Koirakerho part III

Tämänviikon maanantaina koirakoulussa koulutettiin meitä koiraihmisiä, ilman koiria. Se on oikein hyvä, suurin koulutuksen aihehan taitaa olla juuri se pää narussa. Hanna piti hyvän luennon vahvistettuna kotiinvietävällä materiaalipumaskalla. Käsiteltiin koiraa itseään, miten koira käyttäytyy ja reagoi, koiran koulutusta ja asioita, miten koulutetaan ja mitä on soveliasta tehdä sekä mitä ei ole soveliasta tehdä. Niin koiran kuin ihmisenkään, koiran kanssa.

Luennon aiheita päästään ja päästiin kokeilemaan sitten ihan tietysti koirien kera. Lisäksi erikoismaininta pitää taas antaa Hannan koiratiimille, ovat erinomaisia demokoiruuksia näyttämään miten homman pitäisi toimia.

Torstaina opiskeltiin sitten taas koirien kera, Kiran kanssa torstai aamu oli sujunut vähän tottelemattomissa merkeissä ja ajattelin töihin aamupäivällä lähtiessä että tänään taitaa tulla räyhäkerhoiluilta...

Illalla kiiruusti kotiin, jossa kerholainen odotti jo innoissaan ja lähti matkaankin iloisilla mielin, tuli siis autoon ihan itse parin ehdotuksen jälkeen. (Ja rikoin heti maanantain luennon ohjeita; Koiralta ei kysellä, sille kerrotaan... ;) Oli hienoa huomata miten Kira tunnisti heti paikan, tiesi minne mennään ja piikkisika-irokeesibuffalo-efekti jäi lähes olemattomiin. Lisäksi olin aivan yhtä hymyä kun sitkeä koulutus Hannan ohjeilla vetämisestä pois oli tuottanut (ulkopuoliselle varmaan ihan pientä mutta minulle siellä narun toisessa päässä selkeää) tulosta. Kira oli heti alkuunsa sitä mieltä että Jeeeeeee, leikitääääään! Ja vähän ärmisteli kun huomasi että ensin leikitäänkin mun kanssa.

Harjoiteltiin luoksepäästävyyttä ringissä, yksi pentu kerrallaan tuli ihmisringin keskelle ja kävi tervehtimässä jokaista ringissä olevaa vierasta. Aroille pennuille erinomainen harjoitus, miksei Kiramaisillekin, joka innosta hihkuen loikki vieraiden luokse; Jeeeeeee - nameja, paljon nameja!!

Sitten treenattiin murinaa, tässä kohtaa on taas pakko tunnustaa että mulle henk.kohtaisesti asia on vähän vaikea, jonkinsortin asennevammahan mulla on tätä asiaa kohtaan. Hanna näytti luennollaan miten hänen koiralaumansa reagoi murinaan ja se oli kyllä kertakaikkisen vakuuttavaa, en vähättele ollenkaan, mutta jotenkin... No... En ole ajatellut sisällyttää sitä omiin koulutusmetodeihini. Tämähän on sitten vaan mun oma henkilökohtainen dilemma, haluanko välillä asettua koiraksi ja kommunikoida koiramaisesti vai haluanko olla aina ihminen ja opettaa koiran ymmärtämään ihmisten kieltä. Nämä on asioita joita hevospuolellakin pohditaan ja käytetään. En silti halua sanoa että siinä on mitään väärin tai että se olisi huono asia, itse vaan nyt uskon että ei-sanan käyttö tulisi ajaa samaa asiaa kuin murina koirakielellä. Silti toki kokeiltiin Kirankin kanssa tätä murina-kommunikointia, Kira ei oikein ensin hiffannut, sitten se vähän ihmetteli ja sitten alkoi komentohaukkua... Haukkuminen sinällään ei kuulemma ollut huono asia, kieli siitä että pentu uskoi, vältti itse asiaan menemistä (eli tässä tapauksessa mun "pihvilautaselle", ja yritti vääntää asian leikiksi. Olin kyllä havaitsevinani Kiran leikkikutsussa pienoista uhmakkuutta, ikäänkuin se olisi sanonut että Älä sinä mulle murise! :) Vaan enhän voinut sitä uskottavasti varmaan edes tehdä, oman epäuskon pyöriessä hienoisesti kokoajan mielessä.. Pointin kyllä  ymmärsin ja esimerkiksi jossain vaiheessa purevaa pentua ei-sanaan opettaessa tavallaan matkin sitä emokoiraa ottamalla niskasta vähän kiinni. Että sinällään muriskaa vaan mutta älkää pakottako mua siihen ;)

Seuraavaksi harjoiteltiinkin sitten sitä Ei-sanaa ja sen vahvistamista. *Huh* ;) Apuna toimi vesipullo ja harjoitus oli hyvä, molemmat, minä sekä Kira, saatiin juonesta nopeaan kiinni. Tässä vaan piti olla kovasti nopea ja näppärä, jotta koira löysässä hihnassa, vesipullo ja palkka toimi kaikki yksiin oikeaan aikaan. Tätä varmasti treenataan!

Ja lopuksi harjoiteltiin sivulle tuloa, sekin sujui aika hyvin, oltiinhan me toki kotona jo vähän treenattu, mutta saatiin hyvät hienosäädöt ja vinkit vielä avuksi. Lopuksi sitten päästettiin koirakersat taas halliin irti, vähän pienemmät ja varovaisemmat aidattiin toiseen alueeseen ja isommat sekä reipas ja rohkea pikku-"bugidogi" sai peuhata omalla puolellaan. Joukkoon tuli myös Tara, ei tokikaan meidän, vaan Hannan Tara, aikuinen erinomaisilla hermoilla varustettu, rauhallinen "tarhatäti/lastenvahti"-Beaucheron (menikö oikein?). Se oli Kiran ensimmäinen, hyvällä, positiivisella asenteella vahvistettu vieras-aikuinen koirakohtaaminen. Ja se sujui hyvin, alistuvasti ja hyväksyntää hakien, iloisesti hyörien, suupieliä nuollen Kira teki tuttavuutta uuteen aikuiseen koiraystäväänsä.

Paljon puuhaa ja leikkiä sisältävä kerhoilta alkoi vähän väsyttää pientä kerholaista ja ei muutakuin panta kaulaan, koirakoulukipsasta possunkorvakarkkipussi mukaan ja kotiokohti. Taas pari ehdotusta, mennäänkö kotiin? - Ja Kira oli autossa! Pahaolo ei enää vaivaa ja matkustus on mukavampaa. Hyvin pyyhkii siis :)