YÄK-kä kuriin-visa?

Heti alkuunsa, älä lue, jos syöt, olet juuri syönyt tai ajattelet juuri syöväsi herkullisen minkä-tähänsä-aterian.

Nyt oikeesti, jos kellään tulee mieleen joku poppaskonsti, millä tuon autopahoinvoinnin Kira-Neidiltä voisi saada kuriin, palkitsen ruhtinaallisesti (heh heh) parhaan ja tulokseen johtaneeseen vinkin antajalle Dogpron -20% alennuskupongin hihnoihin ja pantoihin!

Ei, ei tämä oikeastaan ollut edes vitsti, Dogpro jakoi koirien karkkipusseja ja mukana tuli alekuponki. Me ollaan jo juur törsätty hyvään nahkaremmiin ja pantakin on passeli joten kaverillehan koodit joutaa. Hihkaise (vinkin kera!) jos löydät jotain kivaa, DP:n valikoima löytyy tästä ja postarithan heillä jo taisi hintoihin sisältyäkin.

Voi nimittäin kaameus! Eilen illalla sitten taas suunnattiin treeneihin, koiruus autoon ja menoksi. Ruokaahan ei ennen reenejä tarjoilla, se on selvä. Ajan nätisti, (uskokaa tai älkää) tasaisesti ja rauhallisesti. Koira ei siis seilaa reunasta reunaan tai ole kuono lytyssä etupenkkien selkänojaa vasten, taas kimmoten takapenkin väliin. (Hevosten trailerilla kuskaaminen on opettanut hyvinkin maltilliseksi, ainakin tarvittaessa;) Päästiin noin 2km. ja kuului ääni jota seurasi kaaaamea haju. Aika hyvin kestän kaikkea ja aikaisempiakin YÄK-kiä hajuineen, mutta nyt oli koetuksella omakin YÄK-kän kesto/sietokyky. Kira ei koskaan hermostu, se istuu / makaa ihan rauhassa koko matkan ajan, ei läähätä, ei pyöri, ei hyöri eikä varoittele YÄK:kän tullessa. Se vaan tulee. YÄK ja penkillä on YÄK-kä. Sen jälkeen se on vähän surkean näköinen. No on kai. Olisin minäkin. Ressukka. En ymmärrä, luulin että tästä päästiin jo yli. Useampi reissu meni ilman ongelmia. Yleensä tämä tapahtuu melkolailla matkan alussa tai lähes jo kotipihalle käännyttäessä. Voiskohan syynä olla taas tämä kamala kylätie? Se on kyllä nyt taas aika kamala, nimismiehenkiharalla koko tie ja täristää, mutta voiko se kuitenkaan (oikeasti?) saada pahoinvointia aikaan?

Siinä taas jälleen kerran siivotessa yäkkiä takapenkin suojasta pois (irroittelet tiukkoja klipsuja pitkin autoa, revit jäykän suojuksen pois, jynssäät tallissa karvaista ja yäkkäistä suojaa puhtaaksi, raahaat sen takaisin autoon yrittäen olla kurastuttamatta sitä auton ulkoreunoihin, vääntelet paikalleen ja ekan kiinnityksen tehdessä huomaat että se menikin väärinpäin... Jne.) näin sieluni silmissä jo bongaamani farmarimallisen auton, jonka takatilasta, isosta takaluukun lävestä nappaisin suojakaukalon ulos, tai ehkä edes en, vaan pyyhkäisisin rätillä muovisesta pinnasta helposti yäkät veks ja  mahdollisesti nappaisin jonkun pyyheliinan tai rievun pesukoneeseen... Nojoo.

Farmari ois kiva, siitä haaveillessa, mut tuo pahaolo pitää nyt saada penskakoiralta pois. Kohta se ei taas halua tulla autoon kun aina tulee huono olo. Että kuponki odottaa, ehkä just sua...! ;)

Muuten treenit meni... No ei ehkä ihan parhaiten, tuntui että Kira oli jotenkin vähän väsykin. Tai innoton tehtäviin. Sormille tuli oikeen urakalla pari kertaa ja jopa käsille kun harjoiteltiin maahanmenoa lelun kanssa. Ei se tahallaan tietenkään, huti tuli kun piti lelunpeijoonia yrittää kiinni. Kuitenkin hetken pohdin, olisikohan tähän samaan oppiin joku muu väylä. Auts.

Iso henkilökohtainen erävoitto kuitenkin on se, ettei Kira enää vedä ollenkaan siinä määrin mitä veti, se malttaa olla sinkoamatta toisen koiruuden/ihmisen perään, se malttaa keskittyä narun toiseenpäähän ja kuunnella & seurata mun juttuja. Opiskelu on varmasti helpompaa kun oppilas keskittyy. Eihän se nyt ihan aukotonta vieläkään ole mutta eipä ole koirakaan vielä vanha ja ohjaaja itsekin opettelee. Onneksi meillä on aikaa.

Nyt jään odottelemaan vinkkejä (joita tietysti satelee pilvinpimein) ja lähdetään peltolenkille, auringon paistellessa. Oli muuten maanantaina tämän vuoden hienoin päivä, vai voitteko väittää vastaan? ;) (Kuvat taas Nokian peruskapulalla, laatu ei päätä huimaa mutta luonnonkauneus kyllä!)