Hengissä. Kai.

Sillai kai. Taran närä ei ole loppunut ja juuri nyt tuntuu että usko on koetuksella. Ei kai tämä uskonasioita ole, alkaa vaan tuntua että kaikkea on koitettu ja mistään ei saa kiinni. Kukaan ei osaa auttaa, kaikki sanoo hakemalla se selviää. Hakualueetkin alkaa jo pian olemaan haettu.

Sitten vielä yksi sanoo sitä, toinen tätä. Kolmas kahden olevan aivan väärässä ja neljäs kumoaa kaiken, mitä kolme edeltävää esitti. Helppoa - juu, todella. No ei tarvi ollakaan, mutta joku - joku pienoinen perusteltu järjen vankkumaton ydin olisi kova juttu nyt. Joku mihin tarttua ja mille rakentaa. Kyllähän sitä sitten rakentelee kun alusta pysyisi edes ehjänä.

Tohtorilla käytiin joka jo itsessään olisi ollut tarinan paikka, (koska pinkeämielinen, kireä nahkatakkinen kiroileva ystäväni käyttäytyi itsekseen erittäin asiallisesti, jopa veti tirsat tohtorin huoneen lattialla!) tehtiin mutta ilman tyhjentävää vastausta. Lompakko kyllä tyhjeni. Tämä kaava tuntuu nykypäivänä olevan sellainen selviö joka ei muuksi muutu vaikka kaikki muu muuttuisi.

Ei vaan jaksa turinoida nyt. Kaviokkaat vievät paljon aikaa omalla sarallaan, Kiran kanssa treenaillaan arjen ohessa ominemme. Se tuntuu vain paranevan asioita sulatellessaan. Vähän harmittaa, hyvä koira ja menee ikäänkuin tässä nyt hukkaan. Tarasta huoli on silti isompi, paljon isompi.

Tänään on ollut huono päivä. Kolmesta viikosta Antepsinia 2 päivän tauko ja johan kosahti. Aamulla jo ja illalla reilusti. Vesi vaan valui silmistä kun oikein närästi. Mietin jo koiran heittämistä kotiamppariin ja tohtorille menoa. Lääkkeet kuitenkin auttoivat, vähän hitaanpuoleisesti ja vajaavaisesti, mutta rauhoittivat tilannetta kuitenkin.

Se lääkärin suosittelema hyporuoka on vielä kokeilematta. Onko kellään kokemuksia niistä, närästyksen ja laihuuden kohdalla, olisi mukava kuulla jos on. Vaikkakin tiedän että hakemalla se selviää. Ei auta välttämättä Taraa vaikka muiden koiria auttoikin.