Voihan nenä

Nouswörk. Pitkään haudottu ja lopulta startattu. Kun on aina töissä ja varsinkin illat, ei paljon mitään jää jäljelle, tai ole tarjolla, mihin mukaan voisi hypätä. Onneksi joku keksii joskus jotain vähän massasta poikkeavaa, kuten vaikkapa aamukurssit.

Vähän irvistellen ilmoittauduttiin mukaan (hinta - vaikka yksityisyrittäjän paineissa heruu sitä ymmärrystä hintoihin nykyään selkeästi vähän eri tavoin kuin ennen. Hinta koska kulut. Tietysti joku raja silti pitää olla.) Nyt on 3/5 käyty, yksi jouduttiin jättämään väliin ja Kira oli silti yllärihyvä! Me ei (tätäkään) kovasti ehditä kotona treenata ja mm. hajun ylöspäin nosto on.. No, jäänyt.

Tällä kertaa metallimagneettipurkki paukautettiin kuitenkin jo pöydän jalkaan vähän ylemmäs ja se meinasi olla liian kova juttu. Kira kyllä haki ja etsi nenä tuhisten mutta meni sitten vaan topakasti maahan ja lievän kysymysmerkin leijaillessa päänsä yläpuolella kyseli että mitäs, tehtäiskö jotain.

Vaan kyllä se sen sitten löysi parin tauon jälkeen. Sitten laitettiinkin jo pieni haju-tarralappu tuolin istuimen reunaan kiinni. Ajattelin että ei sentään, tätä se ei osaa kyllä vielä millään. Arvatkaa miten kävi.

Hetken aikaa haki, hetken oli ihan lähellä ja sitten näytti että tossa haisee! Ihan huisia, oikeasti olin ihan tosi yllättynyt ja pilvissä! Lisäksi kerrankin sain kehut koska PASSIIVINEN ohjaaja! Hahaa! Siitäkin voi kulkaa joskus olla hyötyä että vaan kerrot koiralle duunin ja sitten vaan seisot ja olet, ihan hiljaa ja paikallasi! Ehkä tää on niin meidän laji! ;)

Joo. Sellainen. Ryhmässä on myös kaksi nuorta uroskoiraa sekä yksi, pieni (ehkä uros?) ja pitää kyllä sanoa että taas sain vahvistusta sille, miksi vain ja aina narttuja. Oikein vähän säälitti näiden nuorien urosten ohjaajat kun pojilla ei ollut mielessä kuin koiramaailman hajujen haku. Ei niitä välillä olisi voinut vähempää kiinnostaa nouswörkkailu. Toisaalta myös kovin nuoria. Itse ehkä vähän laiskana ohjaajana en kantaisi murhetta jos ei kiirettä johonkin. Nää oppii itsellään kun ne vaan saa vähän ikää ;)

Tämä pienin koira ohjaajinen on taas ihan proo. Koira tekee ihan kuin olisi aina tehnyt. Lisäksi on ihailtavaa miten pienistä merkeistä tekee ja miten hiljaa ohjaaja käskyt antaa ja muutenkin puhuu. Kaipa ne pääsääntöisesti joo kuulee, juttujen mukaankin.

Parasta antia on ollut saada tietysti ne alkuopit, mutta myös seurata eri koiria. Kyllä, mä luulen että me Kiran kanssa tykätään.

Ootan yövuoroja niin paljon. Tottista, nouswörkkiä, rallytokoa... Lisäksi haaveilen pikku-Harmaan opinahjon jatkosta. Se on niin hitsin pätevä. Ja kihakka. Se tekee niin satasella, hetken. Ihan kuten Tara. Kirassa ei ollenkaan ole sitä samaa... Säpinää. Kirakin innoissaan tekee, tarjoaa itse jne. (Kätevä isäntä kerran sanoi että se on yks torvisoittokunta joka pelmahtaa sekunnissa paikalle pilleineen ja jänisräikkineen... 😂) Penni on niin toisenlainen. Mutta sitten se on myös pieni ja sellainen kristallilasinen. Sellainen joka voi hajota säpäleiksi milloin tahansa. Se on äärettömän ahdistavaa. Se on taas ontunut takapolveaan ja etujalkaansa. Operoinut lääkäri lohdutti että tokkopa se säpäleinä on, polvi voi kuulemma aaltoilla kivulla noin. Silti taas Previcoxit. Se masentaa ja huolestuttaa koska Penni on niin 👌

Mutta jos yövuoroihin niin Pennikin sitten. Aloitetaan melkein niinkuin alusta. Meillä ei ole kiire minnekään. Erityisesti ei Pennin kanssa. Meille jokainen viikko, kuukausi ja erityisesti vuosi on ihan super iso juttu.