Koirabiiliehdokas

En ole ajatellut alkaa nettiauton mainostajaksi, mutta kun tuo Audi on vailla hyvää kotia ja farmarimallisena sopis vaikka koirien kuljetteluun, niin vinkataan siitä täälläkin. Ajoin sillä muutaman reissun ja jopa hetken harkitsin oman viha-rakkaus-suhde-autoni myyntiä, eli oikeasti kiva ja näpsäkkä peli jota uskaltaa vähän mainostaa :)

-MYYTY-

Caravaani kulkee!

Nyt juttua pukkais kaikesta. Nivelravinteista, treeneistä, autosta, kaulapannoista, autosta, hienosta ilmasta, Kirasta, Tarasta, autosta, tulevasta maanantaista... Mistähän sitä aloittaisi ettei vallan tulisi sekametelisoppaa?

No siitä autosta. Ihan lyhyesti, ainakin yritän. The Auto alias koirankuljetin on siis saapunut. Jeeeeee! Tämä on nyt kyllä niin pitkälti autohöpinää, eli jos ei kiinnosta, palaa vasta seuraavaan, joka on jokin noista yllämainituista aiheista, mutta nyt autoon, joka siis saapui 3.3.13. klo. 23.

Sain mittavan tilanneraportin ja tiedotuksen asian tiimoilta, kuljettimen noutajalta, vielä ennen omien päälyhtyjen sammumista. Siltikään en oikein sisäistänyt edelleenkään asiaa että nyt oli se oikea The Koira-auto! (Näin jopa painajaisia auton hakumatkaa edeltävänä yönä, se olikin tosin moottoripyörä jota olin ostamassa ja aivan liian iso, mitä en tietenkään tiennyt. Kaupat oli jo sovittu ja kun näin pyörän, olin kauhuissani etten sillä koskaan voisi ajaa... En tosin tiedä juontaako tämä jo jostain menneisyydestä, *köh köh*... Mutta melko stressaavia selkeästi siis nämä tällaiset autonvaihtopäätökset ;)

Maanantaina tuli sitten tosiaan itsekin ajettua ekaa kertaa omalla, uudella koirankuljettimella. Eikö olekin fiksua ostaa auto edes koeajamatta sitä? Minkäs teet kun oli huitsinnevadassa ja molemmat eivät voineet lähteä 6.00-23.00. väliseksi ajaksi pois. Nerokkaasti päättelin että lienee parempi autopuolen asioissa fiksumman lähteä paikalle haistelemaan, käryääkö homma vai tuleeko siitä hyvä ja luotettava peli joka vie turvallisesti koirulit ja niiden hovikuskin paikasta toiseen. Kyllä mä sitten totun. (Sano koirat.)

Koirat sano myös että ookoo, hyväksytään, kun kävivät maanantaina koeistumassa koiraosansa. Tara pomppasi heti tutkimaan tarkasti, Kira laittoi korvat lentoasentoon ja vähän empi... Mutta päätti sitten että jos toikin niin kyllähän mäkin.

Saiskohan tästä tällasta avomallia, näkisi ajellessakin paremmin...

Tiistaina otettiin sitten ihan oikein kojarit Kiran kanssa The Autolla. Mentiin reeneihin. Ja sehän sujui hyvin, ei tullut YÄK-kää. (Ja voitonriemuinen hymy, välittyyköhän se sinne sunkin näyttöön asti?) Joo, voihan se olla aikaista hehkuttaa, eka kertahan tämä. Tai no ei oikeastaan, autoiluttihan kasvattiemo Kiraa sisaruksineen farkkubiilissään. Ehkä se muistaa, "jeeee, täähän on kun se mun kasvattikodin kiva auto, missä oli mun kaikki siskot ja veljetkin, paljon kivampi kun noi toisen täällä, missä joutui matkustamaan pienellä penkillä ja pomppivassa autossa, jalkojen välissä.."

Vähän jännäs, minä siis, että miten sujuu purkaus, se sanottakoon sedanin hyväksi että ovi on paljon helpompi avata ja koiraa pitää silmällä ettei sujahda ulos omia aikojaan. Hyvin on Kira sen oppinutkin, ei rymistele, odottaa lupaa, mutta nyt oli uus juttu ja uus testi. Hyvin sujui, ei sujahtanut alakautta. Sanoin ei tule - istu, ja koitin olla maalivahtina takaluukun alareunassa, valmiina ottamaan koppia, jos kuitenkin tulee. Ei tullut, meni maahan ja odotti. Se on niin innoissaan nyt kun osaa mennä maahan, ainakin aina silloin kun on innoissaan asiasta, että tuppaa menemään maahan aina kun sanoo istu. Korjaillaan. Kivahan se on että on innokas opiskelija ja yrittää.

Reeneissä meni ihan hyvin, harjoiteltiin taas luoksepäästävyyttä jota onkin hyvä harjoitella, ihmiset kun on niiiin kivoja! Ei millään malttais sitä, jo niiin tuttua tavisihmistä seurata kun kerran ihan uusiakin tuttavuuksia ois tarjolla! Tai tuttuhan ohjaaja-Hanna jo on, mutta superkiva kuitenkin. Sitten treenattiin seuraamista, Kira tuppaa istuessaan tuuppaamaan peffan ulospäin, se pitkälti juontaa itsestäni, joten pääosin tämän treenaaminen on siis mun juttu. Sitten kun itse osaan, osanee kyllä Kirakin. Noutoakin ihmeteltiin, se olikin taas ihan uutta, että mitenkäpäin se opiskellaan. Nyt vaan siis tutustuttiin asiaan ja käytiin läpi miten sitä kannattaa alkaa opettamaan.

Samalla siinä pohdin miten iso haaste olisi Taralle tehdä nouto oikein. Se hakee ja tuo, muttei pidä suussa. Pudottaa, ottaa suuhun, pudottaa, jne. Jos pitää suussa, ei pysty ottamaan kontaktia ja pelaa kokoajan. No, ompa siinäkin sitten haastetta taas itsellekin, jos asiaa opiskellaan Tarankin kanssa vielä.

Ja lopuksi otettiin paikalla makuu, rivissä. Nyt ei taas maahan meinannut muistua ollenkaan, ei ollut siis niin innoissaan kun kaikesta muusta. Sitten kun se muistui muistilokeroista, alkoi sujua. Siinä rivissä hienosti, kuin konkari konsanaan, pötkötteli ja tuijotti tiukasti. Välillä piti vähän vilkaista toki naapuria, että osaako yhtä hyvin. Osasihan se, Taisto-corgigoira, toisella puolella Neo-mäyräkoira.

Hienosti meni. Kuitenkin tuli fiilis että pientä keskittymisväsyä on ollut nyt ilmassa pariin vikaan kertaan, koitettiin tällä kertaa jättää reeniä edeltävä pieni peltolenkkikierroskin pois, ettei väsy, ei auttanut. Nyt on siis hyvä pitää pieni tauko taas. Vielä yksi kerta tätä reenikertaa jäljellä ja sitten taukoillaan. Ei mennä vielä BH:n harkkakursseille. Tosin kellonajatkin taas työn kanssa oli aika haasteelliset, joten se pääosin ratkaisi asian. Eihän meillä oo kiirusta kuitenkaan, jatketaan maailman ihmettelyä muuten nyt hetki. Tehdään pohjatyötä BH:lle.

Tässä vielä kuvakollaasi Kiran automatkailuista. Jos jollakulla hyviä suosituksia koiraveräjistä, häkeistä jne. autoon, nyt on hyvä paikka hehkuttaa! :)

The Auto!

Voihan vinkulelu, nyt vähän jännittää. Nimittäin viimepostauksen jälkeen (okei, vähän jo ennenkin sitä) on tehty aika ankaraa funtsintaa täällä, autorintaman tiimoilta. Vaikka mä miten oon koittanut todistella itselleni että sedanin kanssa kyllä pärjää ja vaikka mitä, alkoi vaan tulla sellainen olo että ei pärjää, piste. Vaikka mä kuinka hommasin hienoakin  hienomman takapenkin suojankin, ei meinaa enää huumori riittää. Olihan se hieno ja kiva kun Kira oli pieni, mutta kun se Kira ei ole enää niin pieni, se peijooni kasvoi! Nyt hieno takapenkin suoja on vähän kittana. Pinkeä, kireä, ei-niin-maailmanparas-idea sittenkään. Tai siis suojahan on hyvä, ehkä tosiaan markkinoiden parhaimpia, mutta...

Ajatushan siis oli, että tämä hieno takapenkin suoja sulkee koiran ikäänkuin kaukaloon ja sen sisäpuolella pysyy A) koira B) koiran karvat ja muut irtolisäkkeet. No, ei se nyt ihan noinkaan sitten toiminut. Kira tosiaan kasvoi eikä "sulkeudukaan" enää kaukalon uumeniin. Keskellä penkkiä on tosi kiva istua ja kurkkia penkkien välistä, pitäähän sitä nähdä minne ollaan menossa. (Mulla taisi pygmi-iässä olla samaa vikaa;) Karvakasoja istuu jo pelkääjänkin penkillä, ovissa, niskatuissa, kaukalon alla... Lisäksi YÄK-kät on jo isona tyttönä helppo ja kätevä heittää myös laidan yli, tarvittaessa. Ja kaukalon sivun sulkeminen vetskarilla on joskus haastavaa kun Kira haluaa myös osallistua tapahtumaan, ihan lähellä istuen ja ihmetellen, kevyen n.30kg. massallansa.

Turvallisuus huoletti myös, kävin jo ihmettelemässä turvavöihin kiinnitettäviä valjaita ja solkia, mutta koska tarjolla oli valjaat, joissa oli pienet muoviklipsut, ei ajatus "parempi että on kuitenkin edes jossain kiinni" - paljoa lohduttanut. Faktahan kuitenkin olisi ollut että kyse olisi ollut ainoastaan mielen rauhoittamisesta.  Turvallisuuden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Laskettiin pikaisesti töissä että 30kg koira 50km/h nopeudella törmäyksessä painaa noin 1000kg. Siinä on muoviklipsulla kestämistä, saatika sitten 80km/h - nopeuksissa. (Muutama sananen koiran kuljetuksesta, ihan vaan btw. Liikenneturvan sivuilta, tästä)

Pohdin hyvän oman- ja koirankuljettimen kriteereitä ja esille nousivat kutakuinkin tässä järjestyksessä

• Merkki ja malli. (sama joka nytkin, jos ja kun se kuitenkin hajoaa, korjauskustannukset pystytään pitämään niin kurissa kuin vain mahdollista on.)
• Moottorikriteerit (samat jotka nytkin, jotta hätätilassa on voimaa vetää traikkua ja hevosiakin. Ja kyllähän se vaan nyt niin on että arvostan sitä omalla moottorilla toimimista, niin hevosissa, koirissa että autoissakin...;)
• Km. (mahdollisimman vähän, jotta auto pysyisi mahdollisimman kauan. Ehkä se vaikein yhdistelmä yhdistettynä seuraavaan...)
• Halpa. (tietysti, kuinkas muuten. Halpa ja hyvä.)
• Automaatti (kun makuun pääset, vaikea on muuta ajatellakaan, niin helppoa ajoa!)
• Nahkasisusta ( jota olen aina inhonnut. Kesällä kuuma, talvella kylmä. Nyt löysin kuitenkin ne puolet. Koirankarvat ei tartu kiinni! Autoon siis! = Työvaatteet ei ole tuplakoirankarvassa! Jeeee!)

Loput toiveet olikin sitten hifistelyä (ehkä jo nuo kaksi viimeistäkin vähän) joten ei niistä tässä sen enempää. Ei sitten mennyt montaa päivää näiden listauksien jälkeen kun ko. auto löytyi myynnistä. Oishan se voinut olla vielä halvempikin kyllä, mutta kun niitä vaan ei ollut. Kriteerejä täyttävää ja sopivan halpaa (=ilmaista?). Kategoriassaan tämä oli kaikkea mitä olin ajatellut hyvän koira-auton olevan. Parit seuraavat päivät meni etsiessä halvempia ja lähempänä olevia. Yli 500km matka suuntaansa ei oikein houkutellut, The Autosta huolimatta. Silti piti soittaa ja edelleen se vaan kuulosti The Autolta. Äh.

Loppujenlopuksi punottiin tiukka budjettisuunnitelma ja matkajärjestelyt (jotka menevät nyt niin, miten ei koskaan saisi mennä, itse autonostaja & -käyttäjä ei pääse mukaan edes koeajelulle) ja huomenna illalla, näihin aikoihin meillä pitäisi vihdoin olla asiallinen koirankuljetuspeli. Vielä ei hehkuteta sen enempiä, kaikkea kuitenkin ehtii vielä tapahtua. Ainiin, sisäpuolen väritys ei oikein miellytä, mutta kaikkea ei voi saada. ;) Ja sitäpaitsi se on luonnonläheinen, joten sopii koirameininkeihin. 

Tässä se kuitenkin sitten ehkä on, näkymä Kiran & Taran kuljetustilaan...

JK. Niin, ja tokihan tästä hankinnasta voinee kiittää myös kaikkia pehmeästi: "Hanki farkku"- ohjanneita... ;) 

En se minä ollut...

05:00. pärähti saksanpaimen-merkkinen herätyskello soimaan. Katkonaista, hyvin herättävää ja valvottavaa ääntä pitikin. Sitkeä odotus kuitenkin palkittiin ja noin ½h päästä kellosta taisi loppua hetkellisesti patterit kunnes sitten 06:50 pärähti Nokian ärsyttävä herätysääni metelöimään. Se taas herätti saksanpaimen-merkkisen herätysäänen, joten eihän siinä auttanut kuin nousta ylös.

Pieni ääniräikkä kainaloon ja aamutalliin ulko-wc-kierroksen kautta. Siinä vaiheessa unirähmien ollessa silmissä, en edes viitsinyt vielä tarkistaa miltä pennun huone näytti. Pieni talliapuri tykkää hengailla tallissa ja uutta haastetta koko hommaan tuo se, kun apuri kiihdyttää lisättyä ravia käytävää pitkin suoraan jalkoihin, täysin äänettömästi ja silloin kun se mielestäsi oli toisessa päässä ja niin kaukana ettei ehtisi ennen sinua toiseen päähän tai edes ottamaan jalkojasi kiinni. Samoin ruokia karsinaan viedessä tämä pieni kolmiokorva tunkee nyt ovesta samaa matkaa karsinan puolelle, tulee siis kokoajan hevosten kanssa rohkeammaksi. Hyvä ja huono juttu.

Mutta omituista oli se, että pieni hiiri ilmaantui myös ruokintakierrokselle neljä kertaa, eri paikoissa! Ensin rehuhuoneen ikkunalaudalla kipitellen, sitten kynnyksestä pesupaikan puolelle epätoivoisesti yrittäen, kuitenkaan siinä onnistumatta ja takaisin taas tullessani se kipitti hurjaa kyytiä Leffi-ponin karsinan oven alta Leffille kylään. Kira huomasi tämän salahiipparin vasta ulosmennessä, kun se häntä suorana kipitti juuri ennen meitä ovesta pihalle, ja sehän oli tietysti superhauska uusi tuttavuus, Kiran mielestä siis. Hartaasti toivon että kyse oli yhdestä ja samasta siimahännästä, (Vaikka jossain alitajunnan sopukoissa tiedän ettei ollut, edes täällä hiiri ei voi olla noin vikkelä ja näkyväinen, yhdessä persoonassa.) muuten pari kissaa saa pian irtisanomisilmoitukset käpäläänsä, tai ainakin jo suoraan kolmannen varoituksen.

Pentuhuoneessa oli järjestelty vähän uudelleen yön aikana, baadenbaadenpatjani oli kiskottu puolittain alas vuodesohvalta ja siihen oli vielä ilmaantunut pieni märkä läntti... Kiran ilme ruokakuppinsa vieressä, aamupalan tarjoilua odotellessa, syytti selkeästi koko asiasta Possua. (Possulla tosiaan on vielä silmät ja kärsä, ne on harvinaisen hyvin, oikeasti piukassa, laitettu kiinni ja testataan pari kertaa päivässä. Heti kun mahdollista pientäkin spitaalisuutta niiden tiimoilta alkaa olla havaittavissa, operoidaan ne irti. Ehkei se Possu sen jälkeen enää pysty tekemään niin paljon pahojaankaan.)

Kira ja Pahantekijä-Possu

 Aamukahvetta hakiessa, sen pienen hetken poissaollessa, oli Possu yllyttänyt myös pienen koiranpennun kiipeämään sohvalle ja opettelemaan läppärin käyttöä. Onneksi opettelu oli vielä ajatustasolla ja tuleva netinkäyttäjä makasi koneen vierellä pienellä kiepillä, ruutua (omaa kuvaansa) tuijottaen.

Aamupäivällä mentiin porukalla ulos, Kira aitaukseensa ja me muut valloillemme pitkin kenturaa. Se on Kiran mielestä erittäin epäreilua ja ihan varmasti myös metsien takana asuvat naapurimmekin ovat sen jo kuulleet. (Meillä ei siis yritetä päästää pientä koiraparkaa hengiltä, vaikka se siltä välillä kuulostaneekin, vaan yritetään opettaa pikkuneitiä sietämään itsekseenkin olemista.) Välillä, vaikka Tara istui ihan vieressä, Kira kiljui ja ulisi  kuin suurempikin erämaansusi. Pasi ohessa fiksaili pikkupimun tarhaa paremmaksi, eikä neitiä ollenkaan haitannut remppavermeiden meteli. Ehkä sekin ajoittain jopa hävisi sen omaan älämölöön.

Kahden nurkilla vaikutti siltä että kitinä alkoi vaihtua unikänkkäränkäksi. Hetkeksi otin pennun liinaan ja Taran kanssa pitivät pientä juupas-eipäs-leluhippasta, eli Tara jolkottelee pulikka suussaan pennun ohi, pentu koittaa napata pulikan ja Tara kääntää päätään ja jolkottelee toiseen suuntaan. Minä niin odotan sitä aikaa jolloin Kira on tarpeeksi iso leikkimään Taran kanssa ja vaikuttaa siltä, etten ole ainoa joka on asian suhteen odotuskannalla. Mukavaa että näyttää näin hyvältä kaksikon välit, hiukan kun jännäsin Taran suhtautumista...

Pienen pulikkahippasen jälkeen kannoin jo vähän unikänkkäränkkäisen penskan sisälle, joka muutaman reuholoikan jaksoi vielä sisällä ottaa ja sen jälkeen pärisi maireasti ja meni nukkumaan. Kun sitä väsyttää, ei se jaksa ollenkaan olla kiinnostunut, istuuko joku sen kanssa täällä huoneessa vai ei.

Nyt lähden tarjoilemaan iltapäiväillallista naapurin koirille, jotka ovat uskottu viikonlopuksi hoiteisiini. Kaksikko koostuu Wanni-sakemannista ja Aaron-irliksestä. Kumpainenkin jo hyvin aikuisia koiruuksia joten hoitovuorot on varsin simppeleitä, ruokaa ja ulkoilua aidatulla pihalla. :)

Joskus huvittaa kun sakemannit lasketaan isojen koirien luokkaan, mitäköhän dronttosauruksia irlikset, dogit ja muut koirat sitten ovat. Aaron kun rynnii menemään, koko tanner tömisee. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että poninkokoiset kuuluvat   talliin asumaan ;)

Samalla otan koeajot farmarimallisella autolla, joka edustaa samaa merkkiä ja muutoin myös mallia kuin nykyiseni, mutta on vain koiraystävällisempää versiota. Periaatteessa ei olisi järkevää nyt vaihtaa, mutta toisaalta taas olisi. En millään raaskisi omastani luopua eikä siitä edes mitään järkevää rahaakaan enää saisi mutta miten paljonpaljon helpompaa olisikaan farkkuun ottaa kyytiin yksi tai kaksi koiramatkustajaa kuin tavis sedaniin... 

Ja taas olisi mukavaa kuulla, miten ja missä te, farmarittomat olette koiranne opettaneet autossa kulkemaan ja käyttävätkö koiruudet turvavöitä?