Pelimannikoirat

Noniin, nyt voidaan sitten lähteä koiravoimin vaikka Sata-Häme soi häppeninkiin kuuntelemaan Kultaisen Harmonikan pilipalimusiikkia! Tuli nimittäin koirat jo testattua kun mies, joka täällä asuu, kaivoi jo pölynpeittämän pirunkeuhkonsa esiin ja veresteli muistoja. Nipsu The Mäyriskoira säesti aina lauluillaan mukana, Tiina tyytyi kuuntelemaan kaikessa rauhassa ja tämäkin kaksikko oli ihan mallikelpoinen yleisö.

Ensin molemmat kallisteli päitään keskittyessään nuottien oikeilla raiteilla pysymiseen niin tarkasti että hyvä jotta päät ei yhteen kolissut. Hetken päästä Kira tuumasi että jopas on hauskaa musaa ja villiintyi leikkimään kun Tara sen sijaan vähän vanhempana ymmärsi käyttäytyä sivistyneesti ja kuunnella musisoinnin loppuun asti. Vähän se oli ihmeissään, Taramaiseen tapaansa että mikäs härpäke sylissä on ja erikoista ääntäkin päästelee, mutta tyytyi sitten vaan kuuntelemaan.

Semper Fidelis kerää vahvaa kannatusta tuossa vasemmalla, taitaa tulla ylivoimavoitto! :)

Ainiin, kalenteri on ihan sekaisin. Huomenna ei olekaan Kiran treenejä. Olin sen jo kerran kalenterista ottanut pois mutta itsepintaisesti lisäsin taas tänään takaisin. Onneksi tuli lukkarista varmistettua. Perjantaina olisi ollut luento, mutta työt haittasi taas harrastuksia. No, reenataan siis kotosalla.

JK. Paukahti muuten juuri 2000 latausta täyteen, kiitos teille kaikille, hauskaa että meidän remmin koirajorinat kelpaa! Jokohan meidän pitää arpoa jotain, niinkun heppaplokeissa on nyt tapana... ;)

1 kommentti:

  1. Täällä Hukka-sisko innostuu musiikista myös :) alkaa melkoinen ulina, suorastaan ulvominen, kun joku pianon kannen aukaisee ja sitä pimputtelee. Ensin se oli hauskaa, mutta ei enää, kun on pakko laittaa koira pihalle jos meinaa enemmänkin soitella :D

    VastaaPoista

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!