Niitänäitä

Sataa sataa ropisee, pilipilipom, kuraa, märkää rapaa, nurkat täynnä on... Pilipomkele! Ja tuulee, tottakai, kuinkasmuuten. Koirat on kyllä nii-iiin kadehdittavia tyyppejä. Ei niitä kiinnosta, ei ne välitä. Ihan sama, tulkoon vaikka rättejä naamaan, sou? -ne sanoo ja juoksi jo horisonttiin.

Viime reenit jäi ThE Kentällä väliin, oli erään aikakauden päättäjäiset. Ajan, joka tulee silti olemaan viime vuodesta alkaen joka syksy vahvempana mielessä, ympäri vuoden läsnä. Niitä aikoja, jolloin karvaisten kavereiden vilpitön olemassaolo merkityksineen korostuu.

Karhunpoika Kira sairasti silmätulehduksensa, ei onneksi päässyt ollenkaan niin pahaksi ja inhaksi kuin viimeksi. Lääkkeet syötiin kaikki mukisematta, oppipa näyttämään fiksu penska, sivuun kupin vierestä siirtyen ruokailun jälkeen ja sanoen"Kato nyt, tyhjä keppu, kaikki lääkkeet ja ruuat syöty. Saisko lisää, ruokaa, ei lääkkeitä?"

Silmärasva oli sitten jo ehdoton nounou, ensin juostiin karkuun ja tympeästi tyydyttiin kohtaloon, kiinnisaamisen jälkeen. Keksittiin uusi keino välttää, yritettiin vedota tunteisiin katsomalla surkeasti suoraan sieluun, korvat vaakatasossa roikkuen ja vienosti häntää heiluttaen "Jos ei kuule laittettas, silmä on jo ihan hyvä ja määkin oon kiltisti, ethän laita kun on niin kurjaa ja oot niin kiva, ja määkin oon...?" Ei auttanut vaikka säälipisteitä ropisikin aimo kasa. Juhlittiin rohkeutta aina yhdellä makupalalla ja unohdettiin koko kurjuus.

Kiroileva Tara taasen yllätti jälleen. Jos se on vähän erikoinen, antaa se kyllä ehkä eniten positiivisia fiiliksiäkin. Tai ne voitot sen kanssa tuntuvat aina niin suffelipuffeilta. Välillä kun tuntuu että sen kuulokone on kytkeytynyt pois päältä, se kuitenkin on päällä silloin kun sitä oikeasti tarvitaan.

Tultiin tuossa tarhoilta pihallepäin, viikonloppuna iltapäivällä, kun keskenkaiken Tara otti väijyn. Ajattelin että kissa varmaan jossain näköpiirissä, kunnes huomasin ristihuuli-rusakon pönöttävän keskellä pihaa! Samaan aikaan kun rusakko tajusi tulleensa väärään osoitteeseen, Tara ampui nato-ohjuksena perään ja Narunjatke tietysti jälkeenjääneenä sai karjaistua EI - TARA TÄNNE!

Sen sekunnin mielessäni jo kävin läpi sitä, miten musta koira häviää metsään riistan perässä, tummumaan iltaan, pimenevään yöhön... Se sai välittömästi karjaisemaan heti perään vielä vahvistuksen TÄNNE!! Kuitenkin jo ekasta äänenavauksesta Tara oli alkanut himmaamaan ja toisesta kääntynyt takaisin. Wau! Aito hämmästys ja hirmuinen ylpeys! Tällä kertaa Tarakin oli pollea, yleensä se kun ottaa kehut vastaan hyvin pidättyväisesti "mulla on tässä nyt vähän kiire, että..." mutta nyt se paistatteli maireasti vuolaassa kehutulvassa, hyvinhyvin tyytyväisenä itseensä.

Kyllä ne vaan osaa, jos sikseen tulee. =)

Vastapalloa

Jos eilen oli tämä, luustollisesti terveen koiran juhlistamista...

... niin tänään oli tämä.

Ei, ei mitään juhlimiseen tai sen jälkeiseen olotilaan viittaavaa. Pitäishän sitä vaan jo olla oppinut pari asiaa tässä vaiheessa eloa ja oloa. Koirut on kyllä loppujenlopuks tosi nopeita oppii ja oivaltaa. Narunjatkeet jäyheempiä.

Eilen tuli tuuleteltua onnessaan hyviä kuvaustuloksia, terve koira, jeeeeeee! Juu,u, jeejee. No mitä siitä seuraa? Ei ainakaan palkkapallo mut vastapallo vois olla oikea vastaus. Karma ivaili, oletko ihan varma, että terve...?

Kira ja vasen silmä = Silmätulehdus. Samainen, joka teki todellista kiusaa ihan alkuvuodesta, siitä voit lukea tästä. Silloin jouduttiin menemään vielä toistamiseenkin lääkäriin, mentiin PET-VETiin josta saatiin sopivammat lääkkeet ja kurja lastentauti tokeni. Melko pahaksi pääsi kuitenkin äitymään, monien käänteiden kera.

Autohan on edelleen korjaamolla (siitä on pari fotoa tuolla googleplussan puolella, kyse oli siis vaan vähän isommasta ikärempasta, ei mistään tramaattisemmasta) kokoamisvaiheessa, eli kulkupelittömiä ollaan. Kaikkihan aina tulee tietysti samaan aikaan, selvä se. Onneksi naapurista iskä lähti meille taksikuskiksi. Peljästyin nimittäin sen verran nähdessäni sen menneisyydestä tutun kuvan Kirasta, jolla oli surkea vasen silmä, että päivystykseenhän sitä oli jouduttava.

Niinpä sitä taas, jo maanantaina tutuksi tulleella penkillä istuttiin ja hetki odotettiin. Kauaa ei tarvinnut kun päästiin tutkailtavaksi. Tällä kertaa meillä oli tohtorina Sonja, joka tiiraili silmiin hassunlaisen häkkyrän kautta, mihin sielunsopukoihin sillä mahtoi nähdäkään. Myös värjäys tehtiin varuiksi, mutta inhottavia liuskoja ei tällä kertaa laitettu ja hyvä niin. Ei naarmuja tai haavoja, mutta rakkuloita oli. Oikea silmä terve. Huh.

Rakkulallinen sidekalvon tulehdus oli siis diagnoosi ja 10pv Prednisonkuuri, laskevasti. Määrä kuulosti jotenkin kovalta, viimeksi määrättiin vain 5pv kuuri. Sekä lisäksi Fucithalmic-rasvaa. Koska Kira pakkaa vähän helposti närästellä, tuumasivat että omeprazolia voisi ohessa antaa. Antoivat apteekista Losecia matkaan.

Narunjatkeen silmä kutisee, vaikka kello on jo mitä on ja aamulla vielä vähemmän, epäilen ettei täysin edes unihiekasta...

JESJESJES!!!

Koiran WOLF MAGIC BOLERO lonkka- ja/tai kyynärnivelkuvista on nyt kirjattu lausunto. 

MITÄ!?!?! Nyt jo?!?!?! Kiiruusti pankkitunnukset esiin ja maksamaan.... Ooohhh... JES JES JES!!!
Mä oon niin onnellinen ettette tiedäkään! Onkohan meillä jotain kuohuvaa täällä, kilistehän sinäkin kasvattaja siellä, nyt on sen hetki!

Myydään!

No ei nyt sentään koiruja! ;) Ei ikinä, vaikka miten testaisi narunjatkeen hermoja, vaan;

Takapenkin hieno suoja & treenitasku vailla koteja!

Oikeasti *superhyvä* takapenkin suoja. On ns. kaukalomallinen, eli oikeasti suojaa etupenkkien takaosan, takapenkkien etuosan sekä ovien sivut! Vahvaa kangasta, hyvät kiinnitykset. Joitakin kertoja käytetty kun Kira oli pieni. Uutena 79,50e. Lue lisää tästä

Sekä hieno, kaikilla herkuilla oleva sakemannitreenitasku kokoa S (reilua kokoa). HelsiTaren taattua kotimaista laatua. UUSI, ostin kun halvalla (22e. ovh 40e.) sain, mutta treeniliiviä tekis kuitenkin enempi nyt mieli;) Molemmista saapi rohkeastikin tarjota, jos tarvetta on!

Lenkkeilijän 10 sääntöä

Tämä on aika hyvä *klik*