Kirjoitin koiran kivusta, minkälaista se voi myös olla. Sillä kertaa se oli erilaista kuin ennen näkemäni. Viimeiseen asti opin, Tara opetti, niin paljon.
Muutamat viimeiset päivät on ollut näitä paluu menneisyyteen päiviä. Ne päivät tuntuivat tahmeilta ja jumittivat ajatukset menneeseen, mustaan ja pohjattomaan ikävään. Nyt se on kuitenkin kuljettu, vuosi ympäri ilman Taraa. Ahdistavaa, että jo niin kauan mutta toisaalta ehkä nyt on helpompi tehdä uusia muistoja olemassa olevien kanssa. En tiedä miksi Taran kohdalla on ollut niin vaikeaa, ehkä se oli vain niin erikoinen erityinen. Kuten kasvattajansa sanoi; Kivat koirat on kivoja ja niitä on kiva muistella, mutta haastavat, erikoiset omalla tavallaan hyvät jää mieleen isommin.
Vuosipäivän iltana oli kuitenkin yövuoro ja sinnehän oli mentävä. Saisi ajatukset pois, eteenpäin. Ja onneksi mentiin. Meillä oli hauskaa! Niinkuin viimeksi kun päätä piti nollata.
Ralleiltiin ja tasapainoiltiin. Lisäksi sain huomata miten helposti harmaa palvovine katseineen oli ostettavissa, nakeilla. Aina uskollinen - harmaa, jepjep... ;)
Kiitos taas, nyt me reenataan ja mennään eteenpäin! (Ja ehkä näytetään laattoina karvastaan luopuvalle ehkä myös harjaa. Ehkä. ;)