Ahdistaaaaa....

Kiralla todettiin joitakin aikoja sitten nisäkasvaimia muutama, sellaisia kovia pikku patteja nisärivistön kohdalla. Otettiin sitten verinäytettä ja keuhkokuvaakin, puhdasta ja hyvää oli, ei pitäisi olla levinnyt.

Ainoastaan pientä spondyloosimuutosta paljastui keuhkokuvien yläreunassa, mutta koska sen tiimoilta ei oireilua ole ollut, en aio huolestua. Olihan Tarallakin eikä se sitä tainnut koskaan vaivata. Vaikka mistäs  sitä aina tietää, Penni taas osoitti sen miten vaikea on tietää mikä johtuu mistäkin, mutta se on toinen tarina. 

Tämä päivä on Kiran tarina, yksi muiden joukossa, menneiden ja tulevien. Haluan luottaa siihen että kaikki menee hyvin ja saadaan tällä lisävuosia vielä monta. Ei tarvi pelätä sitten kohtutulehdustakaan tulevaksi kun se mahdollisuus tänään poistetaan. Tinttihän leikattiin kohtutulehduksen takia sennupäivillään ja se meni erinomaisen hienosti. Koira tuntui toipuvan päivässä ja kaikki oli sen tiimoilta huoletonta ja vaivatonta. Tämä tietysti on vähän isompi juttu, ne kasvaimet ja napatyräkin kuulemma on hyvä korjata samalla. Onko vai ei, eläinlääkärin kassan mukaan ainakin on, voiko siitä haittaakaan olla jos ei korjata, 9 vuotiaalle, en tiedä. 

Eläinlääkäriluotto on taas kärsinyt viimeaikoina ja se ei ole hyvä juttu. Kun paras ystävä tarvitsee asiantuntevaa apua ja eläinlääkäri vastaa että ei kiinnosta, tai teetättää turhia toimenpiteitä pitkittäen itse ongelman poistamista ja koiran paranemista, se ei ole ollenkaan hyvä juttu. Onneksi positiivisiakin fiiliksiä on luotu. Leikkaustarpeen arvioiva käynti ei antanut luottavaista ja varmaa kuvaa, mutta koska vanhempien koira leikattiin ko. paikassa menestyksekkäästi, pyysin samaa tohtoria Kiralle ja nyt luotan että tämäkin menee hyvin ja hän osaa asiansa, eikä tässä nyt muutakaan voi. 

Mutta ahdistelee... Pakko vähän purkaa sitä näin näemmä, kirjoittamalla. 

Muistan niin elävästi kun jouduin jättämään Tiinan klinikalle, häkkiin odottamaan... Miten se katsoi hämmentyneesti perään, mihin meet, miksi jään? Vielä kun en jätä koiria hoitoon tai minnekään muuallekaan - tuntui se tosi kurjalta. Päälle epätietoisuus miten leikkauksessa käy, mitä jos en nääkkään Tiinaa enää, jos se ei herääkkään ja jätän sen näin taakseni. Lekuri oli silloin kyllä hyvä, hän realistisesti sanoi ettei voi valehdella leikkauksen riskeistä vanhemmalla koiralla ja vielä tilanteen ollessa jo päällä, mutta tuumasi koiran olevan niin hyvässä kunnossa, tilannekin huomioiden, ettei ollut ihan kovin huolissaan. Minä olin. Pisin työpäivä ikinä. 

Toivottavasti saan jäädä siihen asti kunnes Kira laitetaan nukkumatin matkaan. Vaikka se onkin sosiaalisempi ja vieraidenkin helppo käsitellä, on se vähän ujo ja varmasti hiukan ahdistelee jos yksin vieraaseen tilanteeseen jätetään. Miksi turhaa stressiä ja huolta pitää aiheuttaa jos sitä voi lieventääkin. Silloin kun Penni leikattiin, sain jäädä niin pitkäksi aikaa että Penni nukkui ja heräämishetkellä soiteltiin taas tuttu ihminen lähelle. Se olikin Aistissa se, on kyllä hyvä paikka.

Nyt me mennään lenkille, lunta satoi taas, joten koirilla on varmasti hauskaa. Sitten me siistiydytään ja lähdetään. Tsemppiä meille!