En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei halua ajatella, vaikka ne toisinaan hiipivät raskaina varjoina mieleen muistuttamaan olevansa edessä. Päivistä jotka ovat niitä varjopuolia, peikkoja, pahimpia koko asiassa. Päivistä joihin ei oikein ole sanoja, on vain tunteita jotka tulevat pintaan. Päivistä, jota vastaan saamme sen kaiken hyvän, parhaimman.

Päivistä joita joskus vielä voi muistella hyvillä muistoilla. Tintin kohdalla jo hyvin pystyy - Taran ei. Viime yönä näin unta Mustasta. Ikävä on tällä kertaa poikkeuksellinen, ikävä, jonkalaista en tiennyt olevankaan ja se nousee aina pintaan erikoisvahvana, näinä aikoina.

Jaksamisia The Koutsi ❤

"Se, mitä olimme, olemme nyt. Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani, kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi ole hiljaa. Sulje silmät. Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa."

Tintti - The Koira - Koira jonka silloin tarvitsin.