vääräksi koko touhu eikä oikene enää ikinä... Onneksi koirat on aika anteeksiantavaisia ja uskoisin että jos valvovien silmien alla kuitenkin käydään, en ihan voisi (en kai?) sössiä koko hommaa, varsinkin kun koiruus on fiksu. 

Ja päk to the real life myös; Huomenna alkaa taas työt ja koirienkin puolesta harmittaa, ne on olleet niin tyytyväisiä kun on saaneet tulla ja mennä ovesta, olla pötkötellä pihalla, siellä molemmat nytkin (22:50) päivystävät. Joskus sitten puolen tunnin päästä Kira tulee sisälle, kömpii punkkaansa laittamaan yöksi ja Tara vasta, kun ilmoitetaan Nukkumatti pian saapuvaksi. Tai samaa matkaa iltatallista. No saahan ne edelleen illalla ulkona oleskella, mutta päivät... Ehkä päivät on niin kuumia että ovat mielellään sisällä sitten varjossa... Ja remminjatke haukkoo happea tukalassa toimistossa... Pläääh...