We dont call 911...

Heh.

No ei sais hehhetellä, mutta vähän hymyilytti, kun oltiin pollen kanssa klinikalla eilen illalla ja tutkimusten välillä, odotellessa, Kätevä Isännän kanssa vaihdettiin kuulumisia. Kertoi että erään hälärifirman myyntimiehet poikkes. Kätevä Isäntä istuskeli sisällä, Kiran kera, Tara partioi tapansa mukaan ulkona. Auto tuli pihaan ja ensimmäinen HAUHAUHAU!-ilmoitus samalla hetkellä. Kätevä Isäntä pihalle, jolloin innokas myyntihenkilö oli jo tarraamassa portin kahvasta kiinni... Sitä seuraskin sitten senpäiväinen sepelinpyörre hyvin voimakkaan HAUHAURÄYHHAU:n kera ja hölmömmällekin tehty selväksi ettei ole isäntä vielä toivottanut tervetulleeksi eikä ole syytä alueelle silloin tulla. Varuiksi piti isännän vielä kuuluvaäänisesti innokkaalle myyntivesselille kertoa että älä nyt hyvä ihminen vaan avaa sitä porttia...

Pari vislausta ja Tara sisälle. Oli vielä rappusilla mennessään katsonut portille ja rähähtänyt, ettei ollenkaan ole niin itsestään selvää marssia tälle pihalle nih! Kätevä Isäntä oli sitten mennyt portille jossa kylmänkalpea myyntimies oli nihkeänkylmän käden kanssa kätellyt ja kertonut että varashälyttimiä tarjolla olisi... Isäntä tuumasi että tapasit juuri meidän varashälyttimen ja toinen olikin vielä sisällä. Juu,u, näyttäis kyllä tosiaan tässä osoitteessa olevan asiat kunnossa, tuumasi myyntimies.

Kovakanttista porukkaa. Eipä tulis mieleenkään mennä kolistelemaan jonkun pihaportteja, jonka takana koiruus tai parikin, partioisi. Pitäis kyllä jotain kylttiä tännekin laittaa tiedoksi asiasta, mutten oikein ole vielä keksinyt, minkämoista. Ajattelin niitä napakan hauskoja enkkulaisia, mutta Isäntä meinas ettei ne kaikki enkkua ymmärrä ja menee hauska napakkuus ohi.

Tara kuitenkin ottaa tosissaan pihapiirin ja omien vartioinnin. Asia on ihan ookoo kun antaa luvan tulla ja vaikka senkin mennä portista, mutta jos ei anna, se kyllä korostaa päätöksen tärkeyttä. Kira vielä on vähän hämillään moisesta, sen mielestä kun ihmiset kuitenkin on pääsääntöisesti kivoja. Se vähän puhahtelee sitten taustatukena ja on ihan mielissään jos jompikumpi kotiväestä tulee vaikka huutamaan pois, tulee kätevä tilaisuus päästä tilanteesta eroon.

Kaikenlaisia "kuljeksijoita" on taas raportoitu lähialueeltakin, joten hyvä se on että meidän osoitteen hälärit ja turvapelit pelaavat. Luotan näihin merkkeihin ihan täysin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!