Onnenamuletit

No nyt on tulossa ehkä maailman hienoin lompakko! (Mut ei kerrota vielä kellekään, tai ainakaan sille kaksjalkaiselle tyypille joka täällä asuu, se heti lyttäs että no et sä nyt tollasia tilaile, höh, no tottakai! Ei se vaan varmaan tajunut miten HIENO tämä tulee olemaan! Ja ei mitään paineita tekijälle, heh heh...;)

Nykyinen lompsa tulee 12 vuotta vanhaksi kesällä. Se on peräisin eräästä Turkulaisesta laukkukaupasta, jonka nimeä en valitettavasti kuollaksenikaan muista, haettiin vyölaukkuja Turun kuninkuusraveja varten vuonna 2001. Samalla reissulla sain lompakon kaupanpäälisiksi, koska silloinen, varmaan elämäni toinen, punainen lempakkoni veteli viimeisiään. Mutta että kiitos vaan laukkukaupalle, erinomaisen hieno sininen DGGL:n lompsa on palvellut menestyksekkäästi (Tosin jonkinsortin reikävikaa siinä oletettavasti on, koska se on aina kokolailla tyhjä?). Alkaahan se olemaan aika reissussa (pääsyypäinä hikiset hevosreissut) rähjääntynyt ja hävettää jo vähän ottaa se esiin, missävaan.

Olen jo varmasti vuoden tai ainakin puoli, kuolannut rakkaimman kaulakoruni loihtijan Miloun lompakkoja omalla kuvalla. Ja se oma kuva, kuinkas muuten, oli alusta asti selvä. Tara ja Kira. Kuvia oli vähän hankala hakea, tarpeeksi hyviä. Tara näyttää tässä paremmalta mitä uskalsin toivoa, kuvanlaatu ei ollut ehkä maailman paras, Kiran kuva taasen on kummityttöni Teean ottama, ja laadullisestikin loistava.

Suojelusenkeli-Tiina tosiaan roikkuu jo kaulassa, mikä olisikaan parempi tapa ottaa junnukaksikko mukaan kuin lompakko, siis silloin kun niitä ei konkreettisesti voisi mukaan ottaa. Mahtavaa! Ohessa vedos tulevasta lompsasta, ulkoasu ainakin lupaa ehdottomasti hyvää, toivottavasti myös sisäinen puoli. Koirakaksikko on joka tapauksessa onnentuojiani, joten ties vaikka tälläkin saralla, vaurastuttakoot lompakon sisäisen puolen! ;)

Vetokisa

Tämän myötä hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti! (Kuvattu 28.4.)

(Testissä Huntersmartin vetosilmukka, tai toinen osa siitä. Hyvin toimii!)

No HupSiStA!

Piti kirjoittaa ja kirjoitankin kyllä tuosta lauantain reenikerrasta, mutta nyt on pakko ensin kertoa mitä aamulenkillä tapahui. Kierrettiin normisti peltolenkkiä, tuulisessa ja kylmässä, syksymäisessä kevätsäässä, Tara ja Kira pinkoi tietysti eellä ja minä tepastelin perässä. Päästiin puoleen väliin ja yhtäkkiä kuului kaamea PLUMPSIS! Sitten näkyi surkea vaakatasokorvakoira, joka oli ihan uppeluksissa kaulaa myöden ojassa. Minä tietysti kauhuissani huutamaan kaikenlaisia selviytymisohjeita ja varmasti kellukkeitakin olisin viskellyt jos kädenpäässä olisi ollut. Tara taas ei osoittanut minkäänsortin vesipelastusviettejä, vaan tuijotti silmät ympyräisinä ihmeissään vesipetoa ja minua vuorotellen, varmasti miettien että mitäs ihmettä nyt tälläkertaa...

Hupsista...

Taralle ei ole tainnut ikinä käydä noin. Eikä se ole varmaan ollut itseasiassa uimassakaan. Sensijaan se taas on ottanut kerran jos toisenkin sähkärit hevosten aidoista ja paennut senpäiväistä mekkalaa pitäen jonnekin hyvänmatkan päähän aidasta. Ekan kerran panikoin että sinne meni sitten hukkaan koko hukka, vaan ei kuitenkaan onneksi, kunhan vaan otti hatkat riittävän kauas pahasta aidasta.

No, Kira kuitenkin hanskasi tämän, ehkä vähän yllättävänkin "talviturkin riisumisen" ja kömpi ojasta ylös, ravisteli reippaasti ja tuumasi että hupsista vahinkoja sattuu ja eikun letsgou menoks taas! Alkusokista selvittyäni pieni vahingonilo taisi hiipiä naamalle ja alkaa ihan ääneen naurattamaan. En kyllä oikeasti tiedä edes mitä tapahtui, taklasiko Tara Kiran ojaan vai menikö utelias nuori hukkanen liian lähelle reunaa. Ei tainnut suurempia traumoja saada koska hetken päästä oli hengailemassa vähän isomman ojan reunalla... Ehkä pian pitää kaivaa se snorkkeli ja räpylät esiin ja mennä sinne koirauimalaan.

SPL-Hauninen, HUI...

Taitaa tulla agi-koira Kira-koirasta, kiipesi äsken pirttipenkille viereen istumaan...

Lauantai aamupäiväsellä kuitenkin kiivettiin autoon ja huristeltiin Turun SPL:n Haunisten kentälle treeneihin, joiden vetäjänä toimi Marika. Bongasin Marikan sivut Dog Sport Centerin FB-sivuilta ja kun huomasin että Marika puuhailee viikonloppuisinkin, ajattelin että sehän passaisi enemmän kuin hyvin ja ängettiin Kiran kanssa mukaan.

Kyllä se vähän jännitti, suunnata nyt oikein sakemannien plantaasille! Tässä kun ollaan edelleen aikaslailla alkutaipaleella oleva (wannabe-sakemanni)harrastaja (vaikka itse rotua onkin iänkaiken jo kotona ollut, mutta...) tuntuu sekajoukoissa jotenkin helpommalta hengailla, joskus vaan lienee syytä siirtyä hiukan mukavuusalueiden ulkopuolelle, eihän sitä tiedä jos siellä kuitenkin vaikka ihan viihtyisi.

Mieleeni nimittäin palautui mm. elävästi ko. plantaasista se, kun Taran ollessa ihan pieni, oltiin menossa palveluskoirakentälle sakemannien viereen ja paikalle ekan kerran tullessamme kysäisin vieressä olevan auton henkilöltä että missäköhän mahtaa olla se palveluskoiraporukka, henkilö katsahti vähän turhautuneen näköisenä ja huokaisi; Jaa,a, minulla on SAKSANPAIMENKOIRIA... Tuli vähän pönttö olo. Niin, niinpäniin on kaketi meilläkin, mutta en minä sitä nyt kai kysynyt. Löydettiin onneksi kuitenkin omin neuvoinemmekin sitten sinne palveluskoiraväen viherikölle, SAKSANPAIMENKOIRAMME kera... Nou haard fiilings, kunhan vaan tämä jäi mieleen ja lentäväksi vitsiksi... ;)

Tällä THE Kentällä (varmaan kohta Kiran kanssa ollaan karkoitettuja ko. kentältä jos tätä vielä hetken jatkan...;) oli ihanan rauhallista, vain muutama koirakko, huh. Kaikki oltiin eri tasoisia, me ehkä enemmän erottuvina alkutaipaleen kävijöinä, mutta Marika hanskasi hienosti tilanteen yksilöiden kaikki sopiviin tehtäviin. Piti tietysti myös selvittää missä mennään ja mikä on suunta. Ihan alkutekijöissähän me. Kira on sivulla vähän vinossa, peffa ulkona. Seuratessa tuppaa käymään samoin. Marika kysyi, tuleeko meistä isona jotain vai hengaillaanko me vaan, lähdetäänkö siis hiomaan asioita vai onko se niin nokonuukaa? Tuumasin että en tiedä vielä mitä meistä isona tulee mutta mitä sitä sinnepäinkään vaan tekemään, yrittää ainakin pitää, varsinkin kun näin pienistä ja toisaalta vielä helpoistakin asioista tehdä oikein, on kiinni, hiotaan vaan! Ja onhan se tosiaan helpompaa viilata nyt kun ollaan muutenkin alkutaipaleilla, kun sitten joskus myöhemmin, jo opittuja pahiksia pois. Ja olihan tästä jo Hannankin koulussa puhetta. Joissain asioissa vaan pitää nipottaa, ei auta, pitää se minunkin nyt oppia.

Korjattiin siis Kiran sivullaolopaikkaa vähän taaemmas jotta koira ei hakisi niin helposti vinoon kääntymällä vähän eteen. Tehtiin seuraamista ihan parin askeleen pätkissä. Hetki tätä, meni ihan kivasti ja sitten pidettiin paussi. Hienoa, olin kovasti mielissäni että meidät passitettiin paussille. Sitä mielestäni näin nuori koira tarviikin. (Ai oliko ennakkoasenteita hikipäässä reenaavasta joukosta? Nooo... Ei kai... ;) Ulkokentällä olikin kiva mennä reunoille tutkailemaan hajuja, se antoi oikeasti vähän lepoa päälle treenien väliin. Sisähallissa tauot meni vähän istuskeluun, huokailuun ja ehkä pienoiseen tylsistymiseen. (Yritän tässä kai nyt oikeasti vaan tsempata itseäni ulkokenttien vesisateisiin ja myrskytuuliin. Tiedän että tulen vielä kaipaamaan sisähallin kattoa ja seiniä, tuulen ja sateen piiskatessa ja pohtiessani koiraharrastuksenkin järkevyyttä vs. vaikka pitsinnypläys...)

Ja eikun treenit jatkukoon; Seisomistreeniä! Se on ollutkin ehkä se hankalin, joten vinkit ja avut otettiin ilomielin vastaan. Koitettiin lelun kanssa ensin muttei lelu paljon vieraassa paikassa taaskaan kiinnostanut. Vaihto siis makupaloihin, se toimi. Meni ihan hyvin. Kunhan narunjatke muistaa laittaa käden alaspäin ettei tule liukumäki-efektiä ja koiran peffa maahan. Tässä kohden olisi varmasti ollut helpompaa jos se lelu olisi ollut JEEEEE, kotonahan ne onkin, joten eiköhän tätäkin päästä kotona paremmin työstämään. Sitten luoksepäästävyys, joka meni superhyvin! Makupalapalkan avulla mutta kuitenkin. Kiran mielestä kun kaikki ihmiset on NIIIIN mukavia, että on melkoinen koitos olla menemättä jo vaikka ihan itse tervehtimään tulijaa, eikä epäkohteliaasti istuapönöttää paikallaan. Sen perään paikallamakuu jossa toiset koirat sai ainakin häiriötreeniä kun Kiran kanssa piti vähän tassusta pitäen olla ja tehdä, makupaloja syötellen. Ihan hienosti, loppua kohden vähän herpaantui, ajan venyessä. Kotona koitetaan lyhyemmissä pätkissä, useammilla erillisillä toistoilla saada varmuutta ja jaksamista. Kyllähän me tätä jo irtonaisena All4dogsissa treenattiin ja meni paljon paremmin, mutta nyt on ollut taukoa tässä (laiska minä) ja sekin näkyi. Heti laiskat kärähtää, täälläkin.

Ja loppuun vielä yksi luoksetulo, taas jännitti minne koiruus ehkä pinkaisee kun ei enää ollut seiniä ympärillä ja vieraassa paikassa, pihalla, irti... Apua... Pinkaisihan se luokse mutta ihan kohdalla alkoi jo hajut kiinnostaa enemmän.

Mitä oli vaikeaa; Leikkiminen. Kira ei leiki vieraissa paikoissa. Kotona kyllä, vaikka miten kauan ja vaikka millä. Vieraissa paikoissa se on vähän totinen. Ohjeeksi saatiin etsiä lelu joka nyt oikeasti innostaisi leikkimään, treenien välissä palkkana, kentällä pitää olla kivaa! Totta, tämä on ollut pieni ongelma jo silloin ihan eskarissa. Ei sitä nyt jaksaisi leluilla leikkiä kun on niin paljon muutakin kivaa. No, nyt se otetaan päänvaivaksi. Narunjatkeelle siis. Selvittää mikä on Kiran paras lelu ja sen kanssa treenataan kotona enemmän ja toivottavasti  pian myös muuallakin.

Mikä oli helppoa; Olla. Kiran kanssa on helppoa olla ihmisissä, se osaa olla mielestäni hyvin "maailmalla". Kun täällä metsissä asutaan, on täällä aika rauhallista ja hiljaista, ei ihmis- tai koirahäiriöitä tai muutakaan. Silti Kira käyttäytyy hyvin ihmisissä. Se on ehkä se kaikkein tärkein asia. Sen jälkeen kaikkea on helppo harjoitella ja opetella.

Yhteenveto: Tykkäsin ja uskon että Kirakin. Kiitos Marika, lauantaina tullaan taas! THE kentälle! ;)

Ainiin, lisää mätsäreitä bongattu;

Ei liikaa!

Tänään tsiikataan Kiran kanssa yks uus juttu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Sillä aikaa voi lukea vaikka Juha Kareksen jutun Koiraa ei saa rikkoa, liian aikaisin liikaa vaatimalla.

Hyviä, joskin pitäisi olla aika selviä, muistutuksia ihan itsellekin tässä välillä. Vaikka me nyt niin tosissaan treenaillakaan, silti huomaa alitajunnassa välillä toisten edistyksiä, tekemisiä ja osaamisia lukiessa ajattelevansa että mitäs me osataan? Tuo on nuorempi ja osaa jo vaikka mitä!

Ei, ollaan iloisia siitä että toiset osaa ja iloisia siitä mitä me ja te osaatte. Ei meillä ainakaan ole kiire minnekään, kyllä me ehditään ja sitäpaitsi hauskaahan tämän olla pitää. Tara on hyvä esimerkki taas siitä että jokainen kehittyy omaan tahtiinsa. Tara on kouluttanut minulle pitkää pinnaa ja hyväksymään vähän erillaisetkin luonteensärmät. Opettanut että myöhemminkin ehtii ja oppii.

Tavoitteita ja suunnitelmia on hyvä olla jotta on suunta ja ajatus, mihin pyrkii, mutta niistä ei voi tai saisi pitää itsepintaisesti kiinni ja niiden kanssa on joustettava jos niikseen tulee. Aina ei myöskään voi olla hyvä päivä tai sopiva fiilis tehdä jotain, silloin tehdään vähän vähemmän tai ei ole maailmanloppu olla tekemättä kokonaan, kunhan ei tule tavaksi. ( => Älä tee tänään mitään, minkä voit tehdä huomennakin...)

Se oli hyvä että otettiin Kiran kanssa töiden takia vähän taukoa treeneistä. Se vähän väsyi tai kyllästyi. Hannakin näki ja varoitteli ettei tule vaisua alisuorittajaa. Hanna tsemppasi ohjaajaa, innostumaan enemmän koiran suorituksista ja innostamaan koiraakin. Joo,o, on se totta, kotona ollaan avoimempia. Pitäisi vaan antaa lupa itsellekin hyppiä ja villiintyä innostuksesta ympäriinsä kun menee hyvin, *JEEEEEEEEEEE!* Niinkuin tenavana, se kävi aika luonnostaan. Mutta nyt on sentään aikuinen, pitäisi osata käyttäytyä hillitysti julkisilla paikoilla? Ai ei vai? Ei päde koirien oppikoulussa? No hyvä, paljon mukavampaa ollakin vähän lapsellinen. ;)

Kyllä, itsensävillitsemiskurssi olisi siis paikallaan, mutta kyllä koirassakin oli muutoksia. Kotona se on ihan toisenlainen. Mutta me tehdään ihan lyhyitä pätkiä, joka päivä, aina muiden juttujen ja tekemisien ohessa. Viedään hevosille vettä tarhaan ja siinä ohessa otetaan sivu-maahan-sivu-sivu-sivu-vapaa! *JEEEEEEE!* Ja taas hetkenpäästä vähän jotain muuta ja vähän jotain samaa ja *JEEEEEEEEE!* Kotona se tekee tosi hyviä pätkiä, (useimmiten) oikein itse ehdottaa, tulee sivulle ilman käskyä seuraamaan ja hakee kontaktia, haluaa loistaa. Tai sen herkkupalkan. ;)