The Nenä!

Pahapaha fasebuukki heitti taas kertakaikkisen hianon virikeidean koirille kun spk-ryhmässä eräs vinkkasi, että kourallinen raksuja mukaan ulos, raksut hankeen ja koirat perään! Minähän heti otin neuvosta vaarin ja viskelin raksuja pisin hankia, edellisiltana, iltatallin yhteydessä.

Tulos oli sitten se, että Tara otti kunnon nelipisteloikan suoraan raksujen päälle. No, vähän haastetta sitten heti kun lumivyöryn alle jääneet piti etsiä vähän syvemmältä... Tara jätti haettavat oman onnensa nojaan, mitäs hyppäsivät, ja loikki pulikkansa kanssa muualle mutta Kira sensijaan jäi nuuskuttelemaan nurkille ja pian olikin täysetsintäsessio menossa! Wo-hooo!

Syksyllä kokeiltiin kasvattajan kannustuksista vähän jäljentekoakin, mutta koen olevani itse siinä niin pihalla, hyvistä etäohjeista huolimatta, etten ehkä ole paras suunnannäyttäjä toiselle asiasta pihalla olevalle. Verijälkeä pääsin noin satavuotta sitten koiraleirillä kokeilemaan edesmenneen Sipuli-mäyräkoiran kanssa ja vaikka jo sana VERIjälki tuntui penskaiässä jotenkin karmaisevalta, oli kokemus aika hauska ja meidän ykköshiirivahti-sylimakkara-Sipuli hoiti jäljestyksen ihan mallikkaasti.

Syksyllä käytin miedompaa NAKKIjälkeä ja kyllähän se parin kerran jälkeen tuntui siltä että meillä molemmilla pieni haju asiasta oli, Kiralla ja mulla. Joku kokenut ja ehkä jopa ihan kokemattomampikin olisi tosin vierestä katsottuna voinut saada hyvät naurut touhuistamme, jo siitä kun koitin olla taitava ja jälkiä tehdä tyylillä; Jalka ylös ilmaan, nakinpala jäljelle jääneeseen kengänkuvaan, kova tasapainokamppailu-kungfu-huitomiset ja heilumiset, tasapainon saavuttaminen, yhden jalan varalla ja seuraavan jälkipaikan otto, jalan lasku ja sama taas uudelleen. Ei se varmaan oikeasti näin vaikeaa ole eihän? Niinpä... :) Kira pakkasi vähän hosumaan ja viipottamaan ohi nakkipalojen seuraavalle jäljelle, muuten kyllä etsi kovin ja olisi jatkanut aina pidempäänkin. En uskaltanut pitkiä tai vaikeita kyllä tehdäkään kun lyhyistäkään ollut kovin varma.

Haloooo, täällä lumivyöryn alle joutunut raksu, save me!

Raksujen haussa kuitenkin Kira oli hyvin keskittynyt ja rauhallinen, nuuskutteli ja etsi, hurrattiin aina kun yksi lumivyöryn alle jäänyt raksuparka löytyi ja Kira palkitsi itsensä pistelemällä sen poskeensa. Kehut superetsijä otti vaatimattomasti hännänheilautuksin vastaan ja jatkoi rauhassa etsintää. Wau! Tästähän ne meidän tavoitteet lähtee, Kira The tuleva Etsijäkoiraliiton jäsen!

Kävi Tarakin sitten pari hotkimassa mutta sen toiminta on aika... Ei kovin keskittynyttä. En tiedä onko sen nenässä joku vika vai onko se nenävika ihan kokonaan siellä korvienvälissä. Esimerkiksi käydessään jossain taka-alalla kinoksissa kakkoshädällä, se tiputtaa lelunsa ko. paikkaan ja asiansa toimitettuaan juoksee hurjaa kyytiä pois tapahtumapaikalta, tänne etupihalle. Tässä vaiheessa se sitten hetken leikkii juoksemisesta innostuneen Kiran kanssa kunnes muistaa lelun ja panikoi sen häviämistä hyörispyöriksellä.

Jos olen lähistöllä tapahtumaa todistamassa, muistutan kertomalla mitä hetki sitten tapahtui, tähän riittää yleensä sana pulikka. Tara pinkoo hurjaa kyytiä takaisin wc:n- ja lelun katoamispaikalle ja on innoissaan lelun löytymisestä.

Sitä on melko vaikeaa tämänkaltaisessa tilanteessa tsempata, jos kannustat "Hyvä!Hyvä! Etsi etsi!" - se villiintyy enemmän sinkoilemaan päättömästi kuin rusakko pitkissä, sinkoaa sata kertaa sekunnissa lelun ohi, yli ja melkein alikin, eikä varmasti löydä mitään. Jos vähän painostavasti komentaa ETSI! - Se menee lyttyyn, lukkoon. Ainoa keino on sanoa nätisti "Eeetsippäs pulikka..." ja odotella... Joko se etsii tai etsii aikansa ja alkaa kyllästyä ja häslätä muuta. Ja jos lelu on ollut vaikka edellisillasta asti lumihukassa, voi tämä tovi venyä niin pitkäksi että kävelen sitten tyynesti kahden metrin päähän, otan lumesta pilkottavan lelun ja innokkaasti (tai vähemmän innokkaasti) heilutan sitä ja intoilen että Täääällä pulikka!! -ja riemu repeää, "Jeeeeee! Mä löysin, mä löysin!!!" ja taas mennään, pulikka suussa ympäriinsä. Kesällä heinikossa pellolla homma toimii kutakuinkin samoin. Monta kertaa se saattaa häntä pystyssä touhuten ja haistellen mennä ihan lelun vierestä.
Onkohan tämä korvienvälijuttuja vai nenäjuttuja?

Joka tapauksessa Kiralla tuntuu olevan The Nenä, joka haistaa ja vielä lisäksi The Aivot, jotka jaksaa ajatella ;) No, en nyt lähde kyllä Taraa mollaamaan, koska se on taas toisenlaisissa asioissa hyvä. Vaikkapa oppimaan lelujen nimet mikä on tietysti myös hyvinkin tärkeä taito. Se tietää kuka leluista on pallo, kuka pulikka, (suurin osa kyllä kuuluu jo pulikoiden sukuun) erottaa putsputsin ja ilmeisesti nyt myös huippuärsyttävän wubban! Lisäksi se hiffaa ja oppii tiettyjä asioita käytännössä heti. Että ei se tyhmä ole, mutta ei ehkä jaksa tulisieluisena kauheasti pähkiä maailmanmenoa. Sen kanssa ei oikein voi odottaa että se hiffaa jos se ei heti hiffaa, koska sitten se ei jaksa enää hiffatakkaan.

Ovat siis aikalailla vastakohtia, musta yö ja harmaa päivä. :)