Forever Friend

Meillä ystävänpäivä sai vähän toisenlaisen merkityksen tänään. Heti alkuun; Ne suurimmat, tärkeimmät ja uskollisimmat ystävät voivat hyvin (mitä Taraa nyt edelleen se närä kiusaa jossain määrin) mutta kaviokaveririntamalla sydän on rutussa, luopumisen tuskasta. Onneksi on parhaat ystävät ovat vierellä, ruttuisinakin hetkinä. Vaalikaahan ystäviänne. 

Virtuaaliystävä

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin ettei FB:ssa kannata hyväksyä kaveriksi ihan tuntematonta. Minä en ainakaan. En nimittäin löisi kättä päälle tuolla oikeassakaan elämässä jos joku tuntematon suuruus saapastelisi vastaan ja sanoisi että ollaanhan kavereita. Ei, sen verran Taraa asustaa meikäläisessäkin. Pitää ensin väähn kyräillä, jotta voisko se olla ihan ookoo tyyppi...

Eri asia kuitenkin on, jos tämä FB-kaveriksi tarjoutuva on jollainlailla jo virtuaalituttu. Blogituttuja on varmaan nykypäivänä paljon. Sitten on eri ryhmistä tuttuja ja FB-kaverin kautta tuttuja. Ja niin edelleen. Ja heistä voi sitten ajankuluessa tulla ystäviä, ihan oikeaan elämään tai sitten FB-ystäviä.

Aluksi se tuntui hassulta. Tavallaan ihan ventovieras, jonka elämää, mikäli hän on sellainen some-aktiivinen, seurailet ikäänkuin aika läheltä. Opit tuntemaan hänet vaikket ole koskaan ihan oikeasti nähnytkään. Hihittelet hassuille jutuille, tykkäät hienoista kuvista, toisinaan jopa ärsyynnyt vähän omituisille ajatuksille ja mietit että onneksi ei olla IRL-frendejä. Ja surun sattuessa olet aidosti pahoillaan hänen puolestaan ja toivot että osaat kirjoittaa jotain fiksua lohduttaaksesi.

Eilen erään FB-tuttuni koira sai ikäviä uutisia. Nuori koira, kaunis musta sakemannipoika. Hänellä on myös toinen koira, sennupapparainen. Äärettömän herttainen, jonka kuvat saa aina pikkuruisen ikävänpiston sydämeeni koska Tintti. Mietin aina miten mahtava sennupariskunta tämä kaksikko olisi ollut.

Sennun elämän kulun ikävässäkin jollainlailla järjellä ymmärtää, mutta nuoren, uhkaavasti lyhyeksi jäävää ei voi ymmärtää. Se saa miettimään omalle kohdalle asiaa ja ymmärtämään miten tuskaisaa vaihetta tämä internetin takainen ystäväsi käy läpi. Haluat lohduttaa ja kannustaa, kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Toivot että seuraava päivitys olisi jo parempi, tänään on parempi päivä, ehkä tämä juttu auttaakin! Silti pienesti varauksella kurkkaat seuraavan päivityksen tai pelkäät pahinta pitkästä hiljaisuudesta.

Näitä ystäviä on muitakin mutta nyt juuri toivomme täältä uskollisten ystävien klubista, että jokin juttu löytyisi jolla tämä musta koirapoika saisi hyvää koiranelämä-aikaa lisää. Toivomme paljon uskoa huomiseen. Synkimmänkin yön jälkeen aurinko nousee aina.

Banaanirituaali

Meillä jokaisella on jotain rituaaleja. Meillä yks on aamun banaanirituaali. Minä hiivin hakemaan banaanin jonka luulen aterioivani yksin, ennen talliinmenoa osa 2. Koirat vetävät ruokalepoja sikeästi tuhisten.

*Naps* - sanoo banaani irrotessaan nipustaan. Se sellainen jumalattoman kova ääni, tiedätte kyllä. Yleensä tämä riittää. Ellei, kuuluu toinen vähän pienempi mutta toki kova silti, *naps* kun banaani aukeaa. Siitä seuraa isojen kolmiokorvien höristys.

Sitten me kaikki aterioimme yhdessä, aamun ravitsevan banaanin. Mikään ei ole parempaa kuin jaettu ilo!

Ystävä ♥

Nostetaan taas. Hyvää ystävänpäivää ♥

YSTÄVÄ...

Ystävää ei jätetä jälkeen...

 Ystävälle näytetään ja kerrotaan ne tärkeimmätkin omat jutut...

Ystävä voi olla aivan toisenlainen...

tai vain vähän erillainen.

Ystävän kanssa chillaillaan...

 leikitään piilosta...

ja riekutaan!

Joskus jutellaan kovaäänisesti...

toisinaan otetaan tirsat yhdessä.

Rakkaamalle ystävälle voi ehkä antaa pusun, tai ainakin halin!

Joka tapauksessa...

Hyvä ystävä on AINA sydänystävä. 

Oli ystävä sitten kaukana tai lähellä,

muistoissa tai vierellä.

Hyvää Ystävänpäivää vuoden jokaiselle päivälle,
rakkaimmille karvakavereilleni sekä kaksijalkaisillekin ystävilleni!

4 luukku

4 luukku on avattavissa ja siellä on jotain pientä ja pehmoista. Ei, ei villasukat. Avaa luukku ja katso.

Lisäksi pienenä keskellä viikkoa kevennyksenä tällainen hauska kirjoitus netin syövereistä, kyllä me koiramimmit sitten ollaan hankalia.

"1.Susikoiranaiset mennä jolkottavat kadulla pitkällä ja ryhdikkäällä askeleella urheiluasussaan ja ketjun päässä usein parikin koiraa. Leuka on ylhäällä, vartalo kuosissa ja naama on yrmeä. Susikoiranaiset pitävät reippaasta toiminnasta.

Tasaisin väliajoin kadulla kuuluu äänekäs karjaisu: "TÄNNE NÄIN, KARPAASI! EI SINNE!".  Sieluni silmin voin kuvitella suhteen susikoiranaisen naisen kanssa: sama huuto jatkuu parisuhteessakin. Jos nössö eksyy suhteeseen susikoiranaisen kanssa, nainen yrittää joko alistaa miehen lauman jäseneksi tai kaivaa hänestä ulos kaipaamansa lauman johtajan."

Mihin kategoriaan sinä kuulut, itse ehkä tuohon 3 ryhmään, ainakin jos Kätevä Isännältä kysytään...;) Lue juttu; Koiranaiset epäilyttävät

::Edit:: Ooooh, Skogsterin seuruuklinikasta tuli @-laatikkoon juuri toimintaohjeet päivälle... Siitä pieni postaus myöhemmin, ainakin sitten klinikan jälkeen!

Etsintäkuulutus!

Kadonnut pallo metsienkeskeltä.
Noin 3 viikkoa sitten pihamaalta on pyörinyt kadotukseen Geelari II. Oikealla kuvassa Kira ja Geelari II, muutamia viikkoja ennen kadotusta.

Tuntomerkit; Väritykseltään kirkkaanvihreä, pyöreä, pituutta noin 8,5cm, vähän tahmainen ja sillä on mukanaan vähän jo rähjäinen harmaanmusta grippinauhanpätkä. Geelari II oli kadotessaan hyvässä kunnossa ja pomppivainen.

Tapaukseen saattaa liittyä heijastintakissa liikkuva, pieni, vaalea ja kovaääninen minityyppi, joka yllätettiin vierailemasta pihallamme muutamia iltoja sitten. Poistui paikalta hyvin kiireisesti, tullessaan huomatuksi.

Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Kaipaamme kovasti Geelari II:sta, varsinkin kaksoissisaruksensa, joka joutuu nyt toimimaan molempien edestä. Geelari II:sta on etsitty kovasti koirien ja ihmisten voimin, tuloksetta. Pienikin havainto on siis tärkeä. Toivomme että Geelari II löytyisi pian. Ilmoitathan havainnoistasi, vaikka tähän alle, tai halutessasi suoraan Geelari I:lle, Taralle ja Kiralle tuosta vasemmasta reunasta, T:n ja K:n faniposti. Tuloksiin vievän vihjeen antajalle luvassa märkä, kuolainen Kirapusu.

Saa jakaa mut ei oo pakko.

Joku tietää...

... tiedätkö sinä? Miten blogin saa siirrettyä uuden tilin alle osoitteineenpäivineen?

Muuten on ollut vähän muuta, elämän syksyisiä tuulia ja perjantainkin reenit joutui väistymään. The koirankuljetinkin alkoi temppuilla. Niin sitä mentiin puolisen vuotta, vähän ylikin, vieraskoreus loppui ja kalliiden osien vaatiminen alkoi. Kotona koirat porskuttaa arkeaan silti täysillä. Ne on mainioita. Tuntuu ettei niillä oikein huonoa päivää olekaan. Satoi, paistoi, tuuli, oli tyyni. Niillä on aina aihetta iloon. Se ilo tarttuu aina hetkittäin, väkisinkin. Kyllä se on totta että koirilla on terapeuttinen vaikutus.

Taralla on jotain rupea oikean yläluomen kohdalla ja siitä vähän ylempänä otsassa... Ei nyt mitään ihottumarumbaa sitten kiitos vaan. Putsaillaan ja katsotaan,  joskos päästäisiin vaan sillä. Muuten se on voinut hyvin, ontumiset ja jäykkyydet on tiessään. Uskon Supplexin voimaan. Tara syö sitä jatkuvasti, Kira kuureina. Purkki kestää ja kestää. Ylläpitoannostuksella hinta on varsin huokea muihin tuotteisiin verrattuna. Vanhempieni koiruuksilla, jotka ovat blogissakin tassutelleet pariin kertaan, on testikäytössä Nutrolinöljy. Mielenkiinnolla kuulostelen kokemuksia. Sen verran tyyristä öljyä kuitenkin, ettei ole tullut testimieleen kun ei ole tarvetta Supplexin pelittäessä hyvin. Avoimena ja mielenkiinnolla silti kaikkeen uuteen.

Ainiin. Kira ja Tara sai postia, Helsingistä asti. (Kiitos vaan lähettäjälle!) Ovat olleet aktiivisia. No, niin kauan kun ei ala postimyynnistä tulemaan kausiväreissä olevia koiranmantteleita tai uutuusleluja laskuineen, ei ole hätää...

Alla vielä pari kesäistä kuvaa, sarjaan niputettuna. Alkoivat liikkumaan. :) Niin ja linkki tärkeään uutiseen. Hyvä Roima!

Epäreilu maailma

Ei vieläkään yhteenvetoa, eikä niitä kuvia, mitä aikaa sitten jo on lupailtu. Kyllä ne vielä tulee.

Nyt veti varsin synkkä uutinen mielen matalaksi ja mietteliääksi. Monesti sitä miettii maailman aivotuksia, missä on järkeä, missä ei, miksi mitäkin tapahtuu. Paljon, tosi paljon on niitä asioita, joita ei kertakaikkiaan ymmärrä. Maailma osaa olla toisinaan aika epäreilu. Asioita tapahtuu, selityksittä, perusteluitta.

Meillä oli joskus hevonen, jonka nimi oli Kipu. Sen emän nimi oli Tuska. Silloin tuli myös tutuksi sananlasku Nomen est omen. Nimi on enne. Liekö tässä sitten jonkinlainen vinha perä, vaan ei se silti selitä mitään. Luopuminen on Tuskaa mutta se on myös suurinta rakkautta.

Muistakaa elää niinkuin koirat; Tässä hetkessä. Huominen on tulevaa, sen aika ei ole nyt, eilinen on mennyttä, sitä ei voi muuttaa. Tänään on tässä ja nyt. Jos se on raskas, tuleva on parempaa. Carpe Diem.

Jaksamisia sateenkaarisillan portille, erityisesti jääville, ja hyvää matkaa pienelle lyhytaikaiselle kolmiokorvatuttavuudelle. Vastassa on kiltti ja viisas lajitoveri-Tiina, vie sille terveisiä ♥

::Edit:: Nyt on lisättävä että en yhtään ajatellut, yleistä levottomuutta ja huolta tuli näistä kahdesta kolmiokorvasta täällä. Ne voivat hyvin ja sitä arvostan taas niin mittaamattoman suuresti... Sensijaan Tuskalle me kaikki toivotamme hyvää matkaa paikkaan, jossa koirapenneli saa juosta ihan täysiä ilman ikäviä kipuja. Toivotamme myös isosti jaksamisia Tuskan taustaväelle, nyt teillä on pieni naskalihammas-varjelusenkeli. 

Tuli vaan mieleen...

...että voihan vietävä, miten paljon näistä villapöksyistä tykkäänkään. Ei mulla muuta. Jatketaan vaikka huomenna.

♡♡♡

Semper Fidelis. Aina uskollinen.

Semper Fidelis. "Latinankielinen fraasi, joka suomennettuna tarkoittaa "Aina uskollinen". -sanoo Wikipedia.

Alunperin ko. fraasi löytyi Wikipedian sijasta Dopermann-lehden (2/96) kirjoituksesta "Paholaiskoirat". Koirista jotka olivat toimineet sotakoirina USA:n merijalkaväessä, toísen maailmansodan loppupuolella. Kirjoitus löytyy pdf-tallenteena tästä jos innostusta lukea enemmän aiheesta riittää.

Joskus aikaisemmin jo pohdin että kotisivujemme, joissa hevoset ovat kovin pääosissa ja koirien osuus jää jotenkin aina kovin koirajuttuja vain sivuavaksi, pitäisi tehdä ihan oma sivu, joissa pääosin koirat olisivat kaiken keskipiste. Nyt pikku-Boleron tullessa olisi kiva saada kirjattua vähän ylös sen alkutaipaletta, saada talletettua Taran elämää ja Tintti-seniorin lopputaivalta. Tällä hetkellä vähän harmittaa, etten tehnyt tätä jo aikaisemmin, Tiina joka on tällä hetkellä ehdottomasti omalla tavallaan se rakkain ja elämäni koira, olisi ansainnut enemmän huomiota myös tässä muodossa. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan, olkoon tämän aloitus jonkinlainen kunnianosoitus Tintin tulevalle muistolle.