Pari yötä kun meni yskiessä, alkoi puhti olla aika vähissä päivisin, mutta perjantaina päätin kuitenkin kerätä energiarippeet kasaan vielä illalla ja lähteä kurkkaamaan pikaisesti valmennusta, jossa alunperin minunkin piti hevosen kanssa olla mukana. Vaihdoin hevosen koiraan eli nappasin Kiran mukaan, kaksi kärpästä samalla iskulla, uusia paikkoja ja autoilua. Enpä sitten ajatellut koira jo hihnassa ja auto lumesta esiinkaivettuna, että saattoipa siinä takaovet olla hiukan jäässä viikon seisomisen jälkeen, lämpötilojen jojotessa ylös-alas. Nyhdin ovia eikä mitään tapahtunut. Kirakin oli jo hyvin hiffannut että pian sulloudutaan taas tuonne ja oli selkeästi sitä mieltä että joo, ovet on nyt kertakaikkisesti niin jäässä että parempi olla menemättä ollenkaan.
En antanut periksi vaan ehdotin Kiralle väliaikaismatkustusa etupenkin jalkatilassa. Siinä se kökötti hyvin närkästyneen näköisenä ja kallisteli voimakkaasti kuskin penkkiä kohden. Okei, ei sitten ja taas nyhtämään takaovia joista toinen sitten aukeskin jo. Koiruus sylihissiin, kyytiin ja eikun menoksi. Päästiin noin kymmenkunta kilsaa kun kuulin että toinenkin takaovi oli sulannut ja "aukesi". Pikkupysäys, ovi kiinni ja eteenpäin. Päästiin kaupungin sivulaitamille asti ongelmitta kunnes yksissä isoimmissa valoissa alkoi yhtäkkiä korvan juuresta kummuta vaimea mutta päättäväinen "Mmmmmmmmuuuurrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr" ja jota seurasi kolme topakkaa HAU:ta. Jahas ja mitäs nyt sitten tapahtuu, tunkeekos joku valoissa jo liian lähelle? Todennäköisempää kuitenkin oli että takapenkkilainen A) heräsi nokosilta ja hämmentyi ikkunanäkymästä monine autoineen ja valoineen joka puolella tai B) yleensä aina nukkuu takapenkillä ja nyt olikin hereillä, kokien tilanteen jotenkin uudeksi... Epäilen ensimmäistä, kaupungilla kuitenkin risteyksissä on palloiltu pimeälläkin sen verran ettei pitäisi olla aivan uusi juttu. No jäi onneksi siihen risteykseen se tilanne vaihtoehtoineen eikä sen jälkeen enää pöristy.
Kurvattiin vielä kaupan kautta, kipaisin hakemassa suklaalevyn pieneksi kiitokseksi heppatuttavalle ja treenattiin samalla autossa yksinoloa. Hyvin sujui. Kaupanpihalla myös vähän talsittiin ja ihmeteltiin kaupan ylhäällä heiluvia lippuja sekä lippunarujen kolkotusta. Rohkeasti Kira suuntasi ihan lipputankojen juurelle katselemaan korkeuksiin ja se oli sitten sillä kuitattu. Matka jatkui vielä vähän ja perillä käskin takapenkkiläisen odotella pienen hetken kun ihan äkkiä vaan käyn maneesissa vilkaisemassa ja toimittamassa sulkaalevylähetyksen sekä napsautin ovet lukkoon. Arvatkaas mitä siitä seurasi? No, ehdin sen pienen hetken maneesissa istuskella, sitten kuulin että jonkun autossa alkoi varashälytin soida. Alitajunnassa myös omat herätyskellot, onneksi vähitellen, O-Ou ja äkkiä ulos. Pienesti kauhunsekaisin ajatuksin olin, enpä ole ennen häläreitä ko. autossa käyttänyt ja pieni epävarmuus niiden poispäältä kytkemisestä siis oli. Eka painallus sai onneksi auton hiljaiseksi ja ovet auki. Taas pieni hetki toteamiseen että hälärin aiheuttaja oli ookoo eikä kovasti järkyttynyt tilanteesta, kunhan nyt vain halusi ilmoittaa ettei ehkä ole sopivaa jättää näin pientä koirakersaa autoon odottelemaan, ihan yksikseenkin vielä! Sitten alkoi sisävalot vilkkua discon lailla, iiiik, hälytintila oli siis jotenkin edelleen päällä! Ovet kiinni ja lukkoon ja auki ja tilanne... Ratkesi! HUH! Huh huh. Onneksi ei saatu mitään kaaosta ympärillä aikaiseksi moisella ääniefektitempauksella! (Sorry vaan paikallaolijat!) Kaikki hevoset eivät ehkä ihan ihastuneina moista olisi haluneet kuunnella.
Käytiin sitten vielä tepsuttelemassa ympäri pimeää maneesin ulkopuolista päkstageosastoa ja moikkaamassa vähän vieraitakin hevosia tarhoissaan, mikään ei pelottanut. Yhden ohikulkevan tallityttöhäiriökin hanskattiin mutta toisen kerralla yltiöystävällisyys vei voiton kun Kira olisi niiiin kovin halunut mennä kertomaan miten hauska oli(sikaan ollut) tavata...
Aika pian lähdettiin taas takaisin kotiakohti, ei ehkä ollut hyvä idea tässä vaiheessa flunssaa jäädä kylmään istuskelemaan vaikka houkuttelikin. Koukattiin vielä toisenkin kaupan kautta, tällä kertaa muistin että mulla on autossa elävä saksalainen vartija. Sitten vähän ennen, ehkä pari kilometriä, aikalailla ilman varoituksia tuli YÄK-kä... Se oli vähän masentavaa, meidän molempien mielestä. Sormet kohmeessa puhdistelin auton takapenkkiä navakan pohjoistuulen tuuletellessa hajuja pois. Päätin myös samalla laittaa tilauksen siitä all-side-takapenkin suojasta kulkukoira.comiin menemään, vaikka onneksi tällä kertaa yäk-kä ei jalkatilaan ja penkinreunoille onneksi mennytkään.
Melko vaiherikas reissu siis. Olin kyllä kovasti ylpeä pikku-harmaasta taas, sehän kun toimi hienosti siellä vieraalla maaperällä. Ei haukkunut, ei pelännyt, ei häslännyt, mitä nyt vähän järkkäsi meteliä pihalle, mutta mahtuuhan sitä meteliä maailmaan.
Joo. Huomenna on sitten se monen koira- ja eläinraasun painajaispäivä. Nämä onneksi tottuneet ammuskeluun jo pienissä määrin kun metsästäjät tässä nurkissa paukuttelevat silloin tällöin, eikä se aiheuta minkäänsortin kiinnostusta niissä. Eli jäljelle jää välkkyvät ja vinkuvat. Olen aika luottavaisin mielin, enemmän ehkä huolissani Ami-hevosesta, sen mieli kun muutenkin on kovin järkkyväinen silloin tällöin ja karsinan ikkunaa on vaikea peittää, ehkä pitää kuitenkin ulkoapäin kokeilla, vaikka pyyheliinalla tai jotain, ettei näe illan välkkyvaloja.Toivottavasti ihmiset ovat tarkkana ja karkukoiria ei tänävuonna sitten olisi ollenkaan. Koirat ulkona varuiksi kiinni ja sisälle hyvissä ajoin!
Reipasta 2013 vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!