Koruista tärkein

Maailmassa ei ole hienompaa korua kuin tämä. Ja ne kaksi edeltäjäänsä, jotka olen onnistunut rikkomaan. Onneksi niiden johdosta suuriin mittasuhteisiin paisuneista draamoista on selvitty tilaamalla uusi. Toinen putosi lavuaariin ja särkyi, kuten sydän, Tintin heiluttaessa häntää sateenkaarisillan portilta pitkään eroon.

Toinen jotenkin kärsi, tai vain kului. Tätähän kun ei oikein pois oteta kuin suihkussa. Aina se killuu kaulassa, menossa mukana. Se on kovin rakas

Löysin Tintistä vanhoja valokuvia. Niitä oikein perinteisiä. Se oli niissä vielä nuori, ehkä 6vuotias. Erinäköinen. Nuori. Ja aina iloinen, ystävällinen ja uskollinen. Kaikessa mukana. Kirassa on silloin tällöin samoja juttuja, mitä Tintissä. Ne on jänniä, "fläspäkkejä"...


3vuotta parasta harmaata

3 vuotta elämäni parasta harmautta.
Paljon uutta tietoa, oppia ja onnistumisia. Innostusta ja kiinnostumista.
Uusia, Hyviä tyyppejä. Huolta ja murhehtimista, pohtimista. Uskoa ja luottoa, toivoa.
Uskollisia mantelisilmiä, päätä kainalossa.
Helppoutta, toisinaan omituisuuttakin. Kiinnitystä koiraelämään.
Onnea Taikasudet, erityisesti erityinen harmaani Kira, 3vuotta!
Me lähestymme aikuisikää...


Mummolaan!

Me mennään Kiran kanssa huomenna mummolaan. Kiran mummolaan. Vähän jänskättää. On se aina jonkinsortin jännän aihe, kasvattajalle mennä kasvattia näyttämään. Että tällaisen mä siitä nyt sitten tein... Ja miettii että kun ei ole tehty sitä ja tätä eikä voida esittää tota ja sitä ja onko se nyt hienossa kunnossa, karvakin on vähän himmeä kun on toi karvanlähtö ja... Ja...

Vaan tosi kivahan se on mennä, mummolaan! Tosi kiva nähdä kasvattajaemo, emo ja veljet. Vaikka ne on jo paljon parempia kuin me, me mennään silti hännät pystyssä. Narunjatke on Kirasta ylpeä ja se riittää menemään hännät pystyssä! Kiran kasvattaja on mahtava tyyppi, se ymmärtää ja jaksaa opastaa meitä. Ihan kunniamaininnan arvoinen kasvattaja, jonka vuoksi meidänkin kyllä pitäisi olla vähän parempia...

Yksi on kuitenkin joukosta poissa jonka soisin niin suuresti olevan mukana. Aina se tulee mieleen kun Taikasusilaumasta puhutaan. Miksi juuri tänään, kun huomenna mennään mummolaan, joukoista poissaolevan video nousi fasebuukissa esiin, silmiin. Puoleenväliin videota, ei enempää, ei ainakaan tänään. Miten hienoa yhteistyötä ja taitava koirakko. Tuntuu väärältä ettei ehkä yksi parhaista koiratyypeistä saanut pitää koiraystäväänsä pidempää. Mitä jos se olisikin ollut me, joiden polut erkani ennen aikojaan? Sydän menee ruttuun pelkästä ajatuksesta. Elämä osaa olla todella alakerrasta toisinaan. Onneksi kaikki alkaa olemaan taas hyvin. Suunta on oikea, uusi koiraystävä on saanut mahdollisuuden.

Huomenna on hyvä päivä, mummolassa, kuten aina mummoloissa on. Kaikki on kesken, reppu pakkaamatta ja kaikki. Kaviokkaat vie kaiken ajan. Ehkä pitää mennä nukkumaan että jaksaa herätä ajoissa, pakkaamaan reppua ja hoitamaan kaviokkaat ennen tassutyypin kanssa reissuun lähtöä. Pian nähdään, Mummolassa! ^_^

6vuotta kirojupinaa

Koiramaista kirojupinaa 6vuotta!
Haasteita. Aivotyötä, pohdiskelua. Onnistumisen tunteita, pieniä mutta tärkeitä.
Ylpeyttä. Turvaa, uskoa, luottamusta. Kiroileva, erikoinen ja erityinen Ystävä isolla yyllä. 
Tätä kaikkea jo 6vuotta!
Onnea kaikki "BB"-pennut, ekstraonnittelut Tara. 
Eihän me olla vielä edes puolessa välissä matkaa, vaikka aikuinenhan se kai jo alkaa olla... 


Hunningolla

Ärsyttävä biisi kertakaikkiaan, hunningolla. Osa varmasti tietää mistä on kyse, te jotka ette, ette menetä mitään ja ne jotka ovat eri mieltä, pahoittelut suorasanaisesta kritisoinnista, mutta makuasioista ei voi kiistellä. (Miksei?)

Eniveis, blogi on ollut hunningolla, liekö täällä enää edes ketään. Syy on tämä ja se toteutui. Kovalla työllä kerättiin omistajia ponille, josta tuli nuorten tärkeä harraste- ja oppiponi. Ihan huippujuttu, mutta vaatinut äärettömästi työtä ja aikaa. Siksi blogi on hunningolla.

Koirat... No ei ne ole. Paremminkin voisi olla muttei ne hunningolla ole. Rallytokot Kiran kanssa loppuivat (oli siis kurssi), se oli hauskaa piristettä mutta kyllä me halutaan jotain vähän enemmän, ainakin nyt. Jotain vähän vakavampaa mutta ehdottomasti hauskaa treenaamista. Ja se BH., sekin on siellä eessä. Ehkä siihen pitäisi vähän enempi siis treenatakkin taas.

Aloitettiin BH-kurssi. Löytyi iltamyöhäinen, sopivan matkan päästä, miniryhmällä ja yhden kerran jälkeen uskon että ihan sopiva. Kira oli kovasti tohkeissaan päästessään taas ihmisten ilmoille treeneihin mutta nopeasti se tasaantuu. Muut huutelivat hetkittäin välillä hävyttömyyksiä toisilleen, Kira lähinna kuunteli näitä mielenkiinnolla muttei osoittanut minkään sortin halukkuutta osallistua keskusteluun.

Tehtiin perusharjoittelua, paikalla makuuta, seuraamista ja kontaktiharjoituksia. Kotiläksyksi saatiin vahvistaa kontaktia, lyhyitä treeneja, paljon. Ohjaaja myös huomautti että jos me halutaan mennä spk-puolelle tekemään BH ja muuta, tarvitaan vietin nostoa. Palkkasin ruualla, pallollahan se nousee kyllä, kuten myös metelin voimakkuus. Se on nimittäin koira, joka todella rakastaa omaa ääntään. Ens kerralla otetaan pallo ja katsotaan miten sitten menee. Ohjaaja kuitenkin kehui Kiraa, häneen silmäänsä sen tapa työskennellä nyt, näytti hyvältä ja kauniilta, sakemannipuolella ehkä ei kuitenkaan.

Itse taas haluaisin että koira tekee iloisena varmaa ja rauhallista työtä, en näe syytä että harrastekoiran täytyy olla supervietikäs vieterikenguru. (Sori vaan nyt tosireenaajat, te hanskanette ne, me wannabe-harrastajat koemme lähinnä vähän ahdistaviksi;) Mää tykkään että koira seisoo vahvasti neljällä jalalla, rauhassa ja tekee iloisena mutta häälymättä.

Koirat sano että yksikin poni vielä, niin me muutetaan pois leluinemme! ;)