Otsikoton

Hiljasta. Jutut pysäs Galgoihin, mut ei me olla vaihduttu. En tosin uskaltanut niitä käydä sitten katsomassa koska varoitettiin. Joku muu uskalsi ja oma, pysyvä koti korvagalgolle löytyi. Silti niitä riittää.

Kiran kanssa ollaan käyty yöreeneissä ja ne on menneet... No, siinähän ne on menneet. 😏 Uusia ja ihmeellisiä ulottuvuuksia, meteliä ja häslinkiä. Hevosten kanssa reenaaminen helpompaa. Niiden kanssa on toivottavaa olla rauhassa ja vähän miettiä. Ne ei muutu pienestä asiasta heti toiseen suuntaan. Niillä on joku vaikeempi juttu ja joku helpompi juttu ja niitä sitten kierrellään rauhassa. Mutta niitten kanssa on sit moni muu asia kyllä niin paljon hankalampaa.

Ehkä tää joskus johonkin johtaa mutta enempi ja enempi - varsinkin viime kerralla jäi ilmaan heitetty lause "Koska se on jo vanha koira... " Vanha koira... No ei se pentu ainakaan enää ole, mutta että vanha. Eikä se ollut edes tarkoitettu niin kuin sen nyt otan, vaan ihan yleisesti siihen, mitä tuon harmauden kanssa häslään. Jäi se silti mieleen pyörimään. Vuodet vierii, taas, eikä mitään tapahdu. Aika karkaa.

Taran kanssa tuskaillaan. Juoksut oli ja meni, pelkäsin jo etukäteen miten epi ja juoksut toimii keskenään, mutta turhaan pelkäsin ja murehdin, nou problemos ja todellakin onneksi niin. Jos jollain rintamalla on rauhallista, muutoin sitten muuta. Närää, laihtumista ja rapsuttelua, siinä määrin että tohtorille tiemme vie. Sillä jolla närä pysyy kurissa, ei lihat pysy ympärillä. Sillä jolla lihat pysyy ympärillä, ei närä pysy poissa. Ja sitten tuli vielä rapsuttelutkin.

Positiivista on kuitenkin se, että aikamoiset korvaongelmat ja töhnäilyt on loppuneet (jo aikaa sitten) kokonaan, samoin pitkään vaivannut tassujen ihmettely ja varpaiden pureskelu. Malaseb-pesut ja pihkasalva kaiketi auttoi tassuihin eli kaiketi se kuitenkin oli sitä hiivaa.

Rapsuttelu on mysteeri. Ihossa ei ole mitään eikä se hilseile. Ruoka-allergioita on pohdittu ja säkki suositeltua GE:n Lammas & bataattia - ei vaikutusta rapsutteluun, pientä näräilyä, mutta laihtuminen selkeää. RC:n 4800 se oli äärettömän hienossa kunnossa, mutta vatsa (myös Kiralla!) ja närä oireili. Nyt ollaan siitä seuraavassa, Acanan Sport & Agilityssä. (Pikku-Paksu) Kiralle se tuntuu olevan jopa vähän turhankin tujua nyt, toivottavasti alkais näkymään Tarassakin. Tosin Kira ei ole näin hienossa kunnossa napuilla ollut varmaan koskaan.

Välillä tuntuu että se vähän jopa laantuu ja sitten taas yltyy. Stressiä? Kipuja? Vaan kutisevaa oloa. Katsotaan saako tohtorimme jonkinlaisen idean, pitää muutenkin ottaa epin tiimoilta veriarvot niin menee samalla taas kaikki ihmettelyt. Se mikä on hienoa, on se että Barbivetin sivuoireet on kokolailla nykyään pienet (ellei rapsut sitten johdu siitä 😳), tasapaino on palautunut kokolailla entiselleen (no ei ihan, mutta tällä pärjätään hyvin!) Se on superhienoa. Kai tämä tästä taas.

Nyt pakkanen piskit autoon ja lähdetään metsästämään sitä ruokaa 😊

Pieni rakas uniikki ongelmakimpale 💖

Hengissä. Kai.

Sillai kai. Taran närä ei ole loppunut ja juuri nyt tuntuu että usko on koetuksella. Ei kai tämä uskonasioita ole, alkaa vaan tuntua että kaikkea on koitettu ja mistään ei saa kiinni. Kukaan ei osaa auttaa, kaikki sanoo hakemalla se selviää. Hakualueetkin alkaa jo pian olemaan haettu.

Sitten vielä yksi sanoo sitä, toinen tätä. Kolmas kahden olevan aivan väärässä ja neljäs kumoaa kaiken, mitä kolme edeltävää esitti. Helppoa - juu, todella. No ei tarvi ollakaan, mutta joku - joku pienoinen perusteltu järjen vankkumaton ydin olisi kova juttu nyt. Joku mihin tarttua ja mille rakentaa. Kyllähän sitä sitten rakentelee kun alusta pysyisi edes ehjänä.

Tohtorilla käytiin joka jo itsessään olisi ollut tarinan paikka, (koska pinkeämielinen, kireä nahkatakkinen kiroileva ystäväni käyttäytyi itsekseen erittäin asiallisesti, jopa veti tirsat tohtorin huoneen lattialla!) tehtiin mutta ilman tyhjentävää vastausta. Lompakko kyllä tyhjeni. Tämä kaava tuntuu nykypäivänä olevan sellainen selviö joka ei muuksi muutu vaikka kaikki muu muuttuisi.

Ei vaan jaksa turinoida nyt. Kaviokkaat vievät paljon aikaa omalla sarallaan, Kiran kanssa treenaillaan arjen ohessa ominemme. Se tuntuu vain paranevan asioita sulatellessaan. Vähän harmittaa, hyvä koira ja menee ikäänkuin tässä nyt hukkaan. Tarasta huoli on silti isompi, paljon isompi.

Tänään on ollut huono päivä. Kolmesta viikosta Antepsinia 2 päivän tauko ja johan kosahti. Aamulla jo ja illalla reilusti. Vesi vaan valui silmistä kun oikein närästi. Mietin jo koiran heittämistä kotiamppariin ja tohtorille menoa. Lääkkeet kuitenkin auttoivat, vähän hitaanpuoleisesti ja vajaavaisesti, mutta rauhoittivat tilannetta kuitenkin.

Se lääkärin suosittelema hyporuoka on vielä kokeilematta. Onko kellään kokemuksia niistä, närästyksen ja laihuuden kohdalla, olisi mukava kuulla jos on. Vaikkakin tiedän että hakemalla se selviää. Ei auta välttämättä Taraa vaikka muiden koiria auttoikin.