Ongelmana laihuus

Laihuus oli Katiskan kahvepaussin aiheena ja jämähdin sitä kuuntelemaan. Jostain syystä saan irti enemmän Jakken höpinöistä kuin tekstistä. Ei sillä että hänen tekstintuotto olisi epäselvää vaan muuten vaan. Se on kai yksinkertaisen narunjatkeen helpompi ymmärtää kuulemansa kuin lukemansa. Tai jotain. No, joka tapauksessa, koska tuo luiden kolina on täälläkin ongelma, oli tämä paussi ihan hyvä kuunnella.

Ja ei kai tässä ihan pahasti pielessä olla.  Meillä on ongelma (närä), me olemme käyneet eläinlääkärissä (ei mitään erikoista), koira onneksi syö ja hyvin syökin (en ole edes tajunnut  että syömättömyys on ilmeisen suuri ongelma ja sillä(kin) on polku jalostukseen) ja me yritämme selvitä.

Pienen kuristavan tunteen sai se, että laihuus on suurempi ongelma kuin lihavuus ja siitä tulisi päästä nopeasti eroon. Nopeasti ei mikään ole täällä tapahtunut. Ei todellakaan. Toisinaan niin hitaasti että epätoivo Eerika on meinannut nostaa päätään ja on nostanutkin. Vaan mitäpä muuta tässä voi kun yrittää, olkoon sitten edes hitaasti.

Juhlin kuitenkin pienesti joka päivä joka on hyvä päivä. Sellainen ettei närästä ja sellainen että koiruus on iloinen. Pääsääntöisesti se on iloinen aina, se on jo 95% voittoa. Juhlin sitä että laihtuminen on joka tapauksessa pysähtynyt ja onhan se jo lihonnut siitä mitä se pahimmillaan oli. Laiha se on silti. Tara Luihunen.

Pitkän putken jälkeen taas koitetaan; 3pv ilman närälääkettä - toistaiseksi kaikki hyvin...

Ainiin, se anorektikon kahvepaussi -> Tästä ja onhan siellä närästäkin, joka löytyy tästä

Lääkärille lompsis

Huolestuttaa. Taran närät ja ruokapuolen jutut. Nyt ei vaan toimi eikä ratkaisu tule esiin. Ei vaikka mitä miettisi. Pitkään meni hyvin, tai no jossain määrin ainakin, närät loppui mutta lihat hävisi lopulta muualtakin kuin kupista ja pakkasesta. Luurangolta se pian näyttää. Aikanaan kun tohtorissa käytiin ja spondy todettiin, tohtori ohjeisti että liikettä vaan ja mielummin hoikassa kunnossa. Nyt se sanoisi että joku raja kai silläkin sitten...

Eilen ja tänään on ollut huonoja päiviä, Tara pisti asioihin vauhtia. Kilautin ja varasin ajan lekurille. Veriarvot, ultra, mahdollinen röntgen. Ihan hyvä suunnitelma. Eiköhän sillä saada isommat ongelmat suljettua pois. Paitsi että vielä pitää pohtia johtuuko koko ongelma mahasta vai ihan jostain muusta.

Ja sitten, kun kyse on vain (vain - koska ettei mitään, jota ei voisi korjata) ruokinnasta, voidaan rauhassa miettiä mitä koiralle kuppiin. Tähän on jo suunnitelmaa miten sen kanssa edetään tai lähinnä kenen puoleen käännytään. Mutta jotenkin tämä iltapäivä oli jotenkin niin... Huolestuttava, että mielenpeikot pitää ensin hätistellä pois. (Kunhan kiroileva koira ei kiroile koko tohtoria takaoven kautta pois...) Sitten voidaan rakentaa ruokinta, sellainen oikea varmasti löytyy kun alusta on kunnossa jolle rakentaa.

Mutta huolestuttaa nyt juuri silti. Tara on harvoin vaisu ja surkea. Sillä on taatusti kova kipukynnys. Se varmasti peittää viimeiseen asti. Ja nyt se sitten kertoi ettei ole hyvä olla. Antepsinit on otettu kehiin, mahdollisimman helppo ruoka sulatella, kokkasin kanaa ja riisiä, vähän raksuja ja vähän Eila-piimää. Ruoka maistuu ja miten hyvä olo sitä itsellekin tuli kun ruuan jälkeen pieni kuivan kesän orava käpertyi korvapuustiksi punkkaansa, rauhassa nukkumaan.

Toivotaan että oireet helpottaa ja kestetään, tiistaiaamulla sitten reippaana lääkärille.