Leidit rannalla

Ihanan rauhallista ja hiljaista. Tuuletin hurisee ja koirut tuhisee. Viimeinen lomaviikko, tai viimeinen lomaosio 2/3 lähti käyntiin. Jossain syksymmällä sitten vielä yksi. Sinne jäi suunnutelmiin myös Kiran virallisten kuvien otto, koirabiili kun päätti ettei koirat ole nyt tervetulleita kyytiin. Takaluukun lukko paukahti lukkoon, jos Elli Koirabiililtä kysytään, lopullisesti.

Otettiin viimeviikon keskiviikkona koirahäkki ja muut koiramaiset vermeet takaosastolta pois, tarkoituksena pestä (Kiran YÄKkällä ei ollut mitään vaikutusta asiaan) alin kumimatto ja päälimmäinen pehmeämpi matto. Ehkä The koira-auto ajatteli hetkensä tulleen. Kaikki koiravermeet poissa autosta... Forever gone!

Damnet! Vaikka toisaalta kuvauskeikkakin voi olla mieluisempi viileämmällä kuin näillä helteillä. Helteillä kivampia kuvia voi mennä ottamaan sensijaan koirille luvallisille uimapaikoille. Tutun vinkkaamana tällainen löytyi ja koska kyseinen tuttu oli etevä vielä kameran kanssa, oli kaksi kärpsyä yhdella iskulla lyöty.

Ei muutakuin aamusta aikaiseen koirat autoon ja menoksi, bensapisteen kautta. Koirut hokasivat reissuunlähdön jostain ajatuskuplasta päänipäältä jossa pyöri kuvia kellukkeista, snorkkeleista, uimahattuja ja sensellaisia. Mitään muuta normista poikkeavaa en tehnyt Kiran jo kiiruulla alkaessa etsiä pyhäpalloa ja sanoi Taralle että kohta mennään!

Aamulla oli mukavan viileää, silti melkein perillä kuului YÄK ja Kira istuessaan katseli välillä kuskia taustapeilin kautta ja välillä alaspäin, vähän korvat harittaen.. Ja kun ne kerran olivat omissa lokeroissaan, kävi siinä sitten niin, että perillepäästyä Kirahan innokkaana kääntyi tietysti pää ovea kohti ja istahti vielä kauniisti odottaessaan. Tästä seurasi seuraavanlainen siivoustoimenpide; Häntä alkoi lakaista yäkkää... Koiruus kiiruusti ulos autosta ja siivoamaan, ensin häntää sitten yäkkää. *Huokaus* Kira malttoi kuitenkin hienosti pysyä paikkamakuulla kun häärisin puolittain auton takaboksissa, Taran vieressä. Ei liikahtanut minnekään.

Sitten ei muutakuin tuttu ja Kira kyytiin sekä menoksi. Siinä kohden Tara sanoi Mikä röyhkeys! Tulla nyt MUN autoon!!!!!?! Oli varmasti ihan pöyristynyt häkissään, kun ei voinut kuin kiromekkaloida. Useamman kerran jouduin tälläkertaa huomauttamaan että ko. kulkupeli noin oikeasti sattui kyllä olemaan jonkun muun kuin sen ja matkaaja oli ihan luvallisesti kyytiin tullut. Loppui se pärinä sitten jossainvaiheessa, aika piankin loppujenlopuksi.

Paikka oli aika mahtava, mäntymetsäinen josta suoraan avautui matala ranta. Tätä mataluutta jatkui ja jatkui! Mahtavaa! Tosin olin täysin vakuuttunut että molempia saisi vähän maanitella polskimaan, kun eivät raukat ennen olleet päässeet vesipulikoinnin makuun. Vielä mitä, sinnehän ne paineli niin ettei narunjatke ehtinyt lahkeita kunnolla ylös kääriä. Tara oli ensin kiinni, mutta päästin senkin lopulta irti kun paikalla ei ketään muita ollut. Metsäntakaa jostain raikasi ammuntaharjoitusten laukaukset, tuli niitäkin samalla siis testattua eikä kumpikaan juuri jaksanut kiinnostua, mitä nyt Tara jossain vaiheessa pohti Kuka peijooni siellä räiskii ja kenenluvalla?!  

Karvahousuilla oli hauskaa. Taralle uiminen oli vähän mystinen juttu, se loikki vedessä kuin kenguru. Tuolta heti allaolevalta kiveltä molemmat kävi myös loikkimassa veteen. Juostiin, pelastettiin geelaria kilpaa, taisteltiin geelarista, juhlittiin ylpeänä geelarin ekana nappaamista kunniakierroksella. Eikä olisi haluttu lähteä pois. Kyllä siinä niitä katsellessä edellisen kirjoituksen, Bernsin toteamus "koiran tunne-elämää voi verrata pieneen ihmislapseen", tuli elävästi mieleen.

Hetki ennen autoonmenoa kuivateltiin vielä rannalla, tuttu yritti ottaa kuvia, joista mun mielestä tuli kaikista varmasti tooosi hienoja, eihän näin mahtavista koiruuksista voi saada huonoja ;) -mutta äärikriittisenä kuvat kokivat tiukan tarkastuksen ja jäljellejääneetkin saivat häneltä kovaa kritiikkiä. Minusta nämä ovat superhienoja!

Superhienoa oli myös se, että Tara toimi paikanpäällä lähes kympillä. Kameratyyppi oli jo ihan ok. sille ei tarvinnyt yhtään kiroilla enää. Tosin tähän luotinkin koska kameratyypillä on itselläänkin eläimiä ja hän on hyvin rauhallinen persoona joka varmasti jo luonnollisesti antaa eläimille niiden tarvitseman tilan. (Kira tosin jälleen oli sitä mieltä ettei mitään tiloja tai rajoja ole, ihana uusi ihmistuttavuus!!) Lisäksi Tara oli se joka pysyi kuulolla paremmin, Kiran vähän haahuillessa mielenkiintoisessa metsikössä.

Toisaalta Tara tekee tosiaan täysillä, kun tekee. Katselin edellisiltana etäämmällä, kun toinen osapuoli kuskasi hevosille laitumelle vettä, Tara mukanaan ja komensi Taran laitumen portille maahan odottamaan. Käveli jonninmatkaa laitumelle vesiastialle, kippasi vedet ja tuli takaisin. Koko tämän ajan Tara teki täysin priimaa paikallaoloa. Seurasi tarkasti kaksijalkaista ja pysyi täysin hievahtamatta. Katso alin kuva. Siinä vieras kuvaaja on jo melko lähellä ja minä hänen takanaan; Maahan-paikka- ja siinä pysyi. Täysin vieras ihminen ihan lähellä, vaikkakin kyykyssä, edessä ja koira makuulla.

Kyllä. Olin siis taas ylpeä pienestä laumastani. Tara kasvoi jälleen henkisesti ja molemmat kokivat jotain uutta. Takaisin tullessa takaosastolla nukuttiin sikeästi. Vähän jänskätti, enkä uskaltanut ihan uimaan asti usutella, kun vesijumppa kuitenkin toi taas ihan erillaista liikuntamuotoa. Tuo paikka olisi juuri sellainen kun Wirmon Johanna Taralle suositteli. Juuri sopiva kunnon kahlaamiseen.

Damn you Koirabiili Elli.. Tosin luin juuri sinilevästä surullisen tarinan. Lue sinäkin se tästä kun oot katsonut kuvat. Kaikki hauska on nykyään vaarallista.

Tässä kuvasatoa, ihan sekalaisessa järjestyksessä. Klikkaa kuvaa niin saat kaikki jonoon auki. Iso kiitos kivasta päivästä ja kuvista Jaanalle!

Rantavahti 

Mun! - Munpas!

Geelari pelastettu - ei hätää!

Do'h! Kumiankka jäi kotiiiiin....!

Mmmmm... Mustikoita....

Märrrrkääääääää!

Uimareille

Kesällä monet koirat käy pulikoimassa. On pakko tunnustaa etten ajatellut tällaista asiaa, ennenkuin nyt, Kepun päivityksestä. Ihan varmaan ajattelemisen arvoinen juttu...

Julkaisu käyttäjältä Aufgeweckt Ykä - Kepu.

Huh huh sentään!

Koirat leikkii pöydän alla jaloissa, keskustellaan suut apposen avoinna samalla äänekkäästi, hampaat yhteen kolisten. Kira varsinkin on todella löytänyt ja ihastunut ääneensä, tykkää sitä kuunnella pienellä ja suurella volyymillä. Melkoista ölinää ja kolinaa...

Eilen ei ollut näin hilpeä tunnelma. Käytiin tekemässä normi peltolenkkiä, lyhennettynä versiona kun oli lämmin. Koirat oli tätä ennen pihalla touhuilleet omiaan ja lenkki sujui suht maltilla. Suht. Kiralla oli oma räkä(geeli)pallo ja Taralla joku pulikka, niitä on nykyään niin monta kun puolet on jakaantuneet puoliksi. Koitin vähän tsempata Kiraa sivulle ja vähän kontaktiin, mutta sitä laiskotti; Vähän sinnepäin ja HAU! -Tee itte, ei nyt jaksa. (On myös oppinut siis komentelemaan, tai löytänyt sen uudelleen. Pentunahan oli varsinainen pirttihirmu) Tara sitten tuppasi sitten väliin, annas kun minä näytän. Lelu lelu lelu, silmät kiilluen. Töni peffa edellä Kiran ja pallonpitelijän väliin. Ajattelin että noooh, katsotaanpas tämäkin esitys. Yksi lelu suussa ja toinen kädessä, joskos tällä... Ja todella, ihan pientä katsekontaktiseuruuta Tara otti. Pari kertaa. Sitten alkoi se mälväys ja hetkenperästä kunnon purut leluun, leukaperien lihakset vaan pullisteli ja vaahto valui suunpielistä. Raivotar... Kierrokset hakkasi siis taas yli punaisen rajan. Okei, Kiralle pallo ja vapaa. Siinä ne sitten jolkotteli, Kira usein pistää maate heinikköön hetkeksi ja haahuilee muun ajan pitkinpoikin. Tara yleensä ravaa määrätietoisesti jonnekin ja jää väijytykseen odotellen Kiraa. Nyt se kuitenkin löi samoin maahan heinikkoon kuin Kirakin. Laittoi mietteliääksi, kun ei ole ennen tehnyt.

Kira vahtii potilasta.

No, päästiin pihalle ja vesipisteen läheisyyteen, jonne ei ollut sen kummoisempi kiire kuin yleensäkään. Tara meni viereen maahan ja puhalteli, nousi sitten ylös juomaan. Seisoi melkolailla omituisesti, mikäs nyt, ja kun siitä kääntyi, alkoi takapää pettää alta; Jaahas, voihan lämpöhalvaus!

Eikun koira nurtsille makaamaan ja vesivadista vesi päälle. Karva hylki tehokkaasti vedet pois eli ensiapua oli tehostettava. Koira viileään (kesäkuumalla onni on viileä kivitalli!) talliin hoiperrellen, takapää raahustaen pahasti ja iso pyyheliina märäksi ja koiran päälle. Siinä sitten makoiltiin ja litkittiin vähän vettä, kun kerran pakko oli, sanoi Tara. Aikansa otti ja aika tokkurassa oli, mutta vähitellen alkoi tokeentua ja tasaantua. Kyllä siinä sydän pomppasi kurkkuun, Tara ikiliikkuja oli yhtäkkiä voimaton. Ensimmäistä kertaa elämässään.

Toisaalta (*jälkiviisauspläjäys*) ei voi ehkä olla ihan kau-hean yllättynyt että näin kävi. Tara herkästi, ihan siis itsekseenkin, käy pihalla pienillä touhukierroksilla ja nyt kun pikkiriikkisen menin vielä kahdella lelulla sen isojen korvien väliä ahdistelemaan. Olkoonkin että tehtiin ihan sivullaoloa ja paria askelta seuraamista. Ei siis mitään intervallireeniä. Plussataan tähän sitten vielä lämmin ilma (ei kuitenkaan helle?) ja musta tiheä turkki.

Kira ei ollut millänsäkään, samasta lenkistä ja puuhasta. Läähätti toki, kuitenkin oli ihan oma itsensä, tyyni mutta hyvin hereillä. Ihmetteli pyyheliinakylmäystä ja Taran pötköttämistä, vahti vieressä vointia.

Ja jälkiseuranta, kaikki ookoo, mee vaan töihin.

Että eipä se ole ollenkaan turhaa toitotusta, näin kesäisin, lämpöhalvausjutut. Ei kannata vähätellä ei. Lämpöhalvauksesta lisää voi lukea vaikka tästä

Tänään tehtiin lenkki Taran kanssa liinassa. Hyvin menikin, rauhassa. Ehkä se on vähän rauhallisempi, toki häseltää muttei ihan niin paljon kuin normisti. Sellainen lasten uima-allas vois olla aika pop. Kestääkö ne kynnet? Harmi kun täällä ei saa enää koiriakaan missään uittaa. Ja pitää myös laittaa harkintaan sellainen froteeloimi, se märkänä ylle viilentelemään vaikka ihan lenkille jo.

Ja taas, jos kokemuksia lämpöhalvauksista, kerro ihmeessä. Tai koiran viilennyksistä ja palautuksista, kuumalla reenaamisesta.