1, 2 vai 3

Tassunjälkeä syrämessä? Paljonhan niitä jo on, spessuja vähemmän, mutta montako korussa?
Nää on hienoja, kun keksis tilatakko yhdellä, kahdella vai kolmella... Mitäs sä tilaisit, mikä on hienoin ja miksi?




Ps. Huomenna tai ylihuomenna se huomio-, valo-, LED-pantapostaus, vihdoin!

Hankireeni

Oispa hevosten hankireeni näin helppoa. Heittelis vaan jotain pulikkaa tai lumipalloa pellolla ja ne loikkis treenaten samalla innoissaan sen perässä. Pehmeetä (märkää) lunta. Uskalsi taas hankireenailla. 

Varokaa niitä kannastusksia koirut kun siellä lumikököissä loikitte. Moni tuntuu niiden kanssa taas tappelevan. Me vaan pelätään, koska nakki napsahtaa. Eikö ne oo sellaisia jokka vois ihan pikkuruiselta pentuselta ja napsasta pois? Ja entäs hei ne beauceronit tai mikä se on, joilla on se tosi erikoinen liikavarvasjuttu. Miten ne sen kanssa pärjää? No, tsemppiä nyt kuitenkin kaikille varvasjuttujen kanssa painiville!


Tästä tuli vähän sama fiilis, kun pari kesää sitten olin opettelemassa moottoripyörällä ajoa mallia kävelyvauhtia hoiperrellen, kieli keskellä suuta. Sitten siihen viereen suhasi joku stuntmän, ajelemaan lähes päällään seisten, ilmavoltteja tehden... Tosi mieltä ylentävää! ;)

No mut onhan se hienoa kun sen osaa. Onhan näitä kiva kahtella ja yrittää vaikka sitten oppia jotain!



Taikasusi susitestissä

"Haluatko tietää miten koirasi käyttäytyy, kun se kohtaa karhun tai suden? Tuoko se pedon luoksesi? Puolustaako se sinua? Yrittääkö se haukullaan pitää sen paikallaan vai johdattaa kauemmas? Näihin ja moniin muihin seikkoihin saat vastauksen tuomalla koirasi testattavaksi. Testin avulla lisäät omaa tuntemustasi koirasi luonteesta, ja opit havaitsemaan mahdollisen vaaran tulkitsemalla koirasi käyttäytymistä. Kasvattajille testi toimii mainiona työkaluna jalostusta ajatellen. Testissä käytetään aitoja karhun sekä suden hajuja, joten koirat reagoivat samoin kuin tositilanteessa."
-Lähde: Konekarhu- ja susi Reino ja Arska & Asko Sorvo



Whoooot?!? Mikä toi on?!?!?!
Nyt on Taikasusi susitestattu. Ihan hauska kokemus, kaikenlaisia ajatuksia herätti. Vähän hetken mielijohteesta ilmoitin ja sitten tulikin ilmokrapula.

Jos se pelkääkin melko herkkänä ja vähän pehmeänä koirana ihan kauheesti? Saa vielä traumoja! Hyviä kokemuksiahan tässä pitäisi kerätä ja paljon itseluottamusta, poljetaanko niitä nyt tällä vaan maanrakoon?

Äkkiä postia järjestävälle taholle ja kyselemään; Miten testi suoritetaan, laitetaanko koira ahtaalle? Peloitellaanko ja nauretaan päälle. Ei. Ei peloitella eikä ahdistella. Kokenut testaaja antaa koiralle tilan ja koe keskeytetään heti jos ohjaaja tai testaaja niin parhaaksi katsoo. Huh. Hyvä. Eiköhän me sitten voida mennä.

Kätevä Isäntä vielä meidän lähteissä sanoi että pidät sitten koiran puolia siellä etkä anna niiden pelotella. Hassu ilmiö. Toisinaan tuntuu ettei se paljon perusta näistä ideoista, mutta oli se tätä vähän selkeesti pohtinut ja oli huolissaan koirasta. :) Tottakai pidän, kuin leijonaemo ja leijonaemo voittaa kyllä yhden suden ja vaikka karhunkin!

Lähtökohtainen ajatus koko asiaan oli jo sellainen, etten uskonut koiran konesutta oikeana ajattelevan eikä näin ollen siihen samoin reagoivankaan. Lähinnä itselle koko idea hommassa oli se, että halusin nähdä miten Kira reagoi epäilyttävään tilanteeseen, jossa sitä ehkä jopa pelottaa tai jossa se on epävarma. Meneekö lukkoon, häviääkö paikalta, vai pystyykö hallitsemaan itsensä joka tapauksessa. Ajatuksia asian tiimoilta oli muodostunut ja nyt oli tilaisuus nähdä miten hyvin koirani tuntisin. Yllättävissä tilanteissa kun voi tulla yllätyksiä ja yllätetyksi.

Kyllä on epäilyttävän jäyheä tyyppi, taisi kaikki 3 ajatella toisistaan...
Testi oli kaksipäiväinen, meidän vuoro osui sunnuntaille. Testattavana oli rotikoita, vanhaenglanninlammaskoiria, collieita, pari huskya, pyreeni, mäyris, malikka ja plottinajokoiria jotka allekirjoittaneen piti googlata. En ois nimittäin tunnistanut, olisin luullut seisojarotuiseksi. Niin ja vaan sitten joku yksi sakemannikin oli uskaltanut joukkoon.

Sunnuntai aamulla sitten hypättiin kaaraan ja mukaan matkalta tarttui meidän koiratukihenkilö Mari. (Koiratukihenkilö on se tärkeä tyyppi, jolle vuodatetaan kaikki koira (ja hevoskin, siinä sivussa)maailman murheet, kysellään vinkkejä ja ajatuksia ja soitetaan paniikissa, jonkun oletettavasti vähäpätöisen asian takia.)

Oltiin ajoissa paikalla ja päästiin itse asiaan ennenaikojaan eli omaa vuoroamme, koska testitkin oli aloitettu ajoissa ja kaikki eivät olleet vielä ehtineet paikalle. Ehdittiin kuitenkin seurata yksi koirakko ennen omaa vuoroa, vanha englanninlammaskoira, joka olikin varsin rohkea. Testaaja kehui suoritusta, koira meni melko rohkeasti eteenpäin, haukkuen, muristen, väisti ja meni peräänkin, kuitenkin varuillaan ollen. Noin muutoin ko. koiruus oli iloinen, ystävällinen ja avoin. Eli aikas hyvänoloinen ja -hermoinen koiruus kaikenkaikkiaan siis!

Ennen testiä testaaja kertoi testistä ja koirien erillaisista reaktioista. Toi tässä myös esiin sen, että jos koira vähääkään näyttää menevän jonkinlaiseen kipsiin tai kovasti pelkää, keskeytetään testi heti. Hyvä, tämä turvasi mielenrauhani ja pystyin asennoitumaan asiaan avoimin mielin, ilman leijonaemoa. Haastatteli lyhyesti koiran taustoja, ikää, luonnetta, suhtautumista toisiin koiriin, ihmisiin, mahdollista luonnetestausta ja kyseli omia ajatuksia asiasta, miten koira tulisi reagoimaan. Tuumasin että oletettavasti saattaa haluta pois paikalta.

Ei muutakuin testi käyntiin. Ensin annettiin haju suden jätöksistä joita oli tuotu pieni annos lähtöpisteeseen. Ajattelin että jo tässä kohden koirasta näkisi paljon, mutta ei. Haisteli ja lähti eteenpäin rohkeasti. Sitten Iso paha Arska-susi rulli piilostaan esiin. Isolta se näyttikin, ajellessaan nelipyöräisellä kulkupelillään. Alla olevasta videosta näet miten homma eteni. Siinä kohden jossa pysähdyn, susi tuli esiin. Sen verran kämmäsin itse, että kun ohje tuli pitää koira "tuntumalla" ja pysähtyä kun susi tuli esiin, antaa koko liina vasta kun koira liikkui, tipautin liinan alas heti kun susi tuli esiin. Olin varmaan niin eläytynyt tilanteeseen, kauhusta kankeana, Sepe Suden edessä... ;)

Kyllähän se Kira siis epäröi voimakkaasti ja perääntyi. Reagoi kuten epäilin, mutta ei se mielestäni mihinkään paniikinomaiseen tilaan mennyt eikä lukkoonkaan. Edelleen tutkaili ja haisteli huudeja, heilutteli häntää (piti sitä jossain kohden ihan pystyssäkin hetkittäin!) ja tuli kutsusta luokse. Toki halusi lähteä pois eikä missään nimessä lähestyä Arska The Wolffia. Olen silti lähes varma, että jos kyseessä olisi ollut joku muu, kuin tämä neljällä pyörällä ajeleva susityyppi ja olisi hetki tilannetta tutkailtu yhdessä, olisi yhdessä myös todettu ettei tämä ollutkaan mikään bigdeal.

Tiploomi ja arvostelu.
Ei kuitenkaan ollut tarkoitus enkä olisi kyllä halunutkaan kannustaa ja rohkaista sutta kohtaamaan, siltä varalta että se olisi itselleen uskotellut sen olevan oikea. Ei mikään ideaali toivetilanne, ihan napit vastakkain suden kanssa olla.

Testaaja totesi että Kira reagoi pakenemalla, joka on koiralle se viisain ja edullisin tapa tilanteessa (oikeassa siis). Eli jos koira ottaisi joskus lenkillä hatkat, kannattaisi minunkin suoriutua rivakasti perässä. Ei aikoisi koira minua pelastaa, vaan jos joskus pelkkä koira palaisi lenkiltä kotiin, ei kannattaisi isännän yhteiskunnan varoja tuhlata kutsumalla etsintäpartiota. Sus söi. :D

Testaaja oli hyvin vakuuttunut siitä, että tämä testi jäi koiran mieleen eikä se sitä ikinä, hajuineen ja kokemuksineen unohtaisi. Toimisi siis täysin samoin jos oikeasta sudesta joskus hajun saisi, lähtisi karkuun.

En ihan purematta tätä niele. Uskaltaisin nimittäin väittää, (toisaalta valitettavasti) että sama reaktio olisi saatu aikaan vaikka luonnetestin kelkalla tai täytetyllä koiralla, lampaalla, tms. Joka tulisi piilosta esiin yhtäkkiä omana omituisuutenaan pyörien päällä, omituisien ääniensä kera. Eli tavallaan tämä on Kiran tapa reagoida mihin tahansa sen mielestä epäilyttävään ja vähän pelottavaan tilanteeseen tällä hetkellä. En tiedä, mutta epäilen ja epäillähän soppii. Olisi kiva nyt testata vaikka sitä luonnetestin kelkkaa tai totuttaa se samantyyppisiin friikkijuttuihin (saada asenne nou big diil-esiin) ja sen jälkeen mennä uudelleen susitestiin.

Jokatapauksessa Kira selvisi hommasta minusta hienosti (minäkin pakenisin paikalta, joten nyt tiedän että pakenemme yhdessä!), ei saanut traumoja tai jälkipuistatuksia, toivottavasti ei näe painajaisiakaan.

Testi oli kivasti järjestetty, kiitos siitä Vanha englanninlammaskoirat Ry:lle ja Konekarhun Arska - sudelle sekä Testaajalle. Testaaja oli ammattitaitoinen ja veti mielestäni tosi kivasti testit läpi, kertoen ensin ajatuksesta ja kokemuksista sekä antoi rakentavan ja asiallisen palautteen. Niin ja hienon tiplooominkin! Sanoi tosin ettei tiploomin kuvaa saa illalla koirulille näyttää, tuumasin etten minäkään taida uskaltaa katsoa. Tottiskentällä ehkä sitä voisi vilauttaa ja muistuttaa että tällaistakin vois olla, jos tottistelu ei maita... ;)

En tiedä tekeekö ketään muita näitä mutta ehdottomasti, jos asia kiinnostaa, suosittelen ko. jengiä, Arskaa, Reinoa ja Askoa! :) Katselin että Merimaskussa olisi huhtikuussa testit, pitäisiköhän mennä katsomaan mitä Tara tuumaa... ;)

Oletko sinä testannut koirasi ja/tai mitä mieltä asiasta yleensä olet? Ohessa vielä se video, (kiitos koiratukihenkilö!) klikkaamalla HD:tä näkynee Vimeon kautta tarkempana, sekä vertailunvuoksi tubesta bongattu kylmähermoinen, aito susikoira samassa testissä...



In fluenza

Nuhassa. Minä, Narunjatke, ei onneks sentään kolmiokorvat. Oikein ärsyttävä, voimia nakertava, pitkään piinaava, eestaas sahaava, yöllä valvottava, härkkivä flunssa. Tekee myös NJ:stä hyvin tylsän ja hitaan, sanoo T & K.

Vesisateiden ja jään perään tuli kuitenkin onneksi lumisateet ja pakkaset. Jotain hyvääkin siis. Sadetakit vaihtui Taralla bäkkäriin. Se sai muutamana päivänä vetäistä pellon nopein - pätkät kun Narunjatke oli niin hidas ja tukkoinen. Ajatuskaan ei juossut, sen vähänkään vertaa ja mitä siitä seurasi, no Tara kyllä juoksi. Juoksi niin että taisi tehdä pienet jumit. Oli vähän köpö illalla, sekin. Kysyin että miltäs nyt tuntuu, onko lihassärkyä kuten mullakin. Hieroin varovasti ja sain aikaan epämääräistä vehkaamista sekä aikamoiset venyttelyt. Rasvattiin kuivat varpaat ja kutisevat varpaanvälit. Oikein mukavaa, ehkä tämä korvaa lorvailun, ainakin osittain sanoi Tara ja nukahti.

Bäkkäri on nyt sitten puettu parina päivänä ja pidetty ihan koko päivän ulkoillessa. Pellon nopein - skaba on merkitty jonnekin tulevaisuuteen ja Narunjatke kiinnitetty taas koiraan. Meno näyttää paremmalta, paljon paremmalta, joskin toki hitaammaltakin.

Kira on alkanut olemaan kuin märkä saippuapala. Nopea, liukas, vaikea saada otetta. Jostain saa kiinni, toiseen suuntaan lipsahtaa. Seuruussa piti vähän edistää ja poikittaa, sladittaa. Pienellä huomautuksella poikitus korjaantui nopsaan ja geelari-apparilla paikka parani, kunnes... Se alkoikin jätättää! Alkoiko se jäävistä joista melkolailla myöhässä otti kopin, ja kun alkoi olla täsmällisempi, alkoikin ennakoida, jäi matkasta ihan itsekseen. Vai alkoiko se parin kerran palkkauksesta oikealta taakse. En tiedä enkä ajatellut takertua, jatketaan tekemistä. Joka tapauksessa nopea hiffaamaan ja kokeilemaan (niin hyvässä että pahassa), ai näin vai?!?! Tätäksä tarkoitit? Oisit heti sanonut, kyllä mä tän osaan, ihan vaikka tästä heti näin, ihan itekin, ilman käskyjäkin!

Tara on toista maata. Se ei juuri yritä arvailla, se tekee mitä tekee, totisena. Höyrykattila painekattilassa. Tara olis aika super jos siihen saisi ripauksen, ehkä toisenkin (tai jopa ihan kauhallisen!) hermojen hallintaa Kiralta. Kirakin häslää ja metelöi, (Ennenkaikkea metelöi! Nykyään ihan liikaa, volyyminappia on myös siis haettu ja väännelty) mutta se pystyy tekemään, teki sitten virheen tai oikein. Sille voi sanoa että nouvei, yritä enemmän! Tai WO-HOOO, bileet! Se yrittää ja innostuu, innostuu ja yrittää.

Taralle ei voi sanoa kuin korkeintaan käskyn, toistaa sen tarvittaessa kauniisti ja sitten hiljaa hyvä koira ja vähän rauhassa silittää leveää otsista. Se tekee toiston perään uudestaan ja ottaa kehun vastaan hammasta purren, sanoen huhhhuhhh.. Sitä ei voi kovistella, se sulkeutuu pieneen mustaan laatikkoonsa. Sen onnistumisesta ei voi järkätä bileitä, se ei tajua niiden päälle. Mutta kun sille sanoo hiljaa ylpeenä hyvä koira, hyvä koira minä, huhhuh - kaikuu sen päässä ja se on ok. Vapautuksesta se joko hipsii tai ottaa pellon nopein pätkät johonkin suuntaan ja thätsit. Tulee kyllä heti luo jos kutsuu, jos ei, jää odottamaan vähän matkan päähän. Mutta se ei koskaan ole tullut eikä tule, leikkimään.

Se on vaikeeta sille, tekeminen. Kovan keskittymisen takana. Toisaalta toisinaan helppoa, mutta vaatii hirveä määrä energiaa ja savua korvista, ihan pelkkä perusasento. Ääntä se ei kylläkään juuri ilmoille päästä. Päänsisällä varmasti sitten senkin edestä, sihinä ja pulputus.

Mutta se yrittää niin tosissaan ja parhaansa. Ja siihen on tyytyminen, enempää ei voi vaatia, keneltäkään. Sillointällöin vaan harmittaa kun tietää että jos se pystyis niin se tekis ihan loistavaa työtä. Se on paljon sähäkämpi kuin Kira ja se on aika mageeta toisinaan. Toisinaan aika turhauttavaa. No, onhan meillä vielä aikaa, sen kanssa niin paljon kuin tarvitaan, sen kanssa ei mitään muuta olekaan. Jotenkin noi kuvat tossa kertoo aika paljon niistä.

Kiran kanssa sensijaan ei ole sitä aikaa. Tarttis tehdä jottai... Ja tehdäänkin mut enemmän. Kiire tulee pian. Tiedän sen paremmin kuin kukaan muu ja se inha kiire-peikko istuu olkapäällä ihan joka päivä ja muistuttaa siitä. Joskus tuntuu että hevosten treenaaminen on helpomaa, vaikkei se ole. Se johtuu siitä että niiden kanssa jo vähän tietää mitä tekee.

Ja tämä ei ollut se huomio-disko-turvavalopostaus. Tämä oli nyt tällaisen väsyneen, kuumefluenzaisen väsynyttä pähkintää, mutta se tulee kyllä pian. Silti jo tässä vaiheessa sanoisin että Orbiloc on jäämässä toiseksi...

Sademekkosakemannit

Niin. Naurakaa vaan. Sakemannit kestää kyllä säätä kuin säätä, ne mitään takkeja ja tossuja tarvitse! 

No, tästä oon vähän eri mieltä, toki toisaalta myös samaakin. Tintti-Enkelikoiruus sai ensin pakkastossut varpaita suojaamaan kun ikää kertyi. Meno hidastui ja vähän kaikki muukin. Vähän myöhemmin kankeuteen BOT-manttelin muttei niistä tässä sen enempiä, vaan niistä sadetakeista.

Joskus tossa syksyllä, kun satoi enemmän kuin Nooan arkin aikaan, bongasin alesta Hurtan sademanttelit ja aikani pähkittyä sorruin ne sitten tilaamaan, kun halvalla kerran sai. Ai sakemannille sademekko? Voi yhrenkerran... Kyllä se säätä kestää, no ne nuoret ainakin?! Joo, mutta entäs seinät ja auto?! Ja Narunjatke!? Kaikkihan tietää että märkä koira on yhtäkuin 5 metrin säteeltä koko ympäristö märkä, niiden lajikohtaisen kuivausmekanismin käynnistyessä. Siksi.

Hurtta Outdoors sademekko
Kyseessä oli siis Hurtta (Outdoor) ja Hurtta (Pro) sadetakit. Nykyään ilmeisesti myynnissä on enää Pro-nimellä olevaa Outdoortakkia, tai toisinpäin? Tilauslomakkeessa olivat samalla nimellä, mutta musta takki, joka oli sivuilla nimellä Outdoor, oli ohuempi, sellainen tuulitakkimaisempi. Toinen takki oli vaaleansininen, jämäkämpi ja sivuilla Pro-nimikkeellä. Joka tapauksessa erillaisista takeista oli kyse.
Hurtta Pro, tai ainakin se jämäkämpi sademekko

Koot, niinkuin aina aleissa, oli vähän kivenalla. Koriin päätyi 65 ja 70cm., vaikka olin aikalailla varma että 70cm on jo liian iso. Mutta kun halvalla saa niin...

Takit tuli melko nopsaan haettavaksi lähi- tai no, melko lähiputiikista, 30km päästä. Toisessa oli hienosti henkarikin mukana, toinen oli selkeesti ainakin kerran jo sovitettu, kaupanpäälisinä kasa karvoja...

Heti en silloin syksyllä viitsinyt päälle sovitella kun molemmilla melkoinen karvanlähtö ja ne vedenpaisumuksetkin taukosivat, tottakai. Siinä sitten hypistellessäni niitä kahta, pohdin ettei se BOT:in loimi nyt niin tyyris olekaan. Ale-korista nämä ihan jees mutta jos vakkarihinnalla olisin mennyt ostelemaan, olisi pieni pettymys saattanut iskeä.

Outdoor-versio oli tosiaan melkolailla kevyt, tuulipukumainen juttu. Pro vähän napakampi matsku, uskottavamman oloinen sadetakiksi siis. Verkkovuorellisia, sisämatsku sellaista johon karvat jää kiinni. Etuosan leikkaus lapojen kohdalla hyvin ylhäällä... (Välihuom! Arvostelut pohjautuu nyt lähinnä hevosloimiosaston sekä yhden bäkkärimanttelin pohjalle!)

Takit siis menivät tuolloin vielä kaappiin odottamaan aikoja sateisia. No, talvihan sieltä sitten aikanaan pukkasi ja kaikkihan tietää että tässä maassa se taas on lähes sama asia kuin syksy; Sateista, pimeää, loskaa, märkää. Yäk.

Mutta tuli myös aika ottaa sademekot kaapista tositoimiin. Kiralle se liian iso sininen ja mustalle musta. No eipä ollutkaan iso, se sininen. Musta taasen oli jopa ehkä vähän mallia slimfit, mutta kyllä ne suojan tarjosivat. Siinä pukiessa eka hämmästys oli, että jalkalenkit olivat kiinteitä! Ei siis aukea, ei niin kummastakaan päästä. Niin, kyllähän joo se koiran jalka nousee niin että sen saa sieltä pujotettua MUTTA... Mutta kun ne pitäisi saada ristiin! Eli vaikkapa vasen koipi voidaan kyllä pujottaa mutta oikea pitäisi sitten saada pujotettua sieltä vasemman remmin läpi ja kiinnittää omalle puolelleen oikealle takaisin. Onkohan tässä paikka, koiraloimien tekijöiden oppia jotain hevosloimien tekijöiltä? Vai onko koiraväki ihan tyytyväinen tähän yksipuoliseen kiinnitykseen? O.o Jos on, oletteko koskaan koittaneet ristikiinnitystä? Vai onko teillä koirat hyvin hillittyjä kulkekaan, mekot päällä?

BOT:in manttelissa tämä mahdollisuus on ja ihan selkeä ero takin päälläpysymisessä, pujotetaanko koivet suoraan omiin lokeroihinsa, vai viedäänkö narut tässä välissä ristiin. Näinhän se sitten sadetakkienkin kanssa luultavasti oli, eihän ne paikallaan pysyneet vaan menivät aina kyljelleen. Olin jo valmis laittamaan ne kirppismyyntiin, hyvinhyvin pettyneenä.

Vaan kuten aina, olisi hyvä nukkua ainakin yksi yö kaiken yli ja miettiä asiaa seuraavana päivänä. Takit puettiin toisinpäin, ei ympäriylösalaisin, vaan sininen mustalle ja musta harmaalle. Ihan noin vaan mielenkiinnon vuoksi. Jalkalenksut jätin kokonaan pujottelematta. Vatsanaluskappale säädettiin vähän napakammalle kiinni ja eikun release the hounds! Taas mentiin niin että helmat paukkui.

Testi-ilma oli varsin otollinen, räntää ja vettä tuiskasi ja satoi ihan maahan asti, vaaka- ja pystysuorassa. Oltiin tallissa, tallinpihalla ja lenkillä, lyhyemmin kuvattuna haastavissa olosuhteissa. Takit pyörivät vähän, muttei niin paljon. Vaativat siis pientä operointia ja toisen jalkalenksun avausmekanismin liittämistä. Uskon että pyöriminen hilliintyy aika hyvin sen jälkeen.

Kun tultiin sisälle ja riisuttiin takit, alta paljastui kokolailla ihan kuivat koirat, tietysti tassuja ja päätä lukuunottamatta. Hännät oli ilmeisesti menneet niin lujaa ettei sen puolesta olleet juuri kastuneet. Mikä mahtavinta, mahanalus, joka yleensä on ehkä se märin kohta reippaan peltovesirallin jäljiltä, oli myös kuiva! Takit naulakkoon kuivumaan eikä siinäkään kauaa mennyt että olivat jo kuivat. Ehkei sittenkään niin bäääd aidie! Taas oli hyötyä nukkua yön yli eikä heti alkaa näppäimet sauhuten kirjoittamaan Hurtalle terveisiä. Enää ei tarvita siis kuin sadelakki ja kumisaappaat!

Loppuyhteenveto Team Semper Fidelis - Hurttasademekon testauksesta, plussat ja miinukset:

 + Hyvä, suojaava vatsanaluskappale
 + Hyvä malli alkuepäilyistä huolimatta
 + Kuivui nopeasti
 + Kevyt ja helppo pukea (jalkalenkkijuttua lukuunottamatta!)

 - Se jalkalenkki!
 - Sisämatsku voisi olla  jotain karvoja hylkivää...
 - Hinta ilman alekoria, vertailupohjana siis se topattu BOT:in ulkoloimi.

Plussat voittivat miinukset, eli jos sademekko harkinnassa, on tämä harkitsemisen arvoinen, ainakin sieltä alekorista! Ja vielä videonpätkää Hurtan takeista yleisesti ja löytyy kyllä nämäkin pari sieltä. Seuraava Team SF:n testikohde on huomio- turva- tai koirakohtaiset diskovalot, miksikä kukin niitä haluaakin kutsua... Stay tuned!

Voi herttinen

Julkaisu käyttäjältä Radiotuciudad.com.