PAM!

Viimeistään nyt alkaa olla se aika käsillä, kun osan koirista hermoja koetellaan todenteolla, uusi vuosi raketteineen. Pelkääkö koirasi, toivottavasti ei, mutta jos pelkää, koirien geenitutkimuksella on menossa aika ajankohtainen tutkimus, ei muutakuin osallistumaan.

Melko ihmeissäni luin täältä somen ihmeellisestä maailmasta ihmisten intoilua, miten heidän koiransa rakastaa raketteja ja tulee aina mukaan katsomaan kun niitä ammutaan. Osa näistä koirista haluaisi ottaa raketteja kiinni tai käydä ampujan koipeen kiinni. Niin... Niinpäjoo. Koirallahan on myös äärimmäisen hyvä kuulo. Tuli nyt vaan mieleen. Ja vaikka yksikään näistä rakettikoirista ei niitä pelkää, huomenna taas faceseinät täyttyvät kadonneista koirista. Ehkä ne sitten ovat vain lähteneet ottamaan niitä raketteja kiinni...

Vahinkojahan voi aina sattua, yllättävän suurissa määrin kyllä sitten sattuukin. Joka tapauksessa;

Parempaa tulevaa vuotta kaikille, pitäkäähän ne rakkaat karvakorvanne turvassa!



Oiva ahkio-aihio!

Talvi on ihmisen parasta aikaa ja rohkenen väittää että muutamien karvakorvienkin. On valoa, on kuivaa, on lunta, on kivaa, on kaunista, puhdasta, happea. Joskus ehkä vähän kylmäkin mutta joka asiassahan on aina ne huonot puolensa joten turha takertua siihen sen enempiä.

Viime talvena oli hirveä polte laittaa minarit jalkaan ja kiitää Taran perässä pitkin peltoja. No ei se ollut niin helppoa, vanhoissa minisuksissa oli ilmeisesti jotain vikaa, olivat varmaan vuosi(kymmenien)en kuluessa jotenkin pilaantuneet ja epätasapainottuneet... 

No mutta entäs pulkka?! NJ voisi pyllähtää kyytiin ja suurin tapaturma olisi ehkä kyytistä kellahtaminen, melko matalalta tipahtaminen siis. Tuskin suurta vahinkoa syntyisi? Viimeinen silaus pulkkakuumeelle oli sitten Rähinäryhmän postaus jonka kuvissa pulkalla oli selkeästi aika iso hyvänmielen rooli. Joo, pulkka oli saatava. 

Kätevä Isäntä muisti että vajassa oli tallessa vielä vanhat aisat, koirien siis. Perään tuumasi että ahkio parempi, pulkassa joutuisi istumaan polvet suussa. Olin kyllä sitä mieltä että pulkkaankin vielä mahtuisin, mutta samapa tuo. Etsittiin siis ahkiota. Löytyihän niitä. laidasta laitaan, kohtalaisen hintaista ja käsittämättömän kalliita. Syvää ja matalaa, hyvää ja vielä parempaa.

Bongattiin lopulta Tarjoustalosta sopivanoloinen ja päätettiin että Joulupukki oli unohtanut toimittaa sen perille. Siispä jälkitoimituksena Kätevä Isäntä hoisi homman ja pian oli kohtalainen kevytahkio pihassa! 

Aisojen kiinnitystä ei vielä sen kummemmin tässä vaiheessa pohdittu, toisenlaiset valjaatkin ehkä pitäisi sitten hankkia. Hyvään alkuun päästiin kuitenkin vähän vapaammilla vermeillä eli liinalla ja Taran nykyisillä DC Zero short - valjailla.

Varsoja erinäinen nippu onkin jo ajolle opetettu, mutta koiran opetus ajolle... Aivan hulvatonta touhua! Ei meinannut naurusta tulla loppua! Ensinnäkin, miten helppoa! Ne ei paljon perässä tulevasta välitä, ei tarvi totutella eikä esitellä että tällaista tälläkertaa, sopiskos, ilman hepulihalvauskohtauksia (No harvemmiten ne varsatkaan, mutta, get the point..).

Tässä tyylinäyte, HD:stä pääsee katsomaan vähän laadukkaamman version. Videosta editoitu hillitön hihitys, vuolaat kehut ja kannustukset pois. (Ja kuvattu siis sunnuntaina, 28.12.)


Kun Tara sai juonenpäästä kiinni, se hölkötteli todella kuin konkari, mutta aika ajoin se juonenpää meni kadotukseen ja sitten pyörittiin vaan ympärillä, niin että narut ja jatkeet oli aivan sekaisin ja solmussa. Joka tapauksessa tämä ahkio-aihio on varmasti kehityskelpoinen! 

Kirankin kanssa kokeiltiin pätkä, vähän vahingossa se taisi lähteä melko ammattimaisin ottein tehtävää suorittamaan, Taran jälkien perässä. Kun jäljet kääntyivät takaisin, Kiran meno tyssäsi ja se oli sitä mieltä että me kaikki voitaisiin istua siellä pulkka-ahkiossa. 

Joka tapauksessa ihan älyttömän hauskaa! Suosittelen kaikille, jotka vähänkin miettivät! Ainoa ongelma taitaa vain olla tämä lumitilanne, joka uhkaa taas jäädä vesisateiden alle :( No, onneksi talvea on vielä jäljellä, ehkä tulevan vuoden talvi on parempi kuin tämä pian jälkeenjäänyt! 

Me kaikki...

... pidämme koiramme kiinni, mutta silti tämä porukka työllistyy pian taas ylitöiksi asti. Etsijäkoiraliiton FB-sivuilla oli hauska koirien esittely joulukalenterina ja jokaisessa esittelyssä myös vinkki, miten helpottaa näiden hakukaverien työtä. Pitäkäähän koirista kiinni. Narunjatkeella suunnitelmissa tänään pitää vähän muustakin kiinni, erään toisen blogin innoittamana, katsotaan kuinka käy ;)

Julkaisu käyttäjältä Etsijäkoiraliitto.

Lahjat


Vai että muka Joulupukki... Sen punaisen kylpytakkinsa kanssa, hahhah,
sellasta ole olemassakaan. Ja jos on, se on parempi että pysyy sekin ukko omalla tontillansa.
Mä vahdin kyllä, haukkana, ärrrrrrrkele....!






Whaaaaaaaat?!?! JP:tä ei ole olemassakaan?
No daaaaaaah... Ihan varmasti on. Just eilen se kävi
ja meinattiin jäädä ilman lahjoja, kiitos vaan Tara ja  kirometelis...
Mut onneks mä oon ollu kiltti, pelastin joulun ja ne lahjatkin.

Joo. Kutakuinkin noin se tais mennä. JP pysäsi mersunsa (missä porot ja petterit?!) kanssa tiehaaraan, Tara piti hirveän kirokappelinsa ja JP tuumasi että tuollaisella käytöksellä ei lahjoja tipu. Koirat jäi kotio miettimään asiaa kun me kaksjalkaiset mentiin naapuriin putsaamaan joulupöytä. Takaisin palatessa vastassa oli kilttejä koiria. Onneksi pukki ei ole niin tiukkapipo kuin eräs tummanpuhuva sakemanni... 

Paketeista paljastui jättihirvennahkaluut, sellaiset pesäpallomailan kokoiset. Käteviä kun naudan vastaavia ei voi syödä. Nämä antaa vastusta ja puuhaa useammankin päivän. Sitten oli pari pehmopakettia, nehän on yleensä tylsiä (kunnes viimeistään vanhempana niitä oppii todella arvostamaan) mutta tämän kaksikon mielestä kaikkea muuta. Toisesta paljastui pehmeä karvapallo, joka piti vähän samanlaista ääntä kuin ne possut. Toisessa oli vesiwubba joka sai ajaa kestävän ja vinguttoman pehmiksen asiaa.

Tuntuivat olevan mieluisia, ensin Kira kuritti karvapalleron hengettömäksi ja lopuksi Tara vielä varmisteli urakan. Sitten kyräiltiin vähän, josko se toisen lelu oli sittenkin vähän parempi ja vaihdettiinkin niitä. Illalla mentiin nukkumaan lelut kainalossa, ilmeisesti hankinnat olivat siis onnistuneet. Oliko teidän koirut olleet kiltisti? 


Luukku nro 24

Jouluaatto, s'il vous plaît, luukku nro 24 Kannattaa klikata sitä HD-kirjainyhdistelmää niin että pääsee katsomaan vähän parempilaatuisena ja isompana. Ja kajjarit kaakkoon, se musiikki on ehdoton suosikkini. Ne koirat myös, jostain kumman syystä ;)

Oikein Hyvää Joulua, teille kaikille, koiruuksinenne. Seuraavaksi sitten lueskellaan ja kirjoitellaan niistä joululahjoista, ellei punakynä ole heilahtanut liikapaljon... ;)

Joulutervehdys ja sen vaikeus

Ranea odotellaan joka ilta. Ei vaan näy. Se meni sinne minne Tintti-Enkelikoiruuskin, joskus sitten mekin mennään ja nähdään ne kaikki. Ei auta, ei ne usko, varsinkaan Tara. Tara venaa ja venaa, iltatallissa ovella. Räpsä-kissakin odottaa ja etsii. Hengailee meidän kanssa paljon enemmän nyt kuin ennen. Niin mekin sen kanssa. Näin sitä sitten mennään tästä taas eteenpäin. Yhdellä vajaalla mutta taas vähän tiiviimpänä.

Joulu on tänävuonna lähempänä kuin koskaan. Mitä teidän koiruudet toivoisivat, jos ihan vapaasti saisivat toivoa, joululahjaksi? Geelareita, ultraäänipehmiksiä, räsyjä, luita, ruokaa, pehmeitä petejä, rapsuttavia käsiä?

Jos Tara saisi valita, luulen että se haluaisi lahjakortin hierottavaksi. Eihän se voi sitä ilmaista eikä vielä hierottavanakaan myöntää että taatusti siitä tykkäisi, neiti pinkeämieli, mutta olen varma että se tykkäisi. Tekisi taatusti hyvää tuollaiselle ikiliikkuja-viirupäälle. Ehkä lahjakortti Wirmon Vipeltäjiin olisi paikallaan. Se vaan on vähän sellaista haasteellista, vaatii vähän muutakin kuin pelkän lahjakortin, Tara nimittäin.

Kira... En oikein tiedä. Kiran mielestä kaikki on kivaa. Se olisi onnellinen ihan mistä vaan. Hankalampi tapaus siis! ;)

Yritin väsätä joulutervehdystäkin. Perinteisen kortin muodossa. Ei siitä mitään tullut, kun ole luntakaan. Sitä on ainakin hyvä syyttää tästä. Silloin kun oli ihan vähän lunta, älysin kuitenkin ottaa eräänlaisen tallentimen mukaan lenkille. Meidän joulutervehdys on vähän erillainen kuin ihan perinteinen, tällä kertaa. Osa tärkeistä ihmisistä on sen jo nähnyt, osa näkee jouluaattona. Muistathan siis seurata meidän joulukalenteria, sieltä se nimittäin paljastuu, aattoluukun takaa...

Rane


Koirien juttuja joo, mutta pieni muistelo THE Kissan muistoksi sallitaan. Rane oli kuitenkin
koirienkin ystävä, vaikkei ne haluaisikaan sitä ääneen sanoa. Kissa ja koira ei voi olla ystiksiä. Vai voiko? Onko tämäkin jo so last season - ajattelutapa. On. Kyllä nämä olivat ystäviä, jollain tasolla. Ehkä vähän eritavoin kuin Tara ja Kira toisilleen, mutta ehdottomasti ystiksiä.

Rane, kinuskinvärinen kissaeläin tuli taloon ja talliin vähän Nipsu-mittarimadon jälkeen kesällä 2001., täyttämään avoinna olevaa hiiripartion päälikön paikkaa. Rane oli silloin vielä pieni, ihan pieni pörröeläin. Vähitellen siitä kasvoi reipas hiiripartiolainen, joka nopeasti täytti vapaan päälikön paikan.

Ekan kerran tämä Merikarvian kasvattikatti kantokopastaan koiran nähdessään sai sähisevän hepulin ja siinä samalla kynsi Narunjatkeenkin käsivarret rullalle. Mitäs kurottelin samaan aikaan esiin kun mittarimato-Nipsu laukkasi korvat lepattaen paikalle katsomaan uutta tulokasta.

Äkkiä näistä kahdesta tuli frendit, vähän niinkuin Topi ja Tessu. Sitten tuli Tintti, jonka mielestä kissat oli niin ookoo, että yritti epätoivoisesti adoptoida pennukseen vähän myöhemmin Ranen oppipojaksi saapunutta Räpsä-kattia.

Tintti, Nipsu ja Rane oli ok. Mutta Rane ja Räpsä ei meinanneet olla. Rane oli kauhuissaan kun musta räkänokkarääpäle tuli sen apajille. Narunjatke meinasi jo luovuttaa mutta lopulta Rane hyväksyi lajitoverinsa.

Sitten tuli Tara ja myöhemmin Kira. Uteliaita pentueläimiä, hyvin ärsyttäviä korrektin Ranen mielestä. Rane kuitenkin oli aina askeleen edellä näitä otuksia ja jossain vähän ylempänä, ylimielisesti häslääviä koiria katsellen.


Jos jollekulle ei ole vielä auennut, olen koiraihmisiä. Silti kaksi kissaa ovat tehneet allekirjoittaneeseen vähän isomman vaiktuksen. Toinen oli Nörtti-Pete, hiirenharmaa valkoisin merkein, kaunis kissanpoika, jonka sisaruksineen emo hylkäsi ja allekirjoittanut adoptoi ja ruokki pipetillä parin tunnin välein, ympäri vuorokauden. Tästä pesueesta Nörttti-Pete jäi kasvattiemolle asumaan, tosin hyvin lyhyeksi aikaa. Eräänä kesäviikonloppuna, pikkuruinen ja ujo Nörtti-Pete oli sijaishoitajan kanssa kotona ulkosalla ja hetkellisesti aivan väärässä paikassa, tiellä. Samaan hetkeen osui myös viikonloppuautoilija. Se hetki oli kohtalokas NP:lle.

Pitkään meni ilman erityistä kissaa. Sitten tuli Rane josta tuli erityinen, NP:n tavoin. Kinuskinvärinen, valkoisin merkein. Se ei tunkenut väkisin syliin tai jalkoihin, se oli rauhallinen ja mietteliäs. Kiltti ja melko tottelevainenkin. Se tuli aina kuullessaan vieraan äänen pihalta katsomaan kuka tuli ja oli muuten varmasti maailman paras kissa tekemään eteentulon! Se tuli aivan suoraan eteen istumaan ja tapitti siinä, harjoittaen "otammminutsyliiiisi" - hypnotisointitaitoa. Jokainen uhri pelkäsi että se loikkaa siitä syliin. Ei loikannut. Se vain odotti ja tuijotti.

Sellainen oli Rane, The Kissa, Kingi. Rane alkoi kuitenkin vanheta silmissä ja tuli aika tehdä jotain isoa ja vaikeaa kissaystävän hyväksi. Niinpä matkattiin saman eläinlääkärin luokse, joka Tintti-Enkelikoiruuden saatteli sateenkaarisillalle. Paljon ei tarvittu kun Rane oli jo mennyt menojaan, kuten kissoilla on tapana. Voisin kuvitella sen hiukanneen lähtiessään; Aikansa kutakin. 


Lääkettä kuumeeseen

Noniin, mun vuoro avautua, kun Tara kerran viimeksi. Kira ehkä sitten seuraavaksi.

Meillähän on ollut joskus jotain muitakin saksalaisia kuin nämä kolmiokorvat ja koirankuljetinkaara. Nimittäin sellainen putkikassikoira, tai koiria. Pikkukoirista ne on niitä THE koiria. Kaikki tietää, jotka ovat tutustuneet. Ego on isompi kuin 5 sakemannin, mutta se sympaattisuuden määrä, se on jotain sellaista, joka jää metrin pituudelta sydämeen.

Niitä on ollut jokunen, joista voit lukea lisää tästä. Varmasti joskus vielä tuollaisen maastonakin pienet tassunjäljet vipeltävät pitkin pihaa, muttei vielä. Silti voi harrastaa jonkinlaista itsekidutusta ja klikkailla mäykkypentuja ruutuun.

Ilmeisesti Kira on kuulostellut pää kallellaan taas liikaa ja tullut siihen tulokseen että moiseen pentukuumeeseen on ehkä puututtava. En oikeastaan tiedä miksi, koska uskoisin että ne molemmat olisivat innoissaan pienestä putkikassityypistä. No, jokatapauksessa pentujuttuja on palautettu mieleeni, ihan konkreettisestikin.

Noin puolet kenkävarastostani (joka ei ole kyllä hirmuisen suuri) on tuhottu. Se sisälsi mm. yhden lempikesäsandaalini, toiset perussandaalit, parit lenkkarit... Turvakengät olivat osoittautuneet turhan koviksi. Pohdin kenkien marinoimista jollain ei-niin-houkuttelevalla (onko teillä testituloksia tällaisiin?), mutta päädyin lopulta laittamaan ne vain turvaan.

Pitkään meni hyvin, mutta... (Aina se mutta!) Tänään oli uusi ylläri. Pentu talossa olisi tällaista - muistutus. Astianpesukoneen johto poikki. Jo toistamiseen! Olkoonkin että eka kerta taisi oikeasti olla pentuaikana, eikä sitä kai sitten oikeastaan edes lasketa. Tämä kyllä jo todellakin lasketaan. Johto on nimittäin pentusuojattu, eli noin metrin korkuudella maasta, reilun 5cm matkalta esillä. Eli rohkenen väittää että tällä kyseisellä johdolla ei edes provosoida pientä tihulaista tuhotöihin.

Kätevä isäntä ei ollut kovin iloinen... "Sun koiras oli taas hajoittanut"... Hmph. Sou? Tyhmästi tehty, ois voinut olla tekemättäkin, mutta saa(t)han sen korjattua. Kai. Tai uuden. Kai. ? Ja miten niin taas?

Kyllä se salaa silti vähän jurpi. Että miksi. Ja se taaskin. Mikä murrosiän jälkimaininki nyt on menossa. 6h yksin ihmisistä silti kaksin lajitoverin kanssa. Sitä ennen hoidetaan hevosia, lenkkeillään ja tottistellaan, tai muuten vaan virikkeillään. Sen jälkeen hoidetaan hevosia ja virikkeillään. Miksi pitää myös tehdä tihutöitä? Huomiseksi on pakkasessa kongit syväjäätymässä ruokatäytteellä. Luut olis hyvä, mutta ei oikein arvaisi jättää kahdelle keskenään. Jos kuitenkin tulee arvuuttelua kumman on ja onko molemmat vai just se toinen, jonka toinen sai. Parempi etteivät ratko moisia keskenään, ihan vaan varuiksikaan.

Taitaa tästäkin rapsahtaa punakynämerkkaus, tai parikin jo. Joulunalla. Oivoioi...

(Mut me vähän illalla taas reenattiin. Ja siinä se perhanan sisäinen pentu oli aika proo... Siitä saa sinikynää ja se ehkä hyvittää vielä pahat teot...;)

(Ainiin, se joulukalenteri, muista sekin, sinne tästä. Ärsyttääkö se biisi, on varmaan sanomattakin selvää että se on narunjatkeen suosikkijoulubiisi...♡)

Taran puheenvuoro

Selvennykseksi; Kira ei nuku tuolla takana, jäystää palloonsa...
Jaahas, että oikein mullakin on haukkumisvuoro joskus sentään täällä, ihme! Tolla Narunjatkeella on kova tarve täällä aina olla suunapäänä, kertomassa muka meidän juttuja, meiltä mitään kysymättä kuitenkaan. Kyllähän se nyt on selvä, että jos kerran on meistä kyse, niin meidänhän niitä juttuja pitäs haukahdellakin perkules.

Että jos nyt totta haukahdellaan, niin ei meille kummia kuulu. Vettä on kovasti sadellut, ei se meitä haittaa mutta toi NJ tuntuu kovasti siitä toisinaan lämpöä ottavan. Kuuluu piipittävän että pakkoko se on kuraturveliejuista vetää miljoonaa läpi niin että rapa roiskuu. Kokeilis itsekin joskus, vois yllättyä! Nimittäin silloin kun juostaan niin juostaan LUJAA, ihan sama mitä rapakoita tai heinikoita sitä edessä on!

Mullahan on yleensä nykyään sellaiset valjaat joista lähtee pitkä liina ja liinan päässä on sit taas, no kukapa muu kuin se narunjatke. Välillä se huutaa eteenpäin ja välillä ettei niin lujaa. Koittais päättää, mä kerkeä oottelemaan kun on kiirus. Jossain vaiheessa se sit sentään irrottaa ittes ja sithän mä paan ton Kiran juokseen... Juokseen ja LUJAA! Se ei vaan koskaan pysy perässä. Ressukka haastaa ja yrittää ihan tosissaan, mut mä meen siitä aina ohi niin että heilahtaa. Sit se suuttuu, luovuttaa ja nostaa takatukkansa pystyyn. Pönde. Mä oon kyllä aikamoinen speedyqueen, vaikka ite sanonkin. Ihan turha tulla mulle haasteleen, kauheen paljon muutenkaan mitään. Pinna palaa meinaan aikalailla heti.

Niinku yks aamu tai aamupäivä, NJ noita kopukoita hoiti, laitto niille takkia niskaan ja kuskas ulos. Kyllä on vähä-älystä porukkaa ne muuten, kun eivät ite osaa tulla ja mennä, niinkun me. Ja aina laitetaan aitaukseen, ei ne tajuu ees pysyy pihalla, niinkun me. No mut kuitenkin, me sit Kiran kanssa venataan siinä tallin ovella ja sit juostaan eellä aina sinne aitaukselle. Siinä kun hengailtiin ja venattiin niin ihan yhtäkkiä, vaikka mäkin aika tarkka mimmi meinaa oon, niin joku tipahti fillarilla postilaatikolle! Postimies tulee aina autolla, sen mä tiedän, mutta toi siis ihan ninjana tippu taivaasta, täysin äänettä! Ja koska sillätavoin hiippailee, ei voi olla puhtaat jauhot pussissa sanon mä! Pärähdin sit tietty että hittojako hiivit ja vielä mun postilaatikolle! Sanoin oikein isosti, lensi pulikkakin suusta kun niin paljon otti aivoon. Sit aika isosti alko kuulua sieltä tallistakin meteliä, kauhea karjuminen että tänne ja sinne ja ei sinne ja heti tänne ja päläpäläpälä. No kyllä se oli sit mentävä ja pysyttävä aloillansa vaikka oisin mieluusti vähän vauhtia antanut sille hiipparille.


Sit seuras puhuttelu, aina joo niitä puhutteluja kanssa piisaa joo, että miten noloa ja noin ei voi tehdä kun se oli paikallisuutisten postitäti ja pelästy varmasti eikä koskaan enää tuo meille paikallisuutisia. No mistä mä oisin voinu tietää ketä se oli, kyllä mä sanon että epäilyttävä oli! (Okei, sorry postitäti!)


Sitäpaitti mä tiedän että se on oikeesti kuitenkin tyytyväinen vaan, muutenhan se joutuis pelkään että kuka tulee jos mä en pitäs vähän vahtia täällä yllä. Tosta Kirasta siihen ei oo, tai no kyllä sekin joskus huutelee että kuka siellä... On se joskus ihan oikein vahtihaukahtanutkin, mutta ei se oikeesti... Se on niin penskakin ja vähän vellivillahousu. Kerran kun tuli jotain hälytysjuttuja myyvä hiipparikaksikko tohon pihalle aidantaakse, mä huusin niille ettei täällä muita häläreitä tarvita kun kerran mä jo oon ja pari kirosanaa päälle. Ne pelästy ja usko, mutta niin pelästy Kirakin ja häipy kun piaru myrskytuuleen! Mua meinas alkaa naurattaa, pidä siinä sitten pokkaa ja oot tiukkana tunkeilijoille. Kira meni oventaakke odottamaan tota kätevätyyppiä, että se tulee hanskaa tilanteen, ettei vaan sattuis mittää. No ei satu, kun mä oon paikalla, ainakaan mun laumalle, mä pidän siitä huolen, Kirastakin.

Sais se vähän ottaa mallia musta. Ehkä se tossa, kun vähän kasvaa vielä. Tai en tiedä, mähän oon jo penskasta asti ollut sitä mieltä että jokainen hoitakoot oman tonttinsa eikä tartte tänne oikeestaan tulla ollenkaan. Joskus toi narunjatke siitä sanoo, että Kira on fiksumpi kun ei meuhkaa niin että räkä lentää, mut toisinaan se sanoo siitä että se sais olla vähän tiukempi. Niinkun mä. Mut ei ne koskaan oo tyytyväisiä, noi narunjatkeet. Mä oon tyytyväinen kun mun vahtialueella kaikki on niinkun pitää, ponit aitauksissaan ja ylimääräiset pois huudeilta. Niin ja kun saa ruokaa ja luita. Ja tietty pulikat, pallot ja sensellaset, ne on tärkeitä ja. Joo. Sellasta se on joo.

Nyt tarttis lähtee tsiikaamaan huudit ja talliin, että ne kopukat on siellä loosseissaan ja kissat kanssa. Me mennään sinne yleensä vähän myöhemmin, mutta mä alan nyt jo varmuudenvuoksi vihjailla, että toi kakskoipinen saa homepeffansa penkistä ylös. Se on vähän ku toi Kira, aina saa hoputtaa. Kira kyllä saa villahousuihinsa nopeemmin vauhtia onneks. Mut ehkä mä vielä pääsen kertoo ihan ite näitä kuulumisia ja hauskaa joulunodotusta ny sit kuitenkin, se kai on tulossa kun kysellään välillä että mitä halutaan joululahjaksi... ... ... ... .. No nyt muuten rupes vähän jännittään, että kuinka käy. Kun kuulemma pitää olla kiltti jotta saa lahjan? Merkataankohan toi paikallisuutistätijupakka nyt sitten punakynällä? Mut mähän olin kiltti kun vahdin omaa laumaa? Vai häh?


Kun hevosrintamalla...

... tapahtuu, on koirarintamalla hiljaisempaa. Täällä blokissa siis, ei täällä, missä koirat oikeasti sijaitsevat. Ei, meteliä ja menoa riittää kyllä.

Bongasin lohta hakiessani hauskaan uutuus(? - voi olla myöskin meille metsissä asuville uutuus, vaikkei muille enää olisikaan?) tuotteeseen, Hurja-sarjan 200g lihapötköihin! (Nää ois niin sen pienen mäyriksen ruokajuttuja!) Hirveen kätsy koko, nimittäin Taralle. (Ai ei ihme että koira tuskailee painottomuuden kanssa, kun käytetään tuollaista ruokakokoa? No ei, kun...) Tara on lihotuskuurilla. Se pudottaa kovin herkästi ikiliikkujana lihansa. Aamun 500g liha-aterian oheen heitettiin nyt 100g lihaa lisää ja miten kätevä se onkaan näistä 200g pötköistä 2 päivälle ottaa. Aikaisemmin käytettiin MUSHin lihapullapalleroita, mutta jotenkin tää toimii nyt paremmin, toistaiseksi ainakin sillä kannalla. Joo. Ja sit iltanappuruokaan lisätään rasvaa, broiskun rasvaa. Se vaan pukkaa tekemään hajuhaittoja, eli varsin maltillisesti pitää käyttää. Pitäs joskus tehdä joku ruokajuttukin, sitä on varmaan suunniteltu jo vuasi, ellei kakskin. Niin se aika kuluu, kohta on jo taas uusi vuosi.

Mut sitä ennen on joulu. En kuulu jouluhypettäjiin, lähinnä se kaupallisuus ja hermopinnassa pinkovat ihmiset aiheuttavat sen. Koska ilmat eivät ole luoneet minkäänlaista joulu- tai edes talvimeininkiä, on joulukalenterikin unohtunut. Kaivoin sen kuitenkin tuolta pölyistä esiin, ettehän te kuitenkaan muista mitä niiden luukkujen takana oli, en minäkään muista. Eli se on vähän niinkuin uus siis taas. Olkoon vaikka sitten niin, että yllärinä joissain luukuissa voi olla ihan uusikin juttu! Kannattaa siis jäljestää luukulta toiselle, ei sitä koskaan tiedä, jouluhan on ihmeiden aikaa... ;)

Niin, sinne joulukalenteriin siis tästä

En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei h...