Terve!

Potilas skarppina

HUH. Mää oon nyt niin onnellinen. Koira kyllä selkeesti vähän vähemmän onnellinen, taitaa olla aika kankkunen, ressukka... "Mitä tapahtu? Kaamee olo ja väsyttää, olinko mä jossain? Jalatkin on ihan makaroonit, mitä nyt pitäs tehdä? Ei oikeen jaksas... Olemisen sietämätön keveys ja painavuus..." On ehkä maailman surkeimman näköinen, edelleen. Nukkuu krapulaa pois. Välillä hoipertelee surkeanan ihan kadoksissa ja menee taas nukkumaan. Hirveän kauan kestää (nyt 7h) tuollaisesta tokeentuminen, riittäiskö näissä vähän pienempi annos tokkuraa, Kiralle ainakin. Oivoi.

Viimeksi tätä samaa fiilistä kärsittiin 13.3.13. (tuntuu että siitäkin ois jo iäisyys!) kun käytiin epävirallisissa.

Kuvauspäivän aamusta oltiin jo silmät suurina kun ruokaa ei herunut. "Mikä ihmeen kuvauspaasto?" Hetki siinä masisteltiin maailman raakuutta, syliin ja kainaloon tunkemalla, mutta kaikki synkkyys unohtui kun lähdettiin lenkill, tehtiin tallihommat, pakkauduttiin autoon ja lähdettiin vihdoin sinne virallisiin kuviin. Tara jäi kotiin Kongin pariin askartelemaan, ihmeen suosiolla.

Pitkän pähkimisen tuloksena päädyttiin lopulta Pet-Vetiin. Tein soittokierroksen aiheesta viralliset lonkka- kyynär- ja selkäkuvat. Kyselin ja vertailin. Hinnoissa oli jonkinverran eroa, aikoja oli tarjolla aika hyvin, ei mitään dramaattista. Oltiin jo lähellä samaa paikkaa jossa Taran kanssa käytiin (lue lisää tästä), mutta päädyin kuitenkin PV:tiin.

Potilasta alkoi väsyttää...

Uusi klinikka oli hieno. Parkkitilaa mukavasti, avarat, toimivat tilat. Elinalle saatiin aika ja 15min. päästä saapumisestamme odotteli Kira jo nukkumattia. Tätä ennen ilmoittauduttiin, punnittiin (arvio 30kg meni lähelle, 30,4kg, tasan kilo lisää siitä viime kuvauskeikasta!) odotettiin hetki ihmetellen kaikkea lattiasta kattoon tutkaillen. Sitten päästiinkin jo privahuoneeseen ja tsiikattiin ensin polvet; Toimii. Siinä kohden alkoi Kiraa vähän jänskättää ja tuumas että Hyvä! Polvet kondis, eikon menoks! Siinä vaiheessa kun Elina otti päivätorkkuannostimen, meni Kira taakseni istumaan piiloon. Ei auttanut, eläinlääkäri löysi ja toivotti hyviä päiväunia.

Uni ei meinannut millään tulla, oli niin paljon kaikenlaista kuunneltavaa, kunnes sitten... Pikkuhiljaa.. Alkoi niiiin ramaisemaaaannn... "Zzzz.. zzzzz ZZZZz..." 

Sitten vielä pieni hetki ja kuljetus seuraavaan privahuoneeseen. Ekaa kertaa Narunjatke komennettiin pihalle odottamaan, tai no ei nyt kirjaimellisesti pihalle, mutta huoneesta pihalle. Ehkä hyvä niin, hevosten kanssa klinikkahoitajana ja pelkkänä hoitajana/talliorjana, sekä koiruleiden kanssa on siellä tullut säteiltyä varmasti ihan riittävästi. Siinä sitten söin kynsiä ja jännitin. Välissä Elina huikkasi että hyvältä näyttää, ajatteli kai että pyörtyy polo kohda sinne odotusjakkaralle.

*kops* Zzzzzz... zzzz.. zz... zzzzz...

Sitten seuraavaksi jo että terve koira, tule katsomaan kuvia. Iso huojentunut huokaus. Vaikka jotenkin luotin, silti sitä pelkää, että jos kuitenkin jotain. Ei ollut Elinan mielestä. Jos jotain kaivamalla halusi kaivaa, lonkkamaljat olisivat voineet olla aavistuksen syvemmät. Ei silti ongelmia eikä murhetta tule, noiden kuvien perusteella, tuumasi hän. Nythän sitten mielenkiinnolla odotellaan vielä liiton tuomiota. Taran kuvathan lähti myös melkolailla parhain ajatuksin sinne. Vaan periaatteessa ihan sama, kyllä tämän tohtorin sanaan ja ammattitaitoon sen verran luotetaan että Kira Koiruus on terve. Kuitissa luki vielä että "Luustollisesti koira on aivan hienossa kunnossa".

Kaikki on siis hyvin, so far, Kiran krapulaa lukuunottamatta. (Kello on nyt 21.00. ja koira potee edelleen rapulaa, tujut pökeröt!)

Pieni tumma pilvi näinäkin aikoina leijuu auringon vieressä, kaikilla ei ollut ja ei ole näin hyvin. Siksi jännitti ja vähän pelottikin. Ja painaa se mieltä, että joidenkin kohdalle se käsittämätön epäreiluus osuu vaikka miten kaikki olisi tehty parhaan mukaan. Pitää vain silloin koittaa muistaa että ne on sitten jo asioita joille me emme kertakaikkiaan voi mitään.

Vähän vielä unta... Väzytäää....

Mitä tapahtui?

PetVetille vielä kiitokset, homma toimi hienosti.

Varasin ajan lopulta helposti netistä, porukka oli ystävällistä, tilat mukavat.

Erikoisplussa siitä, että lääkäri itse oli koiraa kuvaamassa.

Ja se kaikkein paras tietysti; Saatiin hyvä "tuomio" :)

Jännittääää...

Huomenna mennään Kiran kanssa kuviin. Niihin virallisiin. Lonkat, kyynärät ja selkä. Jännittää jo valmiiksi. Aika aikaista joo, kun liittohan sitten sen tuomion antaa, joskus kuukauden tai parin päästä. Vai oliskos jonot lyhentyneet...?

Vaan kyllä silti lasken vähän sen kuvaavan eläinlääkärinkin osaamiseen, lukea kuvia ja antaa osviittaa, vaikkeivät luokitella osaisikaan. Ja luotan. Luotan että kaikki on hyvin. Pitäkäähän meille peukkuja.

Älä tule paha kuva, tule hyvä kuva!

Kiitos

Eilen tehtiin paljon. Syötiin jo aamusta kynsiä ja tehtiin paljon pähkittäviä puheluita (PPP). Häiriköitiin kasvattajaa koko rahan edestä (ja koska se ei ollut eka kerta, aletaan olla kyllä jo varmaan kohta sitten maksamisen puolella). On tehty vihdoin ratkaisu yhteen pähkinään. Käyty THE Kentällä, armotta myöhässä ja silti saaden aina yhtä jaksavan, ymmärtäväisen vastaanoton. Kaiken näiden takana tuo toinen übermahtava koiruuteni Kira.

Sillä on kyllä ihmeellinen kasvattaja. Sellainen oppikirjakasvattaja. Sellainen, jonka vähintään jokainen amatööripennunostaja tarvitsisi. Se ei hermostu edes miljoonasta pähkimispostista, vuoronperään sähköpostiin ja fasebuukkiin. Se suhtautuu jokaiseen hölmöön ja ehkä vähän hysteeriseen kyssäriin tyynesti ja asiallisesti opastaen. Mitä mahtaakaan ajatella oikeasti, kaikenlaisia hulluja sitä... - varmaan ;)
No, en sentään kokoajan pommita, mutta silloin kun tulee niitä pähkimisiä. Niitä kausia tai hetkiä, kun oikean polun valitseminen tuntuu vaikealta. Kun miettii, tekeekö oikeita päätöksiä koiran etuja ajatellen, osaako valita oikein. Kun tarvii vähän tönäisyä, sinne oikean polun suuntaan. Kiitos Kasvattaja. Arvostan tätä paljon. Tästä voisi kirjoittaa ihan yhden blogikerran, mitä kasvattaja merkitsee.

Sitten on The Kenttä ja The Ohjaaja. Me tultiin vajaa vuoden häviksissäolemisen jälkeen, tälläkin kertaa onnettomasti myöhässä, sekin vaan jaksaa meitä. Jaksaa tsiikata haukkana, opastaa, vääntää rautalangasta ja havainnollistaa. Narunjatkeen ajatukset saa aikaa raksuttaa ja käsitellä, tehdä ja huomata että väärin meni, ei tehty mitä piti, ja taas yritetään. Koira hokaa toki lähes heti.

Ajellessa kotiin The Kentältä pähkisin, etten ehkä ole ennen tällaiseen porukkaan törmännyt. Porukkaan joka sitoutuu. Jatkuvasti, vuodesta toiseen, hyvää hyvyyttään. Se on aika hienoa oikeesti ja varsinkin tänäpäivänä, maailmassa, jossa jokainen haluaa hyötyä ja tavoitella omaa etuaan.

Se on näin muissa, ei-niin-pyyteettömissä piireissä pyörineelle jotenkin hämmentävää. Tämä jengi kerääntyy säitä uhmaten, oman rankankin viikon jälkeen, opastamaan ja auttamaan muita samanhenkisiä. Kiitos The Ohjaajat, varsinkin se meidän vahtiva silmä.

Liian harvoin muistetaan kiittää. Se on pieni sana sekä palkka kaikesta työstä, mutta toivottavasti antaa merkityksen sille arvostukselle, jota itse näidenkin asioiden tiimoilta tunnen.

The Kameratyyppi!

Mää oon taas ihan innoissani, meillä piipahti The Kameratyyppi! Se on sit mahtava! Kattokaa nyt, oikeesti, mikä on hienompaa heti itse kuvattavan jälkeen kun upea kuva, tai kaks tai enemmän, siitä? No ei mikään! 

Päivä valoineen ei halunnut tehdä yhteistyötä, piti enemmän pilkkanaan ja pienen hetken ymmärsin, miten haasteellista on oikeasti saada hyviä kuvia. Pitää olla monta palikkaa kuulkaa kohdillaan, ei riitä enää että se Palikka-Narunjatke häslää sinnetänne. Mut yritettiin (onneks!) kuitenkin ja tässä pari. Vähän mun ♡ itkee verta, kun siellä oli muutama "liikkuva kuvakin", mutta kuvaajan deletenappula on aika herkässä...

Tara ei päässyt kuvituksiin tänään mukaan, se vaihtaa karvaa eikä ole oikein edustavan näköinen. Jos The Kuvaaja on kuviensa suhteen übertarkka, mä haluaisin olla vähän tarkka siitä, että se kuvauskohde olis kutakuinkin siistin näköinen. Vaan tässäkin kyllä auttaa kuvaustaito. The Kuvaaja otti nimittäin pari hevoskuvaakin siinä ohessa, ja ne oli aikalailla... No ei niin tukat kammattuina jne., mut kuvissa ne näytti silti hienoilta.

Tarasta sitten enskerralla, kun villahousut on taas vaihdettu kulmahousuihin.

EDIT:: Jaapajaapa. Miten on jäänyt ihan mainitsematta, että Taran velipuoli B.Furioso kisaa ämämmissä!!! Aika hienoa sekin, onnea! (Ihan koko Suomen poppoolle toki!)

Taitaa Narunjatke kohta jättää omat kuvaukset kokonaan tekemättä... ;) Kiitos Jaana!

Saksalainen metsästyspaimen

Ihan alkuun, jos syöt, olet herkkä jne. Tämä postaus sisältää metsästysaineistoa, eli riistaa eli metsästyksen uhriksi joutunutta riistaa. Pienriistaa, mutta kuitenkin. Noin. Sitten vähän muuta hurjaa väliin, jotta ehdit olla jatkamatta alaspäin ja jättää tämän väliin jos olet herkkä.

Huimaa, tämä ← siis. Ei mahdu mun jakeluun, kelle ylipäätään tulee mieleen käyttää jalostukseen keskivertoa huonompia eläimiä, kun ne ehdottomasti pitäisi olla niitä parhaimpia. Eipä sakemanneilla olekaan niin huonosti, mutta toki sielläkin paljon olisi parantamisen varaa varmasti.

Saksalainen metsästyspaimen. Meillä seisoi sellainen maanantaiaamuna pihalla. Ylpeänä häntä pystyssä, sanoi että Tsiikaa! Täällä oli aamupala! Ja yritti repiä sisäfilettä irti... Tara istui vaivaantuneen näköisenä rappusilla ja sanoi ettei ole osaa eikä arpaa, eikä tiedä miten se tuohon tuli ja että eikös ole aika brutaalia touhua tuo tuollainen jo, meiltä sakemanneilta...

Joo, oli, olin ihan samaa mieltä. Aamupala jäi siihen sikseen ja se oikea aamupala siirryttiin nauttimaan sisälle, kanansisäelin soppaa. Koska päätön rusakko oli jo kankea, metsästyskunniakirjaa ei Kiralle myönnetty. Mysteeriksi jäi, kuka tai mikä sen oli meidän pihalle, keskelle pihaa, tuonut. Pohdin myös pään kohtaloa... Mietin oliko tallikissamme Räpsä syyllinen, hyvinkin palloisen vatsansa kanssa. En ole saanut vahvistusta epäilylleni että kissa isoa rusakkoa metsästäisi. Ellei sitten se sapelihammastiikeri, josta en ole muistanut täällä kertoakaan. Olen varma että sellainen meidän nurkissa yksi ilta lymyili ja Tara ajoi sen takaisin siperiaan, tai mistä ne sitten tulevatkin.

Se on toisinaan aika jännää, asua täällä maalla, keskellä ei mitään. RIP Rusakko, päätön sellainen.