Mistä näitä riittää..

... vastoinkäymisiä?

Pitkästä aikaa sentään lääkäriltä sellainen sähköposti, jossa ei ollut mustia pilviä. Lyhykäisyydessään mallia "Onnistuu". Näin myös viimeksi kun täällä suunnilla ei onnistunut. Piti lähteä täältä vajaa 200km päähän että onnistuu. Ehkä tällä kertaa otan toisenkin mukaan, kun kerrankin onnistuu ilman ihmeellisiä "se on ollut vähän epäpuhdas nyt viikon - onko hän ontunut nyt miten kauan jalkaansa?" -keskusteluita. Tulee toisinaan olo että puhuuko sitä automaattivastaajaan. Sirikin on enemmän jutuissa kartalla. Kyse siis Pennistä, Pennin kasvuhäiriöepäilystä, panosteiitista ja CT-kuvista.

Tässä kohden on annettava Kaarinan eläinlääkäriasemalle kiitos, tulemme varmasti ko. paikkaa vielä käyttämään. Siellä homma hoitui simppelisti, nopsaan ja ajatuksella. Tilat oli hiukan ahtaat koiran kanssa joka ei oikein pysty ajattelemaan että pitää mennä ihan toisen karvalta ohi, mutta en usko että tämäkään tarvittaessa on ongelma.

Lisäksi toki muutamia eläinlääkäreitä, joiden luona olisi kiva käydä, mutta kun sen ympärillä oleva ympäristö... Nojoo, se siitä. Me mennään sitten kauemmas, ajeleehan sitä, muutenkin.

Maanantai oli yövuoro, jossa Kiralla ilmeni taas pientä kenkkua perävaunussa. Onneksi The Koutsilta löytyy aina takataskusta ideoita (ja nakkeja), tehtiin sitten pallonpiilotusta pieneltä piiloradalta. Kira oli siinä aika haka ja selkeästi tykkää siitä. Ja mikä parasta, se ei käy perävaunuosastolle vaan ennemminkin ohjaamoon.

Tiistaina oli uudenlaista reeniä, tokoilua Hedelmälihalla - ja ajatuksia tuli. Kiralta oli aluksi kiinnostuksen kiikarit jääneet treenireppuun, se nakkitasku-Koutsikin siellä reunoilla jonkun kanssa höpötteli ja joku uusi koiratuttavuus kentällä käväisi ja vaikka mitä. Mutta kyllä se siitä, sitten vähän nousi. Selvästi perusasento on ruosteessa joka tapauksessa. Toisaalta olin tyytyväinen pieneen hetkeen kun tehtiin keskenämme, kolmiokorvat oli hyvin kuulolla ja jännite on kyllä The Sana. Tokoilemassa oli kiva olla, tunnelma oli leppoisa ja vetäjä perehtyi ja pohti jokaisen koirakon kohdalla tiiviisti mitä parannettavaa oli ja mitä sen eteen voisi tehdä.
Tykkäsin ja suositellaan! 👍

Mutta kun lähdettiin kentältä pois, takapää ei ollut ihan normi ja häntäkin eli omaa flegmaattista elämäänsä. Se kyllä kieltämättä vähän masensi. Ei tokoa, ei tottista. Ei ainakaan mitään takaosan päälle ottavaa. Pallon etsintää, esineruutua, nenäwörkkikin ois kivaa, pitäis vaan päästä alkuun, mutta ehkä se alkaa olla sellainen juttu että siihen kannattaisi jopa vähän panostaa, että pääsee alkuun. Niin ja jälki, Team Pimeät! Sen aika on ihan pian, josko siellä ei yövuoroja taida olla jaossa, mutta eiköhän me johonkin, joskus, toivottavasti.

Ja yövuoro 2019 on kuulemma varattu!!!! Elämää kesän jälkeenkin on olemassa, ties vaikka ja toivottavasti kaksin harmain! ❤❤

Sitten meillä on Kiran kanssa yksi yhteinen aika jännä projektikin vielä starttaamassa. Ajatus siitä vahvistui kun häntä alkoi taas elää omia matalia kuvioitaan. Tarvitaan jotain, mikä ei rassaa. Hyvän mielen helppoja hengailuja, olemista, tekemistä mutta sellaista kivaa, joka kuitenkin potkii liikkeelle. Tästä lisää sitten jos ja kun eteenpäin päästään.

Jos ei aikaisin, sitten myöhemmin. (Voi miten mä tästäkin Mini-Harmaasta tykkään ❤)