Mainio koira!

Koirakoulu Tarmotassut järkkäsivät mätsärin, jonka tuotto meni TYKSin lapsipotilaiden hyväksi. Ajatus oli niin hieno että pitihän sitä kannattaa.

Perjantai myöhäisillalla koirankuljettimen takapoksin ovikin oli jo saatu kuntoon ja häkki heilautettiin paikalleen. Lisäksi hoidettiin kaunistautuminen, joka meillä tarkoittti kynsi- ja korvahuoltoa sekä pientä turkin pöyhäisyä. (Karvaa lähtee taas, harjata olisi siis saanut vaikka yömyöhiin.)

Aamulla reppuun oli jo pakattuna pyyhe, vesipullo, vesikuppi, paperit, oma vesipullo, hakaneuloja (monta, koska viimeksi unohdin kaikki), geelari, lempakko (jonkinsortin first aid kit - joka löytyi hakaneuloja hakiessa ja kehoitettiin laittamaan reppuun mukaan, jotta voin edes antaa laastarin kun koira kuulemma puree kuitenkin jotakuta... Hehhe, se oli toki vitsi, todennäköisempää oli se että Narunjatke kompastuisi tennarin nauhoihinsa ja voisi sitten paikata polveen tuleen nirhauman laastarilla). Mukaan heitettiin myös aamuateria joka jätettiin YÄKkän pelossa kotona nauttimatta.

Matka sujui hyvillä mielin ilman YÄKkiä, kunnes koirankuljetin keksi vilkutella moottorin vikavaloa. Siinä tuli Narunjatkeelle vähän YÄKkäfiilis. Mielessä pyöri pari painokelvotonta sanaa, mutta koska kaara urheasti meidät perille uhoamisesta huolimatta kuskasi (ja vielä poiskin!) on tämä alkutekijöihin jäänyt riita jo unohdettu.

Parkkipaikoilla oli jo ruuhkaa samaan aikaan vietettävien Laurin markkinoiden takia. Saatiin paikka kohtuullisen matkan päästä mutta ohjatessa nuorta missiehdokasta autosta ulos bongasin maasta pieniä lasinsirpaleita. Joku tulevaisuuden, tai menneisyyden toivo oli nerokkaudessaan rikkonut väristä päätellen kaljapullon. Pahaa ei saisi koskaan toivoa, mutta tällaisina hetkinä käy usein jonkinsortin pahahenki olkapäällä laittamassa omituisia ajatuksia päähän...

Selviittiin ja lähdettiin etsimään määränpäätä. Lähes hävettää tunnustaa että olen kyseisellä alueella viettänyt vuoden opiskeluelämästäni, mutta silti olin epävarma mistä itse paikan löydän. Tälläkin kertaa paras johdattaja paikanpäälle oli toiset koiraihmiset, eikun jononjatkeeksi ja päättelykyky osui oikeaan.

Alue oli kiva, nurmipohjainen osa erillisenä osana markkina-aluetta. Käytiin ilmoittautumassa, saatiin hyvät ohjeet ja numero 4. Heti toisena parina! Iik! Jäätiin kökkimään puun varjoon, jossa kuumeisesti pohdin minne saisin repun ja lähes koko omaisuuteni piilotettua kehäillessämme. Ujuttautuessa sitten H-hetken lähestyessä kohti kehää, kuului vierestä "Katsos, siinä on hieno vanhanajan kunnon sakemanni!" Oli aikalailla heti selvää että tämä oli se leiri, johon me Kiran kanssa päätettiin yrittää ujuttautua!

Kira sai uuden kaverin Rico Rotikasta (joka ei ollutkaan puhdas rotikka, mutta hämäsi ainakin tämän narunjatkeen täysin) ja Narunjatke sai uusia koiruustuttuja Ricon ja hänen daaminsa narunjatkeista. Mukavaa porukkaa, meillä oli kuin täysihuoltopalvelu. Hyvillä mielin jätin reppuni heidän huomaan ja kehästä tullessa Kiralle tarjoiltiin herkkuja sekä viilennystakkiakin lainaan! (Meidän pitää kyllä ehkä hankkia oma. Kyseinen takki oli kuulemma Hööksistä ostettu. Olen pohtinut kahden välillä. Ostaakko froteemantteli vai tällainen viilennystakki. En vieläkään ole tehnyt päätöstä. Helsitaren mantteli houkuttelee).

Narunjatke kämmäsi ekakehän totaallisesti. Se jätti puupää karkkipussin kotiin, oli kamalan kuuma ja Kira sanoi jotta miten typerää nyt on kuumassa pönöttää jossain nurtsilla, mennään kotiin. Nuorukaiseen ei sananhelinät tehonneet ja arvosanat "mainio" oli hyvinkin ymmärtäväinen kommentti. Pörröinen lappalaisparimme korjasi punaisen nauhan, sinisten jatko oli kuitenkin vielä luvassa, joten kotiin ei saanut häippästä. Siispä seuraamaan jatkoa ja leirimme koirien esiintymisiä. Ricomies hurmasi tuomarin ja sai punaisen, Ricon daami taisi liittyä meidän sinisten joukkoon.

Päivän saalis

Kun kaikki siniset ja punaiset oli eroteltu, päästiin taas takaisin kehään. Mukana oli kymmenkunta koirakkoa joista valittiin neljä parasta. Tällä kertaa Narunjatkeella oli vähän päässä raksuttanut ja se oli käynyt shoppailemassa M&M:n kojussa koiruudelle pienen karkkipussin (jonka ampparitkin yrittivät välissä pölliä!). Karkin voimin Kiraan tuli loihdittua ihan uudenlaista energiaa joka kantoi neljän valitun joukkoon! Neljä oli meidän numero ja sellaiseksi se jäi, oltiin siis kakkosten nelosia tällä kertaa ja hyvin tyytyväisiä siihen. Vastassa oli monenmoista hienoa koiruutta.

Kira käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti vaikka ollaankin metsiydytty jo vähän turhan pitkään. Pieni epävarmuus tosin oli seikka joka jäi mieleen pyörimään pienenä miinuksena. Toisaalta väkijoukoissa se oli vahvasti neljällä jalalla eikä hötkyillyt. Isona plussana pidin sitä, ettei se enää tunkenut kaikkien syliin ja olin aika tyytyväinen Ricon Narunjatkeen kommenttiin "Sen rakkaus ei ole ostettavissa", kun hän yritti tarjoilla makupaloja ja Kira vähän tutkiskellen ne otti vastaan eikä siltikään ollut tunkemassa syliin.

Olen kokoajan toivonut että Kira vähän kasvaisi jo ulos tuosta "Ihanaa, ihania ihmisiä ihan joka puolella!" - ajatuksestaan ja nyt vähän tuntuu että näin olisi käynyt. Kreit. Ai laik it. Nyt toivon että pieni epävarmuus (joka siis tuli esille lähinnä pieninä alistuvina eleinä) kasvaa kokonaan pois. Riitapukareita se väistää heti mikä on ihan hyvä asia.

Me ei siis oltu ihan mahtavia mut oltiin hyviä mainioita! Ja iloisia. Tai ainakin koira todistettavasti oli. Oli Narunjatkekin, vaikkei sitä paperille asti kirjattu. Kiitos kivasta päivästä Tarmotassut, hienolla asialla olitte ja kivan päivän meille teitte. Kiitos Team Ricolle, todistettavasti mukavia koiraihmisiä on olemassa! ;) Ja siskolle & siskonplikalle seurasta.

Tara joutui jäämään kotiin ihan yksin, jottei kotia pöllitty. Tai siis sen tehtävä oli vahtia kotia. Vähän huolestutti kun ukkonen nousi kuitenkin, vaikkei pitänyt, ja Tara ei ole ukkosen bestfrendi. Kotona kuitenkin kaikki hyvin. Tarakin oli hoitanut oman tonttinsa, mottonsa mukaisesti.