Se leikkii ja touhuu taas kuten joskus nuorempana Taran kanssa. Se haastaa Penniä leikkiin, vie sen lelut ja tekee sidostesukkakestää -testejä Pennin kanssa leluilla. Se treenaa pienissä pätkissä ihan huippuhyvin.
Se on iloinen, energinen, hyvävointisen näköinen ja -oloinen, ihan kuin parempi Aistin keikan jälkeen. Joskus mietin että voiko pikku päivähuppeli (eläinlääkärin toimesta siis) rentouttaa niin totaallisesti että mahdollisesti joku pieni kiputila laukeaisi. Tara kuvattiin aikanaan epämääräisen ontuman takia ja löytyihän sieltä luultavasti syytkin, mutta se ontuma loppui siihen päiväkänniin. Sen jälkeen se ei enää ontunut. Kira on jotenkin paljon liikkuvaisempi ja rennompi kuin Aistiin mennessä. Olisiko sillä sittenkin voinut olla joku... Juttu, joka helppasi syvässä unessa, koko koiran rentoutuessa? En tiedä mutta parempi näin.
Tykkään siitä niin paljon. Se on särmä, siinä on potkua ja rohkeutta, terävyyttä ja tekemisen meininki. Se on sinnikäs ja sisukas.
Se on pieni kainaloon väkisin tunkeva, läheisyyttä hakeva, äärikiltti ja helppo, tottelevainen ilopilleri. Siinä on ääripäät samassa paketissa. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta tykkään siitä, paljon. Niinkuin näistä kaikista, aina. Tietysti.
Ei uskoisi että Penni meinasi kuihtua pois reilu puoli vuotta sitten. Nyt se on topakka pikku Harmaa, kärpästen herratar. Liikkuu toistaiseksi puhtaasti *kopkop* ja voi pahoin edelleen autossa yäkkäillen ilman oksulääkettä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Yksinhöpinöinti ei ole ollenkaan niin kivaa kuin joukkoälämölö! Hauku, murise tai vingu kommenttisi!