Partiovoimaa

Äh. Kuvat on edelleen kortilla ja korttikin jo täynnä. Josko viikonloppuna, tiedän että palatte halusta nähdä Kiraa ja Taraa eestä, takaa, sivusta, viistosta, ylä- ja alakulmista. Odotus palkitaan pian, ihan varmasti.

Sillä aikaa pieni videonpätkä, kun reenattiin vähän porukalla... No melkeen ainakin. Linkkivinkki videoon, jossa on meille tavoitetta, eräältä lukijalta ;) Melkoisen hulppeaa menoa, ihan poliisimatskua vai mitä. Melkein annan hevoselle isommat pojot, on aikas tyynisieluinen... Tai no ehkä kouluttaja voi saada vielä vähän enemmän pojoja, kun on kaikki saanut noin toimiviksi, erityisesti tuon pahishihailijan. Näin se menee. Mä vielä haaveilen että saisin Kiran vaikka maastolenkille mukaan, ja saankin. Vielä ei ole tullut vaan otettua. Tintti-enkelikoiruushan olikin, se olis ja mielellään tullut viereen seuraamaan kuten tämä videon stara, mutta meidän hevoset oli vaan koulutusvaiheessa, tuohon hevoseen nähden. Ne tykkäs että koiruus vois mennä eellä, vaikka turvaamaan tietä...

Tästä tuli myös mieleen että tosiaan on pitänyt monesti kirjoittaa meidän koko lauman elämästä, hevoset, koirat ja kissat. Niin ja me kaksjalkaisetkin kai siihen jotenkin kuulumme, muttei meidän nyt joka paikassa tarvi aina olla. Ehkä siitä, heti kuvapostauksen jälkeen.


Ps. T & K, erityisesti K, lähettää terkkuja eräälle pienelle kolmiokorvapotilaalle. Hän ehkä tunnistaa itsensä. Elämä voittaa, pikkumies on kohta iso ja vahva, omansa henk.koht.Narunjatke saa taas kyytiä... ;)

3 kommenttia:

  1. Kiitos, elämä voittanee, pikkuhiljaa. Kerron terveiset.
    Ensi viikon perjantaina varmaan nähdään taas? Tämä perjantai jää väliin kun lähdemme sinne semmaan. (Kuunteluoppilaiksi, koska Piskiksestä ei nyt ole muuhun.)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vaan on hieno video. ;)
    Ajattelin ilmoitella (nyt näin julkisesti tällä kertaa), että lisäsin teidät blogissani olevalle lukulistalle. Toivottavasti ette pane pahaksenne. :)

    VastaaPoista
  3. Juu nähdään! Me tehdään varmaan samanlainen maailman avarruskierros ehkä sunnuntaina kuin viikko sitten. Tekee ihan hyvää tälle metsien mimmille ;) Hauskaa semmailua!

    Annika, se on niin päin, että mukavaa jotta päästiin lukulistallesi! Koitetaan viihdyttää parhaamme mukaan! ;)

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!