Pikkusynttärit

Päivän paras hetki? Aamukahvi aamutallin jälkeen, koirut nukkuu lähellä. Ehdottomasti. Aina ollut ja tulee olemaan ❤

Penni täytti eilen puoli vuotta. Puolet ensimmäisesti vuodesta tuli täyteen. Aika menee hirveän äkkiä, hyvässä ja pahassa. Kesästä syksyyn. Ekat kuralätäköt on rallateltu, lehtien perässä juostu. Sieniä kielletty syömästä, omenoita puun alta varasteltu. Kylmät talvesta kertovat tuulet pörhistäneet harmaata karvaa...

Penni on meidän eka kesäpentu. Tai no ei ihan sittenkään. Nipsu The Mäyris oli, mutta se oli mäyris, eri kastissa. Tara ja Kira syyspentuja, puoli vuotta tuli talvella täyteen. Koitan usein muistella minkälaisia Musta ja Harmaa olivat puoli vuotiaina. Tara opetteli kiroilemaan, Kira rakasti ihan kaikkea ja kaikkia. Penni on taas omanlaisensa. Kaikki ovat olleet, näin jälkeenpäin ajatellen ihan hyvässä mielessä. Kaikkine hyvine ja hankaline juttuineen. Rakkaita. Hirveän rakkaita. Ja sellainen on Penni Pentuinenkin. Penni, joka on jo pian melkein markka. Miniraha, miljoonan alku. Penni Menninkäinen.

Synttäriä vietettiin jälkipellolla. Alkuun taas vähän jänskätti, mutta melko nopsaan tilanne oli selkeästi helpompi kuin viimeksi. Samanmittainen jälki, samalla systeemillä. Hyvin lähti, vähän kiiruulla ja muutaman kerran kääntyi ulos jäljeltä. Saatiin tähän hyvät vinkit koittaa sisäistää asiaa paremmin, nyt kun vielä ehkä jonkinaikaa on sulaa ja nurtsit käytettävissä.

Kaksi Pelto-Petoa puksutteli omat jälkensä hienosti, kokemuksen syvällä nenänuuskaisulla. Mielenkiintoista oli myös nähdä miten voimakkaasti ohjaajan hetkeksi harmistunut tunnetila vaikutti koiraan. Koira oli tekemässä oikein, ohjaajalla pieni epäuskon hetki koiraan... Siitä sitten se itsensä manaaminen joka koirassa sai aikaan selkeä hämilleenmenon. Siinä on kova itsekurin paikka jottei mene manailemaan koiran läsnäollessa omia töppejään, niinhän sitä luonnollisesti tekee, heti kun sen hokaa. Ja koira sitten ottaa siitäkin syyt niskoilleen. Kirakin on niin herkka koirapersoona että menee ihan kipsiin, lähes kenen tahansa manailusta. Oli se sitten poni tai narunjatke itse - naapurin kissa, ihan sama. Jälkeenpäin sitten voikin suomia ja syyllistää itseään, vaikka näin blogissa "MÄÄ OON NIIN HUANO!!!" -masennuksessa kieriskellen... 😩🙈😬

Mutta siihen en Pennin synttäripäivänä suostunut itse lähtemään, koska Penni oli 💓 Olen kieriskellyt syyllisyyden tunnoissa, koska huoli sosiaalistamisesta on vellonut matkapahoinvoinnin tavoin. Pelko siitä, minkälainen metsittynyt hiippailija siitä tulee, koska mukaan ei kaikkeen vaan ole voinut ottaa niin paljon kuin olisin halunnut, niin paljon kuin Kira oli.

Mutta jäljen jälkeen Penniskä huili (ja karjui) autossa hetken, muiden puksuttaessa jälkiään, ja sitten pääsi uudestaan ulos. Tällä kertaa se ei yrittänyt tunkea autoon takaisin vaan jäi leikkimään auton vierestä bongaamallaan eväsrasialla. Vaihdettiin eväsrasia patukkaan ja leikkihän se! Koutsinkin kanssa! Voi että tuli hyvä fiilis! (Vaikka puruote olikin sormille menevä ja sai opastusta parempaan. Ja ihan sivuhuomautuksena sen verran on kyllä pakko kommentoida, että kyllä se allekirjoittaneenkin sormille tulee... 👀)

Sitten siirryttiin kaikessa rauhassa autoon ja ajeltiin kotiin. Hyvä fiilis 👌 Kiitos asianosaiset!

Pennistö jäi kotiin huilaamaan, kun Kira lähti tarkkailemaan poninuorisoa radalle. Ei tarvinnut olla huolissaan, kuin ehkä vähän siitä, että mukana olo olikin paljon rajatumpaa mitä piti koska alueella pyörii mustat aluelylleröt.

😈 😈😈😈😈😈😈😈😈😈😈😈😈😈

Ei vaan mahdu ymmärtämään, miksi tuollaisellakin alueella tietyt koirat saa olla irti. Miten hyvä paikka se olisi ottaa koiruus mukaan hengailemaan, mutta miten tylsää sitten on pitää se koko 3-4h autossa möllöttämässä, koska aluelylleröt... 

Eikä siinä vielä kaikki, nämä lyllikset katsoivat aiheelliseksi vielä nostaa palkkaa touhuistaan ja varastaa ponien porkkanat! Mikä röyhkeys! Olisi vähän napakampi koiruus kuin Kira, olisi voinut tulla pieni keskustelu siitä, keneltä sitä palkkaa tullaan rosvoamaan...  Hittolainen.