Taran klinikkareissu

Kauhuskenaariotaipuvaisena hyypiönä, mielenrauhan takaisin tasaaminen vaati sitten nopeaa klinikkareissua Taran ontumisen tiimoilta. Klinikaksi valikoitui suositustiedusteluiden jälkeen Vettori - Turku ja aikakin löytyi pikaiseen, seuraavalle päivälle. Tätä ennen olin jo lämmitellyt asian tiimoilta käymällä itsekin tohtorissa, hakemassa paketillisen syötäviä laastareita. Liekö siis omienkin hermojen hallinnassa pientä treenaamisen varaa...

Koko reissu pisti ihan hiukan jännittämään, Tara kun ei lukeudu näihin vieraita rakastavaan persoonaan. Luotin kuitenkin siihen, että nämä tohtorit ovat nähneet vastaavia ennenkin ja luotin myös Neiti Kuuma-Kaisaan. Matkaan lähdettiin siis reippain mielin, puts-puts henkisenä tukena. (Jos puts-putsia ei ole vielä esitelty, on se siis ponien bootsi, josta on tullut kovin rakas lelu, molemmille. Onneksi puts-putseja on useampi ja molemmille riittää. Ponit pakkaavat kyllä jo jäämään ilman...) Matka sujuikin yllättävän leppoisasti siihen nähden, miten vähän Tartzan on matkustellut. Tosin penskana se jo reissasi hyvin. "Bigdeal? Ajella autolla, ei oo ei, miks ois".

Paikalle päästyämme ja aikansa ensin parkkipaikkaa hakiessamme, se löydettiin pienen kävelymatkan takaa ja Taranteli oli kovasti innoissaan (ei ollenkaan epävarman tai pelokkaan oloinen). Kuonokoppa laitettiin jo varuiksi autossa "Ääääh, pois tää.." mutta unohtui pian kaupungin vilinässä. "Autoja, kamalasti autoja ja ihmisiä ja kaikkea!" Hipsittiin kohti kohdepaikkaa ja sitten se tulikin eka stoppi. "Ai sisälle? Ai minne ja miksi? Miksei voida olla ulkona häh, mä mielummin oon kyllä ulkona. Että ei käy? No jos sä meet sit eka..."

Taju taskussa...
Ilmoittautuminen meni niin kauan hyvin, kunnes vastaanottotäti kurkkasi luukusta ohjeistaessaan vaa'alle menosta, "Sussiunakkoon kuka sieltä tulee?!?! HAU HAU HAU HAU HAU!!!! HAU!" Vaaka oli tiiviisti seinässä, kulmassa kiinni ja minun mielestäni mukava vastaanottoihminen tarjoutui ottamaan vaakaa vähän irti seinästä, jotta olisi helpompi punnituksessa käydä. No, Taran mielestä ikkunasta yhtäkkiä kurkkiva vieras ihminen ei ollut yhtään mukava vaan hyvin epäilyttävä ja volyymi senkun nousi, "Nythän se siis tulee tuolta ovesta jo tänne! Ei hätää, mä haukun sen takaisin tuonne omaan koppiinsa! HAUHAUHAURÄYH!"  ..... .... Oookei...

Tuumasin että ei vaa'an paikka ole ongelma, Tara kyllä siihen menee jahka saa vedettyä vähän happea suurien mielipiteidensä ohessa... Ja kun mukava epäilyttävä! vastaanottovirkailija vetäytyi takaisin omaan tilaansa, oli Tara tyytyväinen ja kiipesi vaa'alle, tosin varuiksi vähän kyräillen..  (Okei, Taraa ole tällaisella ko. vaa'alla punnittu ja Kiraakin se ekan kerran kummastutti, eikä Tinttikään aikanaan siihen heti pompannut, Tara vaan on niin suoraviivainen koira, etten edes sillä hetkellä miettinyt, meneekö se vaa'alle vai ei, tottakai menee). Lukemat heitteli 29 ja 31 välillä, tästä napattiin sitten keskiluku, 30kg.

Siinä ootellessamme ja Taran tiukasti istuessa jalkojeni välissä vahtien, mietin ekan kerran, vähän kyllä huvittuneena kuitenkin, että mitäköhän tästäkin tulee... Taraa ei tilanne meinannut huvittaa yhtään, vaan kyllä senkin tiukka olemus vähän murtui, kun kaappasin kainaloon ja tuumasin että neiti viulunkieli voisi vähän jo relata. Siinä kohden kävi sellainen viiden sekunnin naamanpesu-hännänheilutusoperaatio, kunnes tiukat vahtiasemat piti taas ottaa takaisin ja vahtia! "Jokainen sitten hoitakoot oman tonttinsa, nih!"

Kun kutsu tuli, piti tietysti taas ilmoittaa siitäkin suurilla kirjaimilla. "Hei! Taas uusi ihminen, vieras ihminen, mene pois HAU - HUS HAUHAU!" No ei mennyt pois ja vastahakoisesti me mentiin tämän uuden ihmisen omaan huoneeseen kylään. Siitä sitten alkoikin jonkin hetken kestänyt kovaääninen koiran puheenvuoro. Eläinlääkärimme Karoliina oli kyllä erinomainen paikallaan, hyvin pitkäpinnaisesti ja tyynesti suhtautui melko jyrkkäsanaiseen juttutuokioon ja päästiin hommassa eteenpäin sensuroitua tekstiä pärisevän koiruuden mielipiteistä huolimatta. Koiruus oli kuitenkin niin pinkeässä mielentilassa (adrealiini taisi kivuta korkealle jo autoon hypätessä ettei ontumista ollut enää tietoakaan...) ettei tunnustelulla oikein mitään selkeää informaatiota saatu aikaiseksi. Vej. oli ylhäältä kuitenkin vähän jäykähkö joten koira kuviin vaan. Pienen pähkinnän jälkeen tuumasin että otetaan ne viralliset sitten jo samantein, ehditään vielä ennen eläke- ja vanhuusiän tuomia muutoksia.


Oih ja voih, mitä ihmettä tapahtui...?
Tara siis päiväunille ja kuvaamoon. Oli hassua miten niin energinen ja viritetty koira oli aivan löysänlötkeä, kaikesta tietämätön, kun käänneltiin ja väänneltiin, vieraankin voimin, sopiviin kuvakulmiin. Kuvattiin meiningillä päästä häntään ja pääsääntöisesti A-luokan kuvia tulikin. Tohtori kehui että oli erinomaisen ja jopa harvinaisen priimaa, (rotunsa edustajaksi) siistiä kuvaa. Mikä mahtavinta, Kennelliittoon matkaavat kuvat lähtivät arviolla  0/0 ja A/B!!! Wo-Hoo! Ainoa ja se, mikä mahdollisesti ontumaa aiheutti, tehden mahdollisesti lievää hermopinnettä, oli rintarangan keskivaiheilla T5-T6 nikamavälin kaventuma ja lievä spondyloosi. Asiasta kuulemma ei ainakaan tässä vaiheessa tarvinut vielä huolestua, hoitona oli vaihtaa pannan tilalle valjaat ja tarvittaessa kipulääke sekä koiran pitäminen hyvässä lihaskunnossa.

Siskokin oli jo meitä vastassa ja piti vähän kysellä että "Ootkos tuttu vai etkö, ettäs et ookkin tutuksi naamioitunut vieras klinikkahenkilö kuitenkinko?" - mutta melko nopsaan krapulaa poteva, vähän surkea koiruus tuumasi että tuttu se varmasti kuitenkin on, ei ehkä pöhnässään jaksanut mekkaloidakaan. Siispä Rimadylit mukaan ja kotiokohti. Matka meni hyvin, jossain välissä taisi vähän huipata tai pahaolo iskeä, mutta yäkkää ei kuitenkaan tullut. Kotosalla potilas oli vähän levoton, nukkui-heräsi-piippasi-vaelteli, nukkui kuitenkin pääosin. Kira ihmetteli kovasti että mikäs tota nyt vaivaa, "Miks se on mörtsi, miksei se tuu leikkii, ihme mölliäinen..." Ihan iltamyöhiin napattiin pienen ruokasatsin kanssa kipulääke, illalla paikat särki selkeästi, varmaan tiukka puolustus- ja vahtiasemakin oli tehnyt osansa.

Miks toi ei leiki mun kaaaaa?
Seuraava aamu valkeni kuitenkin taas ihan omana Tarana itsenään, reippaana ja yltiövauhdikkaana, ja mikä parasta; Ilman epäpuhtauksia! Tehokasta lekurointia siis ettenkö sanoisi!

Kiitos Vettori - Turku, rauhallisesta ja ymmärtäväisestä asenteesta, ihan mukaviahan kaikki olitte, vähän vieraita vaan... ;)

Onkos teillä kokemuksia spondyloosista, miten on asian kanssa elelty ja pärjätty, olisi mukava kuulla taas kokemuksia ja ajatuksia.

Mahtavaa ettei hurjat kauhuskenaariot kuitenkaan olleet totta, silti pieni peikko mielessä tepsuttelee, kehittyykö tilanne mihin suuntaan? Näin liikkuvalle, energiselle koiralle olisi kuitenkin sen (ja samalla taas jonkinsortin omakin henkilökohtainen, pieni ) maailmanloppu joutua rajoittamaan liikkumista. Toivotaan ettei tähän jouduta ja ollaan nyt iloisia + jännätään Kennelliiton virallisia ajatuksia.

2 kommenttia:

  1. Mikä toi tollai laatta on tossa oikeen puolimmaisessa röntgen kuvassa?

    VastaaPoista
  2. Tuo suorakaiteenmuotoinen, hännän vieressä, Taran pesulappu! ;) No ei, se on varmaan joku merkki, siis röntgentädin kuvakasettiin laittama, Tara varmaan itse olisi kertonut että joku taisteluvamman kiinnihitsauslevy... Onneksi ei kuitenkaan ;)

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!