Pään nollausta

Kesäloman toinen lauantai teki parin viikon kesälomasta kurjimman ikinä. Sellaisen, johon ei voi valmistautua. Sellaisen, josta tunne-esteen ylipääseminen järjen puolelle tuntuu suurimmalta, lähes ylivoimaiselta koskaan. Silti näitä esteitä on jo ylitetty ja kurjista hetkistä yli päästy, koska on pakko. Koska se on meidän karvakorvaystävien elämää.

Yksi rakkaista kaviokkaista sairastui suolikierteeseen eikä käytännössä mitään muuta kuin lupa antaa lähteä etelätuulen matkaan, ollut tehtävissä. Me kaikki tiedämme miten riipivää on viimeistä kertaa silittää sen tietyn karvakorvan pehmeää karvaa, tietää se ja vielä epätoivoisesti miettiä jos ei kuitenkaan tarvisi, jos vielä kuitenkin voisi perua kaiken, mennä vain muutamia tunteja taaksepäin aikaan kun kaikki oli vielä hyvin. Vain muutamia tunteja.

Niin tilanteet muuttuu. Kunpa me ihmiset oppisimme elämään hetkessä. Siinä hauskassa, ottamaan ilon irti juuri silloin. Siinä surullisessa, suremaan sen hetken juuri silloin ja hymyilevän taas, juuri silloin kun sille annetaan pienikin aihe. Tai äksyilevän jos pakko on, juuri sillä hetkellä, muttei aina. Unohtamaan katkeruuden, luottamaan vahvemmin vaistoihimme. Elämään juuri tätä päivää ja hetkeä, murehtimatta eilistä ja huomista.

Ei ihan hetkessä, mutta parin päivän päästä suuresta surusta, pidin puoliväkisin kiinni tarjouksesta koirakkoystävältämme. Lähdimme jo aiemmin suunnitellun mukaisesti agiliitelemään Kiran kanssa ekaa kertaa ikinä. Meillä oli kivaa. Kömpelö ja hidas narunjatke liiteli henkisesti ja reipas mutta ohjaajansa takia vähän hidas Kira fyysisesti. Putki, (se suora ja kippura), tavalliset pystyesteet, rengas ja pussi korkattu. Ajatukset oli hetkessä ja vaikka aurinko yritti tehdä grillattuja, meillä oli kivaa. Me ehkä tarvitaan nyt vähän tällaista vapaamuotoista agiliitelyä. Kiitos kivasta hetkestä ja hienoista kuvista järjestäneelle koirakolle ♡ Arki palautuu, koska sen on pakko ja siitä tulee vielä kivaakin.

Wow!

Julkaisu käyttäjältä Laura Campbell.

Stereotypioita...

 ... MIESkoiraharrastajista.

1. Agilitymies. Urheilutaustaa. Äärettömän kilpailuhenkinen. Hoikka ja sporttinen. On ottanut koiran nimenomaan agilityä varten. Ei harrastaisi koiria ellei olisi keksinyt tätä lajia jossa voi voittaa ja menestyä myös vanhempana. Itsetunnon nostetta kun ei "oikeissa" urheilulajeissa pärjännytkään.

2. Molossimies. Tatuoitu, lävistyksiä myös mahdollisesti. Asusteissa nahkaa ja mustaa. Muut rodut "lapasia". Koirien kanssa lajeina tietysti taakanveto - jos ylipäätänsä harrastaa sillä aikaa vie paljon saliharrastus, moottoripyörät ja naiset (joita koirilla saa).

3. Näyttelymies. Tyylikäs - niin vaatetukseltaan kuin kodin sisustukseltakin. Tykkää piipertää turkkien parissa. Mahdollisesti pitää toisista miehistä tai on muuten vain naismainen. Lihaksia lähinnä äänihuulissa. Voitontahtoinen. Pääsee helposti gurun asemaan naisvaltaisessa lajissa.

4. The metsästäjä. Vain oikeita metsästyskoiria (ajokit, hirvikoirat). Omistaa koiria koska metsästää. Punakka, kovaääninen. Alkomahoolia kuluu. Puhuu karskisti koirasta - se on vain työkalu. Muiden katseilta salaa saattaa kuitenkin rapsutella koiraa ja ottaa sen perjantai iltaisin seuraksi kun kukaan muu ei enää jaksa kuunnella juttuja.

5. Palveluskoiramies. Hihnan päässä sakemanni tai mali. Polttaa ketjussa. Palveluskoiramiehet ja -naiset näyttävät ja kuulostavat toisiltaan. Ainoa oikea koira on palveluskoira ja niistä jompi kumpi ylempänä mainituista. Suojelu on the laji - muut piiperrystä. Mitä vähemmän menestystä k.o. lajissa niin sen suuremmat puheet.

6. Tokomies. Sukupuuttoon kuoleva laji. Pilkunviilaaja ja pikkutarkka. Lajintunnistus vaikeaa sillä kuolevana lajina bongaus lähes mahdotonta.

7. Rescuekoiramies. Viherpiipertäjä ja kasvissyöjä. Jonkinsortin aktivisti tai sitten ainakin haluaisi olla sellainen.

8. Noutajamies. Ei ole saanut vaimolta lupaa oikeaan metsästyskoiraan ja joutuu tyytymään noutajaan. Alistunut ja väsynyt ilme. Vähän vatsaa, monta lasta.

9. Spanielimies. Edellistäkin sorretumpi tapaus. Muistuttaa ilmeeltä koiraansa. Löytää femiinisen puolensa usein puunatessaan koiraansa. Saattaa olla piilovihainen.

(THE laji... Herttinen. Tuoltako alitajunnasta se The juttu tulee?!)

Hiljaisuutta, molemmilta!

Wow. Ja tässä vastinetta sille, ettei se nyt välttämättä haittaa, vaikkei Narunjatke sitä ääntä saa reeneissä avattua nih! :D

Niin siis tästä se aukeaa kun klikkaat ja tsiikaa myös tuo video, aika hieno...

Kesälahja

Kesätonttuja oli käynyt kylässä ja jättäneet koiruuksille kesälahjan. Se löytyi traikusta, oli punainen ja pyöreä, littana kassi joka olisi voinut sisältää vaikka hulahulavanteita. Joku varmasti jo arvasi; Agiputkenpätkähän se! Kiva ylläripylläri, varsinkin koiruuksien niii-iiin tylsääään viikonloppuun, narunjatkeen tuskaillessa YÄK-kätaudissa, yäk.

(Koiruudet eivät voi ymmärtää, miksi viikonloppuna on niin hiljaista ja rauhallista, ihan kuin arkipäivänäkin, narunjatkeen ja sen toisen ollessa poissa-töissä. Mitäs sinne töihinkin menevät, kun voisivat viihdyttää mainioita koiruuksiaan kotona höh. Viikonloppuna ei todellakaan maata missään sängynpohjalla ja lähetetä pihalle keskenään leikkimään, höh. Vaikka kyllähän sitä voi pienet koirarallit ja painit siinä sitten vetäistä jos kerran narunjatke heittäytyy veteläksi.)

No, agiputki pötkähti pihalle pötkölleen ja siinä sitä sitten ihmeteltiin ja haisteltiin. Kauaa itse putkipötkö ei jaksanut kiinnostaa, kunnes narunjatke keräsi kaiken energian rippeensä vesikuurilta kokoon ja aloitettiin pienet agilityreenit. Ei muuten mennyt kauaa, kun Kira hiffasi juonen ja huomasi miten narunjatkeella oli lystiä kun putken läpi jolkotteli. Ja varmasti pohti että pienistä se noidenkin ilo sitten syntyy... Mä hölkin tästä ja tuo on ihan JEEEEEE... Kyllä, Kira tietää mitä sana PUTKI! -tarkoittaa. Seuraavaksi tehdään muuten kentälle laidunkepeistä PUJO!-ttelut putken jatkoksi ja pari ESTE!-ttäkin vaikka. Tai pitäisiköhän ESTE! olla mielummin HYPPY! Sitäkun on jo kentällä pari kertaa treenattu...

Tara taas ei hiffannut ollenkaan mikä idea oli, olisi ollut, pitänyt olla, what evö, tuossa punaisessa putkenpötkössä. Siitä kun ei kuitenkaan voinut oikein ottaa kiinnikään ja ravistella niin että olisi vielä ollut katu- tai maaseutu-uskottava. Kyllä se sieltä läpi ampui kuin ohjus jos Wubba heilui toisessa päässä. Se oli yksi loikka putken keskelle ja ruopaisu niin että putki ampui toiseen suuntaan. Sinällään siis vauhtia riittäisi varmaan radalle asti, muttamutta... 

Pienellä feikilläkin koitin huijata läpi, ikäänkuin heitin Wubban putkeen ja ajattelin ehtiä toiseenpäähän vastaan. Tyhmä narunjatke, Tara kääntyi- no yritti kääntyä, ympäri kun huomasi nanosekunnissa tulleensa huijatuksi ja siinähän sitten mentiin hetki melkoista valssia, Putki ja Tara. 

Pallolla tämä kyllä varmasti toimisi, mutta ilman Kiraa, ilman Wubbaa ja ilman kaikkia muitakin häirikköleluja pitkin pihaa. Vain pallo, putki, Tara ja narunjatke. Pitää koittaa joku päivä. Tara on kyllä haastava, ihan joka lajissa näemmä. Vaan mikäpä sitä parhaiten taas kasvattaisikaan kuin kiva pikku (joskus vähän jopa sitkeänturhauttava) haaste! 

Jokatapauksessa hauskaa oli. Olisi kiva Kirasta saada sellainen jokapaikassa toimiva monitoimikoiruus ja mitä enemmän kaikenlaista nähdään ja ihmetellään, sen lähempänä se tavoite on. Nyt on nähty ja kokeiltu putki. Ja Kira pääsi taas ylpeänä näyttämään miten fiksu ja tekeväinen koiruus se on.

Hauska kesälahja, kiitokset (äiskä ja iskä!) kesätontuille, t. Kira ja Tara sekä toipuva narunjatke