Plasmooma

Google lähettelee uskollisen tilastotietoja ahkerasti, väittää että joku jopa lukisi. Haetuimmat ja luetuimmat ovat olleet Taran viimeisiin aikoihin, häntähalvaukseen ja Aviform Suppleaze Goldiin liittyvät. Myös Nipsun viimeisestä reissusta on tehty hakuja. Näin äkkiseltään voisi siis ajatella että ongelmia guuglataan ja näinhän se on. Hyvä jos omilla kokemuksilla on voinut jotain ajatuksia tarpeeseen antaa, itsekin herkästi kyselen muilta kokemuksia. Uskon että pitkään alalla olleilla on usein kokemuksia joita eläinlääkäreillä ei välttämättä ole. Jos vaikka ajattelisi tilannetta että sinulla on koira joka tulee kipeäksi, viet sen klinikalle ja saat jonkinlaisen diagnoosin, ison laskun mutta et ole tyytyväinen tilanteeseen eikä koira parane. Mitä teet? Vaihdat klinikkaa. Annatko palautetta sinne jossa kävit? Tuskin. Mitä hoitanut, väärän diagnoosin tehnyt eläinlääkäri oppi? Ilmeisesti ei yhtään mitään tai ehkä jopa luulemaan että dg. oli oikea ja hoito auttoi. Tähän syyllistyn itsekin.

Ongelmat ei ole täältä loppuneet vaikka aikoihin ei ole tullut kirjoiteltua. Yleisesti ottaen tilanne on kuitenkin tasainen ja ihan hyvä. Koska en aikoihin ole mitään kirjoittanut ja ongelmia silti etsitään - tai ehkä enemmän vertaistukea niihin, ryhdistäydyn ja kerron Kiran kauniista silmistä ja plasmoomasta. Kiran silmät ovat saaneet loppuelämän lääkityksen ja diagnoosin. Senhän kanssa ravattiin jos minkäkin kerran lekurilla alkaen pentuajasta silmätulehdusten vuoksi. Aina kyse oli silmätulehduksesta, kunnes lopulta Pet-Vetissä dg. oli allergia tai yliherkkyys, pölylle, tuulelle, auringolle, jollekin siitepölylle, ruuan osalle, mitä nämä allergiat nyt yleensä on, aina jollekin. Lääkittiin ja kosteutettiin muttei tilanne oikein parantunutkaan. Mitä me tehtiin, hakeuduttiin taas  toiselle lekurille ;)

Vettorin Tuula tutkaili silmiä ja totesi lopulta plasmooman joka on vilkkuluomen reunan paksuuntumista immuunivälitteisen tulehduksen seurauksena. Sellainen sitten. Sitten etsittiin lääkettä, Oftan Dexa-Chlora-kortisonitipat olivat jo aikojen alussa heti kieltolistalla melko reippaan reaktion takia, Akvakol-tipat rauhoitti muttei parantunut. Prednisonkuuri laskevasti ja lisäksi Fucithalmic-rasva, paransi mutta tilanne uusiutui aina lääkityksen loputtua. Pred Forte allergiaepäilyyn, auttoi mutta teho huononi ajan kuluessa. Optimmune auttoi pitkään mutta sai koiran  hankaamaan silmiään. Tätä pohdittiin ja Tuula keksi kokeiluun Ultracortenol-voiteen jolla on nyt sitten menty aikalailla päivälleen kaksi vuotta. Ajoittain silmät oireilee enemmän, toisinaan vähemmän. Varmasti ärtyvät herkemmin esm. tuulesta jne. Mutta me ollaan pärjätty. Mietin tapani mukaan pitäisikö olla huolissaan, tunteeko Kira kipua silmissään, mutta koska se ei niitä hankaile eikä tunnu muutoinkaan masentuneelta, ajattelen että sillä mennään. Kunnes taas mietin. ;)

Onko tämä seurausta vai syy jo pentuajan silmäongelmille, olisiko tilanne ollut paremmin kontrollissa jos oikea dg. olisi tehty jo aiemmin VAI onko tämä seuraus pentuajan silmäjutuille, ei voi tietää.

Kiralla on ollut valtavan kauniit, ystävälliset silmät ja onhan ne sitä edelleen ♥ 

Seuraavaksi voisin vaikka kirjoittaa Ressu-toiminnasta. Me lähdettiin Kiran kanssa siihen mukaan ja nyt Ressuilua on takana jo reilu vuosi!

Kira on loistava Ressu ♡

Ps. Pennille kuuluu hyvää!

Myötäeloa

Kun Kirasta pienempi harmaa hulmuturkki oman ihmisensä kanssa kohtaa saman tilanteen minkä olet itse elänyt kahdesti pienen isoegoisen mittarimato-mäyriksen ja isomman pinkeäpipoisen mustan kanssa, silloin on helppoa myötäelää samaa huolta ja pelkoa uudelleen. Epilepsia. Miksi se on niin yleinen nykyään. Vai onko aina ollut - tuoko some vain tapaukset lähemmäksi. En tiedä, mutta kun yksi mäyriskoira ja yksi kolmiokorva samalla sairaudella osuu samaan talouteen, antaa se ainakin uskoa enemmän ensimmäiselle vaihtoehdolle.

Samaa tahtia onneksi tieto lisääntyy, vaikkakkaan ei siitä itse asiasta, epistä. Miksi, mistä, minkätakia. Itse halusin aina ripustautua asioihin joilla ei oletettavasti edes ollut merkitystä. Annoin tiettyä öljylisää ja uskoin että se auttaa, kohtausväli on pidempi - tai sitten ei. Annoin ruuan tismalleen samaan aikaan ja uskoin että se auttaa - tai sitten ei. Annoin lääkkeen puoli tuntia ennen ruokaa ja uskoin että se auttaa - tai sitten ei. Lista oli loputon.

Kun Taralle tuli ensimmäinen juoksu epin aikana, nukuin ehkä eniten veitsenterällä ikinä. Olihan kaikki sanoneet että epikoira pitää sterkata, juoksut pahentaa tilannetta. Se oli kuitenkin pisin aika kohtausten väliin. Viimeinen epikohtaus oli tästä huomenna tasan kaksi kuukautta sitten, neljän aikaan yöllä. Se oli melko helppo kohtaus mutta jälkimainingit olivat levottomat ja pisimmät. Silloin yöllä useasti sen herättäessä mietin mikä muu nyt on hätänä.

Lokakuussa kirjoitin tämän joka oli jostain syystä jäänyt julkaisematta. Tuntui oudolta lukea sitä nyt. Kuten myös ensimmäistä epipostausta omalta osaltani, jolloin tuntui että maailma kaatuu. Pelko oli ahdistava. Kuitenkin siitä selvittiin, epistä selvittiin ja sen kanssa totuttiin elämään. Arkea muutettiin taas kiroilevan ystäväni Mustan toimesta, mutta niin se Taran kanssa meni, pienestä asti. Päivääkään yhteisestä, vaikkakin joskus haastavasta ajasta en kadu, en pois vaihtaisi, kaiken ottaisin takaisin.

Tsemppiä pienelle harmaalle ihmisineen, tekin pärjäätte kyllä. Matka Aistiin oli pitkä ja ahdistava, päivä loputon, mutta kotiinpäin tultiin jo paljon kevyemmällä mielellä. Aistissa olette hyvissä käsissä. Vertaistuki on kova sana, silloin huomaa pimeimpänäkin yönä että selkeästi valtaosa selviää epin kanssa. Se helpottaa. Tsemppiä!

Metsittyneet maailmalla

Pikku Paksu, ketterä kuin norsunpoika. Narunjatke, notkea kuin rautakanki. Lähtivät kuitenkin maailmalle, ihmisten ilmoille reeneihin sitten aikoihin. Hauskaa! Vois kuvitella joo ja olihan se, jollain tavalla kyllä. Se oli juuri sellaista minkälaisen mielikuvan kaksikosta sait. 

Siinä sisähallin tanner tömisi ja matot rutisi kun Pikku Paksu poukkosi pallon perässä. Hyvä ettei seinään tullut koiran muotoista siluettia kun vauhti lähti vyörymään. -No jostain syystä on pari kiloa ehkä vähän ylimääräistä tullut, kauhee meteli. Etpä oo tainnut itekään (joulusta - se ihana tekosyy) selvitä ihan kiloitta! No, ei siitä sen enempää. Koutsi kivasti lohdutti että enskerralla menee jo paremmin! Joo. Me jumpataan täällä yhessä, kyllä se siitä sitten ;)

Syksylläköhän se oli, kun käytiin kasvattajan luona. Siellä hävetti kun mukana oli laiha, kiilloton touhutarja. Muut oli niin komeita ja kauniita, Pikku Paksu ei ollut ja nyt se kuitenkin on Pikku Paksu, melko vanttera, kiiltävässä karvassa. 

Mitä tapahtui? Ruuan vaihto. RC:n 4800sta vaihto Acanan Sport & Agilityyn. Kiitos vaan vinkistä eräälle pitkänlinjan sakemannikasvattajalle, toimii. Ehkä vähän liiankin hyvin ;) 

Siis niin hyvin että mustasta haalistunut varjo alkoi myöskin lihota ja olikin upeassa kunnossa, mutta alkoi myös kutista. Raps raps raps. Raps raps raps... Oliko syynä Barbivetin lääkitys vai tämä ruoka. Toivottavasti ei lääkitys, se ei kuitenkaan ole vaihtoehto tietyistä syistä. Ruoka meni ainakin kokeiluvaihtoon Vogelia myöden ja kokeillaan GE:n Bataatti-lammasta. Jotain siis ihan muuta, mitä tähän asti. Lisäksi otettiin vaahtokylpy Malasebilla ja otetaan pari lisää. Jotenkin tuntuu että tilanne olisi jo rauhoittunut, mutta se on luultavasti vain kuvitelmaa. 

Ja ihan kun kaikessa ei taas olisi tarpeeksi, Kira Pikku-Paksun silmät alkoi taas oireilla enemmän. Saatiin vinkkinä kokeilla Lomudal - silmätippoja, josko ne auttaisi eikä tarvisi kortisonia. Kokeillaan mutta epäillä varmaan sopii. Parempi epäillä kuin pettyä. Vaan miten ihmeessä koiran terveenä pitäminen on niin vaikeaa nykyään?!

Sellaista turhaa höpinää tällä kertaa, ihmeitä se yksi jumppayritys ihmistenilmoilla saa aikaan. Se joka oikeasti tässä kohden kiinnostaisi, olisi kuulla tarinoita muiden epikoirista ja silmäallergikoista. Vertaistueksi sitä ehkä kutsutaan. Molempien kohdalla aina miettii voisiko jotain tehdä toisin? Jotain ettei tarvisi viattoman luontokappaleen kärsiä kurjuuksia, mokomia ristejä. Varsinkaan epiä.