Toipilaselämää

Kaks viikkoa sitten torstaina tultiin kotiin varsin kipeän ja surkean Pikku-Harmaan kanssa. Kira oli portin takana ja ei tyypilliseen tapaansa hihhuloinut meidän tullessakaan. Se oli hiljaa ja ihmetteli. Penni oli levoton ja kipeä. Polvi sattui. Lääkäriltä oltiin kuitenkin saatu nippu Tramaleja mukaan ohjeistuksena käyttää kovaan kipuun. Hirvitti koska niin moni oli niistä kertonut vaikka mitä tarinoita. Muutenkaan en tykkää lääkkeitä eläimille enkä itsellenikään tuupata, koska toisinaan niistä tuntuu tulevan vain lisäharmia. Saatika sitten joku omiin maailmoihin vievä opioidi...

Vaan ei auttanut kuin kokeilla ja toivoa parasta. Nappia naamariin eikä se sitten kauaa vienytkään kun levottomasta, surkeasta pikku kanankoivesta tuli tuijotteleva, haahuileva höntti. Kätevä isäntäkin tuumasi että jos ei olisi oma tuttu pikku Penni, olisi saattanut käydä mielessä kaulurin lisäksi kuonokoppaa miettiä...

Yö meni sitten tuijotellessa seiniä, ollen kaulurin kanssa jumissa jossain seinässä ja toisinaan tuijotimme toisiamme nenät vastakkain lampunvarjostimen sisällä toisiamme. Aamuyön tunneilla molemmat sitten vedettiin jo sikeästi hirsiä kun Kätevä isäntä lähti töihin. Kirakin, ihan hiljaa omalla pedillään. Nukuin pari yötä Pennilässä, Kira vartioi jo toista yötä koiraportin takana. Tramalia ei enää tarvittu, Previcox-nappi riitti. Toka päivä leikkauksesta jalka oli jo samoin mukana menossa kuin toinenkin.

Kauluria pidettiin pois aina kun itse oltiin hollilla ja kiltisti Penni antoi polven olla. Sidetaitos haavanpäältä poistettiin parin päivän kuluttua, mutta se olikin isompi juttu. Se oli maailmanloppu! Öljyllä sitten reunat irti niistä kohdin missä oli napakammin irti, ja niinhän se helposti irtosikin itsellään parin tunnin kuluttua. Haava oli siisti ja tällä hetkellä jo parantunut kokonaan. Kipulääkitys loppui pari päivää sitten, (miten paljon pelkäsinkin ettei 3kk suolisto-ongelmien kanssa taistellut koiruus kestä parin vkon kipulääkitystä, mutta kesti, Previcoxin ainakin!) toistaiseksi kaikki ok. Nyt saadaan aloittaa liikkuminen (Penni huom! Nyt..) 5min. / pv, lisäten 5min/pv 4vkon ajan.

Kyllä tää tästä.

*Muoks* Ja näemmä tää oli vähän edellisen toistoa, pitäs varmaan aatella vähän enempi mitä kirjoittaa, sitten kun joskus kirjoittaa.... 😬


Missä mennään

Hävettävän vähän tulee kirjoitettua kyllä tänne enää vaikka kyllä sitä juttua pukkaisi. Elämää OC-koiran kanssa, taas uudenlaista, ennen kokematonta. Tähystyoperaatio Aistissa tehty, pieni rustopala poistettu ja sairaslomaa vietellään. Ei saa liikkua - tai no se on sama asia kuin ei saa hyppiä, juosta, pomppia jne., 2vkoa. Ja sitten vielä sama litania, mutta saa kävellä 5min. päivä lisäten 5min. / pv. 4vko:n ajan.

Onko ohjetta noudatettu, noin Pennin näkökulmasta... Mitäs luulette. Ei mikään nuori, aktiivinen koira noudata ko. neuvoja. Miksi edes tällaisia ohjeita annetaan, miksei voi vaan kirjata että älä päästä irti, pidä remmissä, älä lenkitä ja koita pärjätä, tsemppiä!

Kahden viikon kipulääkekuuri loppui eilen, tänään ei enää illalla oteta nappia. Huomisesta saa kävellä remmissä hillitysti 5min. No mutta hyvinhän meillä on mennyt. Suolisto kesti operaation ja kipulääkkeet (Previcox, jota ei meinaa saada mistään, onneksi oli jemmassa Pennin edelliseltä käynniltä ja jo etukäteen toimivaksi sille todettu) Ei vatsa priima ole, mutta tilanteeseen ja menneisyyteen nähden melkein on.

Penni käyttää jalkaa normaalisti, haavat parani hyvin, polvi ei tunnu vaivaavan. Niin ja hei! Nivelrikkoa ei vielä ole! Toistaiseksi siis hyvin kaikki! Silti on vaikeaa olla miettimättä elämää vaikka puolen vuoden päähän. Mitä siellä odottaa. Ja miten hukkaan aika on mennyt. No, onhan meillä aikaa. Parikin vuotta tehdään vähän enemmän töitä ja Penni on vasta kolme. Pitää vaan mennä sinne ruohonjuuritasolle, teinikoira-ala-asteelle.

Tänään käytiin THE Kentän parkkiksella ihmettelemässä. Päivän tavoite oli saada molemmat olemaan autossa melko hiljaa toisen ollessa ulkopuolella ja ottamaan edes vähän kontaktia siihen autokuskiin. Done. Se onnistui. Vaikka tätä tehtäisiin nyt seuraava puoli vuotta, jotain pientä aina lisäten, olisi sekin jo jotain eikä kuitenkaan olisi jalan päälle. Pieniksi se on pilkottava toisinaan.


Kiran kanssa mennään huomenna fyssarille, se oli juoksujen aikaan taas huono takapään liikkeistään, mutta on nyt parempi. Mennään kuitenkin kun peruutusaika saatiin, tuleepahan tarkistettua mikä siellä SI-nivelen alueella on tilanne.

Eikö maistu?

Tuntuuko ettei nivelvalmiste maistu? Närppiikö koira kun jauheet heittää kuppiin? Ei hätää, apu löytyy! Juuri testattu uusi tuote Flexus 10 - kapselit maistuvat varmasti! Sinne meni niin että heilahti, arviolta noin 280 kapselia, kun päiväannos liikkuu luokassa kolme...

Purkki oli pöydällä, vähän löysällä kannella ja Pennin kanssa mentiin aamutallia tekemään. Kun tultiin takaisin, Kira oli jo vastassa menossa ulos ja purkki lattialla. Kapseleita ei ollut missään. Tuijottelin epäuskoisena purkkia, lattiaa, pöytää ja taas purkkia, mutta niin se oli. Se oli tyhjä. Ei jauheen murenaakaan missään...

P*rk*l*!!

Ja ne oli vielä Pennin! Vähän hätäkin iski, onko tämä nyt miten ookoo että koira vetää noin vajaan 100 päivän annoksen kertaheitolla. Hädissäni otin yhteyttä myyjään ja eläinlääkäriinkin. Molemmat toppuuttelivat, ei tarvii olla huolissaan. Seuraile ja toimi sen mukaan, oletettavasti ainoastaan ulko-ovea saattaa joutua avaamaan tiheämmin kuin normaalisti.

Hmph. No, tulipa maistuvuus ainakin todettua aika varman päälle. Vieressä oli nimittäin purkissa myös lihaa. Ja tässä tätä naputellessa Kira alkoi nuuhkia lattialla olevan lelun takaa jotain, Pennikin meni katsomaan mikä siellä on. Ja siellähän oli vielä yksi kapseli! Kira olisi sen ehdottomasti halunnut vielä syödä, mutta tuumattiin että eiköhän se vajaa 300 riitä tälle päivälle ja Penni sai päivän 3 kapselistaan toisen. Nyt sitten on pikku tauko, tilasin kyllä jo uuden purkin ja laitan siihen sitten munalukon.

Vesi maistuu näemmä myös jostain kumman syystä aika hyvin. Hyvä, tuleepahan ylijäämä jauheet toivottavasti vähitellen uloskin. Loppuraportti voi olla vähän 💩mainen...

Niin lähellä...

... niin kaukana. Enpä olisi koskaan osannut ajatella, miten suuren katkeran tunteen ja itkun voi liiton priimat lausunnot saada aikaan.

Yleensä siinä kohden onnitellaan ja vähän jopa juhlitaan. Nyt se fiilis on kaukana. Tosi kaukana. Jotenkin tuntuu että asia olisi ollut helpompi hyväksyä jos tulos olisi ollut vaikka nollat ja beet. Tiedän että pitäisi olla onnellinen, koirahan on melkein terve!

Mutta koska melkein. Onnittelut vaihtuivat hiljaisuuteen ja pahoillaan olemisiin. Sydämiin ja lohdutteluihin. Melkein täysin ehjä, silti rikki. Miksi. Taas. Jotain. Miksi. Aina. Jotain.

A/A - 0/0 ja selkeä osteokondroosi vtj polvessa. Kiva kotikoira, ehkä.



Snorkkeli päähän

Kauan on suunniteltu, vihdoin aikaiseksi!

Pieni potku oli Turun koirauimahallin synttäritarjous männäviikolla, 17e kirsu + 5e lisäkirsut. Kun helposti yllytyksistä kiinni ottava koiratoveri lupasi lähteä vielä kahden omansa kanssa ekakertalaisena mukaan, oli paikat samantein varattu!

Ei muutakuin perjantaina pyyhe ja kelluva lelu kassiin, koira autoon ja jonkinsortin vaihtovaatteet varuiksi.

Paikanpäällä hiukan jouduttiin palloilemaan, mistä ko. mesta löytyy. Kyltit olivat ehkä vähän minimaaliset julkipuolella, muiden alueen yritysten seassa. Kun löydettiin oikea väylä, löytyi myös jätti-iso kyltti. Suunta oli siis oikea.

Ovesta sisälle ja kyselemään ohjeita miten toimitaan. Opastus oli ystävällistä ja aika nopsaan päästiin juonesta kiinni. Ehkä. Paikalla oli muitakin polskijoita aika paljon ja hulinaa riitti. Kira tuntui olevan innoissaan ja kiinnostunut touhuista.

Koirille oli omat loossit, "pukuhuoneet", joissa koira piti huuhdella ennen altaaseen menoa. Mulla oli noviisina sisätossut, mutten ajatellun ihan niin pitkälle että sellaiset "vaikka altaaseen käveltävät" -olisi tietysti olleet paremmat. Paikan omistaja-opastaja onneksi vihjaisi asiasta ja 50sentin vuokrahintaan vaihdoin tilanteeseen sopivammat crocsit. Kira sai odotella hetken pukuhuoneessaan omaa vuoroaan kun pikku puikkonokat ottivat tuntumaa uimaharrastukseen. Varattiin siis yhteinen aika, kun meinattiin että ekakertaan riittää kyllä puoli tuntia yhteensä.

Toinen puikkiksista oli vähän suopeampi ajatukselle uudesta harrastuksesta, mutta toisen päänpäällä pyöri ajatuskupla "Märkää vettä... Yööök..." 

Sitten oli Kiran vuoro. Pikainen suihkutus, joka ei selkeästi ollut Kiran suosikkijuttu edelleenkään. Pukkarin lattia oli liukas, siellä oli kyllä parit lattiatrallit puusta, mutta ne olivat peräseinällä ja suihku enemmän etuosassa. Olishan niitä voinut siirrellä, ensikerralla sitten. Suihkumatto voisi olla kätevä, mutta toisaalta yrityksen kannalta ehkä epäkätevä. Uskoisin että näitä on ajateltu ja järkeviin ratkaisuihin päädytty.

Suihkun jälkeen häntä pystyyn ja kohti allasta!

Pikku puikkonokka pelastamassa veteen joutuneita leluja, onneksi eivät rantaa kauemmas kelluneet ^_^ 


Nousu altaalle oli melko jyrkkä, koiralle se ei tuottanut ongelmaa, narunjatkeelle kyllä! Onneksi oli kaiteet joihin tarrata :D Sitten pienellä leluhetsillä kohti aaltoja! Tai sitten ei. Touhu selkeästi epäilytti Kiraa, joka oli käskyllä melkein menossa, mutta sitten ei kuitenkaan. "Mitä jos mä en osaakaan uida?! Kauheen syvää tossa?! No jos mä nyt koitan... Ei, en mä pysty! Ääääh!!" 

Kunnes sitten yhden lelun perään into oli tarpeeksi vetävä ja pohja hävisi jalkojen alta. (Kuulostaa kamalalta, ymmärrän hyvin Kiraa...) Kira kroolasi pienen lenkin ja oli selkeästi helpottunut päästessään takaisin lattiaperälle, lelu suussa. Sen jälkeen se ei sitten enää uimaan asti mennytkään vaan istui peffallaan syvän vesirajassa ja mietti, miten saisi kauas ajelehtivat lelut pelastettua.

Altaassa oli melko voimakas virtaus joka otti lelut nopeasti haltuunsa ja vei ne mennessään toiseen päähän. Ensikerralla viritän palloon narun, jolla saan sitä pidettyä vähän lähempänä ja vedettyä vaikka takaisin. Lisäksi oli puhetta että pelastusliivi, uimaliivi, kelluntaliivi, mikä se nyt sitten onkin, voisi olla aluksi kaikesta huolissaan olevalle Kiralle hyvä, jotta se kokisi uimisen turvallisena ja helppona.

Sitten takaisin pukkarille, suihkuun ja vaihtokenkiin (kiitos vaan koirauimalaan vinkistä, ensikerralla olen tässäkin asiassa viksumpi! ;) sekä täyttämään arvontalappu jossa voi voittaa ilmaisen uintikerran. Olisipas se kivaa, luulen että melko varmasti mennään uudelleen. Näkisin että uiminen olisi hyvä lisä liikkumiseen, varsinkin tässä tilanteessa kun mahdollisesti pientä jäykkyyttä ja jumpattavaa ristiselän alueella / takapäässä on.

Kokemus oli kiva, Kiran kanssa. Pennin tai Taran kannalta asiaa pohtien ei ehkä. Paikalla oli yllättävän paljon koiria ja melko lähekkäin oltiin muutamia kertoja. Jos koira stressaa tai ei oikein siedä toisia, pitäisi koittaa saada aika jolloin olisi hiljaista. Ja ihan vaan näin metsittyneen yksilöharrastajan näkökantilta muutenkin ;)

Joka tapauksessa toivottavasti toiminta jatkuu, yritys on myynnissä, mutta omistaja tuumasi että syksyyn ainakin vedet pyörii.


Ja muille uusille vinkiksi, joskus kannattaisi perehtyä asiaan, ns. lukea ne käyttöohjeet. Olisi moni asia ollut selkeämpää jos olisi... ;) Eli jos vaikkapa tältä sivuilta olisi videon viitsinyt katsoa, olisi varmaan vähän vähemmän uutena kävijänä erottunut joukosta 😬

Uimamaisteri kotona kuivattelemassa