Ei siis ole jouduttu enää lastenhuoneeseen koiraportin taa. Se on ollutkin aikamoinen apinahäkkishow kun kotia tulee. Kira hyppii koiraporttia vasten kuin paraskin telinevoimistelija; Etujalat suorina kannatellen itseään portin päällä ja takajalat spagaattimeiningilla sivuillepäin, innosta hihkuen. Erittäin hassunnäköistä ja melko haastavaa koittaa olla totisena...
Yksi aikuisiänkoitos on ollu hengailtu pihalla niin, että tytsät ovat jääneet keskenään tähän pihalle ja minä olen Ami-hepan kanssa mennyt kentälle. Mielenkiinnolla seurasin, miten homma onnistuu. Taran kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia, se vähän pelkää hevosia eikä tuppaa vapaaehtoisesti niiden seuraan. Vilkuilee välillä kentälle ja jatkaa pihapartiota. Tintti-Enkelikoiruus oli tässä vähän hankala. Koska se oli varjoni, oli sen mielestä mahdotonta irtaantua näköyhteyden päähän. Sen milestä reitti kentälle, esm. tarhan läpi, oli vain hidaste eikä kiellot tarhoihin menosta koskenut sitä hetkeä. Aina siis ollessa hevosen kanssa kentällä sai toisella silmällä vahtia Tinttiä, jottei se seuraavaksi ollut mukana treenaamassa ratsastuksen kuviokelluntaa.
Kira veti pisimmän korren. Se jäi tarkkaavaisena mutta rauhassa katselemaan tarhojen viereen kentälle. Kävi välillä tekemässä partiolenkin Taran kanssa ja palasi taas paikalleen vahtiin. Vautsi, miten fiksu pieni hukkanen. Ei minkäänsortin älämölöä, ei rimppaamista, ei häviämistä eikä tunkeamista kentälle. Olin ylpeä. Toki Tara auttoi, jos se olisi tupannut kentälle, luulen että Kirakin. Joku asia siis missä Tara on parempi oppiemo kuin Enkeli-Tiina.
Tämä helpottaa arkea kummasti, nyt lämpimien kelien tullessa koirat saa olla koko aamun ja aamupäivän ulkona ja me päästään Amin kanssa aamureeneihin. Tähän asti aika pitkälti ollaan Ami-hevosen kanssa iltareenattu, koirien jälkeen tai jos aamureenattu, on koirat olleet sisällä. No talvella pakkasilla ja keväällä kura-aikana se ei niin haitannutkaan, märässä kylmässä maassa ole kiva istua/maata ja pitää vahtia kentälle. Nyt voi kohta jo kölliä nurtsilla ja hoitaa partiovartiota...
Tänään jätettiin myös yksi penska-ajan tavaksi jäänyt rutiini pois. Kukonpieraisun aikaan kakslahkeisen lähtiessä töihin on Kira päässyt pissille. Tänään tämäkin rutiini jäi pentuajan muistoihin. Isot tytöt osaa jo pidättää pidempään, viikonloppuisin jo kaukan aikaa sitten, mutta tavat on tapoja jotka vaan helposti toistaa itseään vaikkei tarvetta olisikaan. Nyt tapa oli helppo muuttaa aavistuksen myöhäisemmän loma-arjen aamujen jälkeen, jättää ihan kokonaan aamuyöpissit pois. Ei ongelmia.
Ja eikun elämänreenit jatkukoon ja astetta haastavampana. Tänään olisi tarkoitus jättää Kira työpäiväksi, normi arkipäiväksi, Taran kanssa kaksin yksin kotiin. Tuntimäärä ei ole pitkä, 5-6h. Päivärutiini on kuitenkin niin selkeä, että uskoisin kaksikon vetelevän hirsiä suurmimman osan ajasta. Ovat varmaan aina vähän ennen kotiintuloa heränneet, Kiralla ollut lastenhuoneessa "eristettynä" tylsää ja askarrellut hiukan omiaan, kuten nyppinyt hirsien välistä täytettä pois, antanut vuodesohvalle kyytiä, pedannut mattoja ja vähän jyrsinyt tuolinjalkaa... Ainiin ja vesikuppi on aina saanut kyytiä, tässä keittiössä, isojen koirien paikalla se ei ole koskaan *kopkop* vesikuppia viskellyt. Epäilen että suurin osa näistä viimeaikojen askarteluista on johtunut ihan vaan siitä että iso tyttö on joutunut penskahuoneeseen. Niin ne pienet kasvaa. Katsotaan mikä odottaa tänään kotiotullessa, kaksi isoa varjeluskoiraa vai lastentarhatäti-Tara ja pentukoira-Kira & Tuhottu kämppä... ;)
 |
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!