Arjenkulkua

Nonniin. Heti kun PP tuli kotiin, oli se jo ekana päivänä yllyttänyt Kiran repimään vuodesohvaa... Ei oo kyllä puhtaat jauhot pussissa tolla Possulla ei, saas nähdä mitä tästä vielä seuraa. Alan kohta uskoa Kiran "En se minä ollut, se oli tuo Possu joka yllytti!" - katseeseen. Pee-Pee tuntuu villitsevän pikku-Kiran tehokkaasti, toivotaan ettei enempää suuria pahamaisia ajatuksia syntyisi tältä kaksikolta. Tein pientä tuotesuunnittelua vuodesohvan tiimoilta, katsotaan kestääkö se tämän riiviötiimin koettelemukset.

Ollaan nyt koitettu autoilla, jotta saataisiin pahaolofiilis pois ja autoilusta mukavaa. Tehtiin viimeviikolla ihan pikkuruinen lenkki ja haettiin lähitallilta yhdet suitset, se sujui hyvin ja popsittiin vähän nakkejakin matkalla. Ei pahaaoloa. Auton jalkatila oli kutistunut koska jaloilla ja Kiralla oli siellä jo vähän ahdasta, ainakin Kiran mielestä.

Perjantaina isäntä käänsi viihteen puolelle ja tuumasin että kotiin saa sitten tulla vasta viiden aikoihin, niin pysyy rytmi ja aamupissitykset järjestyksessä. Mutta eihän se sitten oo kivaa, kun kerran lupa oikein olisi olla aamutunneille asti, kaikki kiellettyhän nimenomaan on hauskaa! Tuli humppaaja siis jo ennen kolmea kotiin, pissitti kuitenkin tunnollisesti pikkukotiinodottajan, joka taas meni kiltisti nukkumaan takaisin yöherätyksen jälkeen. Nukkua tuhisteli hyvin seiskaan asti, jolloin suunnattiin sitten tuttuun tapaan aamutalliin.

Tara sensijaan oli perjantai-illalla vähän levoton, kello oli jo vaikka mitä ja laumasta kun puuttui yksi joka normisti olisi pitänyt jo olla kotona aikaa sitten. Se käy ovella välillä kuuntelemassa että joko jo? Ai ei vieläkään... No entäs nyt?! Ei... Varmaan kuitenkin kohta, ehkä nyt?! Eeeeiii.... Ollaan niin ääriharvoin pois, työaikoja pidempään, että ihmettelee sitten missä kupeksitaan. Yöllä ei haukkunut koska tiesi että NO NYT SE TULEE KOTIIN, JEEEE! (Ai mitennniin ihmisten pitäisi ottaa mallia koirista ja olla aina yhtä innostuneita toisen humppauskeikan kotiinpalautujaisista, keskellä yötä tai jopa aamuyötä...?)

Sunnuntaina sitten käytiin hakemassa humppaajan auto ja samalla vähän pimeyden jo tullessa käveltiin katuvaloissa ihmisten ilmoilla Kiran kanssa. Se oli tällä kertaa erillainen, ei pelännyt mitään mutta oli selkeästi enemmän hillitympi kuin vallaton pentu. Haisteli ja tutkaili tarkaan kaikki. Autoista ei välittänyt ollenkaan eikä yhtään pelännyt ihan vierestä ohi ajavaa pyöräilijääkään, tummissa vaatteissaan. Myös muita kävelijöitä oli liikkeellä muttei nekään haitanneet, vähän olisi perään tehnyt kyllä mieli mennä tervehtimään mutta nakki voitti.

Kotiin tultiin tällä kertaa sitten tietysti Kiran kanssa ekaa kertaa kaksin. Olikin Kiran paras reissu, siellä se nukkua tuhisteli takapenkillä koko matkan eikä herännyt missäänvälissä. Ajoin kyllä vähän "Kuin traikku perässä"-meiningillä, mahdollisimman tasaisesti. Ja on se muuten metkaa, miten siellä takanaolevilla, vaikka esimerkkinä moottoritielle noustessa, liittymänkiemurassa menee jollakulla kuppi nurin ja aletaan tunkemaan jo lähes penkankautta ohi. Niin kauhean kova kiire on. Eikä tule mieleen että voi olla joku syykin, miksi ajetaan hiljaa eikä niin että takapenkkiläiset lentävät seinästä toiseen? Motarilla sitten kuitenkin tämä äärimmäisen kiireinen ja pinnaton ihminen ei enää ollutkaan niin kiireinen vaan ajoi taas alinopeutta ja pian järjestys oli sama kuin ennen liittymistä... Aihe josta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Ihmisten liikenneraivo olisi sen kirjan nimi. Onneksi nurinmenneistä kupeista huolimatta pahaolot kuitenkin pysyi koirakaarasta poissa ja tyytyväinen, uninen pentu nosti päänsä ihmetellen kun kotipihalla tuumasin että jokos mentäis. Hienoa!

Eilen taas leikkivät ja tuhtasivat normitapaansa pihalla ja jossain vaiheessa huomasin että Tara onnahteli toista etustaan. Pentuna se teki hetken jossain vaiheessa samaa. Silloin epäiltiin panosteiittiä, ymmärtääkseni sisaruslaumassa yhdellä oli tätä ollut myös. Onnahtelu sittemmin loppuikin Taran kasvaessa.

Pikku-Tara
Asia muistui tietysti kuitenkin heti mieleen ja toivoin että kyse oli vaan jostain Kiran kamppausyrityksestä ja ajattelin että katsotaan illalla tilannetta, kun kerran vauhtia olisi edelleen piisannut eikä koira muutoin tuntunut olevan moksiskaan asiasta. Illalla ei ontumista enää onneksi ollut. Silti asia jäi vähän vaivaamaan. Tässä kohtaa on ehkä hyvä tunnustaa että Taraahan ei ole kuvattu. Se johtuu puhtaasti siitä, että ajattelin vähän vaikealuontoisen pennun saada aikaa kasvaa, ja kerätä itseluottamusta ennenkuin järkytetään sen muutenkin niin kovin epävarmaa olemusta. Pentuna sirunkin lukemisen sain tehdä kun pieni pentuparka sai kauhean pelkokiukkukohtauksen eläinlääkärin tullessa lähelle.

Haluan kyllä kuvauttaa Taran vielä ja uskon että tässä lähiaikoina asia toteutuisi. Eilen mielessä vilisteli hetkenverran jonkinlaisia kauhutarinoita nuorista, risoista koirista. Tuli sitten mieleen poiketa kennelliiton sivuilla tutkailemassa ko. pentueen tuloksia, onneksi muu poppoo on tunnollisemmilla ihmisillä ja kuvattu. (Paitsi yksi Taran lisäksi, en siis ihan ainoa pahis ole) (Löysin samalla nettihaahuilulla myös kuvia sisarruksista, jos saan luvan, lisäilen niitä tänne myöhemmin.)


Eivät olleet pahannäköisiä tulokset, eikä ymmärtääkseni sensortin "rasitteita" pitäisi ollakaan. Vaan yksilöitä tietysti kaikki ja vaikka muilla ei olisi, takanaankaan päin mitään kummempaa, ei se vielä sinetöi sitä etteikö yhdellä voisi olla. No, ehkä vähän vedän happea hysteerisyydessäni ja katsellaan, nyt ontumista eikä muunkaansortin kipeäfiilisyyttä ole, vaan hyperenerginen mustanpuhuva kolmiokorva piippaa päästäkseen jo ulos. Kaipa se on sitten mentävä. Ei sentään sada mutta viima on kylmä. Talvea odotellessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!