Tunnetko koirasi

Liioittelenko? Muka? Jos koiraa on hoidettu 7kk ja oireet palaa edelleen, voiko silloin liioitella? Olenko saanut saman vainoharhan koirien kanssa, jota podin varmasti puolet ajasta hevosten kanssa?

"Ontuuko se? Onko se epäpuhdas? Nyt se varmasti ontuu taas sitä vanhaa vammaa. Se ei olekaan parantunut. Onkohan tässä nyt jotain vikaa, ihan kuin vähän tahmea olisi..."

Sellaista se oli hevosten kanssa. Tosin niissä sitten usein olikin jotain. Ainakin jotain mitä ei saatu koskaan selville. Nyt tässä on silmiä räpäyttämättä seurattu Penniä. Onko se eepee? Liikuukohan jotenkin oudosti... Ei, ei kertakaikkiaan mitään huomattavaa kunnes... Kunnes se sitten alkoi ontua jälleen kerran etujalkaa. Mutta nyt on kaikki hyvin. Juuri nyt, tällä hetkellä, maanantai yössä. Tai oikeastaan jo tiistain puolella. Penni nukkuu. Se oli tänään toista kertaa irti pitkän remmikauden jälkeen. Se sai leikkiä pihalla ihan irti ja voi että miten iloinen voi pentu olla. Pentu se on vieläkin jos kysytään. Se on varmaan aina pentu, ainakin niin kauan kun se selkeästi on pentu. Pieni, iloinen Harmaa. Se heitti korvat taakse ja meni kippuraan, juoksi ympäri pihaa virne naamallaan. Niin se teki viimeksi viime talvena, silloin kun oli vielä lunta. Kamalan pitkä aika, kieltää pentua leikkimästä. Julmaa.

Huomenna mennään hierojalle. Penni-raukka, stressin paikka. Se on niin metsittynyt. Sekin harmittaa. Ja polvessakin on pieni patti. Peukalonpään kokoinen. Ei ole aina ollut, on vasta tullut, ennen tätä päivää kylläkin.

Alkuperäiseen aiheeseen takaisin; Kira siis ei ole parantunut häntähalvauksestaan kokonaan. Asia sai kohtuuttoman suuret mittasuhteet, kuten aina kaikki saa FB:ssa, kun ihmettelin voisiko joku muu aiheuttaa häntähalvausta, olisiko joku muu kokenut samaa.

Yksi viilenevä helleilta tein jäljen pitkästä aikaa. Vähän uhkarohkean jäljen tauon päälle, mutta kun makupaloja oli vähän ja jälki houkutteli. Ihan tynkää ei viitsinyt tehdä joten tehtiin jälki hyvin vähillä napuilla. Suoraa ja pari kulmaa, pallo palkaksi. Niinhän se sen ajeli, vaikka nappuja ei montaa ollutkaan. Löysi kyllä pallon vaikka vähän yksi kulma meni pitkäksi. Oli ihan tyyni ilta ja silti niinkuin aina, Kira ajautui vasemmalle. Mikä senkin tekee?

No, päästiin palkalle ja vähän leikittiin. Ihan vähän vaan. Pari niiaavaa vastavetoa Kiralta ja häntä tipahti. Ei nyt sentään irti asti mutta ihan veltoksi. Se vaan roikkuin kuin narulla kiinnitetty. Löysänä ja hervottomana. Ei vaikuttanut kivuliaalta mutta vire laski vähän, kyllä sen huomasi. Itse hännänheiluttajassakin siis. Voi hitto. Juuri jälkeä ennen olin tuumannut ääneen mitä kiva kun tuntui että koira on vihdoin kunnossa. Olihan se ollut kun ei oltu mitään tehty joka aiheuttaisi painetta takaosalle.

Eipä siihen sitten paljoa tarvittu. Tästä sitten kyselin siellä FBssä, josko jollain muulla tällaista häntähalvausta. Väärin muotoilin, olisi pitänyt kertoa kaikki. Takapään tasapainohäiriöt, hyvin lieviä, mutta niitä miksi hierojalle ja fyssarille aikanaan mentiin 7kk sitten. Yritin mutta turhahan se on FB:ssa mitään enää sitten yrittää kun peli on avattu. Kukaan ei näe kuin tietyn asian ja kaikki vastaavat siihen.

Tasapainohorjahtelua toisinaan sivusuunnassa, joskus ja jouluna. Ja joita seuraa sitten viimeistään häntähalvaus, jos jotain tehdään missä takaosa rasittuu. Joskus kuulee varpaiden *raaaaps* äänen. Varpaat osuu maahan eikä jalka nouse ylös liikkeessä. Harvinaista mutta mieleen jäävää.

Olenko hysteerinen kun mennään keskiviikkona taas Aistiin. Voiko se vieläkin olla ohimenevää vaikkei ole 7kk aikana mennyt vaikka on hoidettu ja seurattu. Voiko se olla sivuseikka johon taas liikaa takerrun. Enkö muka tunne koiraani? Onko muka vaistot ja fyssarikin väärässä hoputtaessaan tutkimuksiin?

Voihan se olla. "Äh, katso nyt sitä koiraa, ei se näytä kipuilevalta, se leikkiikin" Niinhän se tekee. Vaan niin teki Tarakin 12h ennen kun siitä tuli suojelusenkeli. Samaan aikaan jolloin sen piti olla jo aivan järkyttävän kipeä. Kira ei ole niin kova luu kuin Tara, mutta Tara opetti kivun piilottamisesta jotain joka meni ihon alle ja pysyy siellä. Sellaista jonka muistaa kipeästi aina kun aihetta on. Sellaista joka pitää varpaillaan ja mietteliäänä, varmasti myös vähän hysteerisenä ja yliampuvanakin. Kunhan ei vaan koskaan enää tarvitsisi sitä tilannetta uudelleen elää, järkyttävää kipua jonka joko adrealiini tai kipushokki sumentaa, kuten pienelle punaiselle hevoselleni kaksi vuotta sitten kävi. Se odotti poissaolevan tyynesti lupaa lähteä kurkien ja etelätuulen matkaan, kivuissa jotka olisivat pian hoitaneet luvan jos ei olisi ehditty vähän ennen. Silti sitä aina jää itseään soimaamaan että liian myöhään. Pitäisi ymmärtää jo aiemmin vaikka eläinlääkärit eivät ymmärtäneet.

Pitkästä aikaa Kira ja Penni leikki tänään keskenään. Hirveä älämölö ja möyhtääminen. Ei kai se hirveän kipeä voi olla, ei niin kipeä ainakaan kuin Tara, mutta sittenpähän tiedän. Tiedän voidaanko treenata edes jotain. Tiedän mitä oikeasti tulee välttää ja mitä tehdä enemmän. Uskallan jumppauttaa ja uittaa. Uskallan taas hengittää ja olla olematta niin huolissaan.

Ajattelin että Penni olisi voinut tulla mukaan, samalla iskulla molemmat kun kerran taas mennään. Jälkikontrolliin joka kuuluu polvioperaation hintaan. Laitoin viestiä joskos Laura ehtisi jossain välissä päivää kurkata, sitä pattia. "Laura ei ole enää täällä töissä" -vastattiin. Niinpä tietysti. Eikä se toinenkaan leikkaava ortopedi, kuin maanantaisin.

Taas joutuu ajamaan jonnekin muualle jos tarve tulee. On se kumma. Enää ei pysyvää eläinlääkärisuhdetta löydä. Se olisi kuitenkin ihan kaiken A ja O toimivalle eläimen hoito- ja kunnossapitoedellytykselle. Eläin pitää oppia tuntemaan edes jossain määrin ja se ei tapahdu edes vuoden potilassuhteella, saatika sitten kahden kerran, jolloin voit saman tohtorin saada kiinni.

Milloin koirienkin terveenä ja hengissä pitämisestä tuli näin hankalaa...

Uusintaa

Vuosi sitten tästä päivästä alkoi ne pisimmät, ahdistavammat hetket ikinä. Sanoista, joita et halua kuulla. Eniten näinä päivinä, viikkoina, on tietysti tullut muisteltua vuoden takaista aikaa. Kuten tätä aamupäivää, jolloin kaikki oli, tai piti olla vielä melko hyvin. Lunta oli vähemmän mutta aurinko paistoi, ihan kuin kevät olisi ollut pidemmällä. Kira ja Tara, harmaa ja musta. Sitä normia älämölöä ja vauhtia, menoa ja elämäniloa, ponien komentelua, kiroilua, kissankiusaamista.

Edellinen päivä oli ollut huonompi, Tara oli jotenkin vähän vaisu. Siksi varasin ajan, ja tietysti koska se patti. Mutta perjantai oli parempi ja mieli huolettomampi. Ei voinut olla mitään isoa koska Tara oli niin oma itsensä. Mieli joka on yleensä niin huolissaan, ei ollut kovastikaan. Olemassa oleva simputtajaseuralainen epilepsia oli kai jo vähän turruttanut mieltä ja vahvistanut ajatusta, kyllä me selvitään.

Kaksi vuorokautta näiden kuvien jälkeen kuva ja sydän meni rikki. Vain kaksi vuorokautta.

Näinä päivinä on myös tullut paljon ajateltua koiran kipua. Eläinten kipua. Miten paljon ne meiltä peittävät. En voi ymmärtää että varmasti jo jonkinaikaa armotonta elämänlankaa syövä kuoleman lähettiläs sai yliotteen vasta viimeisen vuorokauden aikana. Sen täytyy olla niin koska Tara.

Kun tällaisen tilanteen näkee ja seuraa läheltä, tulee sitä taas vähän huolestuneemmaksi. Harmaat ovat jatkuvan skannauksen alla, pienikin erikoinen kivun tuntua ilmentävä merkki meinaa ajatustasolla joskus paisua tosi isoksi peikoksi. Tuntuu tosi pahalta ettei välttämättä oikeasti näitä näe, ennenkuin on tavallaan jo lähes myöhäistä.

Ja sitten tulee Penni, tuo pieni erikoinen harmaa. Kun pentu tulee, ajattelet että sulla on siinä uusi alku jonka kanssa aloitetaan puhtaalta pohjalta, vailla huolia. Kunnes sitten ikää karttuu välikuvien verran, sitten se mielenpiina ja peikko astuu kuvaan. Tai sitten jo paljon aikaisemmin jos aihetta on.

Pennin kanssa on ollut ja paljon. Tuntuu että sen kanssa huoletonta pentuaikaa ei ehkä edes ollut, ainakin jos nyt pitäisi heti vastata. Sen verran oli että se oli poikkeuksellisen kiltti ja helppo pentu. Se oli lähes sisäsiisti jo tullessaan, ei tehnyt pahojaan, nukkui yöt... Jossain vaiheessa kirjoitin jonnekin että jotain vielä tulee, liian helpolla tässä päästään nyt.

Kyllä mielummin se tihutöitä tekevä, pitkään sisäsiistiksi opetettava ja TERVE pentu kuitenkin. Niinkuin Kira. Kirahan oli tosi pitkään ei-sisäsiisti. Meinasi uskokin loppua. Kasvattaja lohdutti että jokainen kunnon pentukoirakansalainen on viimeistään 6kk iässä sisäsiisti. Tiukille meni. Kira pissasi omaan sänkyynsäkin! Mutta se sai terveen pohjan, silmäharmeja lukuunottamatta, mutta niitä ei lasketa koska niiden kanssa on voitu elää normi elämää.

Tara taasen oppi nopeasti, mutta se teki pitkään ja mittavasti pahojaan, kuten repi eteisen lattian ja vähän seinääkin auki, muutamaankin otteeseen.

Mitä tästä opimme, jos kaikki menee putkeen, on se vain hämäystä. Ei kuitenkaan mene. Silti tänävuonna loppuviikolla oli ohuesti aihetta myös iloon. Sain Pennin mieltäpainavan ruokinnan kuntoon, kiitos Katiskan Marikan. Homma toimi ja vielä hienosti. Maalaisjärkistä ajatusta ja perustelua, mii laik. Movet muisti postilla, kaikki negaa! Vaikka tavallaan olisi helpottanut tietää mikä mättää, helpotti silti valtavasti kun kerrottiin että ei mikään. Ja tähän perään vielä Karulinnan mielipide; Kuulostaisi ihan suolistotulehdukselta, kyllähän niitä on, kurjia mutta se siitä tokenee, hiljaa hyvä tulee. Ja niinhän tuli, tänään tuli ties miten pitkään aikaan lähes ehjä Mr. Hankey! (Tietäjät tietää) Melkein teki mieli ottaa kuva ja postata fasepuukkiin, mutta onneksi sain pidäteltyä. Ja vielä kun tiedän että huomenna tulos voi olla ihan toisenlainen, ei uskalla bileitä järjestää. Mutta. Parempaan. Pikkuhiljaa, pennun pikkuaskelin. Henkiset hetken suurbileet! Ja sitten vielä tämä, joka aamulla nauratti ihan hulvattomasti. Näitä niin tarvitaan, kiitos Koutsi 💖

Ja sitten Kira, se on ollut hirveän iloinen, edelleen. Leikkii enemmän kuin "pikkusiskonsa". Örisee ja mölisee niin ettei ajatuksia kuule. Ja tökkii pallolla. Liikkuu melko hyvin, jumpattu ollaan ohjeiden mukaan ja pellolla, pikku lumessa se juoksee oikeinkin hienoa ravia. Tänään käytiin metsälenkillä vähän pidemmän kaavan mukaan. Sen kaavan, jonka viimekin vuonna. Musta seurasi meitä varmasti tänäänkin, varjona, koska se halusi aina metsään. Se rakasti olla metsässä, hyppiä puunrunkojen yli, metsästää maahisten jälkiä ja himoita päästä lintulammelle.

💖

Koiran kipu

Yleinen harhaluulo on myös, että jos koira leikkii, juoksee tai haluaa kilpailla, sillä ei ole kipuja. Monilla koirilla on kuitenkin niin vahva vietti toimintaan, johon niiden rotu on jalostettu, etteivät ne työskennellessään välitä kivusta. 

Kopioin tähän, siltä varalta, että linkki katkeaa, melko hyvän kirjoituksen koiran kivusta. Linkki juttuun löytyy tästä. Taran kipu oli erillainen kuin muiden tähän astisten mikään. Ehkä se johtui siitä että Tarakin oli erillainen kuin kukaan tähän astisista. Nyt jälkeenpäin tiedostan siinä eri kipuominaisuuksia joita en osannut tarpeeksi vahvasti lukea, vaikka epäilin. Suurin osa niistä oli varmasti lopulta merkkejä syövästä. Kirjoitan niitä ylös pian ja opin taas luottamaan omiin tuntemuksiini ja näkemiini asioihin enemmän.

Kira taisi tietää jo noin puoli vuotta sitten että Taralla oli ihan toisenlainen syy kuin ruoka tai kuiva iho, moniin ongelmiinsa. Eläimet vaistovat ja haistavat monia asioita. Miksi me emme huomioi niitä.

Tunnistatko koirasi kivun?
Katariina Mäki ja Anna Hielm-Björkman 2009

Kipu on jokaiselle meistä tuttu käsite, joka kuitenkin on täysin subjektiivinen. Jokainen kokee kivun eri tavalla. Kipu ulottuu paikallisesta fyysisestä särystä totaaliseen, koko olemuksen käsittävään kärsimykseen. Koira tuntee kipua aivan samoin kuin ihminen. Kun kerran eri ihmiset käsittävät kivun hyvin eri tavoilla, niin kuinka voimme arvioida ja ymmärtää koiran kokemaa kipua? Aiheesta kuultiin eläinlääketieteen tohtori Anna Hielm-Björkmanin pitämä esitelmä Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan lokakuussa järjestämässä luentopäivässä.


Kipeä koira ei välttämättä näytä kipua

Akuutti kipu aiheuttaa sympaattisen hermoston aktivoitumisen, mikä voidaan nähdä fysiologisina muutoksina: sydämen syke kiihtyy, verenpaine nousee, hengitys tihenee ja pinnallistuu, pupillit suurenevat, verisuonet supistuvat, eläin turpoaa koska kroppaan kertyy nestettä, suu kuivuu, virtsaaminen vähenee, ja keho voi olla jännittynyt.

Eläimet ilmaisevat kipua monin tavoin. Ne väistävät vaistomaisesti asiaa, joka tuottaa kipua. Ne pakenevat. Ne huutavat kivusta, tai sitten ne jähmettyvät paikalleen vapisemaan ja hikoilemaan. Ne voivat ontua, ja ne voivat virtsata alleen. Reaktion laatu riippuu kivun merkityksestä kussakin tilanteessa. Eri koirarotuja on jalostettu käyttäytymiseltään erilaisiksi: toisten työtehtävät edellyttävät korkeaa kipukynnystä ja työskentelyn jatkumista, vaikka sattuu. Näissä tilanteissa koira kuitenkin tuntee kipua, vaikka ei näytä sitä eikä välitä siitä.

Krooniselle kivulle ei ole mitään selviä ja tyypillisiä, koirasta luettavia merkkejä. Merkit ovat hyvin pieniä muutoksia koiran käyttäytymisessä. Monet koirat eivät halua näyttää kipuaan, koska luonnossa se merkitsisi laumasta karkoittamista. Jos näet koirallasi kipukäyttäytymistä, sillä on todennäköisesti kipuja. Mutta vaikka et näkisi mitään kipuun viittaavaa, koirallasi voi silti olla kipuja.

Kipukäyttäytymiseen kuuluu myös erilaisia, sosiaalisesti määräytyviä, opittuja käyttäytymistapoja. Pikkulapsilla nähdään erilaisia taikauskoisia riimejä, ja koiralla voi alkaa esiintyä häiriökäyttäytymistä, esimerkiksi ylivilkkautta tai aggressiivisuutta.

Krooninen kipu ei lopu itsestään

Kipu voidaan jaotella kudosvaurio- eli nosiseptiiviseen kipuun, hermovaurio- eli neuropaattiseen kipuun ja psyykkiseen eli psykogeeniseen kipuun. Lisäksi on olemassa myös idiopaattista kipua, mikä tarkoittaa, että kivun syy ei ole selvinnyt.

Kipu voidaan jaotella myös edellä mainittuihin akuuttiseen ja krooniseen kipuun. Akuutti kipu kestää vain vähän aikaa, sekunnista pariin kolmeen viikkoon, johtaen varovaisuuteen ja pyrkimiseen pois kivun aiheuttajan luota. Kun kivun kesto ylittää tavallisen kudoksen paranemisajan, kipu on kroonista. Krooninen kipu kestää kuukausia, vuosia, jopa kymmeniä vuosia ja muuttuu usein hankalammaksi hermovauriokivuksi.

Hermovauriokipu on kroonista kipua, jota on vaikea hoitaa tavallisilla kipulääkkeillä. Se voi johtua esimerkiksi vauriosta tai toimintahäiriöstä kipua välittävässä hermojärjestelmässä: selkäydinvammasta, aivoverenkiertohäiriöstä, ääreishermovammoista, esimerkiksi tassuleikkauksen yhteydessä vaurioituneesta hermosta, tai välilevyn pullistuman tai spondyloosin aiheuttamista hermojuurivaurioista. Myös esimerkiksi aavesärky on hermovauriokipua. Usein hermovauriokipu on monen eri tekijän summa.
Ihmiset kuvailevat hermovauriokipua jatkuvana, polttavana kipuna, jonka välillä keskeyttävät viiltävät, sähköshokin tapaiset kipuepisodit. Koska ihmisen ja koiran hermokudoksen fysiologia on hyvin samankaltaista, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö koira kokisi tätä kipua samantyyppisenä.

Kroonisessa kivussa myös psyykkiset tekijät, kuten masennus, pelko ja avuttomuus, toimivat altistavina tekijöinä todennäköisesti myös koirilla, ja ne voivat ylläpitää kipua sen kroonistuessa. Myös geneettiset tekijät voivat vaikuttaa kivun kroonistumiseen.
Krooninen kipu voi aiheuttaa kivuntunnon herkistymistä ja aiemmin kivuttoman ärsykkeen, kuten kosketuksen, muuttumista kivuliaaksi. Koira voi kokea esimerkiksi silittämisen sietämättömänä kipuna. Krooninen kipu ei niinkään ole merkki sairaudesta, vaan pikemminkin oma sairautensa. Se ei lopu itsestään, vaan sitä on hoidettava. On tärkeää estää kivun kroonistuminen aloittamalla kivun tehokas hoito riittävän varhain.

Esimerkkinä kroonisesta kivusta on myös nivelrikon aiheuttama kipu. Nivelrikkoa syntyy esimerkiksi ristisiteen repeytymisen, polvilumpion sijoiltaanmenon, osteokondroosin sekä kyynärnivelen tai lonkan kasvuhäiriön seurauksena. Hoitamattomana se tarkoittaa pitkäaikaista, jomottavaa, tylsää kipua, joka johtaa eläimen liikuntahaluttomuuteen. Tämä taas aiheuttaa lihaskudoksen katoamista, kramppeja, triggerpisteitä eli lihaksen sidekudoksessa olevia aristavia pisteitä, jotka saattavat aiheuttaa heijastuskipuja läheisiin lihaksiin, uudisluumuodostusta, liikapainoa ja lisää kipua. Kaikesta tästä muodostuu jatkuva noidankehä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kehän saa katkaistua, sitä parempi elämänlaatu koiralle saadaan aikaan.


Kipua voidaan tutkia koiran käyttäytymisestä

Subjektiivisiin kivuntutkimusmenetelmiin kuuluvat eläinlääkärin tutkimus ja omistajan kertomus koiran käyttäytymisestä ja taustasta. Objektiivisia menetelmiä taas ovat fysiologisten muutosten, kuten pulssin ja stressihormonien, tutkiminen, koiran liikkumisen videointi ja liikkeiden tutkiminen askelvoimalevyn ja -maton avulla.
Eläinlääkäri näkee koiran yleensä vain muutamia kertoja vuodessa, omistaja taas seuraa koiraansa vähintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Usein omistajaa pitää kuitenkin neuvoa koiransa kivun tunnistamisessa, koska hän ei osaa lukea sitä koiran käyttäytymisestä.

Äkilliset muutokset huomataan aina helpommin kuin pikku hiljaa tulleet. Eräänä päivänä koira ei esimerkiksi enää suostu hyppäämään autoon, tai oli jokin tietty päivä, jolloin se ei enää tullut yläkerran makuuhuoneeseen nukkumaan. Hitaasti kehittyviä käyttäytymisen muutoksia tulee varsinkin vanhemmalla koiralla helposti pidettyä luonnollisena. Koira kävelee yhä vain hitaammin, sen lenkit lyhenevät, se alkaa välttää muita koiria ja murisee niille, se vetäytyy useammin omiin oloihinsa, ja se on vanha ja väsynyt, kuurokin.

Mikään yksittäinen oire ei kuvaa kipua luotettavasti. Kun kaikkia koiran käyttäytymisen muutoksia seurataan yhdessä, koiran kivun voimakkuutta ja sen muutoksia voidaan arvioida. Oireista voi olla vaikea tunnistaa useita, mutta kaksi tai kolme oiretta löytyy kipeän koiran käyttäytymisestä yleensä helposti.

Koiran kipuun liittyviä positiivisen käyttäytymisen muutoksia:

Onko koira:
Virkeä ja iloinen vai apea ja masentunut?
Normaali, apaattinen tai yliaktiivinen?

Tekeekö koira seuraavia:
Hakee kontaktia perheenjäseniin, usein vai harvoin?
Heiluttaa häntäänsä, usein vai harvoin?
Leikkii mielellään, harvoin vai ei ollenkaan?
Syö normaalisti? Vai valikoiden tai ahmien?
Ravistelee itseään? Usein vai harvoin?
Venyttelee? Usein vai ei ollenkaan?

Millainen koiran ilme on? Normaali, surullinen, ylikierroksilla?

Koiran kipuun liittyviä negatiivisen käyttäytymisen muutoksia
Onko koiralla tai onko koira:
Normaali mieliala vai hermostunut, rauhaton tai pelokas?
Ystävällinen vai aggressiivinen ihmisiä tai toisia koiria kohtaan?

Tekeekö koira seuraavia:
Läähättää tai lipoo huuliaan?
Pitää itseään epänormaalissa asennossa? Roikottaa päätään, pitää jalkoja korostetusti mahan alla?
Pitää korviaan taka-asennossa? Häntää koipien välissä?
Väristelee tai vapisee?
Nuolee etujalkojaan?
Katsoo, nuolee tai puree tiettyä paikkaa?
Ylireagoi kosketukseen?
Valittaa: huutaa, murisee, vikisee, inisee? Tai on aivan hiljaa?
Valittaa, kun niveliä taivutetaan esimerkiksi tassuja pyyhittäessä?
Raivoaa tai alistuu laumassa?
Näyttää hampaita kosketettaessa?
Alkaa purra?
Tekee enemmän vahinkoja sisälle?

Kivun arvioiminen koiran liikkumisessa tapahtuvista muutoksista:
Liikkuu kuin nuori eläin vai ei halua liikkua? Yliaktiivinen liikkuja?
Makaa paikallaan tuntikausia?
Hyppää kuten aina vai eikö hyppää enää?
Normaalit askellajit vai peitsaako?
Laukkaa ”pupulaukkaa” (molemmat takajalat samaan aikaan)?
Kulkee suoraan vai jakautuuko paino epätasaisesti? Pomppiiko pää askelien tahtiin?
Ontuu?
Liikkuu lenkillä edessäsi vai raahautuen takana?
Istahtaa tai menee makuulle kesken lenkin?
Kulkee portaita normaalisti vai eikö enää halua mennä alas tai ylös? Miten kulkee portaissa?
Istuu normaalisti tai ei ollenkaan, tai polvi ulos sivulle kääntyneenä?
Menee makuulle normaalisti tai hyvin hitaasti, hakee paikkaa pitkään, pyörii?
Nousee ylös normaalisti vai etu- tai takajalat ensin? Hitaasti? Nousee istumisen kautta?
Nukkuu koko yön vai vaihtaa usein paikkaa (voi kivun lisäksi myös olla merkki esim. sydämen vajaatoiminnasta)?

Vatsa- ja rintaontelon kipuja voidaan arvioida koiran asennoista:
Seisooko koira suorana pää pystyssä vai onko koiralla selkä köyryssä?
Onko koira usein ”rukousasennossa”: etupää makaa, perä ylhäällä?
Ei halua käydä makuulle ollenkaan?
Röyhtäilee, piereskelee, oksentaa, yökkäilee?
Ei pysty ulostamaan?
Jos virtsaaminen kivuliasta: katkaisee suihkun tai istuu hyvin pitkään?

Tutkimuksia kivun tunnistamisesta

Hielm-Björkman kertoi kivun tunnistamistutkimuksistaan lonkkavikaisilla koirilla. Koirat jaettiin kahteen ryhmään: yhdellä ryhmällä oli kroonista kipua (40 koiraa), toisella ei (24 koiraa). Omistajilta kysyttiin 25 koiran kipukäyttäytymiseen oletettavasti liittyvää kysymystä. Ryhmien välille saatiin eroja näistä 17:ssä. Kysymyksistä karsittiin edelleen pois kaikki, jotka olivat omistajille vaikeita tulkita - kaikki omistajat eivät tunnista esimerkiksi peitsausta - jolloin jäljelle jäi 11 kysymystä, jotka olivat helppoja omistajille ja jotka kaikki kielivät kivusta.
Toisessa tutkimuksessa oli kaksi ryhmää koiria, joista toinen sai kipulääkettä ja toinen lumelääkettä. Lumelääkkeellä ei ole kipua vaimentavaa vaikutusta. Omistajilta kysyttiin 18 kipukäyttäytymiseen liittyvää kysymystä, ja heitä pyydettiin arvioimaan koiransa kipua kymmensenttisen janan avulla. Janan vasemmassa päässä oli määre ”ei kipua” ja oikeassa määre ”pahin mahdollinen kipu”. Ryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi 16 kysymyksen kohdalla.
Näiden tutkimusten perusteella syntyi käyttökelpoinen 11 kysymyksen kivunarviointiväline ”Helsinki krooninen kipuindeksi” eli ”Helsinki chronic pain index”.

Jälkimmäisen tutkimuksen sivulöydöksenä tutkija huomasi, että omistajat kyllä näkivät koiransa oireet, mutta eivät tunnistaneet niitä kivuksi. Lomakkeita täytettiin ennen kipu- ja lumelääkityksen aloittamista sekä neljä ja kahdeksan viikkoa lääkityksen aloituksesta. Tämän jälkeen kaikki lääkitys lopetettiin, ja omistajat täyttivät kyselyn vielä kertaalleen tästä neljän viikon kuluttua. Molempien ryhmien omistajat vastasivat kipuindeksin kysymyksiin tavalla, joka osoitti että heidän koirillaan oli kipua. Harva omistaja kuitenkaan merkitsi janalle, että koiralla olisi ollut kipua.
Kipulääkettä syöneiden koirien omistajat huomasivat vasta lääkkeen lopettamisen ja kipuoireiden palautumisen jälkeen, että tietty koiran käyttäytyminen oli johtunut kivusta. Tämä auttoi omistajia ymmärtämään, että heidän koiransa olivat kärsineet kivusta myös aiemmin. Lumelääkettä saaneiden koirien omistajat taas eivät missään vaiheessa osanneet yhdistää kipuoireita ja kipujanaa toisiinsa.

Monet koiranomistajat luulevat, ettei heidän koirallaan ole kipuja, koska se ei valita. Koira ei kuitenkaan ääntele, jos sillä on kroonista kipua tai särkyä. Akuutissa kivussa se saattaa vingahtaa. Yleinen harhaluulo on myös, että jos koira leikkii, juoksee tai haluaa kilpailla, sillä ei ole kipuja. Monilla koirilla on kuitenkin niin vahva vietti toimintaan, johon niiden rotu on jalostettu, etteivät ne työskennellessään välitä kivusta. On kuitenkin ihmisen velvollisuus tarkkailla koiraansa ja lukea mahdollisia kivun merkkejä sen käyttäytymisestä.

Harhakäsityksiä ja tulevaisuutta

Paitsi etteivät omistajat osaa tunnistaa koiransa kivuliaisuutta, heillä on usein myös harhakäsityksiä kivun hoidosta. Luullaan, että kipulääkkeen syöminen saa koiran tottumaan siihen, jolloin lääkkeen teho häviää. Myös sivuvaikutuksia pelätään. Eri kivuille on kuitenkin olemassa erilaisia kipulääkkeitä, ja samallekin kiputyypille on eri vaihtoehtoja. Jos yksi ei auta tai aiheuttaa sivuvaikutuksia, kannattaa kokeilla muita. Moneen kipuvaivaan on olemassa myös täysin sivuvaikutuksettomia vaihtoehtoja, kuten akupunktio, fysioterapia ja ravintoaineet.

Kipua lääkittäessä tulee helposti ajateltua, että jos koira ei kipulääkkeen avulla lopeta esimerkiksi kyynärnivelen nivelrikosta johtuvaa ontumista, kipulääkitys ei toimi. Ontuminen voi kuitenkin jäädä tavaksi, jos se on saanut jatkua pitkään. Siitä on jäänyt aivojälki, tai nivel voi olla liikuntarajoitteinen liikaluun ja ruston takia.

Luennon lopuksi Hielm-Björkman esitti, että kipukyselyn tulisi olla osa normaalia eläinlääkärikäyntien anamneesia, varsinkin koiran saavuttaessa kuuden, seitsemän vuoden iän, tai jopa vielä aikaisemmin. Näin omistaja oppisi arvioimaan kipua jo ennen kiputilan kehittymistä. Omistaja voisi myös säännöllisesti arvioida koiran liikkumista tarkkailukortin avulla. Vanhenevan koiran nivelet voitaisiin tutkia rutiinisti röntgenillä, vaikka mitään suurta kremppaa ei koirasta olisikaan havaittavissa.

Jalostuksen osalta Hielm-Björkman kehoitti vähentämään piirteitä, jotka tuottavat akuuttia, kroonista tai neuropaattista kipua. Myös ”pelkkää” epämukavuutta aiheuttavat piirteet, kuten silmiä hankaavat silmäripset tai liian ahtaat hengitystiet ja sen aiheuttamat sierain-, nielu- ja henkitorviahtaumat ovat kammottavia, jos niiden kanssa joutuu elämään koko ikänsä. Emme tiedä miten paljon kipua tai kärsimystä ne tukehtumisen tunteen kautta aiheuttavat, mutta voimme kaikki varmasti kuvitella miltä tuntuisi elää tällaisten ongelmien kanssa päivittäin.