Pöpöpalleroita

Copyrights Kennel WolfMagic

Iiik! Me Kiran kanssa siis mentiin pahaa aavistamattomana, innoissamme eilen Haunisiin ja mitä siellä vastassa oli!? No PENTU! Eikä siinä vielä kaikki, pian autosta putkahti toinenkin pentu! Nehän on niitä näitä mahtavien koiruuksien esimuotoja, ihananällöttäviä, jotka levittävät kavalaa sairautta nimeltä pentukuume. Sitä passaakin jokaisen varoa, ei taida löytyä rokotteita moiseen tautiin. Ilmeisesti paras tähänastisista konsteista suojatua ko. kuumelle, on ns. siedätyshoito, eli ottaa taudin levittäjä kotiinsa hoitoon muutamiksi päiviksi. Se saattaa pelastaa senhetkiseltä epidemialta, ehkä vuodeksi tai jopa kahdeksi, mutta usein kaksi vuotta siedätyksestä tai itse pentukuumeen sairastamisesta on maksimiaika saada suoja. Sen jälkeen valitettavasti tauti voi uusiutua, eli jos vaara on, kannattaa koittaa viimeiseen asti kiertää paikat, joissa näitä veikeitä pöpöpalleroita liikkuu.

Onneksi oma immuniteetti on vielä olemassa, siedätyshoidosta ei ole vielä ihan hirveän pitkä aika ja sain kai jotenkin itseni suojattua ko. kuumeelta ja pysyttelinkin etäämpänä huokailemassa. Kipitettiin kentälle pakoon leikkimään, tämän vähän jo isomman pennun kanssa. Ja sehän muuten leikki! Liekö pentujen läsnäololla vaikutusta asiaan vai oliko supergeelipallo vaan niin kertakaikkisen hyvä ja kotona tehdyt leikkitreenit auttaneet myös asiaan, mutta Kira todellakin leikki. No, on sitä innokkaampaakin leikkiä nähty mutta askel se on pienikin.

Pienen leikkisession jälkeen seurattiin jo osaavamman koirakon toimia kunnes sitten taas PENTU! Pentu, se vähän isompi pieni tuli myöskin kentälle tsiikaamaan menoa, O-ou... Kirakin pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä ja ihan hillitysti, ilman suuria tunneryöppyjä (varmasti paljon hillitymmin kuin narunjatke) pystyikin tervehtimään. Pikkuvahtia sensijaan hiukan epäilytti ja päätti pakitella vähän kauemmas seuraamaan tilannetta.

Ja ällöttävistä pentujutuista takaisin asiaan; Aiheina noutokapula ja este. Saatiin hyvät ohjeet miten  noutoa reenataan, ikäänkuin takaperin, osissa, kuten Hanna jo pentukoulussa opastikin. Kira, joka ei vielä ihan ymmärrä, miksi jotain pitää ottaa suuhun jossain muuallakin kuin kotona, sai tehdä ihan alkututtavuutta kapulan kanssa ja pienellä virittelyllä päästiin jo ehkä viiteen nostokertaan! Wo-hoo! Siinä tuli jo itsellekin lämmin kun ihan oikeasti oli aika kesäinen ilma ja sai vähän liikkuakin... Vai tai eikai se ollut sitä pentukuumetta, joka yritti nousta!? No ei, huh.

Pieni tauko kapulahikoilusta ja esteeseen tutustumaan. Ei muuten ihan helppo homma, kotona kyllä on hypitty heinäkassien, pienten ojien jne. yli, ihan vaan hyppy-säestyksellä. Kentällä se geelipallerokaan ei sit ollu enää niiiin pop, että olisi tehnyt asiasta mitenkään helppoa. Hyppäsi juu, mutta että takaisinkin ois pitänyt hypätä... Voihan tän kiertääkin, varmaan jotain jänniä hajujakin sillä reitillä enemmän. Ai ei vai? No ei sit. Meen ton pallon perään kun ne nyt kerran sitä kai haluaa... Ja sit vast hajujen perään... 

The Nenä. Se on vähän kun diiseli, lämpee hitaasti mutta puksuttelee tasaisesti. Joo,o, niin on, eikä oikeen kiihdy nollasta sataan, ollenkaan, no paitti juu kissan ja rusakon perään. Puheeksi tuli jälki, ja hyvä että tuli koska siitähän pitikin kysellä. Eikun jälkikurssia kehiin, olen lähes 101% varma että se on Kirankin mielestä jo pop.

Loppuyhteenvedon aika ja kyllä kertakaikkiaan sitä suojatason korkeutta koeteltiin, oli nimittäin se pienempikin pentu ilmaantunut mukaan palaveroimaan ja kiipesi melkein syliin asti... Voooieeeeiii, tuoksuikin pienesti pienelle pennulle.. *Oihh...* Kira, joka rakastaa koko maailmaa, tuli myös mainiosti juttuu näiden pienten palleroiden kanssa, ei listinyt, pyöritellyt eikä pörissyt. Nätisti haisteli ja heilutteli häntää. Ainiin ja pääsihän se leikkimään ihan omankokoisensakin kanssa, kun yksi reenikavereista kutsui leikkiin ja voihan vietävä että oli hauskaa. Tai ainakin olisi ollut ellei hölmöt narunjatkeet olisi taas puuttuneet. Kaksikko meinasi vallan villitä kolmannenkin, treenaavan koiran ajatukset, joten puututtavahan se oli. Kaikki hauska aina kielletään. Elämä on. Onneksi kaikkien narunjatkeet oli myös tosi kivoja, Kira kiersi lähes tunkemassa kaikkien syliin. Mäkin oon vähän kuitenkin vielä niinkuin pentu, ja kun kerran nuo pennutkin, niin määäkin.

Jees, kivat reeninkit jälleen, ällöihkuine pentupöpöineen! Koiruus kyytiin ja kotiin. YÄK-käsaldo: 0 (nolla). Jee. Kotiin kun tultiin, oli Tara vähän tärrillään. Kävi hiukan komentamassa penskaa, missä sitä taas on oltu ja haisetkin ihan vieraalle koiralle, ehkä jollekin pennullekin, ärh! Niinhän se teki mätsärienkin jälkeen, jonkinsortin laumaanpalautusrituaali.

Ensvkonloppuna taas, perjantaina tosin ois se yhdenkerran poissaolon, joka tuli myöhäisheränneisyydestä ja -aloituksesta, paikkauskerta, mutta saas nähdä ehditäänkö mitenkään. Luvassa ois kuulemma ainakin superhäiriötreeniä, paikalla on isompikin porukka. Mätsäristä tätä jo haettiin ja hienosti Kira siellä pelasi, joten no worries, hyvähän se olisi mut jos ei päästä, mennään sit lauantaina.

Loppuun vielä pentukuvien, jotka on arkistokuvia, saattelemana Ruuti- ja Maggie-emoille sekä tietysti omalle, maailman parhaalle Äidille;

Superäitienpäivää!