Sunnuntaireeniä

Iiik. Ilmoittauduin juuri Arfmanin Tottisviikonloppuun, kuunteluoppilaaksi, eli ihan ypöyksin, ei siis edes koiran henkistä tukea mukana! Melkoinen rohkeudenpuuska etten sanoisi.

Mutta se on narunjatkeen ihan hyvä matkata yksinkin joskus ja keskittyä näin ollen rauhassa imemään kaikki kuulema ja näkemä itseensä. Ja odotukset on korkeat, niin paljon on Arfmania kehuttu. Jännää... (Okei, jos joku vielä ois lähdössä tai ottais mut laumaansa mukaan niin.... MÄ TULEN!) ;)

Tänään oltiin Kirtsin kanssa vähän avartamassa maailmaa. Se kun on niin paljon suurempi kuin tää meidän piha, pellot ja The Kenttä.

Koska kaikki saksanhenkinen paimenväki oli suunnannut kanoottinsa kohti Espoon nurkkia, vedettiin kaara tutulle parkkikselle ankkuriin ja lähdettiin hipsimään kohti Raisiota. Kuljettiin Myllyn vastapäistä baanaa pitkin ja kierrettiin jostain takaisin kentälle. Napattiin The Geelari autosta messiin ja mentiin loikkimaan pitkin kenttää. Ohessa vähän tottisteltiinkin ja taas leikittiin. Pääasia oli saada huomio narunjatkeelle + että tietty oli hauskaa. Olihan meillä. Vaikka vähän tosikkokin osaa neiti edelleen olla, vieraissa paikoissa.

Ei oltu kauaa, juostiin autolle Geelarin kera ja köröteltiin Biltemaan. Nappasin vielä siinä parkkiksella Kiran ihmettelemään Biltsin elämää ulkoapäin hetkeksi, ennenkuin lähdin etsimään Kätevä-Isännän toivomaa härveliä. No en löytänyt vaikka kuinka hain. Mitäs siinä sitten kun kotiokohti.

Thö Kenttä. Vain Kira, narunjatke ja Thö Kenttä.
(Marika huom! Ollaan me ahkeriakin joskus!)

Taran päivä ei ole sujunut ollenkaan niin hauskasti. Se on ollut myrtsi, piipannut, ärtsyillyt Kiralle ja miettinyt kuka tai mikä on vienyt kaikki sen lelut, miksi ja minne. Siinä sitä päänvaivaa vähän ahdasajatuksiselle koiruudelle kerrakseen. Haava on onneksi pysynyt kiinni mutta varmanpäälle on varmaan hyvä ottaa. Tara parka.