Kiitos

Eilen tehtiin paljon. Syötiin jo aamusta kynsiä ja tehtiin paljon pähkittäviä puheluita (PPP). Häiriköitiin kasvattajaa koko rahan edestä (ja koska se ei ollut eka kerta, aletaan olla kyllä jo varmaan kohta sitten maksamisen puolella). On tehty vihdoin ratkaisu yhteen pähkinään. Käyty THE Kentällä, armotta myöhässä ja silti saaden aina yhtä jaksavan, ymmärtäväisen vastaanoton. Kaiken näiden takana tuo toinen übermahtava koiruuteni Kira.

Sillä on kyllä ihmeellinen kasvattaja. Sellainen oppikirjakasvattaja. Sellainen, jonka vähintään jokainen amatööripennunostaja tarvitsisi. Se ei hermostu edes miljoonasta pähkimispostista, vuoronperään sähköpostiin ja fasebuukkiin. Se suhtautuu jokaiseen hölmöön ja ehkä vähän hysteeriseen kyssäriin tyynesti ja asiallisesti opastaen. Mitä mahtaakaan ajatella oikeasti, kaikenlaisia hulluja sitä... - varmaan ;)
No, en sentään kokoajan pommita, mutta silloin kun tulee niitä pähkimisiä. Niitä kausia tai hetkiä, kun oikean polun valitseminen tuntuu vaikealta. Kun miettii, tekeekö oikeita päätöksiä koiran etuja ajatellen, osaako valita oikein. Kun tarvii vähän tönäisyä, sinne oikean polun suuntaan. Kiitos Kasvattaja. Arvostan tätä paljon. Tästä voisi kirjoittaa ihan yhden blogikerran, mitä kasvattaja merkitsee.

Sitten on The Kenttä ja The Ohjaaja. Me tultiin vajaa vuoden häviksissäolemisen jälkeen, tälläkin kertaa onnettomasti myöhässä, sekin vaan jaksaa meitä. Jaksaa tsiikata haukkana, opastaa, vääntää rautalangasta ja havainnollistaa. Narunjatkeen ajatukset saa aikaa raksuttaa ja käsitellä, tehdä ja huomata että väärin meni, ei tehty mitä piti, ja taas yritetään. Koira hokaa toki lähes heti.

Ajellessa kotiin The Kentältä pähkisin, etten ehkä ole ennen tällaiseen porukkaan törmännyt. Porukkaan joka sitoutuu. Jatkuvasti, vuodesta toiseen, hyvää hyvyyttään. Se on aika hienoa oikeesti ja varsinkin tänäpäivänä, maailmassa, jossa jokainen haluaa hyötyä ja tavoitella omaa etuaan.

Se on näin muissa, ei-niin-pyyteettömissä piireissä pyörineelle jotenkin hämmentävää. Tämä jengi kerääntyy säitä uhmaten, oman rankankin viikon jälkeen, opastamaan ja auttamaan muita samanhenkisiä. Kiitos The Ohjaajat, varsinkin se meidän vahtiva silmä.

Liian harvoin muistetaan kiittää. Se on pieni sana sekä palkka kaikesta työstä, mutta toivottavasti antaa merkityksen sille arvostukselle, jota itse näidenkin asioiden tiimoilta tunnen.