Saksalainen metsästyspaimen

Ihan alkuun, jos syöt, olet herkkä jne. Tämä postaus sisältää metsästysaineistoa, eli riistaa eli metsästyksen uhriksi joutunutta riistaa. Pienriistaa, mutta kuitenkin. Noin. Sitten vähän muuta hurjaa väliin, jotta ehdit olla jatkamatta alaspäin ja jättää tämän väliin jos olet herkkä.

Huimaa, tämä ← siis. Ei mahdu mun jakeluun, kelle ylipäätään tulee mieleen käyttää jalostukseen keskivertoa huonompia eläimiä, kun ne ehdottomasti pitäisi olla niitä parhaimpia. Eipä sakemanneilla olekaan niin huonosti, mutta toki sielläkin paljon olisi parantamisen varaa varmasti.

Saksalainen metsästyspaimen. Meillä seisoi sellainen maanantaiaamuna pihalla. Ylpeänä häntä pystyssä, sanoi että Tsiikaa! Täällä oli aamupala! Ja yritti repiä sisäfilettä irti... Tara istui vaivaantuneen näköisenä rappusilla ja sanoi ettei ole osaa eikä arpaa, eikä tiedä miten se tuohon tuli ja että eikös ole aika brutaalia touhua tuo tuollainen jo, meiltä sakemanneilta...

Joo, oli, olin ihan samaa mieltä. Aamupala jäi siihen sikseen ja se oikea aamupala siirryttiin nauttimaan sisälle, kanansisäelin soppaa. Koska päätön rusakko oli jo kankea, metsästyskunniakirjaa ei Kiralle myönnetty. Mysteeriksi jäi, kuka tai mikä sen oli meidän pihalle, keskelle pihaa, tuonut. Pohdin myös pään kohtaloa... Mietin oliko tallikissamme Räpsä syyllinen, hyvinkin palloisen vatsansa kanssa. En ole saanut vahvistusta epäilylleni että kissa isoa rusakkoa metsästäisi. Ellei sitten se sapelihammastiikeri, josta en ole muistanut täällä kertoakaan. Olen varma että sellainen meidän nurkissa yksi ilta lymyili ja Tara ajoi sen takaisin siperiaan, tai mistä ne sitten tulevatkin.

Se on toisinaan aika jännää, asua täällä maalla, keskellä ei mitään. RIP Rusakko, päätön sellainen.