Huh huh sentään!

Koirat leikkii pöydän alla jaloissa, keskustellaan suut apposen avoinna samalla äänekkäästi, hampaat yhteen kolisten. Kira varsinkin on todella löytänyt ja ihastunut ääneensä, tykkää sitä kuunnella pienellä ja suurella volyymillä. Melkoista ölinää ja kolinaa...

Eilen ei ollut näin hilpeä tunnelma. Käytiin tekemässä normi peltolenkkiä, lyhennettynä versiona kun oli lämmin. Koirat oli tätä ennen pihalla touhuilleet omiaan ja lenkki sujui suht maltilla. Suht. Kiralla oli oma räkä(geeli)pallo ja Taralla joku pulikka, niitä on nykyään niin monta kun puolet on jakaantuneet puoliksi. Koitin vähän tsempata Kiraa sivulle ja vähän kontaktiin, mutta sitä laiskotti; Vähän sinnepäin ja HAU! -Tee itte, ei nyt jaksa. (On myös oppinut siis komentelemaan, tai löytänyt sen uudelleen. Pentunahan oli varsinainen pirttihirmu) Tara sitten tuppasi sitten väliin, annas kun minä näytän. Lelu lelu lelu, silmät kiilluen. Töni peffa edellä Kiran ja pallonpitelijän väliin. Ajattelin että noooh, katsotaanpas tämäkin esitys. Yksi lelu suussa ja toinen kädessä, joskos tällä... Ja todella, ihan pientä katsekontaktiseuruuta Tara otti. Pari kertaa. Sitten alkoi se mälväys ja hetkenperästä kunnon purut leluun, leukaperien lihakset vaan pullisteli ja vaahto valui suunpielistä. Raivotar... Kierrokset hakkasi siis taas yli punaisen rajan. Okei, Kiralle pallo ja vapaa. Siinä ne sitten jolkotteli, Kira usein pistää maate heinikköön hetkeksi ja haahuilee muun ajan pitkinpoikin. Tara yleensä ravaa määrätietoisesti jonnekin ja jää väijytykseen odotellen Kiraa. Nyt se kuitenkin löi samoin maahan heinikkoon kuin Kirakin. Laittoi mietteliääksi, kun ei ole ennen tehnyt.

Kira vahtii potilasta.

No, päästiin pihalle ja vesipisteen läheisyyteen, jonne ei ollut sen kummoisempi kiire kuin yleensäkään. Tara meni viereen maahan ja puhalteli, nousi sitten ylös juomaan. Seisoi melkolailla omituisesti, mikäs nyt, ja kun siitä kääntyi, alkoi takapää pettää alta; Jaahas, voihan lämpöhalvaus!

Eikun koira nurtsille makaamaan ja vesivadista vesi päälle. Karva hylki tehokkaasti vedet pois eli ensiapua oli tehostettava. Koira viileään (kesäkuumalla onni on viileä kivitalli!) talliin hoiperrellen, takapää raahustaen pahasti ja iso pyyheliina märäksi ja koiran päälle. Siinä sitten makoiltiin ja litkittiin vähän vettä, kun kerran pakko oli, sanoi Tara. Aikansa otti ja aika tokkurassa oli, mutta vähitellen alkoi tokeentua ja tasaantua. Kyllä siinä sydän pomppasi kurkkuun, Tara ikiliikkuja oli yhtäkkiä voimaton. Ensimmäistä kertaa elämässään.

Toisaalta (*jälkiviisauspläjäys*) ei voi ehkä olla ihan kau-hean yllättynyt että näin kävi. Tara herkästi, ihan siis itsekseenkin, käy pihalla pienillä touhukierroksilla ja nyt kun pikkiriikkisen menin vielä kahdella lelulla sen isojen korvien väliä ahdistelemaan. Olkoonkin että tehtiin ihan sivullaoloa ja paria askelta seuraamista. Ei siis mitään intervallireeniä. Plussataan tähän sitten vielä lämmin ilma (ei kuitenkaan helle?) ja musta tiheä turkki.

Kira ei ollut millänsäkään, samasta lenkistä ja puuhasta. Läähätti toki, kuitenkin oli ihan oma itsensä, tyyni mutta hyvin hereillä. Ihmetteli pyyheliinakylmäystä ja Taran pötköttämistä, vahti vieressä vointia.

Ja jälkiseuranta, kaikki ookoo, mee vaan töihin.

Että eipä se ole ollenkaan turhaa toitotusta, näin kesäisin, lämpöhalvausjutut. Ei kannata vähätellä ei. Lämpöhalvauksesta lisää voi lukea vaikka tästä

Tänään tehtiin lenkki Taran kanssa liinassa. Hyvin menikin, rauhassa. Ehkä se on vähän rauhallisempi, toki häseltää muttei ihan niin paljon kuin normisti. Sellainen lasten uima-allas vois olla aika pop. Kestääkö ne kynnet? Harmi kun täällä ei saa enää koiriakaan missään uittaa. Ja pitää myös laittaa harkintaan sellainen froteeloimi, se märkänä ylle viilentelemään vaikka ihan lenkille jo.

Ja taas, jos kokemuksia lämpöhalvauksista, kerro ihmeessä. Tai koiran viilennyksistä ja palautuksista, kuumalla reenaamisesta.