Toipilaselämää

Kaks viikkoa sitten torstaina tultiin kotiin varsin kipeän ja surkean Pikku-Harmaan kanssa. Kira oli portin takana ja ei tyypilliseen tapaansa hihhuloinut meidän tullessakaan. Se oli hiljaa ja ihmetteli. Penni oli levoton ja kipeä. Polvi sattui. Lääkäriltä oltiin kuitenkin saatu nippu Tramaleja mukaan ohjeistuksena käyttää kovaan kipuun. Hirvitti koska niin moni oli niistä kertonut vaikka mitä tarinoita. Muutenkaan en tykkää lääkkeitä eläimille enkä itsellenikään tuupata, koska toisinaan niistä tuntuu tulevan vain lisäharmia. Saatika sitten joku omiin maailmoihin vievä opioidi...

Vaan ei auttanut kuin kokeilla ja toivoa parasta. Nappia naamariin eikä se sitten kauaa vienytkään kun levottomasta, surkeasta pikku kanankoivesta tuli tuijotteleva, haahuileva höntti. Kätevä isäntäkin tuumasi että jos ei olisi oma tuttu pikku Penni, olisi saattanut käydä mielessä kaulurin lisäksi kuonokoppaa miettiä...

Yö meni sitten tuijotellessa seiniä, ollen kaulurin kanssa jumissa jossain seinässä ja toisinaan tuijotimme toisiamme nenät vastakkain lampunvarjostimen sisällä toisiamme. Aamuyön tunneilla molemmat sitten vedettiin jo sikeästi hirsiä kun Kätevä isäntä lähti töihin. Kirakin, ihan hiljaa omalla pedillään. Nukuin pari yötä Pennilässä, Kira vartioi jo toista yötä koiraportin takana. Tramalia ei enää tarvittu, Previcox-nappi riitti. Toka päivä leikkauksesta jalka oli jo samoin mukana menossa kuin toinenkin.

Kauluria pidettiin pois aina kun itse oltiin hollilla ja kiltisti Penni antoi polven olla. Sidetaitos haavanpäältä poistettiin parin päivän kuluttua, mutta se olikin isompi juttu. Se oli maailmanloppu! Öljyllä sitten reunat irti niistä kohdin missä oli napakammin irti, ja niinhän se helposti irtosikin itsellään parin tunnin kuluttua. Haava oli siisti ja tällä hetkellä jo parantunut kokonaan. Kipulääkitys loppui pari päivää sitten, (miten paljon pelkäsinkin ettei 3kk suolisto-ongelmien kanssa taistellut koiruus kestä parin vkon kipulääkitystä, mutta kesti, Previcoxin ainakin!) toistaiseksi kaikki ok. Nyt saadaan aloittaa liikkuminen (Penni huom! Nyt..) 5min. / pv, lisäten 5min/pv 4vkon ajan.

Kyllä tää tästä.

*Muoks* Ja näemmä tää oli vähän edellisen toistoa, pitäs varmaan aatella vähän enempi mitä kirjoittaa, sitten kun joskus kirjoittaa.... 😬


Missä mennään

Hävettävän vähän tulee kirjoitettua kyllä tänne enää vaikka kyllä sitä juttua pukkaisi. Elämää OC-koiran kanssa, taas uudenlaista, ennen kokematonta. Tähystyoperaatio Aistissa tehty, pieni rustopala poistettu ja sairaslomaa vietellään. Ei saa liikkua - tai no se on sama asia kuin ei saa hyppiä, juosta, pomppia jne., 2vkoa. Ja sitten vielä sama litania, mutta saa kävellä 5min. päivä lisäten 5min. / pv. 4vko:n ajan.

Onko ohjetta noudatettu, noin Pennin näkökulmasta... Mitäs luulette. Ei mikään nuori, aktiivinen koira noudata ko. neuvoja. Miksi edes tällaisia ohjeita annetaan, miksei voi vaan kirjata että älä päästä irti, pidä remmissä, älä lenkitä ja koita pärjätä, tsemppiä!

Kahden viikon kipulääkekuuri loppui eilen, tänään ei enää illalla oteta nappia. Huomisesta saa kävellä remmissä hillitysti 5min. No mutta hyvinhän meillä on mennyt. Suolisto kesti operaation ja kipulääkkeet (Previcox, jota ei meinaa saada mistään, onneksi oli jemmassa Pennin edelliseltä käynniltä ja jo etukäteen toimivaksi sille todettu) Ei vatsa priima ole, mutta tilanteeseen ja menneisyyteen nähden melkein on.

Penni käyttää jalkaa normaalisti, haavat parani hyvin, polvi ei tunnu vaivaavan. Niin ja hei! Nivelrikkoa ei vielä ole! Toistaiseksi siis hyvin kaikki! Silti on vaikeaa olla miettimättä elämää vaikka puolen vuoden päähän. Mitä siellä odottaa. Ja miten hukkaan aika on mennyt. No, onhan meillä aikaa. Parikin vuotta tehdään vähän enemmän töitä ja Penni on vasta kolme. Pitää vaan mennä sinne ruohonjuuritasolle, teinikoira-ala-asteelle.

Tänään käytiin THE Kentän parkkiksella ihmettelemässä. Päivän tavoite oli saada molemmat olemaan autossa melko hiljaa toisen ollessa ulkopuolella ja ottamaan edes vähän kontaktia siihen autokuskiin. Done. Se onnistui. Vaikka tätä tehtäisiin nyt seuraava puoli vuotta, jotain pientä aina lisäten, olisi sekin jo jotain eikä kuitenkaan olisi jalan päälle. Pieniksi se on pilkottava toisinaan.


Kiran kanssa mennään huomenna fyssarille, se oli juoksujen aikaan taas huono takapään liikkeistään, mutta on nyt parempi. Mennään kuitenkin kun peruutusaika saatiin, tuleepahan tarkistettua mikä siellä SI-nivelen alueella on tilanne.