Joulutervehdys ja sen vaikeus

Ranea odotellaan joka ilta. Ei vaan näy. Se meni sinne minne Tintti-Enkelikoiruuskin, joskus sitten mekin mennään ja nähdään ne kaikki. Ei auta, ei ne usko, varsinkaan Tara. Tara venaa ja venaa, iltatallissa ovella. Räpsä-kissakin odottaa ja etsii. Hengailee meidän kanssa paljon enemmän nyt kuin ennen. Niin mekin sen kanssa. Näin sitä sitten mennään tästä taas eteenpäin. Yhdellä vajaalla mutta taas vähän tiiviimpänä.

Joulu on tänävuonna lähempänä kuin koskaan. Mitä teidän koiruudet toivoisivat, jos ihan vapaasti saisivat toivoa, joululahjaksi? Geelareita, ultraäänipehmiksiä, räsyjä, luita, ruokaa, pehmeitä petejä, rapsuttavia käsiä?

Jos Tara saisi valita, luulen että se haluaisi lahjakortin hierottavaksi. Eihän se voi sitä ilmaista eikä vielä hierottavanakaan myöntää että taatusti siitä tykkäisi, neiti pinkeämieli, mutta olen varma että se tykkäisi. Tekisi taatusti hyvää tuollaiselle ikiliikkuja-viirupäälle. Ehkä lahjakortti Wirmon Vipeltäjiin olisi paikallaan. Se vaan on vähän sellaista haasteellista, vaatii vähän muutakin kuin pelkän lahjakortin, Tara nimittäin.

Kira... En oikein tiedä. Kiran mielestä kaikki on kivaa. Se olisi onnellinen ihan mistä vaan. Hankalampi tapaus siis! ;)

Yritin väsätä joulutervehdystäkin. Perinteisen kortin muodossa. Ei siitä mitään tullut, kun ole luntakaan. Sitä on ainakin hyvä syyttää tästä. Silloin kun oli ihan vähän lunta, älysin kuitenkin ottaa eräänlaisen tallentimen mukaan lenkille. Meidän joulutervehdys on vähän erillainen kuin ihan perinteinen, tällä kertaa. Osa tärkeistä ihmisistä on sen jo nähnyt, osa näkee jouluaattona. Muistathan siis seurata meidän joulukalenteria, sieltä se nimittäin paljastuu, aattoluukun takaa...