Reilu vuosi sitten tällä kertaa meni väliä. Aina välillä tää tulee kyllä mieleen, että ois kiva kirjoittaa muistoksi edelleen.
Toisaalta en ole kyllä menneitä lueskellut, paitsi tänään, Tarasta.
Tänään tulee 7 vuotta siitä kun kotiuduttiin neljältä yöllä päivystyksestä. Muistan hyvin kun tulin illalla myöhään tallista ja Tara oli tosi levoton. Se oli juonut kaikki veden, läähätti ja nuoli vatsan aluettaan. Olin varma kohtutulehduksesta, joten jo nukkumassa olevalle toiselle osapuolelle huikkasin että me lähetään nyt päivystykseen, ruoki Kira ja tallin väki aamulla jos meitä ei näy, heippa!Siellä me sit istuttiin, pitkään ja hartaasti. Ei ollut kohtutulehdusta vaan pissitulehdus. Huh. Vähän toki epäilin dgtä, niinkuin tapana on, mutta sillä mentiin. Antsat mukaan jo kotiin nukkumaan. Siitä pari viikkoa ja yöllä heräsin ekaan epilepsiakohtaukseen.
Jossain vaiheessa aloin guugletella ko. antsalääkettä ja löysin yhden avauksen miten koiralle oli epäilty saman lääkkeen aiheuttaneen epin. Tiedä siitä sitten, ehkä se oli niitä ihmismielen pakollisia selviytymiskeinoja, etsiä vimmatusti syyllistä tapahtuneelle. Olisi ollut helpompaa purkaa se paha olo ja kiukku, turhautuneisuus, suru ja voimattomuus epilepsiakouristuksissa kramppaavan koiran vieressä pelätessä, kun olisi ollut kohde jota ajatuksissa syyttää.
Puoli vuotta epistä tuli imusolmukesyöpä. Enää en etsinyt syyllistä, suru oli liian vahva ja kaikki jäi sen alle. Ohi kulki kuitenkin ajatus, olisikohann epi ollut jo tulevan imusolmukesyövän ensioireita. Kuka näistä tietää, eikä mikään olisi asiaa muuksi muuttanut.
Tämän kaiken perään tuli suru ja ikävä, joka ei koskaan loppunut.
Harmaat on kutenkin ja se on pääasia just nyt. Kira on mummo ja siitä sydän menee useammin ja useammin ruttuun. Tiimalasi on käännetty, toivottavasti hiekka valuu tosi hitaasti, vielä vuosien ajan. Kiralla plasmooma on ja vaatii lääkityksen, mutta muuten kaikki hyvin.
Penni sai jo pitkään "vikalistaansa" kesällä lisää matskua, molemmissa polvissa vähän nivelrikkoa ja otj polven oletettu ristisiteen rispaantuma, kanttauksen ja kaatumisen seurauksena. Koska oireet oli alunperinkin lievät ja ne helpotti leikkausaikaa odotellessa, sovittiin että seurataan vähän vielä ja sillä tiellä ollaan. Äärettömän hankala tilanne. Oispa kristallipallo. Muuten luustossa kaikki priimaa, edelleen. Atopian kanssa on opittu elämään. Ei johdu mistään mitä syö, ihan kuten eräs fiksu ell. sanoi että hyvin harvoin niin vaikka hyvin usein niin annetaan ensin ymmärtää.
Maa on jotenkin syyllinen tässä, kura-aika. Syksy ja kevät pahinta kun maa mätänee tai maan mädät tulee esiin 😅 Mut nää on oma juttunsa. Ehkä innostun niistä vielä kirjoittelemaan, tänne itselleni.