Yo Galgo

Truu sakemannityyppi, niin mä asian näkisin kohdaltani. Mihin sitä seepra raidoistaan ja niin edelleen. Mäyrikset saa myös syrämen sykkimään eri tavoin, pieni saksalainen suurella egolla. Sellainen oli mittarimato Nipsu The Mäyräkoira ja sitä edeltäneet Kukka, Velmu ja Sipuli. Kukka sitäpaitsi taisi niinikään olla tavallaan se ensimmäinen koirani silloin kun olin yhtä iso kuin Kukka, joka taasen oli kokolailla normi karkkarin kokoinen.

Irlislauma on myös tutuksi tullut alkaen koosta Kukka. Silloin Kukan kokoisena koirahäkissä oli turvassa, jottei nuo vähän suuremmat koirat juosseet yli. Ihan loogista ja järkevää, eihän se irlislauma olisi sinne sisähäkkiin mahtunut, yksi ihmispentu sitten taasen paljon paremmin. Ja mikäs siellä oli ollessa, turvassa suurien harmaiden keskellä. Koirariippuvuuteni juontanee jostain näiltä ajoilta.

Irlis on kiva mutta liian iso, siksi meillä on poneja. Vaan jos sakemanni ei tulisi kyseeseen, mikäs sitten? En tiedä. Huomaan tsiikaavani aika usein maleja - muttei omaksi, liikaa energiaa. Työpaikan ohi meni usein Taran tyyppinen koira huivi kaulassa, luulen että se on holsku. Se oli kivanoloinen ja -näköinen koiruus. Aika samantyyppisiä, mali- holsku ja sakemanni. Noin ulkomuodollisesti ainakin.

Vaan sittenpä olen sivusta seurannut jo jonkinaikaa yhden koiratukihenkilöni elämää kiitureiden kanssa. Wipsuja ja Galgoja. Wipsut on jotenkin hauskoja mutta niin pieniä ja hentoja, täynnä tirinää. Mutta Galgot. Galgo? Gaglo? Mikä? Mikä se on?

Ei minkäänlaista käryä ennen koiratukihenkilön Galgo-elämää. Olisin varmaan ajatellut että Grey, enkä sen enempää, mutta koiratukihenkilön kautta niiden elämään tutustuessa tuntuu että pitäisi itsekin tehdä jotain. Kyllä te tiedätte, truu koiraihminen joka näkee koiran silmistä suuren hädän ja ihmisen käsittämättömän julmuuden. Se ahdistaa jos mikä. Ja eniten (koska kaikki me tiedämme minkälainen idiotismin multihuipentuma ihminen myös voi olla) ehkä hämmästyttää se, miten järjettömän ihmispelon vallassa nämä koiraparat eivät edes yritä puolustautua! Miten ihmeesti ne antavat ihmisille toisen mahdollisuuden, miten ne alkavat taas luottamaan. Eläin on ihmeellinen otus.

Jotain haluan yrittää tehdä näiden eteen ja tästä on hyvä aloittaa. Ainakin tämän voin tehdä. Korvakoira Casio etsii uutta kotia koiratukihenkilön luona. Lue lisää tästä. Samaisen linkin takaa kannattaa piipahtaa itse sivuilla, sieltä löytyy lisätietoa jos sattuu olemaan niin, etten ollut ainoa joka ei tiennyt mikä on Gaglo. Galgo. Yo Galgo.


Koirakaara myyrä!

Näin siinä sitten kävi. Maaliskuussa tulee 4 vuotta siitä kun oltiin onnemme geelipallomeressä ja saatiin ihan ihka eka oma koirakaara. Nyt häntä roikkuen joudumme siitä luopumaan. Tilalle on tullut toinen, pyrkyrikaara. Henk.koht. olen edelleen sitä mieltä että tää on parempi. Enempi tilaa koirillekin. Hämmästyttävän paljon on farkkujen koirankuljetustiloissa kokoeroja. Mutta jos joku tarvii sielukasta, kultaista koirakaaraa, se on tässä. 





Koirasi on pilalla

Niin monta tapaa pilata koira - ettei sitä voi enää edes välttää. Tämä on loistava kirjoitus ;)

Mulle on kerran sanottu että ÄLÄ NAURA! Siinähän oli siis ihan pointti, en kiellä ollenkaan. Koira ei keskittynyt ja itse kämmäilin, eli ihan normi kuvioita ja alkoi naurattaa. (Sekin aika normia) Ymmärrän että siinä voi turhautua jos yritetään tahkoa jotain ja ulospäin näytettiin taatusti siinä kohden siltä ettei edes yritetty.

Kyllä me ihan oikeesti yritetään. Paitsi sitten kun menee ihan läskiksi niin on parempi pistää ihan läskiksi koko rahan eestä ja yrittää sitten sinnikkäämmin uudelleen, MUTTA - kyllä mä nauran jos naurattaa. Ei koutsien kustannuksella vaan fiiliksellä.

Joskus mietin miksi tää koiran kanssa treenaaminen, varsinkin silmien alla, on niin vaikeeta. Samoja fiiliksiä koin ratsastaessa kun käytiin valmennuksissa. Jotenkin sitä halvaantui, ei saanut tehtyä mitään kun ajatteli liikaa.

Hevosen selässä mietti sitä vasenta takajalkaa, oikeaa ohjastuntumaa, vasemman pohkeen paikkaa ja oikean olkapään ja kyynärpään kallistusta sekä kulmaa - oliko ne nyt ihan ristikkäin siihen pyyntöön mitä painoavut ja katse hevoselle kertoi?! Keskittyi niin paljon virheisiin ettei koko homma enää edennyt ja tehtävä oli jo mennyt. Ei pysty tekemään mitään kun pelkää että tekee väärin. Miksi pelkää? No kun se koira (tai hevonen) menee pilalle! No ainakin oppii väärästä. Ei voi palkata ettei palkkaa väärästä. Ei voi olla palkkaamatta koska pitää äkkiä palkata jos tekee oikein. Ja sitten palkkaakin jo liian myöhään ja palkkaa väärästä. Äääh...

Ravihevosten kanssa ei koskaan ollut näin vaikeeta. Johtuuko se sitten siitä että siinä hommassa on ihan pienestä asti mukana vai siitä ettei se varsinaisesti ole silmien alla treenaamista. On tehnyt mitä on tehnyt. Vai siitä että nykymaailmassa on muotia analysoida ihan kaikkea, enemmän kuin tehdä ja tekemiset jää tekemättä koska analysoidaan ja tutkitaan perinpohjin, miksi se koira (hevonen) sitten meni pilalle.

Tee enemmän - ajattele vähemmän. Ja naura. Eikö se oo hyvä motto perushöntsäilijälle? ;)

Metsittyneet maailmalla

Pikku Paksu, ketterä kuin norsunpoika. Narunjatke, notkea kuin rautakanki. Lähtivät kuitenkin maailmalle, ihmisten ilmoille reeneihin sitten aikoihin. Hauskaa! Vois kuvitella joo ja olihan se, jollain tavalla kyllä. Se oli juuri sellaista minkälaisen mielikuvan kaksikosta sait. 

Siinä sisähallin tanner tömisi ja matot rutisi kun Pikku Paksu poukkosi pallon perässä. Hyvä ettei seinään tullut koiran muotoista siluettia kun vauhti lähti vyörymään. -No jostain syystä on pari kiloa ehkä vähän ylimääräistä tullut, kauhee meteli. Etpä oo tainnut itekään (joulusta - se ihana tekosyy) selvitä ihan kiloitta! No, ei siitä sen enempää. Koutsi kivasti lohdutti että enskerralla menee jo paremmin! Joo. Me jumpataan täällä yhessä, kyllä se siitä sitten ;)

Syksylläköhän se oli, kun käytiin kasvattajan luona. Siellä hävetti kun mukana oli laiha, kiilloton touhutarja. Muut oli niin komeita ja kauniita, Pikku Paksu ei ollut ja nyt se kuitenkin on Pikku Paksu, melko vanttera, kiiltävässä karvassa. 

Mitä tapahtui? Ruuan vaihto. RC:n 4800sta vaihto Acanan Sport & Agilityyn. Kiitos vaan vinkistä eräälle pitkänlinjan sakemannikasvattajalle, toimii. Ehkä vähän liiankin hyvin ;) 

Siis niin hyvin että mustasta haalistunut varjo alkoi myöskin lihota ja olikin upeassa kunnossa, mutta alkoi myös kutista. Raps raps raps. Raps raps raps... Oliko syynä Barbivetin lääkitys vai tämä ruoka. Toivottavasti ei lääkitys, se ei kuitenkaan ole vaihtoehto tietyistä syistä. Ruoka meni ainakin kokeiluvaihtoon Vogelia myöden ja kokeillaan GE:n Bataatti-lammasta. Jotain siis ihan muuta, mitä tähän asti. Lisäksi otettiin vaahtokylpy Malasebilla ja otetaan pari lisää. Jotenkin tuntuu että tilanne olisi jo rauhoittunut, mutta se on luultavasti vain kuvitelmaa. 

Ja ihan kun kaikessa ei taas olisi tarpeeksi, Kira Pikku-Paksun silmät alkoi taas oireilla enemmän. Saatiin vinkkinä kokeilla Lomudal - silmätippoja, josko ne auttaisi eikä tarvisi kortisonia. Kokeillaan mutta epäillä varmaan sopii. Parempi epäillä kuin pettyä. Vaan miten ihmeessä koiran terveenä pitäminen on niin vaikeaa nykyään?!

Sellaista turhaa höpinää tällä kertaa, ihmeitä se yksi jumppayritys ihmistenilmoilla saa aikaan. Se joka oikeasti tässä kohden kiinnostaisi, olisi kuulla tarinoita muiden epikoirista ja silmäallergikoista. Vertaistueksi sitä ehkä kutsutaan. Molempien kohdalla aina miettii voisiko jotain tehdä toisin? Jotain ettei tarvisi viattoman luontokappaleen kärsiä kurjuuksia, mokomia ristejä. Varsinkaan epiä.

Tee siitä parempi!

Se sopii oikeasti tähän kohtaan. Vuosi vaihtui 25 minuuttia sitten. Tee siitä parempi kuin vanhasta!

Isoja, isoja muutoksia jotka toisinaan itkettää, masentaa ja ahdistaa. Kukaan muu ei niitä puolesta tee eikä mikään muutu miksikään. Ahdistus jatkuu, syö ja nakertaa, repii selkänahasta. Kun hyppää vaikka miten pelottaa ja ahdistaa, lopulta helpottaa, on helpompi hengittää. Jotenkin nyt tuntuu, kaiken sen surun ja luovuttamisen fiiliksen perään että tää voi sittenkin toimia? Suunta, löytyikö se vihdoin? Vastasyntynyt vuosi näyttää.

Ja tiettekste mitä! Huomasin kalenterista että meidän reenit alkaa ihan just kohta pian!!! Meinattiin jo Kiran kanssa lähteä odottamaan! Voi hitsi, superkivaa! Varsinkin kaiken surun ja huolen jälkeen. Ne on niitä hetkiä kun ne hetkeksi siirtyy taakse.

Hyvää 2017 vuotta kaikille. Saa taas opetella kirjoittamaan kutosen tilalle seiskan...


En ole poissa...

Taas yksi niistä päivistä, raskaista ja pelätyistä. Ei onneksi meillä, mutta muualla. Päivistä joiden tietää olevan edessä, mutta joita ei h...