Siellä se oli

THE Kenttä. Paikallaan niinkuin ennenkin. Osa samasta porukastakin, osa uusia. Kaikki oli kuten ennenkin, silloin joskus kauan sitten. The Tuuttorikin, ohjeisti ja opasti, yhtä energisenä kuin ennenkin. Hyvä huomata, että tietyt asiat vaan pysyy ja on, vaikka itse ei oltaiskaan. Peruspilarijuttuja, niitä pitää olla.

Perjantaina Taran naama venähti väärinpäin, kun se joutui jäämään yksin talovahdiksi. Me tehtiin nimittäin Kiran kanssa jotain, mitä ei olla aikoihin tehty. Se taas on hiertänyt mieltä kuin kivi kengässä. Me mentiin sinne THE Kentälle. En oikeestaan edes tiedä mikä voima lopulta sysäsi eteenpäin, sopiva tilaisuus ja kellonaika, tarpeeksi kauan hiertänyt kivi mielessä...


Reippaita, hienoja penneleitä, pörheitä opiskelevia aikuisia ja supernuoria. Ainakin yhdestä superpennelistä oli jo kasvanut supernuori. Jotkut tekee siitä kaikesta niin helponnäköistä, taito sekin.

Vaikka me ollaan täällä kaikessa rauhassa pitkälti metsiydytty, ei sitä Kirasta juuri huomannut. Siitä me jatkettiin, mihin oltiin jääty. Se tokikaan ole mikään elvistelynaihe sinäänsä, olisihan tässä luvattoman pitkän tauon aikana voinut yrittää itsekin oikeasti edistyä, mutta todistaa se kuitenkin sen, miten hyvä koira on, kun ei olla taaksepäinkään taannuttu. Olin siitä siis vähän salaa ihan ylpeä ♡

Koska saatiin lupa tulla vähän myöhässäkin vielä mukaan, ehkä sitä kalenteria on nyt vaan pakko järjestellä uusiksi ja tehdä pientä lahjontaa, perjantai-iltatallien suhteen... Saas nähdä. Joskus pitäis vaan tehdä enempi kuin ajatella ja pähkiä. Se ois monessakin asiassa paljon parempi.

Mietteitä

2 vuotta sitten kohtasin sen päivän, jota olin jo pari vuotta ennen kyseistä päivää paljon miettinyt. Miettinyt miten siitä, sen järjestämisestä ja ajasta sen jälkeen, selviän. Miettinyt paljon, yrittänyt valmistautua, selittää järjellä ja tuhertanut itkuakin kaiken miettimisen ohessa. Pelännyt, niellyt monta kertaa palaa kurkusta alas.

"Sen järjellä me ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää. Vain pieni lapsi sisällämme ei sitä tahdo käsittää." 

Tuttu joutui luopumaan rakkaasta kaviokkaastaan. Se ja tämä kyseinen päivämäärä nosti taas ikävän pintaan. Myötäelän sitä pohjatonta ikävää, jota tiedän hänen parhaillaan kokevan. Nieleskelin taas sitä palaa kurkusta. Mietin miten jaksan, kun maallinen aika tulee näistä kahdesta jättämään. Mitä pidemmälle yhdessä polkua tallaamme ja elämäntilanteita kohtaamme, sitä syvemmät jäljet niistä sydämeen jää, sitä tärkeämmäksi ne itsensä tekevät, mutta sitä kipeämmäksi eronhetki tulee kasvamaan.

Taralle tuumasin että Tintti oli samanikäinen, kuin se nyt, tullessaan. Meillä on oltava siis vähintään yhtä paljon yhteistä aikaakin edessä, reilut kahdeksan vuotta. Siitä ei tingitä, mielummin laitetaan paremmaksi, Kiran kanssa tietysti myös.

Vaikka nämä hetket puristaa sydämen ruttuun, me selvitään, jaksetaan ja jatketaan koska niin se menee. Juniorit ja muut maalliset tallaajat jatkaa meidän kanssa tehden jälkiä eteenpäin. Terveisiä sinne taivaaseen kaikille edeltä menneille ja pitkää, tervettä ikää meille sekä teille, jotka täällä vielä matkaa jatketaan.

Meillä, Taralla ja minulla, on aina vaan kova ikävä. Ei se lopu koskaan.
Heiluta häntää meille, yön tähdissä. Kerro terveisiä koko laumalle.

Vielä me nähdään... ♡

In your eyes, I sense your fear, 

but I'm by your side, I'm always near.

I'll be watching over you,

You know that I'll be your Guardian Angel

and I'll be looking out for you

You know that I'll be your Guardian Angel

PPP

Eli pähkii päänsä puhki. Nyt tarttis tehdä jottai, ihan oikeesti, mutta vaan PPP. Ikäänkuin pakonsanelemana on uusien juttujen tiimoilta testivedosta tehty, mutta... Joku istuu olkapäällä ja miettii, pudistelee välillä päätään, toisella olkapäällä toinen kohauttelee olkapäitään. Tiedä siinä sitten, että mitä pitäs tehdä. Molemmissa puolensa, toisessa selkeesti ihan isonsa, mut toisessa vaan se yks juttu, joka kuulostaa vähän siltä intutii.. intuitiö... intuitio-jutulta. No, kai se sit tulee, ratkaisu, kun pää on mennyt puhki.

Tää tummanpuhuva, pinkeämielinen tyyppi tuli 28.9. viisi vuotta sitten. Se löys aamulla pentuaikaisen pallonsa lelulaatikon kätköistä ja pyöritteli sitä pitkin keittiötä. Tuli lopuksi tuohon ihan viereen, pallonsa kanssa ja sanoi et kelaa hei, viisvuotta sit mä muutin tänne! Muistatko? Ja hymyili...

Mielensäpahoittajia?

Tarkoitus ei ole tosiaan tehdä tästä mainosblogia, mutta... Mä niin näin nämä jonkun tiimin pipoina, että on ihan pakko! Eikö vaan että teidänkin ryhmärämätiimissä jokaiselle näistä olisi ihan oma pää? ;) (Ja tilatahan näitä voi vaikka suoraan tästä )

Karvamaskotit

Siinä ne on. Kira ja Tara. Kiraa vaan löytyy joka puolelta lisää. Sisältä, ulkoa, vaatteista, autosta, tallista, pöydiltä, ruuasta... Ei liene epäselvää kummalla on tuhdimpi pohjavilla.