Koiran omistuslait

Ihan pieni kevennys raskaan murheen keskelle. Itseasiassa piti kirjoittaa tietysti pikku-Kiran päivistä ja Tarankin, mutta nyt on vaan sellainen hetki ettei saisi mitään kovin selkeää ja järkevää ulos. Olo on jo hiukan kevyempi, järki alkaa voittamaan vollottavat tunteet ja tiedostaa, että Tiina-mummelin tarvitsema viimeinen toive ja palvelus on tehty. Nyt ei vanhusta kolota eikä väsytä.

Tosin sensijaan toisaalta tuli vielä murheellisia koirauutisia, nuoren koiran elämän lyhyys on ehkä aina sellaista, mitä järkikään ei voi mitenkään ymmärtää, miksi niin pitää olla. Jaksamisia pikkukoiruuden omalle ihmiselle, onneksi nämä meidän kanssa polkua jatkavat ovat erinomaisia lohduttajia. Suosittelen siis kaikille, jotka joutuvat vanhan karvakorvaystävänsä tai elämän epäreiluudelle nuoren tassuttelijan menettämään, pentu- tai myös aikuiskoiraterapiaa! Se on hyvin tehokasta.

Kira on ollut mainio, se räväkästi vaatii huomiota ja remuaa tuoden täyttä elämää koko kämpän täyteen. Samoin Taran täysillä tai ei mitään - asenne pellolla kirmatessa tuo aina hyvän fiiliksen. Elä tässä hetkessä täysillä nyt, älä murehdi huomista tai eilistä, nyt on vain tämä päivä. Koira todellakin on ihmisen paras ystävä ja tarpeenvaatiessa lohduttajakin.

Ja vielä ne koiran omistuslait. Ei ehkä ihan noin mustavalkoista, mutta koiran pointti; Keep it simple! (Josta meidänkin olisi toisaalta hyvä ottaa mallia...)

1. Jos pidän siitä, se on minun.
2. Jos se on suussani, se on minun.
3. Jos pystyn ottamaan sen sinulta, se on minun.
4. Jos se oli minulla juuri äsken, se on minun.
5. Jos se on minun, se ei saa koskaan näyttää olevan sinun.
6. Jos pureskelen jotain palasiksi, kaikki palaset ovat minun.
7. Jos se vain näyttääkin siltä että se on minun, se on minun.
8. Jos näin sen ensin, se on minun.
9. Jos leikit jollakin ja laitat sen maahan, siitä tulee automaattisesti minun.
10. Jos se on rikki, se on sinun.


1 kommentti:

  1. Elämä voittaa ja tuo päivä ja hetki kerrallaan elämä on se mitä nuo kaikki eläinystävät opettavat.
    Täälläkin mennään hetki kerrallaan, taas tuli muistutuksena se, että huomenna ei ehkä sitä ystävää olekkaan. :-/ Koitetaan hoitaa näitä muita ja iloita pienistäkin ilonpisaroista.
    Boppana löysi taas oikein hienon aartemuksen: puukorista mun ikivanhan pipon! Sen ilme on aina niin ylpeä kun se tulee jokin hieno aarre suussa sitä näyttämään! :)
    Kehua pitää ja sitten se on tyytyväinen, se on oikea "löytökoira"!

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!